torstai 28. kesäkuuta 2012

Oodi unettomuudelle

Ei väsytä. Tai siis väsyttää. Ois megalomaanisen vapauttavaa vaan sukeltaa johonkin egyptinsilkkeihin ja vetää äxää, lonkkaa ja sahaa, kaikkia vuorotellen ja samaan aikaan (toisaalla). Vaan ku ei niin ei. Unettomuus on piinavaa. Mulla ei kroppa rauhotu ollenkaan. Jokainen raaja tuntuu elävän koko ajan just sitä hetkeä, sekunnin sadasosaa, ennen nykäisyä tai sätkähtämistä ja se on rassaavaa. Täällä mä venytän kylkeä ja persettä ja ojentajaa niin kädestä ku jalasta, mutta ei ne rauhotu. Otin magnesiumia, ei mitään eroa. Tosi vittumaista. Tai no en mä enää venyttele, nyt mä vaan poltan röökiä, kuuntelen Faithlessin Insomniaa tehdäkseni tästä vieläkin raflaavamman draaman kuin se oikeasti on ja juon rasvatonta maitoa suoraan tölkistä. Vituttaa ihan siis saatanasti. Aurinkokin nousee tuolla jossain  ja kohta on valoisaa ja mä urpo menin vielä ja pesin juhannusaaton aattona ikkunat, että varmast loistaa. Räyh.

On menkatkin. Helvetti.

Eikä oo sänkyä. Eikä sohvaa. Annoin sohvan toissapäivänä pois, mutta hupsista saatana, kun en tajunnut laisinkaan, että se menis niin äkkiä ja nyt ei ole sitten kuin joku parvelta kirjakasojen alta löytynyt läpikustu viiden sentin vaahtomuovihirviö enkä edes tiedä kenen se alunperin on. Tähänhän voi olla joku vaikka kuollu... tai mikä pahempaa synnyttänyt. Tai viettänyt jotain ihan sairaita darroja tai unettomia öitä ja tähän on tarttunut superpaskat fengshuit, että kun vihdoin nukahdan niin synnytän ja kuolen ja paskon alleni ja herään hirveessä darrassa ja sit toi maitokin on juotu. Tosi syvältä hei. Aamulla ois duuniakin. Ei se nyt vielä sillai pahasti häiritse, kun kuuden tunnin päästä pitäis vasta herätä, mutta jos tää homma eli unensaanti ei kohta ala hoitumaan niin minuutit ja tunnit vähenee ja sit kuulkaa vituttaa Kaukoa ihan hysteerisen paljon. Mä rakastan unta! Ja nukkumista! Miksi siitä on tullut sitten tämmönen painajainen ja karmea riesa ja asia jota jollain tasolla välttelen ihan loputtomiin.

Huomenna pitäis tai ainakin piti mennä fiksaamaan rakasta Jopoakin, joka otti juhannusyönä ja puhkas itseltään renkaan. Ehkä sillä on kuudes aisti ja se halus jotenkin viestittää, että sä et Kauko vaan voi kyysää kännissä kaveria, joka on kans kännissä. Maattiin jossain Otsolahden hiekkatiellä ja huutonaurettiin polvet ruvella kohti taivasta. Jopo jäi sit Turvakotiin lepäämään. Ehkä se halus myös viestittää, että ois kiva pyöräillä vielä Affenanmaallakin, hengissä.

Juuh, Affenanmaa odottaa. Jahka Foreca vinkkaa 10 päivän sään vielä tonne viikon päähän olevaan viikonloppuun niin sit varataan. Sinne mennään kuulkaas J-manin kanssa kolmeks neljäks päiväks suhaamaan ja kattelemaan punaisia teitä, punkkeja ja autonomisia ruotsia puhuvia suomalaisia. Liityin raivopäissäni vielä Viking Clubiin, että ois halvempaa toi reissaus ja oho ku kuuskymppiä lähti hinnasta välittömästi. Kai niiden sähköposteja voi sit joskus availla, jos kiinnostaa. Mitäänhän toi lysti ei kustantanut. Aika nice. Jättekiva.

Siteetki loppuu. Helvetti.

Ja pierettää. Mä vihaan menkkoja.

No, Eki on menkkavihan sanansaattaja jo useammasta kirjoituksesta, joten en mä näistä nyt enempää tässä. Se on Ekin pesti. Siis sikäli mikäli se nyt enää ikinä koskaan saa jonkun kirkkaan hetken ja muistaa yhtäkkiä, että ai saatana, meillähän oli se blogi! Onko siitä peräti jo pari viikkoa, kun uhosin laittavani piirakkajuttujani HETI HUOMENNA? Huh. Leipominen, se on kovaa hommaa, jätkät. Siks mä en leivo. Pidän nykyään linjoistani kiinni jäätelöllä. Kelasin ryhtyä jopa jäätelödieetille. Laskis vaan kalorit, että montaks jätskiä saa syödä päivässä niin, ettei syö mitään muuta ja laihtuu ja sit vaan mättäis menee. Nyt mä syön normaalit setit ja mätän yhden tai kaks jätskiä päivässä ja tää homma ei vältsist toimi suunnitelmien mukaan. Okei, katonhan mä edelleen noita kaikkia laihdutusohjelmia.

