Bumtsikawawwaaa ja sillee!
Kirjoitustoiveita on valtavasti! Olette pyytäneet lukemattomissa (ehehehe) stalkkaus- ja faniposteissanne vallan ihmeellisiä aiheita, joihin Kaukon tulisi ottaa kantaa tai heittää tosta olalta vaan joku kevyt pintapuolinen syväanalyysi.
Pertsa Hyvinkäältä on kysynyt sähköpostissaan ikuisuuskysymyksen "Kuinka pehmeä sämpylä tulisi halkaista oikeaoppisesti niin, ettei toiseen puoleen jää enemmän höttöä kuin toiseen ja molemmat puoliskot ovat niin ikään tasavertaisia?"
- Pertsa, my man! Kiitos kysymyksestäsi. On aina ilo seurata ihmisiä, joilla on aikaa miettiä arjen ongelmia. Kauko on itsekin arjen sankari ja suuri pohtija. Paras tapa on horisontaalista linjaa pitkin pistellä haarukalla koko matka sämpylä ympäri ja sen jälkeen vain lempeästi irroittaa puolikkaat toisistaan. Samalla haarukalla voit sitten onkia vaikkapa herkkukurkkuja liemestään täydellisesti avatun sämpyläsi päälle!
Nimimerkki Valinnan vaikeus ihminen Kouvolasta kysyy "Miten tehdä oikea ratkaisu valintatilanteessa?"
- Rakas Valinnan vaikeus ihminen, miksi kysyt tätä Kaukolta? Kuuntele omaa sekavaa itseäsi. Sitten kuuntele ympärilläsi olevia ihmisiä, valitse enemmistön kannattama vaihtoehto, päätä niin, suutu vitusti ja päätä viime hetkellä toisin. Jos hymyilyttää, valitsit todennäköisesti oikein. Et sä mikään käsityöihminen oo kuitenkaan.
Jartsa Peräseinäjoelta on pyytänyt Kaukoa jakamaan oman muistonsa Keskisen kyläkaupalta, joka sijaitsee maailman keskipisteessä Tuurissa.
- Jartsa, oikeesti. Mene! Koe! Unhoita! Viimeinen vaihtoehto on kuitenkin suorastaan mahdoton, koska verkkokalvoillesi syöpyy loppuelämäksesi kuva valkoisesta hallista, jonka yksi kulissi muistuttaa etäisesti pirttiä ja toinen pääty kahdensadan metrin päässä välimerellistä valtavaa kartanoa. Matkalla toisesta päästä toiseen voit ihailla Kuningas Keskisen hienoa pihaa, jossa on komeammat suihkulähteet kuin Töölönlahdella sulassa sovussa noin kymmenen toistensa kanssa identtisen yksisarvispatsaan ja noin kymmenen toistensa kanssa identtisen enkelipatsaan kanssa. Sisätiloissa voit syödä ja shopata kunnes meinaat dropata. On farkkua ja nahkaa. Rottinkia ja rillausta. Karavaanareita, zumbaa ja huonolaatuisia rättejä, joita pienet kiinalaistytöt ompelevat minkä kepeillä tökkimiseltään ehtivät. Jos väsyttää, voit hakea sikspäkin ja kävellä suoraan hotellin respaan. Jos ei, voit ajaa niin helvetin lujaa ja kauas kuin pystyt, mutta muista ihailla vielä Vesan pihatietä lähtiessäsi. Se kunniakuja on nimittäin puhdasta kultaa!
Kauko Kalliosta on lähettänyt (hetkinen...? no, ei kai mitään.. ihanku... no ei se mitään ollut varmaan) kysymyksen "Kuinka vanhana saa hyppiä trampoliinilla?"
- Kauko, Kaukeli Kuukkeli Kalliosta heiii, sä et voi koskaan olla liian vanha! Mitä isompi trampoliini sen parempi! Mitä isompi hanuri, sen paremmat pomput! Unohda turvakaiteet ja paheksuvat katseet ja pompi helvettiin siitä tyhmine kysymyksinesi! Rakkaudesta trampoliineihin 2012!
JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!JUMP!
Siinäpä kaikki tältä erää ja koska tämä ei ole Ostos-tv, tässä tosiaankin oli kaikki eikä maksa mitään.
Seuraavalla kerralla yritän myös vastata niille orvoille internetissä vaeltaville, jotka Googlen kautta eksyvät tänne mitä oudoimpien hakusanojensa kanssa - ehkä jopa täysin ymmärtämättä, että hakusanat tallentuvat Kaukonkin tilastoihin kuin odottaen tullakseen selvitetyiksi. Ei hätää! Kauko von Sherlock Sherwoodin metsästä on täällä jeesamassa siinä missä Säihkyturpa on jeesamassa maanantaitiloissa.
Keep it real!
Kauko Kalliosta
keskiviikko 29. elokuuta 2012
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Se on moro, mut ei terve.
Long time no see, long time no BBC.
Miellyttävän tulehtunut ilmapiiri on pitänyt minua poissa luotanne, mutta nyt ajattelin tulla kertomaan kuulumisia.
Sitten viime näkemän olen sairastanut nk. joka-ruuminonkalon-infektion tms. En osaa diagnoisoida tätä kunnolla, mutta ei hätää, koska ei osaa kunnallinen terveydenhuoltokaan. Sairastettuani neljä päivää ankarassa ja lähes hengenvaarallisessa 38 asteen kuumeessa, raahauduin viimeisillä voimillani Viiskulmaan odottamaan niin tuomiota kuin hyvännäköisiä mieslääkäreitäkin kilpailemaan siitä kuka saisi hoitaa minua. Vaan ei. Ei ollut kilpailua kuin vuoronumeroista ja peruutusajoista. Onnekseni minua siunattiin ilmoituksella siitä, etten ollut tarpeeksi kipeä tavatakseni lääkäriä ja riittäisi, että terveydenhoitaja tutkisi minut huolellisesti. Ja voi että ystävät, tutkiko! Iloitsin suuresti tästä vähintäänkin jumalan lähettämästä enkelistä, joka laiskasti painoi kieleni etuosaa lastalla todeten, että kurkku ihan vähän punottaa. Onneksi hän tajusi kuitenkin mainita tärkeimmän; oikeassa korvassa on vähän vaikkua. Kotiin päästyäni katsoin auringovalossa nieluuni ja totesin sen olevan kauttaaltaan valkoisten länttien (tsihihhi, angiinaa oli hei pervot!) peittämä. VMP.
Lauantaina en malttanut millään odottaa nieluviljelyn tuloksia. Olen kokenut vastaavanlaista jännitystä ainoastaan odottaessani tuloksia Big Brotherin tai Tanssii tähtien kanssa-ohjelman voittajasta. Soitin sukulaislääkärille ja pyysin reseptin. Sain kylkiäisenä helvetinmoisen korvasäryn, jonka kanssa olen toistaiseksi kärvistellyt tähän päivään asti. Huippumeininki!
Tänä aamuna (torstaina) totaalisen kyllästyneenä elämäntapaani, jossa vietän yöt yskien ja päivät puolikuurona töissä istuen, päätin sijoittaa ihan oikeaan lääkäriin. Köyhänhän ei tunnetusti kannata ostaa halpaa saatika sitten kunnallista ja ilmaista, joten ei muuta ku naamarajalla omavalintainen lääkäri Terveystalosta. Oli ehdottoman hyvä idea muistaa unohtaa Kela-korttikin kotiin, btw. Rahalle sain vastinetta korva- ja keuhkoputkentulehduksen muodossa. Voitte varmaan kuvitella riemun kiljahdukseni aloittaessani taas uuden antibioottikuurin ja lähtiessäni jälleen kerran saikulle töistä.
Oh, ne muuten siellä töissä jatkoivat työsoppariani vuodeksi eteenpäin ja totesivat, että kohta on sitten rähinä päällä. Sä olet Kauko niin ujo ja hiljainen. HAA! Siitäs saitte... työntekijän that is.
SUNNUNTAI:
Ai, jäiks tämäkin taas luonnoksiin? Pitäis varmaan opetella painamaan tota Julkaise-nappia. Nii! Ja terkkuja Tampereelta. Siitäpä sitten paremmalla ajalla. Nyt tuoksuu nimittäin jo äidin tekemä lohikeitto. Voittaa helposti tän blogin. Korva on edelleen tukkoinen. Vmp.
MORO!
Kauko
Ps. J-man lähettää terkkuja kans. Se joutui rangaistuksena edellisen viikonlopun ympärivuorokautisen Drunken Circuksen takia mukaan tapaamaan anoppikokelasta.
Miellyttävän tulehtunut ilmapiiri on pitänyt minua poissa luotanne, mutta nyt ajattelin tulla kertomaan kuulumisia.
