maanantai 31. joulukuuta 2012

THE year 2013


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013!!
WII LAAV JUUUU!

Lovella,

Ekiii ja Kaukoo

ps. mitään ei oo otettu.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Kahessadaskolmaskymmenesyhdeksäs vmp

Kahessadaskolmaskymmenesyhdeksäs teksti ja mitä siinä pitäisi sanoa?

Pitäiskö mun kertoa kuinka mun mp3-soitin hajos just, kun olin menossa luistelemaan ja näin ollen sain kuunnella radio voivittusuomipoppia vajaan tunnin. Ajellessani siinä ympyrää mm. Yön tahdissa, tuli väkisinkin vähän yksinäinen olo ja aloin pähkäilemään sitä, että vaikka edellisessä joulukuusipaatoksessani onnistuin hetkellisesti nostamaan itseni about joka ikisen ihmisen yläpuolelle tässä maailmassa niin onhan lähiöissä puolensa. Ja hei. En oo bättrefolk. Oon kiertänyt yksinhuoltajaäitini kanssa asumassa about kaikki lähiöt, joita Länsiväylän varrelta löytyy ja syntynyt juurikin tuohon surkeaan pikkukylään, jossa kuuset kaatuilee siinä missä ostarin juopotkin talvella. Mut se siitä. Selittelyt yleensä pahentaa asioita.

Muistelinpa kuitenkin tossa Yön vaihtuessa Samuli Putron kautta Tinakenkätyttöön, että silloin lapsena oli kyl ihan kivaa asua lähiössä. Oli aina kaikki samat frendit siinä ympärillä ja mentiin luistelemaan ja mentiin kiskalle ja mentiin metsään ja meren jäälle ja mihin nyt hitto soikoon ikinä mentiinkään, mut kotipuhelimella soitettiin ja sit alko tapahtuu. Nyt, kun oon täällä Helsinginperkeleessä, jota toki rakastan yli kaiken, niin ei tääl oikei seuraa oo silloin ku haluais. Jos asuisin lähiössä niin asiat vois hyvinki olla ihan toisin. Ei tarttis kävellä ku lähimpään baariin (joo joo tehdään siellä lähiössä muutaki ku ryypätään... eiku wait?) ni johan ois tuttuja.

Mutku mä en halua sellasta mun elämältä ja mä oon aika ajoin hyvinkin vittuuntunut siitä, että vaikka mä ravaan tossa purjehduskenkien luvatussa kaupungissa harva se päivä ja viikko niin kavereita sieltä suunnasta saa kyllä odottaa täällä käymään, koska "on niin vaikea tulla" tai "maksaa niin paljon" tai "on niin pitkä matka, ettei viitsi muutaman tunnin takia" tai jotain ihan muuta. Hei kamut, ei oo vaikee tulla, mäkin haldaan sen molempiin suuntiin aiva hyvin. Ei myöskään maksa ihan järin hirveesti 9euroo tai jos lataat tsettiä niin jotain 6puol, mäkin maksan sen aina ja miksei matkustais muutaman tunnin takia ystävän luo?

Hmm. Mitäs muuta tässä ois sit, kun käytiin toi mp3-episodi..

Ah, joo. Siinä luistellessain väkisinkin tulin ajatelleeks myös yhden oikeinki hyvän ystäväni suhdetta. Viimeisin juonenkäänne on se, että tää ystävä halus olla tossa torstaina joulun jäljiltä ihan omissa oloissaan yhden illan ja sit tää sen seurustelukumppani posotti baariin tän kamun tietämättä. Seuraavana päivänä se oli laittanut joskus iltapäivällä viestin, että lässynlässynlää ja päädyin eilen baariin ja just tulin vasta himaan ja ethän oo vihanen ja rakastanrakastan ja nähäänki vasta huomenna niin sit ku tää mun frendi oli illalla soittanut ajatuksena, että ehkä se on nyt selvinnyt darrasta niin vois toivottaa hyvät yöt ja sopia jotain milloin tavataan niin tää seurustelukumppani vastaa ihan vitun jurrissa baarissa, että trololoo ja just oon lähdössä johonkin keikalle. No, tässä vaiheessa tätä mun frendiä oli alkanut jo hieman riepomaan, mutta minkäs sille, jos mielii samoilla silmillä ryypätä montaki päivää, toinen ihminen mahtaa. Sit tänä aamuna mun frendi oli herännyt ja käynyt facebookissa niin siellä oli päivitys kahdeksalta aamulla joltain aika randomilta kyläpyörältä, jossa tää henkilö huhhutteli, että vihdoinki on selvitty keikalta ja tägännyt siihen tekstiin tän mun kaverin seurustelukumppanin. Tää samainen kyläpyörä on jo aiemmin ilmoittanut olevansa ihastunut tähän mun kaverin seurustelukumppaniin ja oli tän mun kaverin käymän pienimuotoisen sherlockholmeilun jälkeen ollut hyvinkin daun jonkun oman toisen hoitosuhteensa päättymisestä. Tänään tää mun kaveri ei ole kuullut sanaakaan tästä seurustelukumppanistaan ja jossain vaiheessa iltapäivää tää kyläpyöräkin oli poistanut facebook-päivityksensä.

Lyhykäisyydessään mun kamun seurustelukumppani on ryypännyt yötä päivää nyt torstaista asti jonkun tyypin kanssa, joka on siihen ihastunut eikä ole ottanut mun kaveriin mitään yhteyttä. Haiskahtaaks?

Joo, jokainen suhde on erilainen ja jokaisessa suhteessa eräpäivä tulee aina joskus, mutta kyllä tällai ulkopuolisen silmin tohon rasiaan on tökätty jo punanen lappu. Oli miten oli. Pidetään huoli omista asioistamme eiks vaa.


Minkäsmoisii uudenvuodenbileitä ihmisil on, jos tulis vaik kuokkimaan?

Kauko

tiistai 25. joulukuuta 2012

Perinteiden ylläpitoo!

Espoossa on sen niminen paikka kuin Olari. Ootte ehkä kuulleet siitä, koska Eki..

Noh, Olarissa on sellainen ostari, jossa joka vuosi on komea kuusi. Lähes joka vuosi se kuusi sahataan poikki jossain aatonaaton ja tapaninpäivän välillä. Jengi naureskelee sitä siellä, että onpas ihan vitun hauska perinne ja jotkut oikein jännittää ja lyö vetoa siitä pysyykö kuusi pystyssä tänäkin vuonna. Itsekin voitin jonain männä vuonna bissen, kun uskoin ihmisen hyvään ja kuusi pysyikin pystyssä.

Viime yönä kuusi on sahattu jälleen kerran.

Mua ihan aidosti vituttaa ja surettaa tollanen mielenköyhyys. Kun vielä kaikenlisäks on täysin selvää, että ne on ne samat tyypit, jotka niin helvetin polleina kantaa päällään Olari-paitoja ja on niin niin kotiseutuylpeyttä täynnä, että sitä puskee jokaisesta rauhasesta niin mun mielestä on todella säälittävää, että just noi henkilöt (tai henkilö) kaataa joka vuosi sen kuusen ikäänkuin se ois joku aivan vitunmoinen uroteko. NOLOA se on. Aivan helvetin noloa. Noloutta lisää vielä se, että kyse on jo aikaa sitten aikuisiän saavuttaneista yksilöistä tai näin ainakin uskoisin.

Jos nää tyypit oikeasti olis kotiseutuylpeyttä täynnä niin ne olis pystyttämässä sitä kuusta. Ne ois laittamassa siihen niitä valoja. Ne ois näyttämässä, että tääl on lähiö, joka puhaltaa samaan hiileen ja lähiö, jossa kenenkään ei tarvii jäädä sinne syrjään. Ne ois löylyttämässä sitä maailmanlopun undulaattia, joka sen kaataa siihen malliin, ettei se kaadu toista kertaa.