Maitokin loppu ja ulkona on jo valoisaa. Tosi ankeeta. Jos nyt meen heti nukkumaan ja saan unta, saan nukkua jopa kuus tuntia. Eiku mitä? Nyt alkoi ihan helvetinmoinen viserrys pihalla. Nyt riitti.


Kauko

maanantai 25. kesäkuuta 2012

My candle burns out long before...

Nyt sataa vasta kolmatta päivää putkeen! Eiks oo huippua? Must on! On ihan niinku sikahuippua toi sade! Ihan mieletön fiilis mennä tuolla keskustassa avokkaissa ja röökiä ei saa syttymään ja mekko hulmuaa kivasti tossa korvien tasolla ja perse näkyy puolelle Kampin metriksen perus spugeposselle samalla kun akku loppuu ja ratikka tulee ja sateenvarjo pyörii ympyrää, mut tupakka kuitenkin on just syttynyt seitsemän miljoonan yrityksen jäljiltä. Mahtavaa! Saisko lisää tätä?

On niin kiva istua täällä sisällä näin keskikesällä ja kattella ku sade ropisee ja tee tummentaa kupin ja hampaat. Voi että, ihan niinku mielettömän ihanaa! Tulee ihan syksy mieleen ja syksyhän on kans tosi ihana, kun voi liukastella lehtiin ja koiranpaskaan tuolla harmailla kaduilla ja sit kaikki toi ekassa kappaleessa mainittu. Itseasiassa toihan kuulostaa melkein talvelta. Tai keväältä. Tai siltä, että asun Iso-Britanniassa. Ihanaa! Koska mähän rakastan brittejä. Mä rakastan niiden värittömiä ja koruttomia murhamysteereitä ja sit sitä Harrya kans, kun se oli niin komea siinä natsipuvussa. Mä rakastan niiden hevoshampaita ja punaista tukkaa ja sitä miten ne käyttäytyy ulkomailla. Voi että, kuulkaa niin hyvätapaisia turisteja saa hakea.

Ja Dianaa.

Ei saa unohtaa Dianaa. Sen takiahan mä aloin tätä kirjottamaankin, kun katsoin tuossa teen tummentamine hevoshampaineni ulos ikkunasta sateenropinaa ja kuuntelin Eltonia ja sit mä ajattelin, että mä olin ihan ku Marilyn tänään päivällä ja ihan niinku Diana nyt illalla - oman palatsini vanki ja ulkona vain kylmä ja sateinen Iso-Britannia. Harmi, että J-manin korvatulehdus on jo parantumaan päin ja laskenut toisen korvan hörötystä niin, etten voi enää kutsua sitä Charlesiks. Päätin alkaakin kutsumaan sitä DoDiiks, koska se asuu niin lähellä Westendiä ja sekin on englantia ja tarkottaa niinku sitä paikkaa, missä länsi päättyy. Pitäiskö mun sytyttää kynttilä tohon ikkunalaudalle niin se vois sit lepattaa siinä ihanasti niinku candle in the wind, mä mietin, mutta sit mä mietin, että ehkä mä en, koska mun candle burns out long before my legend ever will, joten eihän siit ois kansalle sillai lohtua.

Tiedätteks te sen ihanan biisin, joka yhdistää Marilynia ja Dianaa ja kynttilöitä ja Iso-Britanniaa ja oikeastaan koko maailmaa? You didn't see this question coming, right? Se on kans englantii ja tarkoittaa, että pitäiskö meidän nyt vaan olla ihan irti ja kuunnella se biisi ja tarttua toisiamme kädestä niin ehkä noi synkät pilvet väistyy ja aurinko tulee esiin ja polttaa meidän sielut tuhkaksi ja sit tulee galaksien välinen sota ja imperiumin vastaisk-äh


Tai ehkä me vaan varataan Dodii-J-manin kanssa joku tällanen ihana rantaloma ja jätetään tää sateinen kylmä Iso-Britannia vähäks aikaa. Tehtäs Bobypainting-juttuja eli maalattas niinku kehoo ja ehkä ostettas kaikkee ihanaa nahkaa, kun se on ulkomailla niin halpaa. Ehkä Tunisiaan? Sieltä jostainhan se Dodiikin muistaakseni on eli ei. Joo, ihanaa, ehkä kuitenkin rantaloma. Sitten on ihana tulla takas tänne kotimaahan ja ajella romanttisesti sateessa taksilla johonkin Tunnel of Loveen ja kuunnella radiosta Paul Ankaa ja muistella, että voi vitsi miten ihanaa meidän ihanalla lomalla olikaan.