Sitten viime näkemän olen sairastanut nk. joka-ruuminonkalon-infektion tms. En osaa diagnoisoida tätä kunnolla, mutta ei hätää, koska ei osaa kunnallinen terveydenhuoltokaan. Sairastettuani neljä päivää ankarassa ja lähes hengenvaarallisessa 38 asteen kuumeessa, raahauduin viimeisillä voimillani Viiskulmaan odottamaan niin tuomiota kuin hyvännäköisiä mieslääkäreitäkin kilpailemaan siitä kuka saisi hoitaa minua. Vaan ei. Ei ollut kilpailua kuin vuoronumeroista ja peruutusajoista. Onnekseni minua siunattiin ilmoituksella siitä, etten ollut tarpeeksi kipeä tavatakseni lääkäriä ja riittäisi, että terveydenhoitaja tutkisi minut huolellisesti. Ja voi että ystävät, tutkiko! Iloitsin suuresti tästä vähintäänkin jumalan lähettämästä enkelistä, joka laiskasti painoi kieleni etuosaa lastalla todeten, että kurkku ihan vähän punottaa. Onneksi hän tajusi kuitenkin mainita tärkeimmän; oikeassa korvassa on vähän vaikkua. Kotiin päästyäni katsoin auringovalossa nieluuni ja totesin sen olevan kauttaaltaan valkoisten länttien (tsihihhi, angiinaa oli hei pervot!) peittämä. VMP.
Lauantaina en malttanut millään odottaa nieluviljelyn tuloksia. Olen kokenut vastaavanlaista jännitystä ainoastaan odottaessani tuloksia Big Brotherin tai Tanssii tähtien kanssa-ohjelman voittajasta. Soitin sukulaislääkärille ja pyysin reseptin. Sain kylkiäisenä helvetinmoisen korvasäryn, jonka kanssa olen toistaiseksi kärvistellyt tähän päivään asti. Huippumeininki!
Tänä aamuna (torstaina) totaalisen kyllästyneenä elämäntapaani, jossa vietän yöt yskien ja päivät puolikuurona töissä istuen, päätin sijoittaa ihan oikeaan lääkäriin. Köyhänhän ei tunnetusti kannata ostaa halpaa saatika sitten kunnallista ja ilmaista, joten ei muuta ku naamarajalla omavalintainen lääkäri Terveystalosta. Oli ehdottoman hyvä idea muistaa unohtaa Kela-korttikin kotiin, btw. Rahalle sain vastinetta korva- ja keuhkoputkentulehduksen muodossa. Voitte varmaan kuvitella riemun kiljahdukseni aloittaessani taas uuden antibioottikuurin ja lähtiessäni jälleen kerran saikulle töistä.
Oh, ne muuten siellä töissä jatkoivat työsoppariani vuodeksi eteenpäin ja totesivat, että kohta on sitten rähinä päällä. Sä olet Kauko niin ujo ja hiljainen. HAA! Siitäs saitte... työntekijän that is.
SUNNUNTAI:
Ai, jäiks tämäkin taas luonnoksiin? Pitäis varmaan opetella painamaan tota Julkaise-nappia. Nii! Ja terkkuja Tampereelta. Siitäpä sitten paremmalla ajalla. Nyt tuoksuu nimittäin jo äidin tekemä lohikeitto. Voittaa helposti tän blogin. Korva on edelleen tukkoinen. Vmp.
MORO!
Kauko
Ps. J-man lähettää terkkuja kans. Se joutui rangaistuksena edellisen viikonlopun ympärivuorokautisen Drunken Circuksen takia mukaan tapaamaan anoppikokelasta.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Suojelusenkeleitä puhtoisessa lähiössä
Aurinkotervehdys puhtoisesta lähiöstä!
Taas on viikonloppu duunattu baarissa. Enkä nyt puhu "sellaisesta" duunailusta vaan ihan perus hiivan tarjoilusta. Enkä nyt puhu SELLAISESTA hiivasta vaan ihan perus kaljasta. Enkä nyt puhu "kaljasta" vaan... Eiku wait, puhunhan.
Bissehanoja ja energiajuomadrinkkejä; niistä oli Ekin viikonloppu "duunattu"!
Muutaman perseelleen menneen yön jälkeen alkoi angsti nousta olkapäille muistuttamaan, että tähän olotilaan kannattaa ehdottomasti dokata yksin, sääliä itseään ja vihata maailmaa. EI KÄY! Ollaan sit väsyneen näköisiä; johan mä olen sitäpaitsi 28, silloin näytetään väsähtäneiltä! Ja myös ollaan väsähtäneitä! Jopa mun huonekasvit on väsähtäneitä! Tissitkin roikkuu!
Perjantai 10.8.
Vesimies 21.1.-19.2.
"anna suojelusenkelillesi vapaa viikonloppu, olet rasittanut sitä jo tarpeeksi."
Uskotteko, että mun ilme oli se ei-oo-totta-mistä-toi-tietää-mun-angsteista-ilme, jota esittelin myös kissalleni. Sitä ei kiinnostanut katseesta päätellen. Toisaalta, turkulainen kissani omaa ainoastaan muutaman ilmeen: masentunut, apea, ylenkatsova, vihainen.
Iltatöihin vaeltaessani fiilis oli semipaska, mutta kuin taikaiskusta BOOM! (Tai no, kuin semmoisesta kollegalle avautumis-taikaiskusta) olo alkoi osoittamaan good vibrationseja. Puhuminen kannattaa aina.
Uudelleen kukkaan puhjennut mieliala vain parani, kun loppuillaksi tiskin päätyyn parkkeerasi kaksi shokkivärein varustettua Krebaajaa, No Huhhuttelijaa. Kaksi Krebistelijää. KRRRREISIBAILAAJAA!
Kapinallisesti unohdin elokuvista opitun baarimikon roolin ja avauduin vuorostani asiakkaille. Joo joo, tiedän, että mun pitäisi seistä tiskin takana laseja kiillottaen ja ymmärtäväisesti nyökytellä asiakkaiden itkiessä avioeroaan viskilasiin, mutta joskus on hyvä kulkea vastavirtaan.
Palatakseni nillityksen alussa mainittuun fataaliin HOROskooppiini (tirsk!), baaritiskin helmikrebaajat ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi suojelusenkeleikseni. Sydän sydän sydän Nyt voisi omani, väsähtänyt enkeli, lähteä vaikkapa Kaukon kanssa lomailemaan Tampereelle!
Yritin parhaani mukaan pilata uuden mahtiboogieni toteamalla ääneen: No ni, tästä tulee varmaan ihan kiva ja rauhallinen ilta!
Puol tuntia ja: "Vitthuuu, jätkä on vittu vasikoinu mut, haluutsä turpaan?"
Perus.
Lauantaina siskolle leipomaan, koska siskoni härskisti päätti käyttää hyväkseen raivoleivontaterapiaani. Hyvähän sen on haalia leipomisvelvotteita ja kahden vuoden ikäeron turvin sysätä itse tekeminen minulle! Hän saa kiitoksen, minä saan Tuhkimo-olon ilman lasikenkää. Haisevat converset vaan :( VOI MINUA!
Toki siinä mokkapalojen äärellä sai jubata diippejä shittejä, eli hyvä ja kepeä buugi jatkukoon. Mutta kuinka kauan tällainen voi jatkua!? Pilaisiko työyö kaiken, romahduttaisiko se rakentamani hattaralinnakkeen, jonka sisällä puhaltelen saippuakuplia ja laulan Obladi-Obladaata?
EI! Varatuilla paikoillaan istuivat taas uudet enkelini valmiina ideoimaan kaikkea kreisiä ja pistämään kaiken tarpeellisen miesten syyksi. J-Mankin oli paikalla!
Siinä tuumailtiin siihen malliin, että J-Man katsoi aina välillä parhaaksi poistua paikalta. Good thinking.
Nämä kaksi iltaa toivat rakkaan, mutta hankalan ystäväni takaisin. Yöunet. Amen.
Varuiksi vielä testasin metsämansikanmakuista polkuani tulemalla sunnuntaina eli tänään töihin. Kyllä viimeistään krapulaiset lähiösankarit venyttäisivät hermoni ja kolkkaisivat taivaallisen autuuteni vehreämmille metsästysmaille!
What do you know.
Suojelusenkelini olivat paikalla sunnuntaikrebaamassa. Huh.
Työpäivä jatkuu vaikka enkelit lähtivät jo kotiin.
Vahingosta viisastuneena en kuitenkaan aio todeta tämän päivän olleen rauh...
Hymyterveisin,
Eki, joka Pennywise-paidan lähiöjatkoilta osti! Ai milläkö maksoin? ....Enpäs kerro. No okei, rahalla.
perjantai 10. elokuuta 2012
Raffii laiffii
Eissaatana...
Ehämmä millään pysty olee bloggaamatta, kun ollaan näin lähellä neljännessatatuhatta kävijää.
