torstai 21. helmikuuta 2013

Fanipostinkirjoituspenkkejä Piritorille!

Pakko sen verran jatkaa tota edellisen kirjoitelman teemaa, että tuun ja linkitän tänne viimeisimmän postauksen runotytön vihapuheista, kun nyt osui silmään iltaisella blogivaelluksellani. Muuten en oo perehtynyt tyypin teksteihin. Saattaa olla hyviäkin. Mene(n) ja katso(n).

Tänään on ihan perusmeininki. Eki soitti. Joku oli tiputtanut postilaatikosta sille (uhkaavan) fanikirjeen. Kävin katsomassa asuntoa. Varmuuden vuoksi. Se ei kolahtanutkaan ihan niin kuin odotin. Sillä aikaa yksi toinen meni ohi. Kotiin päästyä olin vähän, että hakunamatata matafaka, mutta sit sain tekstarin, että tarjoamme teille asuntoa piritorilta. No vittu kiiTOS! Onko siellä edes penkkejäkään? 


Sit kävi niin, että se asunto oliskin ullakkohuoneisto. Parvekkeella. Hintahaarukassa. Juukenttitalossa. Peruskorjatussa. No mä soitan aamulla ja tuun käymään. Okei. Lidlikin ois vieressä ja J-man vois mennä alakerran thaikkuleipomoon ja tulla kotiin häpi endingille. We'll see.

Oon polttanu kaks päivää sähkötupakkaa. Pientä levottomuutta havaittavissa, mutta yllättävän okei. No oon mä parit hatsit välistä pummannu, kun toi yks kessuttaa. Eilen poltin aamulla yhden tupakin. Kattellaa ny tätä kans. En ala hehkuttaa mitään.

Hyvää illanjatkoa!

t. Kauko


tiistai 19. helmikuuta 2013

Petturihuorat ja menetetyn nuoruuden saundträkki

Ah.

Kuuntelen Ekin linkittämää Boys of Summeria äfterwörkkinä ja kattelen ulos kuinka tulee pimeää ja mietin, että toi menee biisinä mulla siihen kategoriaan, jonka nimeäisin lyhyesti jotenkin näin:


Here is to the Nights That Turned Into Mornings and the Friends That Turned Into Family



Biisejä, joissa on sellanen kreisin nuoruuden kesäöinen tunnelma, jota et vaan tuu saamaan takaisin. Enää ikinä. Lohdullist, etten sanois. Samalla kasetilla sois varmaan about koko The Streetsin tuotanto, mutta ennen kaikkea It's too late. Sit siinä saattais soida myös World hold on. California dreaming, Riston Nina, olen palasina, Brucen River, of koors. Kai sinne johonkin väliin vois tunkee ton Chaka Khanin Ain't Nobodynkin? Vai voisko? Menköön perkele samaan hengenvetoon nyt toi Pet Shop Boys kans.

Täh. Pakko vähän vetää henkee, keittää ehkä iltasumpit. Onks teillä jotain töistä kotiin-rituaaleja? En nyt tarkota mitään, että haette Alepan pakastealtaasta Finduksen hevosen ja uhraatte sen jollain alttarilla ja peseydytte sen verellä, vaan ihan jotain sellasia juttuja mitä teette, kun tuutte himaan? Must on niin ihanaa tulla himaan ja jumahtaa pariks tunniks ilman häiriöitä tekemään jotain yhtä turhaa kuin katso edellinen kappale. Nyt, kun me J-manin kanssa on kateltu vähän asuntoja niin sit tietty ahistaa hirveästi, jos ja ehkä kun joudun näistä hetkistä luopumaan, mutta toisaalta oon ollut huomaavinani siinä kans tiettyä kaavamaisuutta eli jahka meillä on omat koneet niin voidaan helposti olla yhdessä yksin. Kaikki hyvin siis. Ehkä.

Mä tapasin eilen yhtä mun kaveria, joka puhui sitten yhdestä toisesta kaveristaan, jolla vähän päässä rakoilee ja pienimuotoista kaksoiselämää on tullut sit vietettyä eli perhe on ja samaan aikaan toisaalla on sit kaikkea muuta. Mua jotenkin jäi mietityttämään toi, että tietenkinhän meidän täytyy nyt moraalisesti tuomita kaikki tollainen kaksoiselämä, mut silti mä jäin miettimään, että kuinka moni loppujen lopuks kuitenkaan voi toista ihmistä tuntea ja tietää millaista on olla se? Kuinka usein vasta siinä vaiheessa tuntee katumusta tai häpeää tai kokee tehneensä väärin, kun on jäänyt kiinni?