Ei varmaan tarvi vauhkota siitä, että kuusi on keskellä parkkipaikkaa ja kaatuessaan voi tuhota auton jos toisenkin ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita muillekin, mutta se ei oo mun mielestä oleellista tässä.

Oleellista on se, että lähiöissä voidaan muutenkin huonosti. Lähiöissä on ihmisiä, joilla ei ehkä oo mahdollisuuksia kantaa himaan kuusta. Lähiöissä valitetaan sitä, kun kaupunki ja ison kirkon miehet ovat unohtaneet ihan täysin ja kaikki palvelut katoaa jonnekin kilometrien päähän. Sitten kun näille "porvareiden hylkäämille heikomman aineksen" ihmisille tuodaan sinne teennäistä kotiseutuylpeyttä oksentavaan lähiöön helvetin komea kuusi ja ilmaseks vielä niin kiittämättömyys lukee palkkakuitissa tänäkin vuonna.

Kyllä on kotiseutupaidat epäoikeudenmukaisuuskyynelistä märkinä, kun ens vuonna sitä kuusta ei enää ehkä tuodakaan. Vitun Urpot.

Olarissa asuu noin 15 000 ihmistä. Kuinkahan monen mielestä toi kuusen kaataminen on perinteenä ns. ihavvitu cool? Tuskin ainakaan esim. mun mummon, joka on aidosti kotiseutuylpeä ja diggailee tutustua ihmisiin ja käy kappelissa ja marketissa ja käyttää kyseisen ostarin palveluja ja jaksaa aina ihastella niiden perkeleen tiilitalojen välissä ihmisten hyvyyttä ja kohteliaisuutta.

Mut onneks on sit nää joulunpelastajat, jotka toivottaa paskaa joulua lähiöjuottolan tiskin yli (tai ali) ja katoaa yöhön saha olkapäällä, Olari-paidat löytötavararotsin alla kainalot krapulahiestä valuen ja pitää perinteistä kiinni. Ei voi ku ihailla.






Kuva napattu facebookista paikallisten kotiseuturapstarojen sivustolta. Tätä kirjoittaessani kuvalla on lähes sata tykkäystä ja pari kommenttia, joista yhtä käytin otsikossa.



Paskaa joulun jatkoa kaikille,
toivoo Kauko & Kukkahattu

Tip tap

Kauko ei oo sikaillut edes joulupöydässä. Kyllä, sika sai olla tänäkin vuonna rauhassa, kun ehämmä sellasta suuhuni laita, ja kuten yleensäkin kiltteys palkitaan; Jiipee aka JouluPukki oli hyvinkin antelias. Niin kuin pitääkin.



Joulu on ihan hyvässä vauhdissa siis. Tarttee mennä keittämään. Riisipuuroa, nääs.
Terkuin Kaukelikuukkeli!

ps. tässäpä teille vielä joulufoto


















maanantai 24. joulukuuta 2012

Aivan hyvää joulua nyt sitten!

Ilotyttö-Ekin listattua hyvää mieltä sivun pullolleen ajatteli Kauko, tuo yön saastainen harakka, hoitaa haasteet pois alta ennen joulurauhan julistamista... Sehän on kans just Kaukon hommia toi joulurauhan julistaminen. Siks en kerkee blogiakaan kirjoittamaan niin usein kuin haluaisin, kun pitää suvereenisti hallita joka kissanristiäisiä ja julistella kaikkii juttui niinku tiättex?

Kummitus käskee:
"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle."

Ekihän en tainnut jakaa eteenpäin, mikä on siis varmaan ensimmäinen (ja näin ollen historiallinen) kerta, joten mä joudun jakamaan ja koska nyt mennään sellasella ALTA POIS-mentaliteetilla, että pääsee aattosaunaan ja lahjojen viereen ja kinkun kanssa jouluelokuvaa vierekkäin niin jaan heti! Tyhjällä vatsalla! KÄÄK!

Maketsu kivuissaan ja säryissään ja sisustusbuumissaan
Shroom koti-ikävissään ja maailmanvalloituksensa ohessa
Riikka rakkaudesta ja sen puutteesta riutumiseltaan, jos ehtis
Tiina jos ehtis treeniltään ja kaupunkilaisnaisen kyynisyydeltään 
ja viidenneksi joku ihan random eli käytännössä kuka vaan! Jos teet, jätä joku merkki itsestäs meillekin!

  • Tarinat - kaikenlaiset tarinat. Oli ne sitten kerrottu kirjassa, elokuvana, teatterilla, sängyssä illalla, laulun kautta, muistona, ihan sama! Tarinat rules! Fiktio tai sävytetty fakta, ei mitään väliä, kunhan tarina kerrotaan ja jos se kerrotaan vielä hyvin niin ei huono. 
  •  Meri - meri tuo hyvää mieltä. Kun lähtee merelle vaikkapa edes Viking Linella, on siinä suuren lähdön tuntua ja lupaus matkasta tuntemattomaan ja suuriin seikkailuihin. Hyvän mielen lisäksi meri herättää myös tietynlaista kunnioitusta luontoa kohtaan. Ei mertarantaa rakkaampaa. HÖhöhöhö.
  • Valot - kaikenlaiset valaistukselliset toteutukset. Jouluvalot, kaupunginvalot, koristeluvalot, tähtien ja ja kuun valo, auringon valo, kesäyön valo, lumen tuoma valoisuus. Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Loisteputket ja epilepsiastrobovalot ei lukeudu tähän joukkoon eikä myöskään kirkasvalolamput. Solariumiin Kauko pannaan.
  • Identiteetti. Monimuotoisuus on rikkaus. Kun joku tietää kuka on ja mistä tykkää ja mistä ei ja tuntee itsensä hyvin tai läpikotaisin niin se on aina hyvä juttu. Ärsyttää emmätiiä-ihmiset ja ihansama-ihmiset. Ainiin, nyt ei saa ärsyttää, koska hyviä asioita ja koska joulu. 
  • Helsinki (keskusta) - rakastan Helsinkiä! Helsingistä tulee aina hyvä mieli. Helsingissä on taloja, joilla on sielu ja hienoja hienoja rakennuksia. Helsingissä on lokkeja, raitiovaunuja, Töölönlahti ja Lasipalatsi. Helsinki on täynnä hyviä hetkiä, joita ei ole vielä tullutkaan.
  • Kaikki mitkä Ekilläkin. Eki on vaan parempi keksimään hyviä juttuja. Mä en haldaa tällasta positiivisuutta.
  • Eino Leino. Hieno mies. 
  • Minun Jopo. Todellinen hyvän mielen pyörä. 
  • Ettei ole tiskiä. Mä en mitään niin vihaa tässä maailmassa kuin tiskaamista ja ne hetket, kun ei ole tiskiä tai joku on tiskannut mun puolesta on todella uniikkeja.
  • Ystävät, perhe, minä, ilmapallot, hyvä ruoka, parempi mieli, mojitot, jallukolat, päiväkännit, kalliorannat, Linnanmäki, uiminen, tapakset, hyvännäköiset miehet, palomiehet, musiikki, hyvät nojatuolit, tyynyt, nukkuminen, hammaslääkärillä käynti, hiusten tuoksu kampaajalla käynnin jälkeen, se, kun näkee jotain hassua esim. skeittaavan bulldogin Bulevardilla, tilannekomiikka, kisailu, voittaminen, tanssiminen, Dubrovnik, matkustaminen, se, kun astuu lentokoneesta ihan uudessa maailmassa, Anna Puu, Tapio Rautavaara, nauraminen ja venyttely, Ruudolf ja Karri Koira ja varmaan sit moljordi muuta asiaa, jotka tulee mieleen kun osuu kohdalle. 