Naapurin juoppohoriskon etunimi selvis mulle juurikin äsken, kun spugeäijä huuteli pihalla avaimia heti sen jälkeen, kun se tuli talon portista potkimalla läpi. [sydän] Hurmaavia tyyppejä kertakaikkiaan. Nyt tiedän kuitenkin, etten ole ainoa, jota eniten vituttaa naapurin horisko ja sit vasta kaikki, koska vaihdoimme erään naisen kanssa merkitseviä katseita hänen tullessaan huutamaan tuuletuspartsille, että anti olla vimonen kerta, kun tuut tolla tyylillä portista sisään. Voihan se toki olla, että merkitsevä katse olikin vain joku vanhemman lesbonaisen iltakahvikutsu ja kohta löydän itseni hänen budoaaristaan kiikkumasta nahkavermeissä pää ylösalaisin pallo suussa ja toinen haitarissa sen sijaan, että kiertäisimme ovelta ovelle hakemassa nimikirjoituksia vetoomukseen, jolla saataisiin juoppohorisko ulos kämpästään. Akka heitti avaimet pihalle kysyttyään ensin pari kertaa, että osaatko olla ihmisiks. Pääsi setä sentään ovesta vissiin sisään, kun eka rähjäys käynnisteli itseään. Voi väsymys.
Oho. Toi oli luonnos, jota eilen vaiko toissapäivänä aloittelin. Lupaan, no enkä lupaa, etten tämän jälkeen anna näin paljon palstatilaa tolle kotkalle, mutta nyt on pakko, kun siel on taas sokka irti. Sellasta vitun-huutoa taas, että nyt petti hermo vanhalla lähiöbaarin työntekijälläkin ekan kerran kunnolla ja suljettujen sälekaihtimien takaa huusin kaikki auktoriteettini rippeet sanomaani sisällyttäen: TURPA KIINNI. Mitä sitten tapahtui, mietitte varmaan. Saiko Kauko, tuo syrjäytyneiden kyyneleissä ja krapulahiessä marinoitunut Kaupunkisotilas, kompanian riviin kuten ennen vanhaan Espoossa? NO EI VITTU SAANUT. Miksi näin? Koska naapurin ämmä on todella juonut itsensä niin kasviksi, että se luuli varmaan huudon kuuluvan omasta asunnostaan, omien ystäviensä suusta, kun kuitenkin riitelivät. Ihan_vitun_uskomatonta. Se mikä Espoossa on överit, on Kalliossa näköjään vasta aperitiivi. Noh, Kauko ei lannistu vaan koettaa uudelleen: NYT VITTU SE TURPA KIINNI SIELLÄ! VAI TÄYTYYKÖ SINNE SOITTAA POLIISIT? Eikä mitään vieläkään. Vitunhomorunkkari-taistelulaulut vaan raikaavat. Horisko huutaa siellä äijilleen, että ovat kateellisia, kun hänellä on asunto, typerät lapselliset homorunkkarit. Kauko ajatteli: Ei ole kauaa, umpitollo horisko.
Lieneekö sattumaa sekään, että ämmällä on oikeasti eräänkin pihakasvin nimi. Tuskin.
Töissä rakennetaan uutta näyttelyä. On aika raffii (hehe, sanoink mä just raffii, kuin coolia). Eilen tarmokasta propaganda- ja markkinointi kävelyä keskustassa neljä tuntia, mutta onneks voi valita taukopaikkansa ja istahtelee tupakille kuuliaisen urheilijan tavoin. Istuinpas Kansalaistorilla (joo, oikeesti, kuka nimee Eduskuntatalon edessä olevan tortsan noin kommaristi?), josta ihan skifi fiilis sai aikanaan alkunsa eikä se nytkään kaukana alkuperäisestä ollut. On se vaan arkkitehtuurisesti niin älytön koko Sanomatalo-Kiasma-Musiikkitalo-huudi. Iltapäivällä löin kulttuurikeskiviikon fiilikset tosi skifeiksi, kun piipahdin kierrokseni päätteeks siinä Nooan arkissa eli Hiljaisuuden kappelissa Kampin tortsalla. Ois voinu olla hiljasempaa, sano, mut uljas se oli. Tai ei, ei se ollut uljas. Se oli pelkistetty, vaatimaton, kaunis jopa. JUMALAUTA! TOI HELVETIN ÄMMÄ EI ANNA MUN EDES RAUHASSA KIRJOITTAA TEILLE USKISSTOOREJA, kun kaikki mun kauniit jumalalliset ajatukset keskeytyy naapurista kantautuviin SAATANA-huutoihin. Mä en ihan oikeasti tunne hetkeäkään huonoa omatuntoa siitä, että toivon sen huutojen menevän perille ja pääsis sekin talveks lämpöseen sitte. Se on kuitenkin se, joka tästä talosta lähtee enkä minä, vaikka eräänä iltana rouvan konserttoa kuunnellesani umpiväsyneenä katselinkin vuokra-asuntoja. Mua ei jumalauta yks horisko saa lähtemään ekasta itsekseni asuttamasta kämpästä, joka tuntuu tuntuu kodille. Se on jumalan tosi. No mut joo, eilisen saldona 3-4 tuntia kävelyä ja tänään 7-8 maalaamista. Seinän. Nelimetrisen seinän. Voin sanoa, että selkä tuntuu aika jännältä tällä hetkellä. Huomenna, kun maalataan viismetristä seinää, tuntuu varmaan illalla vielä jännemmältä. Erityisjännältä. Ehkä skifiltä.
Taijampas keittää viel iltatsaikut ja panna sit perssilmän kallelleen. Nukkukaa hyvin, ystävät hoi!
Lomaterkuin Kauko
Ehämmä millään pysty olee bloggaamatta, kun ollaan näin lähellä neljännessatatuhatta kävijää.
Naapurin juoppohoriskon etunimi selvis mulle juurikin äsken, kun spugeäijä huuteli pihalla avaimia heti sen jälkeen, kun se tuli talon portista potkimalla läpi. [sydän] Hurmaavia tyyppejä kertakaikkiaan. Nyt tiedän kuitenkin, etten ole ainoa, jota eniten vituttaa naapurin horisko ja sit vasta kaikki, koska vaihdoimme erään naisen kanssa merkitseviä katseita hänen tullessaan huutamaan tuuletuspartsille, että anti olla vimonen kerta, kun tuut tolla tyylillä portista sisään. Voihan se toki olla, että merkitsevä katse olikin vain joku vanhemman lesbonaisen iltakahvikutsu ja kohta löydän itseni hänen budoaaristaan kiikkumasta nahkavermeissä pää ylösalaisin pallo suussa ja toinen haitarissa sen sijaan, että kiertäisimme ovelta ovelle hakemassa nimikirjoituksia vetoomukseen, jolla saataisiin juoppohorisko ulos kämpästään. Akka heitti avaimet pihalle kysyttyään ensin pari kertaa, että osaatko olla ihmisiks. Pääsi setä sentään ovesta vissiin sisään, kun eka rähjäys käynnisteli itseään. Voi väsymys.
Oho. Toi oli luonnos, jota eilen vaiko toissapäivänä aloittelin. Lupaan, no enkä lupaa, etten tämän jälkeen anna näin paljon palstatilaa tolle kotkalle, mutta nyt on pakko, kun siel on taas sokka irti. Sellasta vitun-huutoa taas, että nyt petti hermo vanhalla lähiöbaarin työntekijälläkin ekan kerran kunnolla ja suljettujen sälekaihtimien takaa huusin kaikki auktoriteettini rippeet sanomaani sisällyttäen: TURPA KIINNI. Mitä sitten tapahtui, mietitte varmaan. Saiko Kauko, tuo syrjäytyneiden kyyneleissä ja krapulahiessä marinoitunut Kaupunkisotilas, kompanian riviin kuten ennen vanhaan Espoossa? NO EI VITTU SAANUT. Miksi näin? Koska naapurin ämmä on todella juonut itsensä niin kasviksi, että se luuli varmaan huudon kuuluvan omasta asunnostaan, omien ystäviensä suusta, kun kuitenkin riitelivät. Ihan_vitun_uskomatonta. Se mikä Espoossa on överit, on Kalliossa näköjään vasta aperitiivi. Noh, Kauko ei lannistu vaan koettaa uudelleen: NYT VITTU SE TURPA KIINNI SIELLÄ! VAI TÄYTYYKÖ SINNE SOITTAA POLIISIT? Eikä mitään vieläkään. Vitunhomorunkkari-taistelulaulut vaan raikaavat. Horisko huutaa siellä äijilleen, että ovat kateellisia, kun hänellä on asunto, typerät lapselliset homorunkkarit. Kauko ajatteli: Ei ole kauaa, umpitollo horisko.
Lieneekö sattumaa sekään, että ämmällä on oikeasti eräänkin pihakasvin nimi. Tuskin.