Ihminen tekee mitä nolompia, häikäilemättömämpiä, törkeitä juttuja, mutta katuisko se niitä, jos yleinen moraali ei ois sitä vastaan?

Me saatiin J-manin kanssa taannoin aika kiivas keskustelu aikaiseksi nimenomaan aiheesta pettäminen. Mä käytin esimerkkinä tilannetta, jossa kaksi ihmistä rakastaa toisiaan syvästi ja ovat lupautuneet toisilleen, mutta eivät harrasta seksiä johtuen nyt esimerkiksi toisen ihmisen henkilökohtaisista syistä, joita nyt voivat olla esim. häpeä, joku vamma, itsetunto-ongelmat, impotenssi, haluttomuus tms. ja entäs jos tämä ihminen ei ole halukas keskustelemaan asiasta tai tekemään asiaan muutoksia. Sanoin, että mä en ehkä vois mitenkään moralisoida, jos tollaisessa tilanteessa, joka ois kestänyt vaikka vuosia, toinen hakisi seksiä muualta. Enkä ymmärrä miten sellaista vois mitenkään tuomita. Jotkut on toista mieltä. Pitäis jättää ennen kuin pettää. Miks helvetissä haluais jättää ihmisen, jonka kanssa haluaa elää loppuelämänsä? Miks ei vois vaan saada kunnon panon tiätteks oikein kerrankin ja sit mennä kotiin tyytyväisenä ja rakastaa sitä toista ihmistä ja perhettään?

Itse olen joskus pettänyt ja myöskin mua on petetty ja näin ollen tiedän kokemuksesta sen, että a) pettämisestä kertominen loukkaa ihan vitusti ja katkeroittaa ihmisen ja romuttaa luottamusta about kaikkiin maailman ihmisiin, mut tiedän myöskin b) että pettäminen ei välttämättä liity yhtään keneenkään muuhun ihmiseen kuin itseen ja omiin tarpeisiin ja toisinaan tai aika usein omaan kompleksisuuteen, että jotenkin vaikka arvottaa itseään sen kautta kuinka moni sua haluaa panna tai jotain muuta vastaavaa. Tai sit ihminen vaan nauttii seksistä. Tai sit kaikki ei vaan oo, voiks näin sanoa, YKSIAVIOISIA? Tai sit on ihmisiä, jotka erottaa rakkauden ja seksin toisistaan ja voivat touhuta mitä vaan tuolla noin ilman, että se ois hetkeäkään pois siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta, jonka ne on sydämessään vannoneet sitoutumalla kumppaniinsa.

Mun pointti on vaan se, että kuinka hyvin voi koskaan tuntea toista ihmistä? Joku kattoo yksin ollessaan töiden jälkeen aina kaks tuntia homopornoa, toinen laulaa kirosanoja, joku saattaa ehkä päästellä outoja ääniä, tehdä outoja liikkeitä, ajatella täydellistä murhaa, mut silti ne menee ja lukee lapsilleen iltasadun, suukottaa otsaa, menee aamulla töihin, nauraa kahvitunnilla ihan niin kuin kaikki muutkin ja elää ihan tavallista elämää muiden pintapuolisesti moraalisten oikeintoimijoiden parissa. Hulluja ollaan jumalauta kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Onneks ei nää syvemmälle. Eihän tuolla uskaltais liikkuakaan enää saatika pariutua ja lisääntyä.


Siis vittu huhhuh. Mitä tässä just tapahtui? Äsken me vaan kuunneltiin ihan rauhaksiin musaa. Yhtäkkii onkin kaks tuntia mennyt ja mä en oo vieläkään juonut kahvia eikä tähän aikaan enää voikaan, koska sehän ois väärin.




t. Kauko

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

ÄRSYTTÄVÄ EKI ÄRSYTTÄÄ TAHALLAAN

Mä meen nyt suoraan asiaan:

MÄ OON ÄRSYTTÄVÄ.

Mulla on meneillään terveyskausi, joka koskettaa eri osa-alueita surkeassa elossani; syön terveellisesti, liikun paljon, laitan kotia, jaksan hymyillä, en juo, jne..
Ensimmäisen viikon pystyin oikein kuulemaan, kuinka sisäelimeni supattivat keskenään:
"Herranjumala! Mitä täällä tapahtuu?! Maksan alueen tulva näyttää laskeneen ja sydämen parin kuukauden maratonpumppaus näyttää saavuttaneen päätepisteensä! Mitä ihmettä!?"

Jeah. Ja energiaa piisaa. Jumalauta sitä piisaa.