Tiptap sitte vaa kaikille ja munarikasta pukkijuhlaa. 
Eiku mitä?
Joulua. Hyvää joulua. 
Huh. 


rakkaudella,
Kauko

ps. Muistakaa, että vahingonilo voittaa jouluilonkin!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ilotyttö Eki!

Jou jou joulunaikaa, armoitetut lukijamme!

Yhdelle erityiselle varsinkin, joka vinkkasi eräänkin haasteen näin joulustressiä parantamaan. Kiitos Kummitus!

Eli hyvää buugia haetaan. Hyvä boogie? Eikö se olekaan urbaani legenda? Täh? No mut koklataan.

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle."

1. Onnistumisen fiilis. Tiäkste, mä oon aivan paska pöytäfudiksessa, mutta mä rakastan sitä peliä. RRRRRRAKASTAN. Kukaan ei koskaan halua joutua nelinpeliin mun kanssa, paitsi ehkis säälistä, mut en maindaa. Sen kerran ku onnistun maalinteossa ni leijun ainaski viikon sen jälkeen!
Joskus muissakin asioissa kokee onnistumisen fiiliksen -ehkä onnistuu kokkaamaan hyvin tms- ja se on melko pakahduttavaa kuinka tyytyväinen sitä voi itseensä olla.

2. Ex tempore-kännit. Ne vaan toimii. 'Nuff said.

3. Oikea biisi oikeaan aikaan. Just silloin kun sydän on särkynyt ja radiosta kajahtaa se "OMG tää on mun elämästä!!"-hittijoiku kehiin ni vot vot. Tai sit raivosiivotessas musatarjonta on vahvasti FNM-voittoista. Tsaijjai. Silloin ehkä kauneimmillaan hogaa, kuinka biisien takan häärii ihan oikeat ihmiset. Mä rakastan musiikkia

4. Unet. Mä oon unifriikki. Musta on ihana tutkia unikirjoja, vaikka niihin kaikkiin nähtyihin löytyis hyvä syy ihan omasta arjesta. Mulla on niin kammopainajaisia, että mä muistan ne kuvatarkkaan vielä vuodenkin jälkeen, mutta myös niin ihania kuvia, että niiden voimin jaksan taas uuden päivän. Silti ahkerasti jaksan tutkia unikirjani saloja. Sitä pitää joskus soveltaa. Kattokaas, vilpillisesti voi sitten elää odottaen sitä suurta iloa, joka odottaa ihan nurkan takana.

5. Horoskoopit. Mä tykkään niistä, koska en uskalla olla tykkäämättä. Daa'a, nehän kertoo totuuden! Oon täysin horoskooppien kuvaama vesimies. Ainakin omasta mielestäni. Huonon päivän iskiessä voi hyvinkin lukea päivän horoskooppinsa ja löytää sieltä syyt ja seuraukset toilailuilleen..

6. Miehet. Miehet, miehet, miehet. Mun elämäni parhaimpiin hetkiin kuuluu hyväntuoksuiset miehet, jotka ohikulkiessaan jättävät mut leijumaan Armani-höyryihin, ja näinollen vievät fantasiani uusille urille. Mä eilen tapasin niin ihanan miehen, että melkein tuli paha mieli tyypin takia.
Mä rakastan ihan kaikkia miehiä. Mä haluaisin olla kaikille maailman miehille se ainoa nainen. Mä olisin huono lesbo.

7. Jääkiekko. Sitä mä fanitan! Enkä suostu ymmärtämään ihmistä, joka EI diggaa! Tyyppi on yks semmonen. Mun pitää käännyttää se. Näytän ehkäpä tissit. Niissä on voimaa.
Mut siis lätkä, se pelasti mut silloin vanhempien avioeron potentiaalisilta traumoilta, koska fiksumpaa on kävellä Matinkylän hallille kannustamaan pariksi tunniksi K-Espoon miehiä (Ah, kts. kohta 6), kuin jäädä kotiin todistamaan huonoa elämää.

8. Lemmikit. Mä rakastan niitä. Silloin kun iskee ihmisviha päälle, niin lemmikeille voi avautua aiheesta. Ne tajuu aina. Ne ei koskaan kyseenalaista niinkuin ihmiset tekis "No mikä sua nyt vaivaa? Lopeta toi synkistely" Ne vaan kuuntelee pää kallellaan ja odottaa seuraavaa muonitusta. Niissä on semmosta persoonallisuutta, että sitä ymmärtää vain omistaja. Muiden mielestä kyseessä saattaapi olla perus "Life without dogs? I don't think so.."-syndroomaa.
Juippi ja Onni, te ootte mun parhaat kissa- ja koiraystävät. Sydän.

9. Halaukset. Mitä vittua? Olenks mä joku runotyttö, joka tykkää halailusta?! Äh, oon... Ne vaan on niin kivoja. Ja niitä on niin erilaisia! Parhaimpia on ne merkitykselliset, joissa se halaaja laittaa toisen käden alaselän holleille ja toisella kädellä silittää tukkaa.
On kans niitä väkisin väännettyjä halin irvikuvia, mut niiden jälkeen ne lämpimät tuntuu paremmilta.

10. Popcorn. Jos pitäis yks ruoka valita autiolle saarelle, niin olisi se popcorn. Koska ne on aina hyviä. Kattila- tai leffateatteriversiot tietysti rulaa, mutta ihan kaikki käy! Mikroon vaan, jos niikseen tulee!
Se ihminen, joka joskus hogas lämmittää maissia nautiskelumielessä ansaitsis jonkunasteisen Nobelin. Siis jos multa kysytään. Ja miks vitussa ei kysyttäis? Hä?


Wuhuu! Löysin kymmenen hyvää syytä elää! MÄ OON KONE!

  


It's Eki here! AYE!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Varokaa heikkoa jäätä! Mmmm...

Mulla on viha-rakkaussuhde talveen.

Talvihan kauneimmillaan hivelee silmää. Silloin voi idyllisesti laskea pulkkamäkeä kuuman kaakaon voimin, rusettiluistella (jos osaa..) sydänkäpysensä kanssa, rakentaa lumilyhtyjä valaisemaan nietosten peittoamaa pihamaata tai katsella talipallojen houkuttelemia ylensyöviä pikkulintuja.

Talvihan rumimmillaan on loputtoman harmaata loskapaskaa tai miinus-ihan-liian-kylmää-saatana. Silloin voi nolosti vetää lipat ihan milloin ja missä vaan, sammua hankeen ja delata tai napata joku talviajan loputtomista virus-tartunnoista.

Tässä yks aamu herätessäni kääriydyin peittoon ja matkasin unenpöpperössä kohti aamuröökiä. Parvekkeelle astuttuani koko kroppani tajusi vallitsevat miinukset, ja kuin ohjelmoituna käännähdin kannoillani ja suuntasin kananlihaiset (?) koipeni kohti kylppäriä. Ai miks? No koska lattialämmitys. Siks. Siinäs sitte istuin pöntöllä nortti sauhuten peiton uumenissa, talven kuivaamaa ihoani ällöten ja vannoin, etten astu ulos tänään. Paitsi että ai niin, mullahan on koira. Dääm. No mut koiran kanssa lenkkeillessä voi topata itsensä sillai niinku vauvat topataan; tähdenmuotoiseksi. Ja sit hankittuaan hyvät hapot reisiin, voipi tulla kotiin ja viettää puolisen tuntia kuoriutuessaan kerrospukeutumisövereistään.