Töissä rakennetaan uutta näyttelyä. On aika raffii (hehe, sanoink mä just raffii, kuin coolia). Eilen tarmokasta propaganda- ja markkinointi kävelyä keskustassa neljä tuntia, mutta onneks voi valita taukopaikkansa ja istahtelee tupakille kuuliaisen urheilijan tavoin. Istuinpas Kansalaistorilla (joo, oikeesti, kuka nimee Eduskuntatalon edessä olevan tortsan noin kommaristi?), josta ihan skifi fiilis sai aikanaan alkunsa eikä se nytkään kaukana alkuperäisestä ollut. On se vaan arkkitehtuurisesti niin älytön koko Sanomatalo-Kiasma-Musiikkitalo-huudi. Iltapäivällä löin kulttuurikeskiviikon fiilikset tosi skifeiksi, kun piipahdin kierrokseni päätteeks siinä Nooan arkissa eli Hiljaisuuden kappelissa Kampin tortsalla. Ois voinu olla hiljasempaa, sano, mut uljas se oli. Tai ei, ei se ollut uljas. Se oli pelkistetty, vaatimaton, kaunis jopa. JUMALAUTA! TOI HELVETIN ÄMMÄ EI ANNA MUN EDES RAUHASSA KIRJOITTAA TEILLE USKISSTOOREJA, kun kaikki mun kauniit jumalalliset ajatukset keskeytyy naapurista kantautuviin SAATANA-huutoihin. Mä en ihan oikeasti tunne hetkeäkään huonoa omatuntoa siitä, että toivon sen huutojen menevän perille ja pääsis sekin talveks lämpöseen sitte. Se on kuitenkin se, joka tästä talosta lähtee enkä minä, vaikka eräänä iltana rouvan konserttoa kuunnellesani umpiväsyneenä katselinkin vuokra-asuntoja. Mua ei jumalauta yks horisko saa lähtemään ekasta itsekseni asuttamasta kämpästä, joka tuntuu tuntuu kodille. Se on jumalan tosi. No mut joo, eilisen saldona 3-4 tuntia kävelyä ja tänään 7-8 maalaamista. Seinän. Nelimetrisen seinän. Voin sanoa, että selkä tuntuu aika jännältä tällä hetkellä. Huomenna, kun maalataan viismetristä seinää, tuntuu varmaan illalla vielä jännemmältä. Erityisjännältä. Ehkä skifiltä.
Taijampas keittää viel iltatsaikut ja panna sit perssilmän kallelleen. Nukkukaa hyvin, ystävät hoi!
Lomaterkuin Kauko
ps. biisiä ei ole laitettu huumorimielessä. se on aidosti surullinen, ainakin Kaukon mielestä. enkä ole julma ihminen, vain väsynyt tohon ainaiseen huutoon. tuntuu oikeasti pahalta ajatella, että tuokin nainen on joskus ollut varmaan täysin viaton ja kaunis pikkutyttö ja juossut tuolla syksyn lehtien seassa ja paijannut kesälaitumella lampaita. on aidosti todella raastavaa tollainen ihmiskohtalo, mutta sen verran olen oppinut tässä oman matkani varrella, että kaikkia ei voi auttaa, joitain ei ollenkaan ja että ei pidä ajatella niin, etteikö itse ansaitsisi hyvää elämää, kun muutkaan eivät sellaista saa. tosiasia on kuitenkin, että aggressiiviset ja sekavat päihderiippuvaiset ovat todella raskaita tyyppejä oli historiansa sitten mikä hyvänsä.
nyt sitä teetä.
nyt sitä teetä.
Tunnisteet:
ihan skifi fiilis,
kallio,
kauko,
kulttuurikeskiviikko,
kännissäoletääliö,
lähiö,
mafiatyylinen uhkailu,
poliisi on ystävä,
ps,
remonttiboogie,
tappokilarit,
työn ilo,
vitun undulaatit,
ärsykkeet
keskiviikko 8. elokuuta 2012
HENGENVAARAA JA NEUROOSEJA 2012
Onko elämäsi tylsää? Kaipaatko arkeesi säpinää? Puuduttaako turvallisuudentunne? Ahdistaako liian tasainen elo?
MIKSET KOKEILISI HENGENVAARAA!
Hengenvaara on kaikille soveltuva arjen piristäjä. Kuka tahansa ikään tai sukupuoleen, rotuun tai seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta voi elää hengenvaarallisesti.
MYÖS SINÄ VOIT ELÄÄ HENGENVAARALLISESTI!
---------------------------------
Olipa vaarallisen houkutteleva avaus, melkein tekisi Ekinkin mieli heittäytyä hengenvaaraan, koska se kuulostaa hauskalta, jokaiselle soveltuvalta ajanvietteeltä. Ihan jokaiselle? IHAN jokaiselle.
Ei mutta hei, mähän ELÄN HENGENVAARASSA KOKO AJAN!
Minäpä kerron oman näkemykseni, miksi näin on. Koska äiti. Vai olenko ainoa, jonka mielestä äiti-ihmiset käyttävät sanaa 'hengenvaara' kohtuuttoman paljon?
Sisarusten kanssa jutellessani ilmeni, etten ole ainoa, jonka kodissa äiti irrottaa töpselit seinästä lähtiessään, sillä ne voivat aiheuttaa hengenvaaran. Tai ainakin tulipalon.
Todennäköisesti tulipalo syttyessään sinkoaisi kipinöitä läheiseen orpokotiin sytyttäen koko rakennuksen tuleen tappaen kaikki sisälläolijat, ja tuhoaisi hehtaarikaupalla metsää.
Myös hellanlevyt on syytä tarkistaa lähtiessään ainakin kolme kertaa, mutta muista tehdä se turvallisen välimatkan päästä, jottei esim. hiha jää huomaamatta kiinni lieteen samalla laittaen kaikki levyt kutoselle.
Matkustaminen, oli sitten kyseessä auto, lentokone, jalat, laiva -> hengenvaara.
Yleensä myös äidin visiitin jälkeen kaikki tuhkakupit kelluvat vedessä, ihan varuiksi. Sillä: hengenvaara.
Ja oikeassahan äiti on. Kaikki em. tilanteet ovat potentiaalisia kuolemaniskuja. Mikäpä ei olisi?
Pieni ja viaton pottatukka ollessani pihassamme oli keinu.
Sellainen autonrengasviritelmä, joka on tuttu amerikkalaisten draamaelokuvien lapsuusmuisteloista. Just se keinu, joka roikkuu kukkulan laella olevan ison ja turvallisen tammen oksilta. Just semmonen keinu, jossa sen elokuvan päätähti keinui lapsena parhaan ystävänsä kanssa, joka myöhemmin kuoli traagisesti jättäen pääosan esittäjän sieluun syvät arvet. Just se keinu, jota tämä päätähti saapuu aikuisena katsomaan ja kaikki muistot vyöryvät mieleen tuoden kyyneleet silmiin, "first time since that horrible accident happened". Taustamusiikki saa myös katsojan alahuulen väpättämään.
Kyl te tiiätte, ootte fiksua sakkia.
No mutta anyway, pikku-Eki siinä keinuessaan onnistui jotenkin saamaan tukkansa köyteen kiinni, ja voitte arvata miten käy kun siinä keinussa lähtee pyörimään. Vauhdikasta menoa ja bye bye pottatukka!
Onneksi tapaturman aikaan vieressäni oli isosisko! ....joka nauroi tapahtumalle.
Todistajalausunnon mukaan "Eki vaan TEKOitki. Niin mä ainakin luulin." (toim. huom. uskon siskoni kadehtineen geometristä kuontaloani; hänellä kun oli vain paksu, terve ja pitkä tumma tukka)
Tilanteesta selvittiin kun äiti pelasti jäljelle jääneet hiushaituvat ryntäämällä fiskarssien kanssa pihalle. "NAPS!" ja uusi hiusmalli oli väistämätön tosiasia.
Mutta niin. Tuossa tilanteessa saattoi jopa piillä ihan oikea hengenvaara, mutta enpäs kuullut äidin koskaan kieltävän meitä keinumasta. Tai saattoi se kieltää tuon incidentin jälkeen.. Sakset kädessä ei tietenkään saanut juosta eikä tapellessa saanut käyttää jalkoja.
Tähän väliin on syytä muistuttaa etten itse ole äiti.
Jos olisin, en istuisi tässä skriivailemassa, olisin kotona pehmustamassa asunnon joka nurkkaa, tylsyttämässä keittiöveitsiä ja kiskomassa töpseleitä irti seinästä.
Ja sahaamassa rengaskeinujen köysiä poikki teflon-pinnotteisella kanasahallani.
Yks päivä suihkussa ollessani meinasin vetää semmoset lipat, että hengenvaara olis ollut lähellä.
Se olis ollu nolo tapa mennä. Nyt meni vaan suihkuverho.
Totta kai sitä pyörittelee silmiään ja hokee "Joo joo, mutsi, ei mulle mitään käy!" kuunnellessa äidin kehotuksia lopettaa duuni, koska kotimatkalla saattaa törmätä sarjasilpoja-raiskaaja-murhaajaan.
Mutta mitä jos äiti ei olis huolissaan? Jos sitä ei kiinnostais? Se olis ihan oikee hengenvaara.
Arvaattekos vielä mitä?
Mun oli tarkotus kirjottaa muka-hauskoja juttujani kirjoitus täyteen, mutta katsellessani olympialaisten palkintoseremoniaa -en edes muista lajia- liikutuin, koska voittaja pidätteli kyyneleitään kunnes purskahti itkuun.
Totesin mielessäni, että saatana! Maailma on hengenvaarallinen paikka ja silti sitä on hoitanut itsensä tähän päivään asti ilman sitä multakerrosta kropan peittona.
Ja se tuntuu hyvältä.