Himassa oon vaihtanut järjestystä, putsannut pattereiden välit, jynssännyt hellan ja katsellut ympärilleni ihailevasti huokaillen.

Kaikki alkoi kun sain uuden, pyöreän, keittiönpöydän. Tai itseasiassa kaikki alkoi helmikuun 14. 1984 kun synnyin.
Anyway, keittiönpöydän (4D-nainen, joka rakastui pöytään strikes again!) inspiroimana päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Pari kuukautta meni semmosilla merillä seilatessa, että normaalisti Eki istuis tälläkin hetkellä jonkun parantolan päiväkirjahuoneessa kirjaamassa päivän tunnetiloja. Vaan ei tällä kertaa.

Tämänkertainen ryhtiliike alkoi ilman mitään lääkitystä tai alla olevaa hoitojaksoa. Vittu asiaa! Katotaan, mihin asti jatkuu.

Tyyppi tulee parin viikon päästä takas. Ei sillä, että laskisin päiviä. Lasken tunteja.

Tiäkste, mä oon semmonen siivooja täpinöissäni, että mä alotan tiskaamalla, löydän tiskipöydältä eteiseen kuuluvan tavaran, vien sen paikalleen, huomaan eteisen olevan sotkuinen, alan siivoamaan sitä, muistan pyykit, laitan ne kuivumaan ja vaihdan lakanat, pyyhin pölyt makkarista, heitän lisää pyykkiä koneeseen, käyn tupakalla, järkkäilen parveketta, sisälle päästyäni kastelen kukat, löydän kahvikupin, palaan tiskipöydälle ja hogaan, että kaikki on kesken. Normaalisti se vituttais,

MUT EI NYT KOSKA ENERGIAA PIISAA!

Tällä hetkellä oon just niin aurinkoinen ja iloinen, että muita ihmisiä varmasti vituttaa. Ihan ilmeitä myöten musta huokuu reippaus ja elämänhalu. Ja se ON tosi ärsyttävä piirre ihmisissä. Edes mun koira ei näytä arvostavan kun kuljen himassa peukku pystyssä ja hoen: "Hyvä buugi, beibi." Mä siis itse VIHAAN ihmisiä, jotka pilaa mun angstin olemalla sillai et hei elämä on fantsuu ja sateenkaaret on kauniita! Tekis joskus mieli leipoa niitä lättyyn ja sanoa, että sateenkaaret on rumia ja elämä haisee.

MUT EI NYT KOSKA ENERGIAA PIISAA!

Tähän energiapiikkiin saattaa tulla pieni itkunotkahdus torstaina, kun kohdallani ikäviisari kääntyy kahteenkymmeneenyhdeksäänvoivittumitäpaskaa. Sitä itketään torstaina.

MUT EI NYT KOSKA ENERGIAA PIISAA!

Nyt oon taas vapaapäivänä töissä, tosin täällä ei ole tekemistä, sillä sunnuntaina ollessani vapaapäivänäni töissä, siivosin kaiken. Normaalisti Eki nillittäisi jos muut ovat jättäneet sotkuja jälkeensä,

MUT EI NYT KOSKA ENERGIAA PIISAA!




Mä oon ärsyttävä. Kohta pääsen kotiin siivoamaan jotain, hymyilemään itsekseni ja juomaan vihreää teetä. Huomenna jaksankin taas kävellä megalenkkejä koiran kanssa ja tulla töihin.


Huhhahhei, joks te ootte alottanut kevätsiivouksen hä?




ENERGIA-EKI

ps. toi biisi on kehissä ainoastaan biisinnimen takia, ei noiden vatsalihasten takia... Ei siis liity mitenkään mun selibaattiin... Ihan vaan hyvien vibojen vuoks... Oho, meni selittelyks.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kuudes aisti

Mielikuvituksettomuusnurkka strikes a pose. Five things you can't live without. Vähänkö ois helppo veto sanoa, vaikka että AISTIT. Varsinkaan, kun mulla ei oo sitä kuudetta, että näkisin kuolleita ihmisiä. Kuolleen kissan oon kerran nähnyt Viipurissa viinakaupan ständin alla, kylläkin, mutta en mä tiedä lasketaaks sitä, kun varmaan kaikki muutkin näki. Sitäpaitsi, mä ensin luulin, että se vaan lekottelee siinä auringon lämmössä kivasti ja nauttii kesäpäivästä..jalat jäykkänä..taivasta kohden..mutta siis, sanon aistit. Ilman aisteja en usko, että voisin elää. Ainakaan kovin täyspainoista elämää.