Maanantai-aamupäivän vietin terveysaseman odotustiloissa seniorimamman ripulistooreja kuunnellen.
Olisin toki kertonut rouva "Aina välillä vatsa on kovana, mutta tänään on tullut hyvinkin löysää tavaraa"lle, ettei minua oikeastaan kiinnosta, lähinnä etoo, mutta kun ääneni jäi sunnuntaina jonnekin Olarin ostarin kupeeseen niin nyökkäilin sitten kohteliaasti koko ajan toivoen, että korvani menisivät lukkoon. Eivät menneet.

Ääni tosiaan meni. Siis sillai totaalisesti, ettei tullutkaan sitä seksiä tihkuvaa käheyttä, joka joskus napsahtaa flunssan ainoaksi valopilkuksi. Tuli vain kähinää ja pihinää, joka eräänkin lukijamme mielesti kuulosti ankalta. Okei... Kaukolle soittaessani sain hänet nauramaan. "Hahahahhaaa! Vittu sä kuulostat hirveeltä! Venaas mä laitan sut kaiuttimeen! Hei kuuntele kuinka kauheelta Eki kuulostaa! Hahahahaa!" Olisin kironnut ääneen mutten kyennyt. Näinpä mieleni täyttyi hetkeksi mitä rumemmista sananparsista.

Rivien välistä voittekin varmaan lukea, etten vielä "päässyt" luistelemaan. JESS.. eiku VOI EI! Noh, uudet tällit on sovittu torstaille. Fuuuuck..

(Vale?)lääkäriltä suoraan labran kautta babysitteriksi oksennustaudin saaneelle siskonpojalle. Päärynä Grandi-laatta tuli melkoisen tutuksi. Sisko kotiin tullessaan ilmoitti tsempanneensa koko päivän. Ai mitä? kysyin. "No tätä!" Ja sit sekin laattas. Istuin siinä pihisten jotain hyi hyitä ja päätin käydä morjestamassa seinän takana asuvaa faijaa.
Faija makasi sohvakuopassaan tukka pystyssä ja nenä tukossa. Huomautin sille olkkarin ikkunan takana olevasta oravasta, joka veteli faijan pikkulinnoille väsätystä all you can eat-buffetista pähkinöitä posket pullollaan. "No mitä? Tuohan on minun ystävä." se tokas ja rupes heiluttamaan kättä ystävälleen.
Tässä vaiheessa päätin lähteä kotiin, koska ilmeisesti perheeni yllä häilyi sekä fyysisten että henkisten sairauksien aura.
Kotona perus vihreä tee- ja uniöverit. Lepohan tekee aina hyvää ja kuumat juomat kuuluvat flunssaan... Tai siis niin ajattelin, kunnes juttelin lääkärin kanssa dagen efter, eli tänään, ja hän kehoitti minua nauttimaan kylmiä juomia. WTF? Olin vallan hämilläni; uskoni moderniin lääketieteeseen kiikkui ihan skifin ja tosi skifin fiiliksen välissä.

Onneksi tämän kylmä juoma-kuuma juoma-dilemman voi ratkaista baarissa. Näinpä uhmasin tuulta ja tuisketta rämpiessäni kohti ostarin kaikuvia väliköitä tarkoituksenani treffata Kauko. Matkalla yritin kuunnella josko kadonneen ääneni heleä sointi helähtäisi jostain hangen alta, mutta ei.

Jauhettuamme perus VMP:t, siirryimme pelien ihmeelliseen maailmaan.
Pöytäfudiksessa  sain turpaani. Epäilin kyllä Kaukon "En oo ikinä kokeillut tota!" tarkoittavan "Joo, kuuluin yliopiston pöytäfudisjoukkueeseen koko opiskeluaikani, voitin EM-kultaa vuosina 2006 ja 2008, MM-skaboissa tulin kakkoseks ja tällä hetkellä omistan kolme tollasta pöytää. Aijjoo, ja olin Joeyn ja Chandlerin kämppis muutaman vuoden." 
Biljardissakin tuli köniin. Köniin saa kun tökkää mustan pallon ennenaikaisesti reikään. (TIRSK!) Ja viel kaks kertaa!

Sanoi Kauko mitä hyvänsä niin ÄNÄRISSÄ MÄ OLIN PAREMPI! Jumalauta! Molemmat menettivät neitsyytensä tänä kylmänä iltapäivänä, mut mä OLIN VOITTAJA!
Tokaan erään päästyämme luotsaamani Detroit Red Wings johti 3-0, Kaukon ja Mel Gibsonin koutsaaman New York Rangersin kunnostautuessa lähinnä likaisessa pelissä. Jatkuvasti ukot kuluttamassa jäähypenkkiä!
NAPS! sanoi sulake kun kosahti kesken kiihkeän hyökkäyksen. Peli loppui siihen. Kyllä vitutti. Sen kerran kun olisin voinut tuulettaa Jutila-hengessä ympäri lähiötä niin eiköhän mene joku saatanan sulake ja pala!
PERKELE!

No mutta, ajattelen positiivisesti; olen voittaja elämässä, sillä sain viettää laatuaikaa Kaukon kanssa pitkästä aikaa.

Pusi pusi ja parantukaa kaikki ja varokaa heikkoa jäätä! MMMMM.....







Terveisin nimim. "Ice Ice Eki"




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ärsykkeet top8

Pitäiskö sunnuntain kunniaks listata kahdeksan ärsykettä? Mä vähän luulen, että pitäis, mutta voi olla haastavaa karsia kaikki mua ärsyttävät asiat topKASIIN, kun näinä päivinä ei oo mitenkään tavatonta, että kahdeksan asiaa ärsyttäis jo yhden tunnin aikana. Tänä aamuna olin suoranaisen raivon vallassa, kun olin unohtanut röökit kotiin ja mikään kioski tai kauppa ei tuntunut olevan auki Kallion ja keskustan alueella. Fredalla meinas revetä ja kysyinkin jo ääneen Helsingiltä, että eikö täällä nyt jumalauta soikoon ole mikään vitun pulju auki? Kampin metroasema seivas ennen kuin ehdin hajottamaan disainkaupunkimme ratikkapysäkkejä.

Mutta mitkä ois sit sellasia kestoärsykkeitä? Pitäis varmaan kääntää katse omaan napaan ja miettiä mikä itsessä ärsyttää ja sitä kautta peilata sitä mikä muissa ärsyttää, mut sehän ois väärin! Enhän mä nyt ala itseäni sortamaan tällai pyhänä. Kestoärsykkeitähän on nää perinteiset jonottaminen, odottaminen, tavaroiden kantaminen ja niin edelleen. Kaivoin ihan tätä huippuartikkelia varten esiin vuoden 2009 vihalistani. Laitan sen nyt tähän. Katotaan sit sen jälkeen rankkautuuks niistä kaheksan parasta vai tuleeko kaikki paha taas (listan) ulkopuolelta.