Hyvää buustia teille soi,
Eki
ps. Perun tässä kohtaa sanani äiti-ihmisten kohtuuttomasta 'hengenvaara'-sanan käytöstä. Ja lupaan, etten enää naura oman äidin neuroottisille uhkakuville
arjesta; väärinkäytettynä jopa tuo pöydällä oleva laastaripaketti voi olla hengenvaarallinen. Mitä jos se tippuu lattialle ja siihen liukastuu ja niskat sanoo naps... Hrrrh.
MIKSET KOKEILISI HENGENVAARAA!
Hengenvaara on kaikille soveltuva arjen piristäjä. Kuka tahansa ikään tai sukupuoleen, rotuun tai seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta voi elää hengenvaarallisesti.
MYÖS SINÄ VOIT ELÄÄ HENGENVAARALLISESTI!
---------------------------------
Olipa vaarallisen houkutteleva avaus, melkein tekisi Ekinkin mieli heittäytyä hengenvaaraan, koska se kuulostaa hauskalta, jokaiselle soveltuvalta ajanvietteeltä. Ihan jokaiselle? IHAN jokaiselle.
Ei mutta hei, mähän ELÄN HENGENVAARASSA KOKO AJAN!
Minäpä kerron oman näkemykseni, miksi näin on. Koska äiti. Vai olenko ainoa, jonka mielestä äiti-ihmiset käyttävät sanaa 'hengenvaara' kohtuuttoman paljon?
Sisarusten kanssa jutellessani ilmeni, etten ole ainoa, jonka kodissa äiti irrottaa töpselit seinästä lähtiessään, sillä ne voivat aiheuttaa hengenvaaran. Tai ainakin tulipalon.
Todennäköisesti tulipalo syttyessään sinkoaisi kipinöitä läheiseen orpokotiin sytyttäen koko rakennuksen tuleen tappaen kaikki sisälläolijat, ja tuhoaisi hehtaarikaupalla metsää.
Myös hellanlevyt on syytä tarkistaa lähtiessään ainakin kolme kertaa, mutta muista tehdä se turvallisen välimatkan päästä, jottei esim. hiha jää huomaamatta kiinni lieteen samalla laittaen kaikki levyt kutoselle.
Matkustaminen, oli sitten kyseessä auto, lentokone, jalat, laiva -> hengenvaara.
Yleensä myös äidin visiitin jälkeen kaikki tuhkakupit kelluvat vedessä, ihan varuiksi. Sillä: hengenvaara.
Ja oikeassahan äiti on. Kaikki em. tilanteet ovat potentiaalisia kuolemaniskuja. Mikäpä ei olisi?
Pieni ja viaton pottatukka ollessani pihassamme oli keinu.
Sellainen autonrengasviritelmä, joka on tuttu amerikkalaisten draamaelokuvien lapsuusmuisteloista. Just se keinu, joka roikkuu kukkulan laella olevan ison ja turvallisen tammen oksilta. Just semmonen keinu, jossa sen elokuvan päätähti keinui lapsena parhaan ystävänsä kanssa, joka myöhemmin kuoli traagisesti jättäen pääosan esittäjän sieluun syvät arvet. Just se keinu, jota tämä päätähti saapuu aikuisena katsomaan ja kaikki muistot vyöryvät mieleen tuoden kyyneleet silmiin, "first time since that horrible accident happened". Taustamusiikki saa myös katsojan alahuulen väpättämään.
Kyl te tiiätte, ootte fiksua sakkia.
No mutta anyway, pikku-Eki siinä keinuessaan onnistui jotenkin saamaan tukkansa köyteen kiinni, ja voitte arvata miten käy kun siinä keinussa lähtee pyörimään. Vauhdikasta menoa ja bye bye pottatukka!
Onneksi tapaturman aikaan vieressäni oli isosisko! ....joka nauroi tapahtumalle.
Todistajalausunnon mukaan "Eki vaan TEKOitki. Niin mä ainakin luulin." (toim. huom. uskon siskoni kadehtineen geometristä kuontaloani; hänellä kun oli vain paksu, terve ja pitkä tumma tukka)
Tilanteesta selvittiin kun äiti pelasti jäljelle jääneet hiushaituvat ryntäämällä fiskarssien kanssa pihalle. "NAPS!" ja uusi hiusmalli oli väistämätön tosiasia.
Mutta niin. Tuossa tilanteessa saattoi jopa piillä ihan oikea hengenvaara, mutta enpäs kuullut äidin koskaan kieltävän meitä keinumasta. Tai saattoi se kieltää tuon incidentin jälkeen.. Sakset kädessä ei tietenkään saanut juosta eikä tapellessa saanut käyttää jalkoja.
Tähän väliin on syytä muistuttaa etten itse ole äiti.
Jos olisin, en istuisi tässä skriivailemassa, olisin kotona pehmustamassa asunnon joka nurkkaa, tylsyttämässä keittiöveitsiä ja kiskomassa töpseleitä irti seinästä.
Ja sahaamassa rengaskeinujen köysiä poikki teflon-pinnotteisella kanasahallani.
Yks päivä suihkussa ollessani meinasin vetää semmoset lipat, että hengenvaara olis ollut lähellä.
Se olis ollu nolo tapa mennä. Nyt meni vaan suihkuverho.
Totta kai sitä pyörittelee silmiään ja hokee "Joo joo, mutsi, ei mulle mitään käy!" kuunnellessa äidin kehotuksia lopettaa duuni, koska kotimatkalla saattaa törmätä sarjasilpoja-raiskaaja-murhaajaan.
Mutta mitä jos äiti ei olis huolissaan? Jos sitä ei kiinnostais? Se olis ihan oikee hengenvaara.
Arvaattekos vielä mitä?
Mun oli tarkotus kirjottaa muka-hauskoja juttujani kirjoitus täyteen, mutta katsellessani olympialaisten palkintoseremoniaa -en edes muista lajia- liikutuin, koska voittaja pidätteli kyyneleitään kunnes purskahti itkuun.
Totesin mielessäni, että saatana! Maailma on hengenvaarallinen paikka ja silti sitä on hoitanut itsensä tähän päivään asti ilman sitä multakerrosta kropan peittona.
Ja se tuntuu hyvältä.
Hyvää buustia teille soi,
Eki
ps. Perun tässä kohtaa sanani äiti-ihmisten kohtuuttomasta 'hengenvaara'-sanan käytöstä. Ja lupaan, etten enää naura oman äidin neuroottisille uhkakuville
arjesta; väärinkäytettynä jopa tuo pöydällä oleva laastaripaketti voi olla hengenvaarallinen. Mitä jos se tippuu lattialle ja siihen liukastuu ja niskat sanoo naps... Hrrrh.
lauantai 4. elokuuta 2012
chez Eki
Hei te kaikki kotikokit siellä liesienne alla! Onko vispilät hommissa? Entä onko haarukat hanurissa? Joko potut on pottuina? Tiriseekö mikroaalloilla rasvahapot?
Mitä vittua mä oikeen selitän? Huh, alotetaas alusta.
Moi mä oon Eki ja mä oon himokokkaaja vailla kevyttuotteita.
Haluatteko kuulla keittiöorgioistani? Haluatteko kuulla kuinka tyypin kanssa loihditaan äijäaterioita, jotka saisivat Gordon Ramsayn sanomaan "jolly good!"? Äh, oikeesti se vaan karjuis meille "You fucking bastards! This food is shit and you two are just a couple of fucking retards!"
Tai kuinka päreiksi sahattu kanani muuntautuu valkosipulikermaunelmaksi, jota ahmin kuin porsas ja vaa'an lukemia pällistellessä en voi ymmärtää mistä näitä kiloja tulee? Eikö korvapuustit olekaan light-ruokaa!?.
Yksi pieni apeutta herättävä asia ruuanlaitossa on. Pekonia ei voi laittaa korvapuusteihin :( Se surettaa aina.
Taisin kertoa tuossa jo tarpeeksi, eihän tämä mikään ruokablogi sentään ole. Tulee vaan nälkä jos liikaa ruuasta kirjottaa. Vai haluatteko kuulla enemmän? Ainiin, enhän mä kuule teidän riemunkiljahduksia tai näe teidän anovia katseitanne. Höh.
Mut siis joo, nyt on menossa ruokakausi. Leivon angstikorvabuusteja aina kun vituttaa eli lähestulkoon päivittäin. Yleensä niitä tulee niin iso satsi, että on pakko soitella Olarin sinkkumiehille "haluatteko pullia, nehän kasvattaa kullia" Tirsk! Sit pakkaan pullat följyyn ja roudailen niitä ympäriinsä. Toisinaan tuon niitä töihin ja pakotan asiakkaat syömään. Käytän sanaa pakottaa, sillä liian usein dialogi menee näin:
-Moi, yks bisse.
"4,50€. Ja ota tosta korvapuusti"
-Emmä kiitos, mulla on keliakia.
"Emmä tietääkseni kysynyt sun sairashistoriaa, vajokki. Ota tosta nyt pulla tai en myy sulle tätä bisseä. Tajuutsä? Vammanen. Haluutsä turpaan, viallinen?"