RAKKAUDEN KESÄ! DIANAN KESÄ! MARILYNIN JA ELTON JOHNIN KESÄ! NAHKAKESÄ!   SATEINEN JA KYLMÄ ISO-BRITANNIAN KESÄ! LEGENDOJEN KESÄ! KAUKON IHANA JA HARHAINEN KESÄ! JA KATSO POIKANI: SADE LOPPUI!


rakkaudella,
Kauko, a Legend

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Fighter

Tiedättekö miten saa elämään vähän uutta perspektiiviä? Matkustamalla menneisyyteen - tässä tapauksessa esimerkiksi tapaamalla niitä vanhoja kamuja, jotka on vaan jotenkin jäänyt, kun jotain muuta on tullut tilalle. Kertomalla näille vanhoille kamuille mitä oikeasti nykyään kuuluu ja mitä tässä nyt on ollut ja tapahtunut niin on tervehdyttävää seurata niiden reaktioita, jotka saattaa aika valtavasti erota niiden ihmisten reaktioista, jotka ovat säännöllisesti pysyneet siinä ympärillä. Saa vähän uutta näkökulmaa siihen omaankin maailmaansa.

Kaikillahan meillä on ongelmia, mutta joskus kun istuu tarpeeks kauan paskakasassa niin ei sitä hajua enää huomaa tai unohtaa täysin miltä tuntuu istua vaikka just leikatun nurmikon tuoksussa tai kuinka hyvältä vaatteet tuoksuu, kun ne jättää pihalle kuivumaan, ja että on vielä olemassa pihoja, joista ei kukaan varasta. 

Viime viikon treffailut parin vanhan kamun kanssa antoi kyllä ajattelemisen aihetta. Siinä mä istuin puistossa ja selitin kuinka mun lähipiirissäni on masennusta, alkoholismia, skitsofreniaa, huonoa itsetuntoa ja syömishäiriöitä. On työttömiä ja ylityöllistettyjä. On naisia ja miehiä paskoissa suhteissa, koska ne ovat tyytyneet ajatukseen, ettei koskaan löydy mitään parempaa, ehkä eivät edes ansaitse mitään parempaa. Ehkä kyse ei ollut niinkään sen toisen ihmisen reaktiosta vaan enemmänkin siitä, miltä tajusin kuulostavani selittäessäni noita juttuja ihan niin kuin ne ois maailman normaaleimpia juttuja. Ei ihme, jos duuni on tällä hetkellä ainoa paikka, missä ei ahdista tai vituta.

Viime päivät mua on aidosti ottanut päähän, kun katson muita ikäisiäni ja suurin osa on valmistunut jostain koulusta, niillä on omistusasunto, ehkä ihan tavallinen parisuhde, jossa ei koko ajan soudeta ees taas ja aina tapella kännissä. Ne puhuu sujuvasti vähintään neljää kieltä ja käy ulkomailla opiskelemassa tai töissä. Mä valitan aina ihmisille, että niiden pitäis tulla ulos mukavuusalueeltaan ja sitten istun itse sohvalla pelaamassa Angry Birdsiä ja kattomassa seitsemättä kertaa läpi koko Sinkkuelämää-boksia. Oon jotenkin järjettömän vihainen itselleni, että yritän loputtomiin ymmärtää ja auttaa muita ja se kaikki turhaan laitettu energia on vain ja ainoastaan multa pois. Ymmärtämiseenkin voi sairastua.

Jos valtaosa ihmissuhteista ottaa enemmän kuin antaa niin eikö siinä silloin ole jotain mätää? Tai jos valtaosa ihmissuhteista tuottaa toistuvasti paskaa fiilistä tai syyllisyyttä tai pelkoa tai itseinhoa tai taloudellista menetystä tai ihan mitä tahansa niin eikö siinä ole silloin jotain tosi mätää? Vaikka jokaiseen tilanteeseen olisi hyvä selitys, niin kuin yleensä on. Kaikista surullisin selitys on kuitenkin se, että ne hullut, jotka vielä toistaiseksi mun elämässä ovat, ovat siinä syystä. Tykkään niistä ja toivon niille pelkkää hyvää, mutta en vaan haluais, että se tapahtuisi oman mielenterveyteni kustannuksella, jos aina joutuu pettymään muiden flippailuihin ja ongelmiin. Jos omat voimavarat on noin 60% sadasta niin on aika helvetinmoinen lohkaisu antaa siitä 50% muille. 

Yhteiskunta ja mediakin on nykyään niin ristiriitaisia, että samaan aikaan kuin sulle näytetään jotain valokuvaa jostain vanhasta pariskunnasta ja kuvassa on teksti, että miten me olemme pystyneet olemaan näin kauan kimpassa ja vastaus, että me synnyimme aikana, jolloin jos joku asia oli rikki se korjattiin eikä heitetty pois. Samaan aikaan toisaalla puhutaan itsensä arvottamisesta ja arvostamisesta ja siitä kuinka kaikkea ei tarvitse sietää tai ymmärtää eikä itseään kannata sairastuttaa sairaan ihmisen vieressä ja niin edelleen. Selitetään kuinka muualla maailmassa on täysin normaalia hoitaa oman perheen vanhoja ja nuoria ja samaan aikaan kuinka kenenkään ei tarvitse hoitaa ketään, koska siihen löytyy ammattilaisia, jos omat voimat ja neuvot ei riitä. Sokkeloista, ristiriitaista ja monimutkaista. Koeta tässä nyt sitten olla ja yrittää. 