2009 hatelist
  • tietokonettani
  • lähes kaikkea langatonta
  • tea hiillostetta
  • tea-nimeä tea hiillosteen vuoksi
  • tupakoinnin vastaisia kampanjoita
  • juoksua
  • kävelyä
  • odottamista
  • jonottamista
  • kantamista
  • jaloviinaa
  • fisua
  • kaikkea makeaa
  • kaiken makean hajua
  • termiä "romanttinen komedia" harhaanjohtavuutensa vuoksi
  • rahaa
  • chico'sia
  • hilary swankya
  • elokuvia, joissa on hilary swank
  • sitä, että hilary swankille on annettu oscar kaksi kertaa
  • palelemista
  • hikoilemista
  • huonosti istuvia housuja
  • sitä, ettei minulla ole kuin huonosti istuvia housuja
  • keittiöpsykologiaa
  • uniklubia
  • voice-kanavaa
  • kanavapakettimainosta, joissa lauletaan "ja tää ja tää ja nää ja nää.."
  • etten omista fööniä
  • sukkahousujen hajoamista
  • hyvien sukkahousujen hintoja
  • henkistä taantumustani
  • henkistä aikaansaamattomuuttani
  • fyysistä aikaansaamattomuuttani
  • konkreettista ja teoreettista aikaansaamattomuuttani
  • kirjallista ja taiteellista aikaansaamattomuttani
  • lihasjäykkyyttä
  • sisäsiittoisuutta
  • liian pieniä piirejä
  • totaalisen riistäytynyttä tupakointiani
  • lähes kaikkea digitaalista
  • sitä, etten saa ikinä mitään kivaa postia
  • huijareita
  • pyrkyreitä
  • epäilijöitä
  • ihmisiä, jotka suhtauvat toisiin ihmisiin huonekaluina
  • huonekaluiksi suostuvia ihmisiä
  • lähes kaikkia ihmisiä
  • jonkin verran koiria
  • väkivaltaa
  • väkivallan ihannoimista
  • biljardia
  • sitä, etten ole nähnyt äitiä vähään aikaan
  • hulluja
  • vitun hulluja
  • arvaamattomia hulluja
  • näkövammaista sisustussilmääni
  • mokkulaa
  • mitä tahansa nettitikkua
  • sitä, etten pidä itsestäni
  • sitä, että joudun opettelemaan sen uudelleen
  • tyrkyttämistä
  • ilmaisia neuvoja
  • painostamista
  • ei-arvostelemiseksi tarkoitettua arvostelevaa kommentointia
  • sitä, etten osaa kävellä korkokengillä
  • korkokenkiä, koska en osaa kävellä niillä
  • samalta kuulostavia bändejä
  • musiikinkuuntelua
  • sitä, etten voi olla kuuntelematta musiikkia
  • sitä, etten voi olla kuuntelematta ylipäätään mitään
  • puhelinta
  • sitä, kun puhelin ei soi
  • sitä, kun puhelin soi liikaa
  • joogaa
  • janoa
  • sitä, että seuraavaksi joudun tarkastamaan, mihin näistä asioista voin itse vaikuttaa ja sitä kautta hakea muutosta positiivisempaan ilmeeseen ja parempaan elämänlaatuun
  • sitä, etten kuitenkaan jaksa tehdä tarkistusta
  • termiä "positiivinen ilme"
  • termiä "parempi elämä" ja "elämänlaatu"
  • james bondia
  • sitä, ettei oikeasti hyvännäköiset miehet käytä pukua
  • pukua käyttäviä miehiä 
Onpas ajat muuttuneet!
Mähän suorastaan rakastan Jaloviinaa, biljardia, joitakin koiria (toim. huom. Juippi), keittiöpsykologiaa, korkokenkiä ja pukua käyttäviä miehiä! Noiden avulla maailma on jo paljon parempi.

Suurin osa noista on ihan neutraalia kamaa nykyään, mutta Hilary Swank(1) mua ärsyttää edelleen ihan suunnattoman paljon. Aijjumaliste, että osaa jonkun naama ärsyttää! Kaiken kukkuraks sen leffat on ihan paskoja. Vaikka ois kuin hieno rooli kirjoitettu niin se akka onnistuu pilaamaan sen ja sit pokkaamaan siitä hyvästä Oscarin. On se nyt perkele. Ehkä siinä ärsyttää vielä ne sen hevoshampaat(2). En kestä ollenkaan hevoshampaita. Hevoshampaat on sellaset suorat ja pitkät, joiden yläpuolella on vähintäänkin yhtä paljon ientä kuin hampaalla on pituutta. Erityisesti naisella toi on mun mielestä ihan kammottavan näköistä. Anteeks nyt vaan hirveästi, jos jollain lukijalla on sellaiset. Oot muuten varmaan ihan kiva tyyppi.

Viime aikoina mua on ärsyttänyt tällaiset käänteiskukkahattutädit(3) eli henkilöt (valitettavan usein naiset), jotka ilmaisevat mielipiteensä ja moraalikäsityksensä asiasta kuin asiasta, artikkelista kuin artikkelista, ihmisestä kuin ihmisestä yhtä suurella sydämellä kuin kukkahattutädit konsanaan, mutta yleensä nämä mielipiteet ovat juurikin näitä hattuja vastaan ja kaiken lisäksi OIKEITA. Usein näissä mielipiteissä on just se tietty sävy, joka muistuttaa muiden olevan tynnyrissä kasvaneita juntteja.
Samaan syssyyn dissaan nyt kaikki kiihkoateistit(4). Kiihkoateisti on vähän sama kuin kiihkouskovainen, mutta tietysti käänteinen versio. Kiihkoateisti muistaa joka välissä muistuttaa uskovaisia heidän harhaisuudestaan ja urpåudestaan ja jakaa sähköposteissa ja facebookissa iiihan vitun hauskoja kuvia ja loruja, joissa vähintäänkin semisti dissataan Setä Jeesusta tai jotain hänen sukulaistaan tai frendiään. Kiihkoateisti on oman elämänsä jehovantodistaja, joka kiertää ovelta ovelle käännyttämässä muita eroamaan kirkosta. Tsiisus, miten ärsyttävää.

Nyt on alkanut ärsyttämään paska taide(5). Tokihan taide on aina katsojan silmässä ja avautuu jokaiselle henkilökohtaisesti, mutta meillä on täällä nyt hyvänä esimerkkinä kaksi teosta yhdeltä henkilöltä, jossa toisessa on kaksi muoviputkea, jotka on täytetty varmaan jostain säkkituolista kaivetuilla styroksipalleroilla ja putket on suljettu tiiviiksi elmukelmulla ja toisessa teoksessa on joku kivilaatta makaamassa täyteen puhalletun viinitonkan sisältä löytyvän pussin päällä. Sit näillä on jotkut ihan käsittämättömän tekotaiteelliset nimet "Tunteilla hän opettelee tuntemaan. (Staattinen)" ja "Tunteilla hän opettelee tuntemaan. (Paino)". Toinen teos maksaa kaks ja puol tonnia ja toinen muutaman huntin enemmän. Siis ei jumalauta. Toisaalta, ei se oo tyhmä joka maksaa, mut hei kamoon... Taidetta? Really?

Vähän mua on kans alkanut riepomaan tää lounaspolitiikka ja ulkona syöminen(6). Ihanko oikeasti mun pitää maksaa salaatista 9euroa, kun mä saan samalla hinnalla vetää jonkun buffan? Saa olla vähän hemmetin hyvä salaatti tolla rahalla, mutta harvemmin sellasia naaman eteen kannetaan vaan lähinnä sitä kurkku-tomaatti-salaatti + joku kolme palaa fetaa siihen päälle. Ei käy mulle. Muutenkin joidenkin lounasläävien taso on toisinaan aivan järkyttävä. Eikä aina pelkästään lounas oo huonoa vaan myös ihan a la carte-annoksetkin. Kyl se kuulkaa jätkät sillä viisiin on, että jos mä maksan vaikka parikymppiä siitä ilosta, ettei mun tarvii tehdä himassa safkaa niin kattokaakin, että siinä lautasella on jotain sen tason apetta, etten itse tekis paremmin.