Tässä vaiheessa yleensä asiakkaat tajuavat varjella hyvinvointiaan ja aroin käsin kaivavat pienimmän buustin korista, ja itku silmässä nakertelevat pieniä paloja minun antaessa julmia katseita ja elehtiessäni uhkaavasti.
Mulle ei mitkään viljaidiootit ala!
Ja ooh! Pakastekana! Tiiättekö millaisen paniikkikohtauksen sain, kun päätin duunata päreiksi sahatusta pakastekanastani kanapihvejä ja muussattuani kanan päätin KVG josko löytyisi jotain vinkkejä mausteisiin. JUMALAUTA! EI YHTÄÄN GOOGLE-OSUMAA! Near death experience! Jos googlesta ei löydy niin eihän sitä silloin ole olemassa!!
Päätin antautua vaistojeni valtaan ja 15 vuoden röökittelun marinoimilla makunystyröilläni sekä ennakkoluulottomalla asenteellani maustoin seoksen.
Paistettuani koepihvin totesin: Liikaa suolaa. Fuck this shit.
Kirosin kurjaa kohtaloani feisbuukissa ja varuiksi soitin myös tyypille kertoen, että olen surkea "ihminen". Onneksi omaan niksiystäviä ja lopputulos olikin onnistunut.
Mut ihan vinkkinä kaikille: pääsee ihan sikapaljon helpommalla kun paistaa vaan kokonaiset fileet pihveiksi. Tai ostaa kananugetteja. gay. (<- mä en kirjottanut tota gay-sanaa! lapsellinen pomo teki sen)
-Äh, nyt tuli nälkä ja mulla on vielä kolme tuntia töitä! Pakko syödä suklaata. Ja korvapuusti. Ja juoda limua ja energiajuomia. Ja käydä röökillä. Kaikkea terveellistä.
-Äh, ei mulla edes ollut asiaa
-Äh, mulla kyllä aamulla oli mielessä joku huippuvitsi josta blogata, mut unohdin sen
-Äh, mun pomo seisoo tossa vieressä ja selkeästi paheksuu työinnottomuuttani (paitsi että paraskin puhuja; vittu jäbä ei muuta tee ku tekstailee. saatana.)
Vitsi, kaks kirjotusta kahdessa (työ)päivässä! Pitänee tehdä enemmän töitä niin saatte sitten lukea elämästäni ja tuntea olonne paremmaksi itsestänne. Voitte ajatella: "Kyllä minullakin huonosti menee, mutta onneksi en ole Eki" Enkä mä pahastu jos te niin ajattelette. Story of my life.
Äitikin tapaa aina kertoa, että minut löydettiin korista metsässä. Äiti ja iskä hetken mietti, että odotetaanko tovi jos joku tulee hakemaan tuon orvon pirun, mutta jossain mielenhäiriössä päättivätkin rahdata minut mukanaan. Sitä saa mitä tilaa. Tässä tapauksessa moniongelmaisen ihmishirviön.
Nyt mä lopetan tän jaarittelun ja alan tekemään töitä. Mut ihan ekaks käyn kyllä röökillä.Ja vessassa.
Boutros boutros ghali!
Terv. nimim. "Ma Baker"
Mitä vittua mä oikeen selitän? Huh, alotetaas alusta.
Moi mä oon Eki ja mä oon himokokkaaja vailla kevyttuotteita.
Haluatteko kuulla keittiöorgioistani? Haluatteko kuulla kuinka tyypin kanssa loihditaan äijäaterioita, jotka saisivat Gordon Ramsayn sanomaan "jolly good!"? Äh, oikeesti se vaan karjuis meille "You fucking bastards! This food is shit and you two are just a couple of fucking retards!"
Tai kuinka päreiksi sahattu kanani muuntautuu valkosipulikermaunelmaksi, jota ahmin kuin porsas ja vaa'an lukemia pällistellessä en voi ymmärtää mistä näitä kiloja tulee? Eikö korvapuustit olekaan light-ruokaa!?.
Yksi pieni apeutta herättävä asia ruuanlaitossa on. Pekonia ei voi laittaa korvapuusteihin :( Se surettaa aina.
Taisin kertoa tuossa jo tarpeeksi, eihän tämä mikään ruokablogi sentään ole. Tulee vaan nälkä jos liikaa ruuasta kirjottaa. Vai haluatteko kuulla enemmän? Ainiin, enhän mä kuule teidän riemunkiljahduksia tai näe teidän anovia katseitanne. Höh.
Mut siis joo, nyt on menossa ruokakausi. Leivon angstikorvabuusteja aina kun vituttaa eli lähestulkoon päivittäin. Yleensä niitä tulee niin iso satsi, että on pakko soitella Olarin sinkkumiehille "haluatteko pullia, nehän kasvattaa kullia" Tirsk! Sit pakkaan pullat följyyn ja roudailen niitä ympäriinsä. Toisinaan tuon niitä töihin ja pakotan asiakkaat syömään. Käytän sanaa pakottaa, sillä liian usein dialogi menee näin:
-Moi, yks bisse.
"4,50€. Ja ota tosta korvapuusti"
-Emmä kiitos, mulla on keliakia.
"Emmä tietääkseni kysynyt sun sairashistoriaa, vajokki. Ota tosta nyt pulla tai en myy sulle tätä bisseä. Tajuutsä? Vammanen. Haluutsä turpaan, viallinen?"
Tässä vaiheessa yleensä asiakkaat tajuavat varjella hyvinvointiaan ja aroin käsin kaivavat pienimmän buustin korista, ja itku silmässä nakertelevat pieniä paloja minun antaessa julmia katseita ja elehtiessäni uhkaavasti.
Mulle ei mitkään viljaidiootit ala!
Ja ooh! Pakastekana! Tiiättekö millaisen paniikkikohtauksen sain, kun päätin duunata päreiksi sahatusta pakastekanastani kanapihvejä ja muussattuani kanan päätin KVG josko löytyisi jotain vinkkejä mausteisiin. JUMALAUTA! EI YHTÄÄN GOOGLE-OSUMAA! Near death experience! Jos googlesta ei löydy niin eihän sitä silloin ole olemassa!!
Päätin antautua vaistojeni valtaan ja 15 vuoden röökittelun marinoimilla makunystyröilläni sekä ennakkoluulottomalla asenteellani maustoin seoksen.
Paistettuani koepihvin totesin: Liikaa suolaa. Fuck this shit.
Kirosin kurjaa kohtaloani feisbuukissa ja varuiksi soitin myös tyypille kertoen, että olen surkea "ihminen". Onneksi omaan niksiystäviä ja lopputulos olikin onnistunut.
Mut ihan vinkkinä kaikille: pääsee ihan sikapaljon helpommalla kun paistaa vaan kokonaiset fileet pihveiksi. Tai ostaa kananugetteja. gay. (<- mä en kirjottanut tota gay-sanaa! lapsellinen pomo teki sen)
-Äh, nyt tuli nälkä ja mulla on vielä kolme tuntia töitä! Pakko syödä suklaata. Ja korvapuusti. Ja juoda limua ja energiajuomia. Ja käydä röökillä. Kaikkea terveellistä.
-Äh, ei mulla edes ollut asiaa
-Äh, mulla kyllä aamulla oli mielessä joku huippuvitsi josta blogata, mut unohdin sen
-Äh, mun pomo seisoo tossa vieressä ja selkeästi paheksuu työinnottomuuttani (paitsi että paraskin puhuja; vittu jäbä ei muuta tee ku tekstailee. saatana.)
Vitsi, kaks kirjotusta kahdessa (työ)päivässä! Pitänee tehdä enemmän töitä niin saatte sitten lukea elämästäni ja tuntea olonne paremmaksi itsestänne. Voitte ajatella: "Kyllä minullakin huonosti menee, mutta onneksi en ole Eki" Enkä mä pahastu jos te niin ajattelette. Story of my life.
Äitikin tapaa aina kertoa, että minut löydettiin korista metsässä. Äiti ja iskä hetken mietti, että odotetaanko tovi jos joku tulee hakemaan tuon orvon pirun, mutta jossain mielenhäiriössä päättivätkin rahdata minut mukanaan. Sitä saa mitä tilaa. Tässä tapauksessa moniongelmaisen ihmishirviön.
Nyt mä lopetan tän jaarittelun ja alan tekemään töitä. Mut ihan ekaks käyn kyllä röökillä.Ja vessassa.
Boutros boutros ghali!
Terv. nimim. "Ma Baker"
raivoleivontaa lähiöstä
"The time is always right to do what's right" -Martin Luther King
Oho, aloitinpas komeasti! Johtunee omasta lomasta, jota olen tässä häpeissäni pitänyt jo parisen kuukautta... Anteeksi ja goodbye.
Äh, emmä mihinkään oo lähössä! Minähän tulin tänne kertomaan ankeasta elostani, joka välillä vaikuttaa surkeuden huipentumalta, toisinaan taas on yhtä valssia päällä ruusunlehtien. You know, same shit.