Aistit tekee ihmisen. Noin, biologian lyhyt oppimäärä siinä teille kaikille. Viimeks duunin pikkujoulutohinoissa meillä oli suuri keskustelu tästä iänikuisesta aiheesta: Minkä aistin olisit valmis menettämään, jos olisi pakko menettää joku? Valtaosa oli halukas menettämään hajuaistin, mutta sit löytyi niitäkin, jotka oli sitä mieltä, että haju ja maku on niin yhteydessä toisiinsa, että jos toisen menettää niin menettää myös toisen. Jos mietitään, että mitä ilman ei vois elää niin sanoisin tuntoaisti. Eiköhän se oo noista aisteista se kaikkein tärkein. Tai en mä tiiä, oishan se ny aika rajoittavaa mennä jolkottaa tuolla ilman näköä ja kuuloa, hajua ja makua, mut onneks askel on kevyt.

Samoissa joulutohinoissa funtsittiin myös meniskö sitä mieluummin avaruuteen vai sukellusveneeseen. Toi on kyllä jo aika paha. Vastasinkohan meneväni sukellusveneeseen siinä valkkarin tuomassa rohkeusmomentissani, mut nyt ku mä oon ihan reppanakipeenä täällä niin emmä vittu mihkään meren syvyyksiin halua mennä katsomaan mitään örkkejä. Jotkut mestat vaan pitää jättää rauhaan, eiks? Enkä sen puoleen lähtis maata kiertävälle radallekaan. On se ny perkele, kun pitää lingota roskaa mustat aukot täyteen. Sitäpaitsi mä luulen, että kun mä tokenisin siitä pamikoomassa tehdystä matkasta sinne ilmakehän toiselle puolelle, mä saattaisin seota. Ihan vaan kattoisin ikkunasta vai mistä hiton monitorista ulos ja sekoisin. Titityy, that's it.

Hei! Fok_it-joulupaketissapa olikin just tohon sopiva kortti. Äh. Mun webbikamera ottaa sillai väärinpäin kuvan eli en voi nyt jakaa sitä tähän näin, mutta viesti on:

Love is an astronaut. It comes back but it's never the same. Toi biisi sois taustalla, kun mä astuisin alas siitä avaruusaluksesta ja J-man ottais mut vastaan siitä parin portaan korkeudelta ja nostais tosta kainaloiden alta ja pyörittäis ilmassa ja kamera pyöris mukana kuin Titanicin kuvauksissa konsanaan ja sit kun sen rakastunut katse kohtais mun tyhjyyttään ammottavat seonneet silmät se tietäis, ettei meidän suhde tulisi olemaan enää ikinä samanlainen kuin ennen mun sukellusvene- ja avaruusmatkailua.

Mä tiedän, että tää oli nyt vähän helpon kautta, että otin viideks jutuks noi aistit, mut hei ihan tohon viivan alle jäi: Huumorintaju, mielikuvitus, miehet, musiikki, mun huonekasvit, raha, valkoviini, tupakka (sitä ilman toivoisin toki voivani elää, koska siihenhän tunnetusti aikanaan voi kuollakin), haaveet ja unelmat ja mitä noit nyt on. Niin ja kesä ja kärpäset. Kyl te tiiätte, noi peruskaurat. Ja merkkilaukut. Ja muotiblogit.

Loppuun vielä rakastamani POINTTI. Pointti on se, että mitä tahansa ilman voi elää, mut millasta lie se elämä sit ilman mitään ois. Mitä mä teen aisteillakaan, jos en näe, kuule, tunne, haista tai maista mitään, kun ei oo mitään. EI MITÄÄN! Millään ei oo mitään väliä. Mä meen takas sairastaa. Tai no, jos ton kahvin joisin... ja feisbuukki pitää tsekata kans, siellä on jotain uusia noutifikeissöneitä. Ilman niitä en kyl varmaan vois myöskään elää.

Morjes!

Kauko


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Räkä poskella

Onneks sairastaminen tulee aina niin, että siitä on taloudellisesti ja vitutuskäyrällisesti kaikista eniten harmia.

Heippa, sunnuntailisät! Heippa, mun toinen duunikuvio! Heippa, mun rakkaat hirveellä virityksillä listaan saamani kaksi peräkkäistä vapaapäivää! Heippa vaan, mun tyhjyyttään ammottava jääkaappi, koska kyl mä pärjään aivan valtavan hyvin näillä joulusta asti jauhottuneilla Omar-karkeilla, jotka btw EI oo läheskään niin hyviä kuin kakskytvuotta sitten.