Ihan kestoärsykki on tyhmät ihmiset ja siis aivan ennen kaikkea tyhmäksi tekeytyvät ihmiset(7). Mikään ei oo niin tyhmä kuin tyhmä mies, mutta mikään ei oo niin ärsyttävä kuin tyhmäksi tekeytyvä nainen. Olkaa sitten vaikka oikeasti tyhmiä, mutta älkää jumaliste esittäkö tyhmempää kuin olette. Miksi pitää alentaa itseään esittämällä jotain vajokkia, joka ei osaa vaihtaa hehkulamppua jotain muuta vastaavaa peruskauraa, jonka jokainen osaa. Aidot tyhmät on kuitenkin yleensä hirveän hyväsydämisiä, iloisia ja avuliaita sekä lojaaleja ystävinä, jottei tässä nyt aivan mollauslinjalle aleta. Saattaapa nuo olla ihan hyvännäköisiäkin.

Sitten ärsyttää tietenkin oma aikaansaamattomuus ja keskinkertaisuus ja jaetulla sijalla ärsyttää myös toisinaan seurustelu(8) ja kun talvella tuulee ja yhdyssanavirheet ja muut kielioppijutskat, joskin oon itse vähän taantunut noissa nykyään. Älkää nyt ymmärtäkö (ainakaan siellä Matinkylässä) väärin tota seurusteluun liittyvää ärsytystä; rakastanrakastan, mutta välillä ihan oikeasti kun seilaa kahden kaupungin väliä ja yrittää sovittaa aikatauluja vuoro- ja viikonlopputyöläisen ja perus kasistaneljään työskentelevän välillä ja sit pitäis löytää vielä aikaa urheiluun omilla kotinurkilla ja kavereiden ja sukulaisten tapaamiseen ja jokaperkeleen kinkereihin ja kotitöihin niin ei oo helppoo. Aina on joku oma voidetuubi tai suoristusrauta tai vaihtokalsarit kotona kun on kylässä ja sit aina on just ne korvikset ja korkkarit jääneet poikaystävälle, kun tarttis jossain olla hienona. Sit välillä kun vaan nysvätään ja toinen kattoo urheiluruutua ja toinen pelaa angry birdsia ja mitään ei puhuta moneen tuntiin niin ai vittuku korpee, että miksen mä menny mieluummin vaikka salille tai jotain, mut hei. Onhan se sit kuitenkin aika kliffaa joitain juttuja jakaa jonkun kanssa, että en mä pahalla. Emmä oo paha.

Huhhuh. Tulipa vatvottua. Ärsyttää ku ihmiset vatvoo.

rakkaudella,
Kauko


perjantai 14. joulukuuta 2012

Appearances


Aivan niin kuin olen tehnyt jokaisena päivänä kuluneen viikon aikana syystä että: Mua ei nappaa. Vaatii mielikuvitusta keksiä päivästä toiseen tekemistä, ettei tarttis istua puoliunessa tuolla näyttelytiloissa.

Tiloissahan tässä ollaan muutenkin. Masennusoiretta puskee ku soijaa helteellä. (Helle on sää, jota nuoremmat eivät ehkä muista, koska sitä on viimeksi tavattu Suomessa joskus 2011.) Karsee aggre-rage-meininki jatkuvasti ja eniten vituttaa kaikki ja vähiten ei mikään. Raivarit, syyllisyydentunteet, välinpitämättömyys ja satunnainen itkeskely sekä uniongelmat - liikaa tai liian vähän tai liian katkonaista - niin kyl on kuulkaa Kauko aiva parhaimmillaan. Voi että.

Eilen ostin jojon. Okei, vähän ärsyttää sekin, että se on sininen ja Snickersin eikä punainen kolajojo niin kuin silloin vanhoina hyvinä aikoina. Käytiin J-manin kanssa kierrätyskeskuksessa. Sinnehän täytyis mennä kokonaiseks päiväksi ja mielellään paketti- tai kuorma-autolla.

Mut hei! Moi taas! Terkkuja tauolta!

Nyt tän muutaman tunnin kirjotustauon jälkeen, jonka oon viettäny mm. lounasbuffassa, näyttelyarvosteluja lukien, kahvia juoden ja keksiä syöden ja kirjoja pläräillen, voin sanoa onnistuneeni suunnattoman hienosti tämän päivän appearanceissa. Hyvä meitsi! Päivän kruunaa vielä se, että muistin yhdeltä päivältä tulleen puoltoista tuntia ylimääräistä ja näin ollen livahdan tossa vartin kuluttua kohti luistinrataa. Oh joy!


Fantsua viikonloppua kaikille! Itsehän vietän sen töissä, jotta ihmiset, jotka tekevät pelkkää arkiviikkoa voisivat vetää nakit ravintelissa. Nakkimuki ja votkuliryyppy ei haittais itseänikään eli sunnuntai tänne ja vähän äkkiä spasiiba.

Kaatuilemisiin!

Kaukendaali

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Talviolympia-go-go!

JAJJETÄÄJJÄMOJ!

Olipa avaus! Johtunee aika pitkälti siitä kun kaikessa viisaudessani pyysin lukijoitamme vinkkaamaan yhden sanan kukin (itse kun tiedän vain kolme: 'vittu', 'mitä' ja 'paskaa'), ja lopputulemana melkoinen sanahirviölistaus. Muutama minuutti pyynnöstäni ja listallani oli mm. autoeroottinen asphyksiaatio, marakassit, sateenkaari ja nahkapenkki. Te lukijat olette outoja.

No mutta, sitä saa mitä tilaa eli let's go, yo-yos!

Kuten Kauko tuossa aikaisemmin horisi, katsokaa meidän uutta logoa! KATSOKAA!! Se on huikea! Se on paras! Se saisi olla kehystettynä Led-valoilla niin että se näkyisi kauemmas! Tää logo sopii meidän blogiin kuin hipsteri instagrammeineen vanhaan hissiin.
Ja ihan oikeasti tarkoitin joka sanaa. Kiitos LOOP.

Mistä Kauko myöskin puhui, oli tuleva matkamme pahimpaan painajaiseeni.

Kauko vie minut luistelemaan. Vaikken osaa. Enkä ehkä opikaan.

Okei, pahin ja pahin. Vielä pahempaa olis jos Kauko veis mut luistelemaan JA mä kärsisin inkontinenssista. Silloinhan unohtaisin panikoidessani asettaa Tenan pöksyihin ja joka kerta kaatuessani tai itkuun purskahtaessani lirahtaisi housuihin shottilasillinen sillä seurauksella, että jossain vaiheessa voimani ehtyisivät, olisi ns. patterit lopussa ja perseelleni lentäessäni en pääsisikään enää ylös vaan jäätyisin kentän pintaan kiinni niin että hmiset voisivat ökyfantastisesti tehdä piruettejaan ympärilläni ivallisesti nauraen, ja ehkä jopa keksisivät pilkkalauluja.

Vielä tässä vaiheessa olen kuitenkin innokkaasti oppimassa uutta. Maanantaina tullee se tukala olo -kuin istuisi kesäkuumalla ilman housuja nahkapenkille, joka on lojunut auringossa aamusta asti-, oksettaa, pyörryttää ja aamupäivä menee yrittäessä keksiä mahdollisimman uskottavia tekosyitä poisjäämiselle:
"Ööh, sori Kauko, mut en pääse kato ku kaaduin ja sit semmonen lattianhoitokone ajo mun naaman yli" tai "Joo hei Kauko, kuule en pääsekään. Ai miks? No siis ihan uskomaton juttu, mutta mullahan ei kivekset ole vielä laskeutuneet ja mulla on lääkärin vastaanotto TÄNÄÄN! Niin siis kivekset, kulkuset, marakassit, pallit, mitä noit nyt on. Kyl sä tiedät. Joo, mustkin on tosi kurjaa!".
Tiedostan toki etten ole Bambi, jonka liukastelut saavat aikaan aaw-huokauksia. Minä olen norsu. Kun minä kaadun alkukantaisesti huutaen, ihmiset ehkä kuvittelevat YrjöOssilan olevan vauhdissa.