Ihan melkein alkuun anteeksipyyntö etten ole ollut täällä "jakamassa tavaraani". Olen ollut veltto surkimus. Impotentti omassa elämässäni. Kuin riikinkukko ilman poseerausta, kuin isä ilman auktoriteettia, kuin alkoholisti ilman ryyppyseuraa.
Mitä mä oikeen horisen? Huh, menee niin diipiks et paree vaan kertoa teille uudesta elämäntehtävästäni. Eli leipomisesta.
Minä, Eki von Phantos, siis olen nykyisin kunnostautunut leipomisessa. Korvabuustini saavuttanee legendan maineen vielä joskus. Sillä olen huumannut ne. Huumavalla aineella. Kaikki, jotka ovat buustejani maistaneet, haluavat niitä lisää. Addiktit, we all know one.
Emmä oikeesti niitä huumaa muulla kuin oikeella voilla, punasella maidolla ja sokeri-kaneliövereillä. Alan kyllä itse jo ulkoisesti muistuttamaan pullataikinaa eli ehkä tämä terapiamuoto ei ole se kaikista paras.
Minä siis leivon, tuliko selväksi? En leivo rakkaudella ja lämmöllä isoäiti-tyyliin vaan leivon angstilla, katkeruudella ja raivolla. Hakkaan taikinaa nyrkein vaikka reseptissä lukee "alusta taikinaa". Jokaiselle buustille ilmoitan kylmällä äänensävyllä ennen uuniin menoa, että "sinun on parempi olla palamatta tai tapan sinut".
Kodistani leijailee kyllä se ihanan viettelevä tuoreen pullan tuoksu, mutta sitä säestää rappukäytävään asti kuuluvat "Vittu! LAPSUUS OLI PASKA!" huudot.
Terapiaa huomaattekos.
Mitäs muuta mie oon puuhastellut?
No ainakin jatkanut tyypin kanssa hyväksi havaittua Ruokaklubia. Meillähän on ens viikolla 1-vuotispäivä seurustelemattomuudessa. Ja minulla on pakastin täynnä sahausta vailla olevaa kanaa.
Ja kävinhän mä pöndellä toteamassa olevani uskomattoman surkea mökkipeleissä.
Ja käytiinhän me siskon ja sen kakaroiden kanssa seilaamassa Tallinnassa. Oih, olimme 8-vuotiaan siskonpoikani kanssa varmasti näky tanssiessamme vakavasti tanssivien aikuisten seassa.
Vedettiin poskitangoa yhtä sulavasti kuin raajaton virtahepo limboaa. Perus. Ihmiset loivat meihin sellaisia: "Aaaww, läski ja vammainen tanssii, kuinka söpöä. Hienoa, että erilaisetkin ihmiset pääsevät hurvittelemaan"-katseita.
Siskonpojat kun ovat puoliksi pakistanilaisia, jouduin hieman tsekkaamaan ympäristön laivapoliisien varalta toisen pojista huutaessa kovaan ääneen kesken Lego-rakennusprojektin: "Hei! Rakennetaan pommi!" Ei rakenneta.
Aika perus eloa kaikinpuolin. Unilääkkeisiin joutuu turvautumaan silloin tällöin, tipattomuus ei oikein ole kolahtanut, mutta hengissä ollaan.
Pitäis varmaan kehitellä jotain yleishyödyllistä puuhastelua, mut äh. Sit syssymmällä.
Nyt keskityn kokkailuun ja leipomiseen. Meillähän on Olarissa aloitettu uusi perinne: Paras piirakka-kilpailu. Mut ehkä mä kerron siitä seuraavassa bloggailussani. Nyt olen kuitenkin töissä, pilkku tulee ihanjustkohta eli pitäis vissiin tehdä töitäkin...?
Mutta sen lupaan, ettei seuraavaa kirjoitusta tarvitse odottaa triljoonaa vuotta.
Apua, nyt takas sorvin eli kaljahanojen ääreen!
TERSKA!
Jumittavin terveisin,
Eki"Slow mind"Phantos
Oho, aloitinpas komeasti! Johtunee omasta lomasta, jota olen tässä häpeissäni pitänyt jo parisen kuukautta... Anteeksi ja goodbye.
Äh, emmä mihinkään oo lähössä! Minähän tulin tänne kertomaan ankeasta elostani, joka välillä vaikuttaa surkeuden huipentumalta, toisinaan taas on yhtä valssia päällä ruusunlehtien. You know, same shit.
Ihan melkein alkuun anteeksipyyntö etten ole ollut täällä "jakamassa tavaraani". Olen ollut veltto surkimus. Impotentti omassa elämässäni. Kuin riikinkukko ilman poseerausta, kuin isä ilman auktoriteettia, kuin alkoholisti ilman ryyppyseuraa.
Mitä mä oikeen horisen? Huh, menee niin diipiks et paree vaan kertoa teille uudesta elämäntehtävästäni. Eli leipomisesta.
Minä, Eki von Phantos, siis olen nykyisin kunnostautunut leipomisessa. Korvabuustini saavuttanee legendan maineen vielä joskus. Sillä olen huumannut ne. Huumavalla aineella. Kaikki, jotka ovat buustejani maistaneet, haluavat niitä lisää. Addiktit, we all know one.
Emmä oikeesti niitä huumaa muulla kuin oikeella voilla, punasella maidolla ja sokeri-kaneliövereillä. Alan kyllä itse jo ulkoisesti muistuttamaan pullataikinaa eli ehkä tämä terapiamuoto ei ole se kaikista paras.
Minä siis leivon, tuliko selväksi? En leivo rakkaudella ja lämmöllä isoäiti-tyyliin vaan leivon angstilla, katkeruudella ja raivolla. Hakkaan taikinaa nyrkein vaikka reseptissä lukee "alusta taikinaa". Jokaiselle buustille ilmoitan kylmällä äänensävyllä ennen uuniin menoa, että "sinun on parempi olla palamatta tai tapan sinut".
Kodistani leijailee kyllä se ihanan viettelevä tuoreen pullan tuoksu, mutta sitä säestää rappukäytävään asti kuuluvat "Vittu! LAPSUUS OLI PASKA!" huudot.
Terapiaa huomaattekos.
Mitäs muuta mie oon puuhastellut?
No ainakin jatkanut tyypin kanssa hyväksi havaittua Ruokaklubia. Meillähän on ens viikolla 1-vuotispäivä seurustelemattomuudessa. Ja minulla on pakastin täynnä sahausta vailla olevaa kanaa.
Ja kävinhän mä pöndellä toteamassa olevani uskomattoman surkea mökkipeleissä.
Ja käytiinhän me siskon ja sen kakaroiden kanssa seilaamassa Tallinnassa. Oih, olimme 8-vuotiaan siskonpoikani kanssa varmasti näky tanssiessamme vakavasti tanssivien aikuisten seassa.
Vedettiin poskitangoa yhtä sulavasti kuin raajaton virtahepo limboaa. Perus. Ihmiset loivat meihin sellaisia: "Aaaww, läski ja vammainen tanssii, kuinka söpöä. Hienoa, että erilaisetkin ihmiset pääsevät hurvittelemaan"-katseita.
Siskonpojat kun ovat puoliksi pakistanilaisia, jouduin hieman tsekkaamaan ympäristön laivapoliisien varalta toisen pojista huutaessa kovaan ääneen kesken Lego-rakennusprojektin: "Hei! Rakennetaan pommi!" Ei rakenneta.
Aika perus eloa kaikinpuolin. Unilääkkeisiin joutuu turvautumaan silloin tällöin, tipattomuus ei oikein ole kolahtanut, mutta hengissä ollaan.
Pitäis varmaan kehitellä jotain yleishyödyllistä puuhastelua, mut äh. Sit syssymmällä.
Nyt keskityn kokkailuun ja leipomiseen. Meillähän on Olarissa aloitettu uusi perinne: Paras piirakka-kilpailu. Mut ehkä mä kerron siitä seuraavassa bloggailussani. Nyt olen kuitenkin töissä, pilkku tulee ihanjustkohta eli pitäis vissiin tehdä töitäkin...?
Mutta sen lupaan, ettei seuraavaa kirjoitusta tarvitse odottaa triljoonaa vuotta.
Apua, nyt takas sorvin eli kaljahanojen ääreen!
TERSKA!
Jumittavin terveisin,
Eki"Slow mind"Phantos
torstai 2. elokuuta 2012
Voita viikonloppu Kaukon kanssa
Jouuuuu! (Äännetään vähän liian korkeelta nasaalista ja loppua kohden venyttäen)
Neljä vapaata, joista yks meni puhtaasti kansanterveydelle. Huh. Näköjään ei tarvii olla sinkku dokatakseen itsellensä morkkiksen tyyliin: ei ikinä enää, nyt alan urheilemaan, tapaan isovanhempia, ois pitänyt vaan lähteä äitille, kun oli vapaata, onks mul rahaa, tuliks lotosta edes mitään, mihin maanantai hävis?