Tää ajatus jää nyt tähän vähän ilmaan, koska TSÄDÄM! minä joudun poistumaan terapiaan, mutta kommentoikaa rajusti ja jatketaan aiheesta sit vähän myöhemmin - puolet jäi vielä päähän.
Ja kuunnelkaa toi supermegavoimabiisi! Säihkyturpakin varmaan kuuntelee sitä. 



Helppoa maanantaita, 
toivoo Kauko

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Serious shit

Pohdin tossa just hauskuuden syvintä olemusta; mun mielestä ihminen on hassuimmillaan kun se nauraa itselleen.
Samaan aikaan se on kyllä huonoimmillaan, koska itselleen ja omille ajatuksille tai teoille ei pitäis nauraa, niiden tukena tulis seistä.

Mä oon aina sivuuttanut vakavasti otettavat asiat jollain tilanteeseen sopivalla vitsillä, mut aina se ei ole hyvä.
Nyt on jo kesäkuu.
Tammikuun vika päivä, kotiutuessani hoidosta päätin, että asioihin tulee muutos. Millanen muutos tai millä aikataululla, oli arvoitus.
Se kotiintulotiistai on jääny mieleen muutamastakin syystä; olin viimeset 5 viikkoa viettänyt "täyshoidossa", hokien ulkoa opeteltuja lauseita, koska niitä hokemalla ei tarvitse puhua oikeista tunteista. Hoito oli intensiivistä ja tehokasta, mutta mulle liikaa.
Himaan paluu oli shokki. Yhtäkkiä ne kaikki ongelmat ja käytännön jutut oli vastassa, eikä ollut lupaa ottaa brenkkua tai selkään taputtavia kohtalotovereita.
Kävin ekana koti-iltana faijalla ja AA-palaverissa, mut ne alkkikset olikin alottaneet tuntia liian aikasin. Pakkasessa himaan.
 Siinäs sit selvinpäin setvit kaikki ongelmas. Väkisin jaksaa yrittää jonku tovin! Sit jää joku asia hoitamatta, kuulet jotain kännitoilailujas ja yrität hengittää syvään, mut ei onnistu. Vedät lärvit ja päädyt Jorviin. Shit happens.

Siinä on jotain skifiä siinä dokailussa. Tulee ajatus ottaa vähän viintä, marssit Alkoon, ostat hyllyt tyhjiks, palaat himaan ja alat kiskomaan.
Ei mitään hienoa, ei bailuja, senku itket itekses ja juot. Aamulla oksennat.
Mutku on pakko. Oikeesti, se on pakko. Siinä ei oo mitään järkeä, hienoutta tai järkeä, mut on pakko!
Mä oon sosiaalinen ihminen, jolla on kaikki ainekset normisettiin, mut silti ku angsti iskee päälle, valitsen juoda itekseni salaa sohvalla. Menisin ees bileisiin mut ei! 

Koko ajan mietit, eikö sitä vaan osaa juoda vai haluaako kuolla vai mitä hittoa?! Kenellekään ei voi puhua, koska kaikilla on omat ongelmat ja pitäis jaksaa. Ja pitäis kuitenki puhua!

Sit tulee retkahduksia, joista häpeissään kertoo eka tärkeimmille, sit koko maailmalle. Eikä ne oo isoja asioita, mut ne jää kalvamaan. On ollut vähän niinku heikko, eikä se sovi!

Ja mikä se häpeä on?! Sitä varuiks häpeää retkahtamisen ohella sitä kuudennen luokan musikaalissa laulettua virhenuottia, koska on huono ihminen! Järjettömyyden kyllä tajuaa, mutta ei sitä sovella normielämään.

Koko ajan mielessä on eka katko, toka katko, kolmas katko, mylly-hoito ja raittius, jota ei haldannu. Paitsi nyt. Mut ei se helppoa oo, yllättävän vaikeeta.

Lopun ikääni mulla tulee olemaan kirkkoveneen mallinen arpi vasemmassa ranteessa muistutuksena siitä, ettei elämä lopu 25-vuotiaana.

Kenellä on helppoa? Käsi ylös!





-eki


Yeah, but you didn't


Näin tämän kyseisen hassunhauskan kuvan facebookissa juurikin äskettäin. Sen lisäksi kävin erään duunikaverin kanssa samaisen keskustelun äskettäin. Vaikka kuva onkin sinisellä taustalla, näen joka kerta punaista kun luen tai kuulen kyseisen keskustelun. Allekirjoitan ihan täysin Tony Halmeen tyhjentävän ajatuksen aiheesta nykytaide: 


"Mitä hyötyä meille yleensä on koko Kiasmasta? Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta."