Ihmiset aina hämmästellen kysyy miten en osaa luistella "Sehän on helppoa!" he huudahtavat säälivällä äänensävyllä, "Olet häpeäksi Suomelle.." he ajattelevat vihaisina. Onhan se varmasti helppoa jos sen osaa! Autoeroottinen asfyksiaatiokin on varmasti helppoa (ja miellyttävää) jos sen osaa. Ja se on parempi osata ellei halua kikattelevia poliiseja omalle kuolinpaikalleen.

Mutta kyllä minä opin, minä perkele opin! Ja aion oppia myös luistelemaan.

Talviurheilusta toiseen.

Tossa syssymmällä lähdin sienimetsälle ystävättären ja tämän Saku-kissan kanssa. (Kyllä, sienikissa. Perus.) Tai siis itseasiassa edellisenä iltana lähdin ostamaan tupakkaa, yksi asia johti toiseen ja vielä aamuneljältä juttelin kaikkea sydänverestä bambuverhoihin ystävättäreni kanssa siskonpedissä.
Kuitenkin, nyt lumen tultua lähdettiin koiran kanssa samoilemaan umpihankia metsän uumeniin. Siinä ulkoilussa oli värienhallinta-asetukset viturallaan. Kaukana oli se terve puna poskilla. Enemmänkin oli semmoista "TSÄPERKELE!" punaa poskilla.
Näin talviajaksi paikallinen purtsi on ladutettu. Ja kaikkihan sen tietää, että ihmislajeista reviiritietoisin on hiihtäjä.
Niiden latuja ei parane lähteä pilaamaan tai äkkiä huomaa olevansa keihästettynä mäntyyn kahdella sauvalla ja ottavansa suksensivalluksia ympäri suksivahattua naamaansa.

Näinollen arvaattekin varmasti kauhuni kun huomasin eksyneeni koira-polon kanssa ladulle and there was no way out. Sivusilmällä näin rytmitettyä liikettä. Takanamme oli hiihtäjä. Loppu oli lähellä.
Hiihtäjän lähestyessä huomasin hänen olevan jo vanhahko mies eli tappelun puhjetessa voittaisin varmasti. Toisaalta, hiihto on rankka laji enkä pystynyt arvioimaan hänen kehonsa voimaa tai mielensä lujuutta.
Jokatapauksessa tuo hirviö lähestyi meitä ja näin kuinka hänen leukansa kävi. Ilme oli neutraali.  Minua alkoi hytisyttää, osittain pelosta, mutta osittain kylmästä, mikä oli outoa; eihän Ruokaklubi ei ole ainoa tauolla oleva asia. Myös sheivaaminen on tauolla. (too much information?) Posliini my ass! Tai siis not my ass. Tai sii..? Nomuteniwei.
Päästyään kohdalleni huomasin hänen puhuttelevan minua. Ottaessani kuuloketta pois korvasta kolmen sekunnin ajan muistin hyökkäyksen olevan paras puolustus. Suunnittelin jo puheenvuoroani:

"Kuule sinä viemärisukeltajan esille kaivama mätä nahkiainen, sinä hapan perätilassa syntynyt epäsikiö! Tämä metsä kuuluu kaikille ja jos et nyt peräänny niin käytän sinuun karateiskuja!"

Päätin kuitenkin olla vielä korrekti ja katsoa hänen kantansa. Vaikka olin täynnä adrenaliinia, niin ääneni kuulosti kovin pieneltä kysyessäni "Anteeks?"
Hiihtäjän kasvoille levisi kirkas hymy ja hän tokaisi iloisesti: -Tyttö ja Tessu. Kiva näky!

Mitä vittua?

Menin sanattomaksi. Örähdettyäni jotain jatkoin talsimista Pyhän Toimituksen kajahdellessa korvissani, ja odotin suksenkärjen iskeytyvän selkääni.
Ei iskeytynyt, ainoa mikä iskeytyi oli valtava helpotus. Mieleni täyttyi tuhansista sateenkaarista tajutessani tuon hiihtäjän olevan upea roolimalli kansalaishyveitä arvostaville! Onko maailma kuitenkin siis hyvä paikka?
Onko hiihtäjien ja suksettomien väliset skismat lopullisesti haudattu läheiselle eläinten hautausmaalle? ...Toivottavasti ei! Koska kaikki me tiedämme sinne haudattujen nousevan maan uumenista ilkeämpinä kuin koskaan....

Kotiin punnerrettuani istuin kuumassa suihkussa suihkuseinää tuijottaen. Kertasin mielessäni tätä hauraan ihmisen ja metsän pahamaineisimman pedon kohtaamista. Olin selviytynyt siitä voittajana. Olin väsynyt, väsynyt mutta onnellinen. Tuntui kuin sisäinen kolmivaihekilowattimittarini olisi räjähtämispisteessä; olihan takanani melkoinen koettelemus. Jalat olivat hapoilla tuosta tarpomisesta koskemattomilla hangilla (ja ihan vähän ladulla..) Enjaksanut ottaa yhtään ylimääräistä askelta. Vaikka olisin saanut miljoonan noustessani yhden Tersmedeninpolunportaan ei jalkani olisi nousseet. Okei, olin väsynyt myös johtuen edellisyön kolmen (siis KOLMEN!!) tunnin Gossip Girl-henkisestä maratonpuhelusta. SIIS KOLME TUNTIA! Ja lupaan ja vannon, miehet, ettemme puhuneet teistä. No ei puhuttu! Ei satavarmasti puhuttu! Miks te ootte aina tollasia!? Te pidätte mua läskinä! Älkää valehdelko! SIAT!!

Oisko tossa nyt talviurheilua kerrakseen?

Huh, nyt pitää jatkaa tätä valetyöntekoa.

Oli kiva nähdä teitä! Ootte rakkaita!  Mut edelleen mä mietin noita teidän sanaehdotuksia. Seriously, wtf?




Eki Fantos, maastohiihdon MM-kultamies 2012



LOOPin alla (tsihihi)

Kattokaa miten upea logo meillä on tossa yläpuolella!! Eiks oo ihan sikahieno?! Must toi on niin nerokas, että huhhuh, mutta sehän voi johtua siitä, että osittain olin tälle taiteilijalle ideaani tyrkyttämässä, mutta toteutus on vielä vähän enempi kuin odotin ja odottaahan me on saatukin. Vuoden päivät tässä on vongattu, että tee ny pliiiis meille joku ihQ loko ja käytetty kaikkia perinteisiä keinoja - uhkailu, lahjonta ja kiristys -  ja nyt, NYT SE ON VALMIS!

Tyyppihän on ihan Aarre. Eiku wait? Eihän Tyyppi oo Aarre toisin kuin Ekin ja Kaukon tuore hovitaiteilija LOOP. Käykää väijymässä noita sen muita räpellyksiä ja onhan sillä välillä jotain näyttelyäkin jossain. Eikä siinä vielä kaikki; kyseessä on muutenkin varsin huipputyyppi, jos multa kysytään ja jos Ekiltä kysytään niin vieläkin huipumpi. Niin, ja jos naiset kyselee niin oikeinkin raamikas sinkkumies eli postia tulemaan meille tai suoraan artistille, jos kiinnostuit!

Mulla riittäis kyllä kuulkaa tossa listassa noita ärsyttäviä asioita enemmänkin kuin kahdeksan tällä hetkellä, mutta yritän pitää ajatuksen lämpimänä ja pörröisenä, vaikka sekin voi toisaalta aiheuttaa pahimmillaan hengenvaaraa. Ostin jopa Lumilyhty-jouluarvankin tuodakseni jännitystä omaan elämääni ja tukea nuorten liikuntaharrastuksiin. Kyl nuorena pitää liikkua, että jaksaa sit masentua kakskymppisenä. Paniikkikohtauksetkin on ihan siis fyysisiä suoritteita toisinaan. Näin o! Sitäpaitsi mä voin voittaa auton. Auto on tärkeintä. Ajokortti ei niinkään.