Perjantain saldoks jäi tacopiknik mitä parhaassa seurassa Lintsin kallioilla ei niin ihmeellistä auringonlaskua sivusilmällä tuijotellen, kyseenalaista sisustamista Clasulta löytyneillä partyvaloilla, jotka heitettiin tonne kolmen metrin korkeuteen niinku yks vähän vaille kaksmetrinen ja yks vähän yli puoltoistametrinen nyt vaan keskellä yötä voi, Sputnik - rakas maailman rumin vessani - sai uuden maton ja yks lamppu hempeän kukkavarjostimen, jonka revin pihdeillä mahtumaan lamppuun eikä se siltikään ihan istu; käsittääkseni lampun ei kuulu näkyä varjostimen yläpuolelta, mutta nevömaind. Nyt pitäis olla jopa oikea kotelo kovalevylle.
Lauantainapa olin jo heti aamusta kontillani pesutuvassa rankaisemassa juuriharjaa ja sen seurauksena matto tuoksuu mäntysuovalle...pihalla, koska en ole nähtävästikään jaksanut raahata sitä vielä sisälle. Tuijotettuani pari tuntia vuoroin aurinkoa vuoroin pyykin kuivumista, tuli tacon jämiä syömään Kallio-neitsyt Espoosta, jota sitten oli pakko vähän kuljettaa ympäri ankeimpia baareja mitä tästä kylästä löytyy. Salamoiden saattelemana kipittelin sopivassa laitamyötäisessä Tintin grilliltä kera juustohampparin ja puolen litran maidon. Perus. Mikä siinä on, että grilliltä on pakko roudaa aina se maito? Maito on kyl hyvää. Maailman paras juoma. Hyvänä kakkosena on jallukola tai Somersbyn päärynäsiideri.
Sunnuntaina J-man palasi jostain Siperiasta mukanaan valokuvia ötököistä. Sillä on muuten joku outo fiksaatio kuvata mitä kuvottavampia hyönteisiä, todella outoa, samaan aikaan erittäin coolia, mutta toisaalta ällöttävää. Sieltä Siperian jättömailta se raahas mulle (niiden kuvien lisäksi) omin valtavin sorminensa poimimaansa lakkaa! Kuinka huippua, että on kuulkaa suokultaa pakkanen pullollaan nyt, kun teen taas hidasta heräämistä parempaan elämään aka ryhtiliikkeeseen näiden morkkisten jäljiltä? Voi kuulkaa, se on ihan huippuhuippua, oikein kuulkaa vitun huippua, jos suotte. Sori.
Sunnuntaina lähettiinpä sitten uimaan ja voi jumalaut, että tuli uituakin. Niin ja punkkua ja viskiäkin tuli juotua ihan ja ensimmäistä ihan vallan pullotolkulla. Nyt on kuulkaa polvet ruvella ja maanantai pilalla, kun pommiin nukkuessahan tuo meni ja ilta polvia hoidellessa.
Maanantaista ei siis ole mitään sanottavaa. Skifi fiilis jäi.
Tiistaina saatiinkin lisää kuulkaa jännitystä elämään, kun J-manin kanssa istuttiin koko päivä nauttimassa espoolaista terveydenhuoltoa. Voin kertoa, että mulla tulee olemaan nyt niin vaikeeta, ettei tosikaan, kun tuo herrasmies on totuttanut mua kohta vuoden verran helppoon elämään eli kantanut kauppakassit ja kaikki muutkin painavat romut mitä nyt satun mistäkin mukaan haalimaan ja nyt on varvas poikki ja toinen murtunut ja minä kannan kassit ja tuo rymyää keppien kanssa. On se ny perkele, kun ei oteta toista ollenkaan huomioon, kun ruvetaan kompuroimaan tollee. Eissaatana.
Tänään olikin sitte vallan huippua mennä hyvin levänneenä töihin. Voi että, ette usko kuinka huippua. Kotiin päästyäni vedin hapankorppuöverit samalla, kun katsoin Suurinta Pudottajaa. Perus. Sittemmin oon maalannut hitaalla menestyksellä ensimmäistä lavaa. Matto "kuivuu" edelleen pihalla.
Ens viikonloppu meneekin - luojan kiitos - sorvin ääressä. Ei tartte ihmetellä sitten. Mitäs teille kuuluu?
Kauko
Neljä vapaata, joista yks meni puhtaasti kansanterveydelle. Huh. Näköjään ei tarvii olla sinkku dokatakseen itsellensä morkkiksen tyyliin: ei ikinä enää, nyt alan urheilemaan, tapaan isovanhempia, ois pitänyt vaan lähteä äitille, kun oli vapaata, onks mul rahaa, tuliks lotosta edes mitään, mihin maanantai hävis?
Perjantain saldoks jäi tacopiknik mitä parhaassa seurassa Lintsin kallioilla ei niin ihmeellistä auringonlaskua sivusilmällä tuijotellen, kyseenalaista sisustamista Clasulta löytyneillä partyvaloilla, jotka heitettiin tonne kolmen metrin korkeuteen niinku yks vähän vaille kaksmetrinen ja yks vähän yli puoltoistametrinen nyt vaan keskellä yötä voi, Sputnik - rakas maailman rumin vessani - sai uuden maton ja yks lamppu hempeän kukkavarjostimen, jonka revin pihdeillä mahtumaan lamppuun eikä se siltikään ihan istu; käsittääkseni lampun ei kuulu näkyä varjostimen yläpuolelta, mutta nevömaind. Nyt pitäis olla jopa oikea kotelo kovalevylle.
Ootteko pitkään aikaan nähneet mitään yhtä mautonta? Mukaanlukien sen faktan, että kuva itsessään on ihan luokattoman huono. |
Lauantainapa olin jo heti aamusta kontillani pesutuvassa rankaisemassa juuriharjaa ja sen seurauksena matto tuoksuu mäntysuovalle...pihalla, koska en ole nähtävästikään jaksanut raahata sitä vielä sisälle. Tuijotettuani pari tuntia vuoroin aurinkoa vuoroin pyykin kuivumista, tuli tacon jämiä syömään Kallio-neitsyt Espoosta, jota sitten oli pakko vähän kuljettaa ympäri ankeimpia baareja mitä tästä kylästä löytyy. Salamoiden saattelemana kipittelin sopivassa laitamyötäisessä Tintin grilliltä kera juustohampparin ja puolen litran maidon. Perus. Mikä siinä on, että grilliltä on pakko roudaa aina se maito? Maito on kyl hyvää. Maailman paras juoma. Hyvänä kakkosena on jallukola tai Somersbyn päärynäsiideri.
Sunnuntaina J-man palasi jostain Siperiasta mukanaan valokuvia ötököistä. Sillä on muuten joku outo fiksaatio kuvata mitä kuvottavampia hyönteisiä, todella outoa, samaan aikaan erittäin coolia, mutta toisaalta ällöttävää. Sieltä Siperian jättömailta se raahas mulle (niiden kuvien lisäksi) omin valtavin sorminensa poimimaansa lakkaa! Kuinka huippua, että on kuulkaa suokultaa pakkanen pullollaan nyt, kun teen taas hidasta heräämistä parempaan elämään aka ryhtiliikkeeseen näiden morkkisten jäljiltä? Voi kuulkaa, se on ihan huippuhuippua, oikein kuulkaa vitun huippua, jos suotte. Sori.
Sunnuntaina lähettiinpä sitten uimaan ja voi jumalaut, että tuli uituakin. Niin ja punkkua ja viskiäkin tuli juotua ihan ja ensimmäistä ihan vallan pullotolkulla. Nyt on kuulkaa polvet ruvella ja maanantai pilalla, kun pommiin nukkuessahan tuo meni ja ilta polvia hoidellessa.
Maanantaista ei siis ole mitään sanottavaa. Skifi fiilis jäi.
Tiistaina saatiinkin lisää kuulkaa jännitystä elämään, kun J-manin kanssa istuttiin koko päivä nauttimassa espoolaista terveydenhuoltoa. Voin kertoa, että mulla tulee olemaan nyt niin vaikeeta, ettei tosikaan, kun tuo herrasmies on totuttanut mua kohta vuoden verran helppoon elämään eli kantanut kauppakassit ja kaikki muutkin painavat romut mitä nyt satun mistäkin mukaan haalimaan ja nyt on varvas poikki ja toinen murtunut ja minä kannan kassit ja tuo rymyää keppien kanssa. On se ny perkele, kun ei oteta toista ollenkaan huomioon, kun ruvetaan kompuroimaan tollee. Eissaatana.
Tänään olikin sitte vallan huippua mennä hyvin levänneenä töihin. Voi että, ette usko kuinka huippua. Kotiin päästyäni vedin hapankorppuöverit samalla, kun katsoin Suurinta Pudottajaa. Perus. Sittemmin oon maalannut hitaalla menestyksellä ensimmäistä lavaa. Matto "kuivuu" edelleen pihalla.
Kauko - valkoisien hymyjen asiantuntija jo vuodesta 1984 |
Kauko
Tunnisteet:
biggest loser,
darra,
ihan skifi fiilis,
juuriharja,
kallio,
kauko,
kännissäoletääliö,
near death experience,
parisuhde,
perus,
remonttiboogie,
sisustusihme,
valokuvat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)