Hyvänä esimerkkinä tuossa taannoin (okei, aikoja sitten ja facebookissa again) eksyin erään puolitutun kännykkäkuva-albumiin, jossa oli kuva maalauksesta, joka oli about tällainen


eli siis suorakulmio valkoinen kangas, johon oli maalattu punaisella sinne tänne punaisia L-kirjaimen näköisiä juttuja. Keskustelu kuvan kommenttilaatikossa kävi kiivaana ja suurin osa kehui kuvan raikkautta ja muutenkin älyttömän uskomattoman helvetin puhuttelevaa kykyä, taitoa ja piilotettua sanomaa.Päälle vielä hehkutettiin, että oli pakko ostaa (en muista perätikö juuri kyseinen) teos siitä näyttelystä, kun niin halvalla sai: 500euroa. Ite olin ihan, että ootteks vittu tosissanne? Mäkin oisin voinut tehdä ton ja nyt te sanotte "mutta sä et tehny". Minäpä kerron miksi en tehnyt. En tehnyt siksi, koska toi ei ole taidetta. Vaikka sille annettaisiin kuinka syväluotaava nimi esim. Gaudeamus Igitur tai muu vastaava taustoja valottava selostus, se ei poista sitä tosiasiaa, että toi on paskaa. Toi on oikeasti ihan kertakaikkisen ala-arvoista shaissea eikä tuo mitenkään esiin taiteilijan pohjimmaista kuvataiteellista lahjakkuutta, jonka vuoksi tosta voisi ikinä maksaa äyrin äyriä niin yksityishenkilönä, säätiönä tai apurahana. 

Ja mitä tohon "mutta sä et tehny"-kommenttiin tulee niin muistelisin jo lukion filosofian tunneilta, että tollaset kommentit on just tasan yhtä ärsyttäviä kehäpäätelmiä kuin uskis, joka sanoo sulle suht hyvän keskustelun ja mielipiteiden vaihtelun päätteeksi "tutkimattomia ovat jumalan tiet". Mitä siihen voi sanoa? Ei niin kertakaikkiaan pöyristykseltään yhtään mitään.

Kauko, taidekriitikko


Vaatteet pilaavat alastomuuden!

Uusia ulottuvuuksia kategoriassa "Mulla ei ole MITÄÄN päällepantavaa!" (paitsi aina joku komea mies menee win wink nudge nudge say no MORE!

OMG. Aloitinko just kirjoituksen huippukehnolla, pikkutuhmalla sanaleikillä. Surkeeta. Sunnuntaisurkeeta. Jatkan vahvemmin eväin, sen takaan.

Back to the problem!
Kaikilla meillä -ainakin osalla meistä, ei välttämättä kaikilla- on joskus ongelmana, kun juhliin, töihin, kouluun tai roskienvientireissulle ei löydy sopivaa vaatekertaa.
Ei halua olla liian glamorous ja glitterinen enon 60-vuotisilla, liian Lordi työpaikalla, liian nörtti koulussa, 15cm stileteissä koiraa kusettaessa kaatosateessa. You know, AINA SAMA JUTTU!!

Noh, tähän väliinhän vois haukkua miehet ja niiden puvut. Joo, taas on miehillä helppoa ku joka bileisiin käy puku ja kaiken lisäks ne näyttää hyvältä siinä! EPÄREILUA! nimim. "takakiree femakko-84"
Mut en hauku.

Siskontytön koulunpäättäjäisiin hoippuessani vielä promilleissa ja liskoja horisontissa tähyillen, vetäsin kostoksi kaikesta korkkarit jalkaan. Toiset ruoskii itseään ruoskalla, minä kävelen korkkareilla. Sama efekti: kipua, tuskaa ja nöyryytystä.
Niihin bileisiin sentään löyty hamonen sun muut vermeet, mut aissaatana ku meinas tulla itku pari päivää myöhemmin. Minäpä kerron.

Siskonpojan kuusvuotiskreisibailut HopLopissa. Nyt on kesä. Siellä muovihäkkyröissä kavutessa tulee kuuma. Liukumäkiä ajatellen hame ei käy. Yleistä pahennusta vältellen liian avarat topit on totally out of question. T-paita? Joo! Mikä ettei! Paitsi että en tiedä miten Vermeen pääkalloihin , Olari21-logoihin ja The Re-Tardseihin suhtauduttaisiin. Eihän lapset mitään tajua (mistään. fakta.), muttakune aikuiset..
Mullahan on oikea vaatehuone täynnä toinen toistaan upeampia muotiluomuksia, mutta käydessäni niitä läpi tätä Helve.. Äh, lapsiparatiisia varten huomasin jo melkein lemmikkienikin oppineen seuraavan mantran: -liian tiukka -liian paljastava -liian aikuinen -liian hiostava -liian hieno -Uu! Hyvä!... ei liian kaamee.

Olispa kaikilla ihmisillä univormut. Semmoset samanlaiset rumat, löysät, juuttikankaasta väännetyt sotilasunivormut, joita käytettäis aina kaikissa tilaisuuksissa. 
Pohjois-Korea. Olisiko teillä tilaa minulle?

