Olen saanut huomata yhden jos toisenkin asian koiranomistajuuteen liittyen.
Kahdeksanviikkoinen koira on ihan vauva. Se kusee, paskoo, itkee, leikkii ja murjottaa. Kahdeksanviikkoisen koiran omistaja on ihan kuin kotiäiti. Se joutuu sopimaan töitä uudelleen, hankkimaan hoitajaa, heräämään seitsemältä, käymään ulkona useamman kerran päivässä, leikittämään, pyyhkimään lattioita, tekemään siinä sivussa peruskotityöt pyykinpesuineen kaikkineen ja koko ajan joku pyörii jaloissa ja huutaa huomiota.
Tänä aamuna herättiin seitsemältä, mentiin ulos, tultiin sisälle, syötiin aamiaista, leikittiin, sit toi nukahti, kusi hesarille, leikittiin, kusi lattialle, leikittiin, nukuttiin, käytiin ulkona, satoi, tuli traumoja ensimmäisestä sateesta, tultiin kotiin, toi murjotti ja ravisteli itseään ylenpalttisesti, liioitellusti ja pitkään, sit syötiin, leikittiin, sitten toi pani lelua, lelu otettiin pois, sitten taas murjotus, sitten päiväunet, nyt se heräs ja nyt on halipula.
Kauppaan on turha haaveilla menevänsä ennen kuin J-man tulee kotiin ja kun juuri luin feisbuukista, että haluaako joku kaks lippua Soundgardenin keikalle, olin jo kirjoittanut JOO! kunnes tajusin, että vittumäenpääse, koska koiravauva. Vaikka tuo on hurjan ihana ja suloinen, niin kyllä mä oon jo parissa päivässä alkanut odottaa sitä hetkeä, kun pääsee nauttimaan työnsä tuloksista eli lenkkeilemään uteliaan, mutta fiksun nuoren koiraherran kanssa, jonka voi jättää myös muutamaksi hetkeksi yksin, jos joku sattuisi vinkkaamaan ylimääräisistä lipuista ihan mihin vaan tai ihan vaikka, että sais edes istua rauhassa paskalla itekin.
Luojan kiitos, koiran kanssa siihen menee plus miinus puoli vuotta. Kyllä sai kuulkaa Kaukeli Kuukkeli taas kantapään kautta muistutuksen siitä, miksi mä en vaan ole halukas tohon lapsirumbaan. Mun turnauskestävyys ei vaan mitenkään ole kahdenkymmenen vuoden tasoa. Eihän sitä lasta voi jättää yksin ennen kouluikääkään moneks hetkeks ja pelkästään siihen menee kuus vuotta. Hatunnosto vaan kaikille, jotka jaksaa omistautua tollekin hommalle. Kieltämättä arvostus omaa yksinhuoltajaäitiäni kohtaan on viimeisten päivien aikana noussut aika hiton monta pykälää!
Mulla on sentään J-man apuna tässä ja kyse on vain koirasta, mutta ettäkö pitäis ensin yhdeksän kuukautta olla ilman yhden yhtäkään rentouttavaa gin tonicia ja sen jälkeen pykätä joku vesimeloni värkistään ulos ja hoitaa sitä koko loppuelämä niin ei saatana, ei houkuttele kyllä sit niinku yhtään.
Tänä aamuna herättiin seitsemältä, mentiin ulos, tultiin sisälle, syötiin aamiaista, leikittiin, sit toi nukahti, kusi hesarille, leikittiin, kusi lattialle, leikittiin, nukuttiin, käytiin ulkona, satoi, tuli traumoja ensimmäisestä sateesta, tultiin kotiin, toi murjotti ja ravisteli itseään ylenpalttisesti, liioitellusti ja pitkään, sit syötiin, leikittiin, sitten toi pani lelua, lelu otettiin pois, sitten taas murjotus, sitten päiväunet, nyt se heräs ja nyt on halipula.
Kauppaan on turha haaveilla menevänsä ennen kuin J-man tulee kotiin ja kun juuri luin feisbuukista, että haluaako joku kaks lippua Soundgardenin keikalle, olin jo kirjoittanut JOO! kunnes tajusin, että vittumäenpääse, koska koiravauva. Vaikka tuo on hurjan ihana ja suloinen, niin kyllä mä oon jo parissa päivässä alkanut odottaa sitä hetkeä, kun pääsee nauttimaan työnsä tuloksista eli lenkkeilemään uteliaan, mutta fiksun nuoren koiraherran kanssa, jonka voi jättää myös muutamaksi hetkeksi yksin, jos joku sattuisi vinkkaamaan ylimääräisistä lipuista ihan mihin vaan tai ihan vaikka, että sais edes istua rauhassa paskalla itekin.
Luojan kiitos, koiran kanssa siihen menee plus miinus puoli vuotta. Kyllä sai kuulkaa Kaukeli Kuukkeli taas kantapään kautta muistutuksen siitä, miksi mä en vaan ole halukas tohon lapsirumbaan. Mun turnauskestävyys ei vaan mitenkään ole kahdenkymmenen vuoden tasoa. Eihän sitä lasta voi jättää yksin ennen kouluikääkään moneks hetkeks ja pelkästään siihen menee kuus vuotta. Hatunnosto vaan kaikille, jotka jaksaa omistautua tollekin hommalle. Kieltämättä arvostus omaa yksinhuoltajaäitiäni kohtaan on viimeisten päivien aikana noussut aika hiton monta pykälää!
Mulla on sentään J-man apuna tässä ja kyse on vain koirasta, mutta ettäkö pitäis ensin yhdeksän kuukautta olla ilman yhden yhtäkään rentouttavaa gin tonicia ja sen jälkeen pykätä joku vesimeloni värkistään ulos ja hoitaa sitä koko loppuelämä niin ei saatana, ei houkuttele kyllä sit niinku yhtään.
Vauvan kanssa pääsee tosin sentään kauppaan..
(Kyllä mä tosta hölmöstä silti tykkään aika lujaa)
Kauko the Kotiäiti
Ota Kakeliini vaan iisisti, koira on vauva tosi vähän aikaa. Sitten kun se on isompi, niin opetat sille kivoja temppuja.
VastaaPoistaHuhuu!?
VastaaPoistaHuhuuuuuu?
VastaaPoistaHUHHUH!
VastaaPoista