Haluiaisin kiittää myös itseäni ton tekemättömän kauppareissun lisäksi siitä, etten ole jättänyt itselleni yhtään hyvää tv-ohjelmaa tällä viikolla väliin ja näin ollen ei ole mitään katsottavaa. Haluaisin kiittää myös noista tiskeistä, jotka varmaan haisee, en tiedä, en haista. Haluaisin kiittää myös ylempää tahoa mm. näistä mun menkoista ja sit siitä, etten päässyt Riikan bileisiin eilen, koska mitä mä nyt muka täällä Kalliossa haluaisin keneenkään tutustua.

Kiitos myös siitä, että ainoa jutunaihe, mikä ois ollut oli tää "Päiväni lähiössä"-kuva- ja videoDOKUmentointi, mutta kaikki matskuhan on siellä perkeleen lähiössä. Oli meinaan sangen hyvä päivä. Oikeasti. Tai noh, kevyen darran sijaan sain tän vähemmän kevyen flunssan, että do the math.

Tosta lumesta mä en aio sanoa mitään. Kuunnellaan sen sijaan mun kaikkien aikojen lempparibiisi. Sentimentaalisesti sanottuna toi biisi menee jonnekin niin syvälle, että harvoin musiikki tuntuu niin kokonaiselle. Mellon Collie and the Infinite Sadness on oikeasti tärkein levy mitä mun maailmassa on koskaan tehty. Se on osa mun identiteettiä. Toi levy on on sellainen, että jonain päivänä, kun mulla on lapsia ja lapsenlapsia, jotka dissaa mun musaa ja sanoo, että mä oon vitun aut niin mä soitan niille ton levyn ja ne oppii kunnioittamaan ihmisen sielua ja nielevät kaikki siis niin noloo-kommenttinsa. Helvetti.

Thru the eyes of ruby.

Mites teillä menee? Onks kohtalotovereita siellä räkä poskella?

Kauko


torstai 7. helmikuuta 2013

Brändi, johon voit luottaa

Täs on nyt ne pojat, jotka EIVÄT KAATANEET SITÄ KUUSTA!
Täs on nyt ne pojat, JOTKA EIVÄT REPPAA NIIN KUIN LIL'WAYNE.
Täs on nyt ne pojat, JOTKA ON TÄN BAARIN SEKSIKKÄIMMÄT JÄBÄT! Kysykää vaik Meijulta.
Mut ennen kaikkea...
Täs on nyt vihdoin ja viimein sullekin siellä ruudun toisella puolen bändi  äh,
Brändi, johon voit luottaa.
Olarilaista.
Ehdottoman maanalaista.
Kauko ja Eki supportaa. Sanotaaks se supportaa? Vai onks se vaan joku ihan meganolo termi? 

Liittyyks se jotenkin suppoihin? 


Rispekt! Lähiörakkautta! Kaikkee hyvää, kaikkee hyvää! Platinalevyjä! Puumanaisia! Meiju Suvas feattaa!


Kauko

tiistai 5. helmikuuta 2013

Raportti

Aamuyötä unirytmien kieroutuneesta maailmasta!

Unirytmin saa sekaisin muutaminkin keinoin, mutta viimeaikoina siihen on vahvasti vaikuttanut helmikuun kunniaksi avattu ryhtikausi, rapakon takana pelattavat urheilusuoritukset sekä ylimääräinen energia, joka välillä saa jopa itseni uskomaan, ettei siinä paketissa mitään ruisleseitä ollut; piriä perkele.

Toissayö meni sulavasti NHL-kuumeessa, viime yö Super Bowl-täpinöissä.
Perheen kanssa tullut vietettyä laatuaikaa muiden sosiaalisten kontaktien edestä ja vapaa-aika vietetty koiran kanssa hikoillen lenkkipoluilla. Ai juu, välillä on keitelty terveyskeittoja ja siirrelty huonekaluja, koska kevät tulee -> pakko uudistua kaikinpuolin.

Ihan on tyhjä pää. Tai oikeastaan se on niin täynnä kaikkea hulinaa, etten osaa nyt kirjoittaa.

-NHL hd:nä screeniltä: check
-Super Bowl selvinpäin kahdeksan kaljoittelevan miehen kanssa: check
-lapsenvahtina siskonpojille: check, check
-(natsi?)ryhtiliike: check
-sisustus uusiksi: semicheck
-selibaatti jatkuu: CHECK.
-huikaton helmikuu: check so far

Äh, nyt ei irtoo muuta kuin tommonen raportti. Näköjään urheilu väsyttääkin!

Kiitos ja anteeks!



Eki