Almost itkuraivareiden ja äkillisen "Mulla alko menkat"-puhelun jälkeen päädyin shortseihin ja tuplapaitaan eli toppiin ja t-paitaan. Eipähän tuu ainakaan ongelmia. Tuli kyllä hiki. JumaLAUTA ne liukumäet on killereitä!!

Haa! Mua ei selvästikään ole tarkoitettu osallistumaan lasten bileisiin, koska inho.. Ei vaan koska MULLA EI OO MITÄÄN PÄÄLLEPANTAVAA NIIHIN! JESSS!
Ikuinen VIP-kortti näiden bailujen sivuuttamiseen: check!

Kylläpä menee hyvin kun ainoa murhe tuntuu olevan vaatteet. Oh! Johtunee aika pitkälti siitä, että elämää ei ole.
En siis luokittele elämäksi seminatsiryhtiliikettä oikeaa tasapainoa hakiessani. Letkeetä lenkkeilyä ja kevyttä kokkailua, ihan liian puuduttavaa.
Siksipä viikonloppu töissä lähiöbaarissa. Elämyksiä, ystävät. Elämyksiä.

Mun piti jotain vitsikästä pe-la-illoista kirjottaa, mutta oli niin kova hulina koska ihmiset + shotit = ohhoh!, niin en muista mitään tapahtunutta. Swuuuush meni illat ohitse! Hauskaa oli, sen muistan. .... Vai oliko??

Tähän loppuun voisin vielä listata elämäntotuuksia. Ja niistä ei kiistellä. Ne ovat totuuksia. Capiche?

-mitä enemmän lenkkeilet, sitä enemmän röökaat
-röstiperunat ovat raastintehtaiden keksimä salajuoni
-kissa saattaa näyttää kuolleelta, muuta älä huoli, jääkaapin avaus herättää sen henkiin
-avara kaula-aukko töissä ei täytä tippikuppia (wtf is this shit?!)
-juuri kun ystävystyt kummipoikasi kanssa, menee hän ja tappelee keinulaudan kanssa arpituloksin, etkä enää halua näyttäytyä hänen kanssaan missään


Olikohan mulla edes mitään asiaa...?





Eki Fantos,
kasvattaja ja muotisuunnittelija since 1984


torstai 7. kesäkuuta 2012

Pieni ja kehno ote

Moi, mitäs kuuluu? Mä oon Eki, notkahtelija retkahtelija Espoon perukoilta. Se sama tyyppi joka angstaa eilen ja kikattelee tänään.

Viime perjantaina tuli ns. vedettyä lärvit, perseet olalle ja nakit silmille. And just so you know: bileet ei ollu kummoset, ihan himassa vedetyt itsesäälikalsarikännit. Mut siis ihan ainutlaatuset!!

Ei vituttanu vielä la-aamuna klo 6, jolloin heräsin pre-liskoihin promilleissa ja tajusin, että parin tunnin päästä on oltava hame päällä ja korkkarit ojossa matkalla kohti siskontytön koulunpäättäjäisiä.
Eikä edes itse bileissä, vaikka joku järki sanoi, että koulukodin päättäjäisiin ei ole soveliasta mennä darrassa.
Eikä himassa, jossa päikkäreistä ei tullut mitään koska kaikki pelotti. Kissan astellessa sängyllä sen askeleet kuulosti siltä kuin joku ammuskelisi pihalla revolverillaan. PAM PAM PAM PAM!

Käydessäni faijalla äkkiä ennen duunia (koska levottomasti oli pakko tehdä vielä jotain ennen duunivuoron alkua), näin siskon poikineen, törmäsin serkkuuni, joka oli ihan kaljupää syövästä johtuen -komia semmonen tosin!- ja sen kahteen lapseen (joista toinen kummityttöni) toisen serkun soittaessa minulle iltakaffeiluja ja tunsin oloni skifiksi.
Siinä mä nyt seisoin totaalisessa koomassa ja näin kaikkia rakkaita. Huh. Kaikki tämä täysin ex tempore! WTF!

Oho, mä menin ihan sekasin. Kenen serkku? Mikä sisko?! Kuka on kenenkin faija!!??

Vasta työiltaa alottaessani tajusin tilanteen suunnilleen: kroppa pisti ihan perusasioitakin vastaan; Nyt ei seistä suorassa! Nyt ei syödä! WC-käynnit kiellettyjä! Naama näyttäköön oudolta!
Kaikki ne darran merkit luettavissa omasta kropasta. En suosittele.
Duunin päätyttyä vietin paljon aikaa ihan vaan oksennellessani. Kollegat siivos sillä aikaa.

Ei helpottanut olojen jatkuessa piiiitkälle maanantaihin asti. Kolme päivää liskoja, oksenteluja, vapinaa, pelkoja ja kaikkea muuta joululahjaksi toivottavaa. HYVÄ MINÄ!

IHMISET, EI KANDE DOKAA JOS EI OSAA! (ilimanen vinkki)

Onneks maailma on armollinen ja jo sunnuntaina lähdin oloista huolimatta vähän juoksemaan. Siivosin myös koko kämpän.
Sydäriä uhmaten hölkättiin koiran kanssa Orionin peltoja.
Sunnuntaina oli myöskin ns. darrasafka kielletty; kalaa ja pinaattia. ENJOY, YOU WEAK WOMAN!

Maanantaina alkoi arki, lisää juoksua ja vielä terveellisempää ruokaa, lupauksia juomattomuudesta ja sykkeen tasailua.

Tiistaina lisää juoksua, jumppaa ja kävelyä, VIELÄKIN terveellisempää ruokaa ja Elämä voittaa-asennetta.

Keskiviikkona varuiks kävelyä, juoksua, terveysruokaa JA kummi/siskonpojan kuudennet syndet HopLopissa. Horoskooppikin neuvoi viettämään päivän arvostamieni asioiden parissa eli perhe. (Siellä btw tuli tehtyä hyvä reisijumppa, koska lapsille suunnitellut kiipeilytelineet EIVÄT ole suunniteltu aikuisille. Uskomatonta!) Ke-iltana hyvä boogie ja unikin tuli. Nykyään harvinaista herkkua meinaan. Yst. Terv. Nimim. "Eyewings4ev-84"

Torstaina eli daa'a tänään (!!) eilen vongatut brunssitreffit, koiran kanssa juoks... Eipäs vaan kun! Eipäs mentykään juoksemaan, vaan tuumattiin jossain vaiheessa, että nyt mennään (eli koira menee) uimaan! Ja koska Matinkylässä on lähin ranta ni eiku sinne!
Muutaman sattuman kautta koirani päätyi tutustumaan hevoseen, hienoon ja viisaaseen vanhaan herraan, joka ihan lungisti otti hauvelini skitsokohtaukset.

Sieltä hymyssäsuin ja hikipäissään kotio, jossa kokkasin vaaleanpunaista ja pahanmakuista ruokaa. Oikeesti.

Viikko sit olin varma, että maailma on mätä ja kusipäinen paikka, joka niittää kaikki sen tajuavat tyypit, koska kaikki on VAAN PASKAAAAAH! Ja kukaan, joka sitä ei tajua on KÄTYRI!!!

Nyt kelaan vaan, et no ni, tulipas dokattua vaikkei pitäis. Ja hei, Eki, jos viikon aikana paimennat lapsia, vonkaat itelles spagettibrunssin, tutustutat koiras hevosiin, juokset viis kilsaa yhellä stopilla ja siivoat koko kämpän koska liskot niin vaatii, ni eihän täs nyt kantsi luovuttaa, hä?


Uuh, nyt joku hyvä biisi! Hmm.. AH!



Toipuvin terrrkuin nimimerkki "Pieni ja kehno ote"

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Biggest Loser skippaa pihatalkoot

Ah noita pihatalkoissa ahertavia naikkosia. Onhan niitä siellä vissiin jopa kaksin kappalein. Itsehän en jaksa näinä päivinä oikeastaan yhtään mitään. Duunissa vaihtuu näyttely ja kyl mää oon niin kauhian väsyny helevetti, ettei taas tosikaan. Rakentamista rakentamista maalaamista kittaamista (ei sitä juomisjuttua vaan seinän reikiä, harmi sinänsä) maalaamista maalaamista maaaaaläääääh
Lisäks on tietenkin mainostamista eli suomeks sanottuna juokset tuolla kesäisessä kymmenessä asteessa keskustaa ja hipsterikaupunginosia ympäri lyömässä julkkaa ja esitettä joka seinään ja laariin, jotka tuulikaapeista ja muista eteishalleista löydät. Mut siistii on edelleen! Meillä on niin hyvä duunijengi, etten vois melkein parempaa toivoa. Kaikki erityisiä (just sillai niinku äitit ja iskät vastaa, kun kysyt oonks mä jotenkin outo tai viallinen vai miks on niin vaikeaa ja ne sanoo, että et oo, sä oot vaan erityinen), erilaisia ja silti samanarvoisiÄH Nyt menee jo siirapiks.

No mutta enivei on selvää, ettei paljo nappaa työntää pelarkooniaa multaan tuolla pihalla selkä kyyryssä enää hommien jälkeen. On niin paljo muutakin tekemistä, kuten esim. katsoa maailman parasta tositeeveetä elikä Suurin Pudottajaa tai yrittää palata poikaystävän kans kimppaan tai pestä maalitahroja käsistä jaloista naamasta housuista paidasta ja leikata varpaankynsiä (hehe, kirjoitin ensin känsiä, niin työmies Kaukokaan ei ole) tai ensin ajatella kuolemaa ja sit olla ajattelematta ja tehä ihanaa ruokaa (joo en laita ohjetta, ettei tästä nyvvaan tuu ruokaplokia, mutta linkin laitan kostoks kuitenkin ja vinkkaan vielä, että vähän pestoo ja valkosipulia öljyn följyyn ni avot) ja käydä ulkona syömässä, koska oon niin helvetin rikas, etten tiedä mihin muualle muka työntäisin nekin fyrkat. Viikon saldona oon syönyt ainakin seuraavissa mestoissa: Äitillä Tampereella, tapaksia Inezissä Tampereella, lettua ja pelmenejä Blinissä, lounasta Farangissa ja Cafe Red:ssä ja jätskitöttöröö Lintsin kaltseil. Löysin jopa Leninpuiston, että kyllä ny kelpaa selällään löllötellä ja kyttää ku muut laihduttaa telkussa (tai no oikeastaan netissä, koska ei vieläkään telkkua).

Mutta Suurin Pudottaja, jumalauta, siinäpä ohjelma! Se on niin hyvä, ettei mitään järkeä. Ihan kammottavia stooreja niillä siellä ylensyömisen taustalla. Yhdelläkin muijalla oli vielä pari vuotta sitten 2,5-viikkoinen vauva ja 5,5-vuotias tyttö ja ihana aviomies ja sit joku rattijuoppo ajoi ne kaikki kuoliaaks. Kelatkaa vähän. Voi vittu. Onko tuo ny ihime, jos ei jaksa paljon itestään välittää tai ottaa vähän suklaata joka aterialla ja aterian välissä, kun se hyökkää suoraan johonkin mielihyväreseptoreihin aivokotelossa? Puhuttiin just duunikamun kanssa, että meillä on molemmilla varmaan joku läskifetissi tms. kun tulee väijyttyä kaikki tollaset ohjelmat läpi, mutta toi on kyllä ylitse muiden. Puhuttiin myös (ehkäyhteenpalaamispoika-)ystävän kanssa, että oisko vähän mahtavaa, jos Suomessa ois läskileirejä ja mielellään vielä aikuisille. Siellä olis kesän ja palloa potkis ja järvessä polskis ja näkkäriä naamariin latois kera kotimaisen kurkun ja palais fittinä kesälaitumilta ja kaikki vallan ihailis, notta emmää ollu sua tunnistaa. Voi tsiisus (uskisblogi), että se ois mahtia!

Siellä ne vieläki niittää ja kylvää pihalla. Pientä purtavaa lupasivat kutsussa, mutta saunalla mut ois istuttamaan paremmin houkuteltu. Nyt löllöttelen mieluummin muiden löllöjen seurassa ja sit meen möllöttää suihkun lämpöseen ja peiton alle. Ugh.



Kauko, osa-aikamörssi


perjantai 1. kesäkuuta 2012

WWW.POSITIIVISETVITUNÄPÄRÄT.FI

Ehkä tää on jotain ainutkertasta, joka on syytä jakaa kanssanne. Faija meinaan soittelee vähän väliä kysellen sähköpostin tuotoksia ja meinaa just lopettaa puhelun, koska asiaa ei enää oo. Sit se haukotukseen naamioiden tajuu kysyä, kuinka lemmikit voi. Tiiättekste niitä puheluiden venyttämisiä, koska ei malttais lopettaa?
Sillä ois ehkä kaikkee diippiäkin sydämellään, mut niistä ei puhuta. Ikinä.

Ja just kun on selviytynyt perheövereistä, laittaa isosisko viestiä koska siskonpojalla on syndet, se tarvii kaikkee, mut eniten näitä siskon listaamia asioita.
Mä kyl arvostan vanhempia, jotka päättää lastensa lahjat yksinkertaisesti, koska sillon voi vaan marssia HooEtÄmmälle ja tiuskia myyjälle koska kahenkymppin housut ei täytä MINUN laatukriteerejä, ja ne lapsiduunarit Kiinassa voi itkeä itsekseen ja olla tyytyväisiä osinkoonsa koska minulla on oikeus! Koska silloin voi jättää aivonsa narikkaan ja keskittyä elämiseen. Which means...?

Nyt muuten eletään menkkoja. Wink wink! Nyt ei kantsi pokailla mua, koska turpaan tulee!
Nyt kans eletään niitä aikoja, jolloin ois kiva, et tos vierellä ois joku, koska oksentelusta on tullut tapa. Syrän.

Hyh, nyt skippaan kaikki tunteelliset aatokset niiden hautausmaalle ja jatkan kurjaa omaa eloani.
Hyvä minä. Hihhihhihhiiii..


Mitä mun nyt piti tässä sanoa, et joskus on tosi paska fiiilis, sit sen vaan elää ja tuumaa, et katellaan huomen uudestaan! Aina kaikki ei jaksa kattoa huomiseen, mut kyl  sen kokeneena suosittelen.

Mä kuulostan nyt joltain positiivisäpärät.fi-sivustolta, mut oikeesti sillon ku on paskin mahollinen fiilis ni joku soittaa, höpöttelee omansa ja päivä on pelastettu. Ja itsetuhosten tyyppien kohdalla jo päivä on vuosisata!

STAYING ALIVE!