Hengenvaarasta tulikin mieleen, että vien Ekin luistelemaan tulevana maanantaina. Saadapa kamera jostain lainaksi. Just eilen puhelimessa maalailtiin kauhukuvasarjaa siitä kuinka "Tässä Eki menee nyt jäälle.." ja "Tässä kuvassa Eki kaatuu ja siltä irtoaa etuhampaat.." ja kuinka "Tässä kuvassa koko jää on ihan veressä ja Eki on toi möykky joka makaa noiden lasten keskellä, jotka osoittelee sitä ja nauraa..", mut mä oon turvana. Mä oon jopa luistimilla nykyään niin tasapainoinen tyyppi, että kyl mä aina yhdeltä Ekiltä naaman auki hoidÄH eiku siis pystyssä pidän ja turvan annan ja liirumlaarum diipadaapa.

Sit vielä kun näistä blogiaiheista alettiin puhumaan niin oikeasti oikeasti saa kommentoida, se on kivaa, me yritämme oikeinki kovasti vastailla. Saa lähettää sähköpostia ja jos tykkäät tai vihaat oikein lujaa niin tätä saa ihan suositella tai haukkua niin kotona kuin työpaikallakin! Saa jakaa omassa blogissa tai feispuukissa ja kaikkea saa tehdä! Ei me valiteta. Any publicity is good publicity!

Tänään on luvassa muuten pitkästä aikaa kulttuurikeskiviikko, kun painelen töistä suoraan Atskiin kattoons "vanhaa kunnon taidetta". Nyt mä raaputan mun arvan, notta morjes!


from Kauko with lööv

ps. Säihkyturpa täyttää tänään 1 vuotta! HURRAA! Onnea Säihkis!

tiistai 4. joulukuuta 2012

No woman, no cry

Bujaka bujaka ja cowabunga ja it's-a-me-a-Mario!

No nythän alkoi positiivisesti! Ja miksipä sitä ei olisi positiivinen? Ei kuitenkaan HIV-positiivinen. Koska sitä Kaukon kanssa epäilimme käydessämme perus "vittu mitä paskaa"-puhelinkeskustelua. Katsokaas kun ääneen pohdin lääkärinlausuntoa. Minähän käyn kontrolliverikokeissa, onhan maksaa jo venytetty kerran äärimmilleen eikä sen jälkeen sitä oo enää niin kuolematon. Ainakaan jos sisuskaluilta kysyy! Ja mä INHOAN sitä kun lääkäri kuulostaa oudolta. Se, että se ensiksi kertoo maksan ja kumppaneiden voivan erinomaisesti, mutta sitten alkaa urkkimaan mahdollisista hammassäryistä. Tai jotain, kipuja, Eki, onko kipuja? Ei. Tulehdusarvot ilmeisesti olivat syystä tai toisesta pilvissä, mutta ihan nopealla (jearrait nopealla! Mä pohdin sitä vittu melkeen viikon!! Koska menkat piinasi ja draamaa tarvittiin. Niin.) ajattelulla tajusin kyseessä olevan perusflunssa.
Mutta tästähän päättelimme Kaukon kanssa olevani HIV-positiivinen. Tai no okei, ainakin pohdimme miltä tuntuis saada tietää olevansa. Perus.

Vein myös koiran hoitoon, koska paljon töitä. Marssimme koiran kanssa mummolaan pakkasen piirtäessä uusia uria silmieni alle. Söin varuiksi äitin tekemää spagettia vaikkei ollut nälkä, mut khamoon: äitien tekemä ruoka, voiks sitä ohittaa?

Äitin luota lähtiessäni tajusin, etten halua mennä kotiin. Niinpä menin kiertelemään kauppoja. Vapaaehtoisesti ja vieläpä Tapiolaan. No huhhuh! Itsemurhayritys lienee oikea sana tälle toiminnalle. Heikintorin masentunutta joulufiilistelyä ihmetellessäni näin kylähullun. Tai no, eihän ole kylähullu eikä mikään jos ei korvista sojota patonginpuolikkaat, talutushihnan päässä ole pehmopingviini ja vaatteiden sijasta kropan peitteeksi on kääräisty ElmuKelmua. Se oli ehkäpä mun ikänen kundi, ihan normaalin (whatever that means..) näköinen, mutta se puhui itsekseen. Sillai, että ihmiset tuijotti. Kukaan ei tuijottanut paheksuen, koska ei se tosiaan epäilyttävältä näyttänyt.
Sillä oli joku monologi menossa ja silmät ummessa kun se ravasi Heikintoria eestaas. Jotenkin tuli semmonen olo, että pitäiskö mun mennä juttelemaan sen kanssa tai edes kysyä onko kaikki hyvin. Mutku ei ni ei. Oli liian kiire ostaa itselleni kimpullinen keltaisia ruusuja, sillä tarvitsin niitä. Ja muutenkin, kuinka paljon sitä ehtii miettimään muiden hyvinvointia jos oma ei ole kunnossa?

Ostin siis kukkia itselleni. Tyypiltä yritin niitä vaatia, häpeäkseni tunnustan, että vetosin jopa vuoden takaisiin juttuihin todistaessani, että minulla on oikeus kukkiin. Ihan just niin perus idioottimaista. Mut ah, kuinka oikeutettua SILLÄ hetkellä.
Vaadittuani yhden kiukkuitkuriidan päätteeksi itselleni viidenkympin kimpun kukkia, mitä tahansa paitsi ruusuja, näin neljä yötä samaa unta, jossa kuljin hienostoalueilla ja ihastelin ihan tummansinisiä kukkia ja mietin: "Vau! Näitä on olemassa!" ja vaikka mieli teki niin jätin kaikki rauhaan enkä poiminut itselleni kimppua. Tuli ihan Nuuskamuikkus-olo kun tajusin, ettei kaikkea kaunista pidä omistaa; niitä voi vain ihailla.
En mä niitä kukkia saanut oikeassakaan elämässä, mut onneks voi aina olla itselleen hyvä ja ostaa omat kukat. Ruusut. Hah, mä en edes tykkää niistä. Mut noi on onneks kauniita.

Ostin myöskin itselleni joulukalenterin! Oikein suklaisen, ohhoh! En tiedä miks, en mä sitä edes halunnut, mutta se oli halpa ja ostoskorini ulottuvilla. Kai se auttaa tajuamaan, että joulu on kohta eli vuos vaihtuu ja taas tulee se aika vuodesta kun mietitään 'Mitäs sitä on saavutettu tänä vuonna'
Kirjoitin kans Joulupukille. Aka laitoin tekstarin kaikille sisaruksille ja vanhemmille, että olen ollut tosi kiltti tänä vuonna ja haluaisinkin lähteä Walesiin tammikuussa. Lentoliput, please.
Aika vahva tunne, että viestit menivät perille. Ja loma olis ihana. Ja Wales on ihana, se on ku kotiin menis. Vuos sitten olin kuukauden lomalla päihdehoidossa. Se nyt ei oo ihan sama ku että dallailis ristiin rastiin Cardiffia ja pistäytyis pubissa fish'n'chipsillä. Ehkä hyppäis bussiin ja lähtis Skotlantiin moikkaamaan parasta portugalilaista ystävätärtä! Who knows!

Jostain syystä mulla on ollut tosi paha mieli. En näyttäis sitä facebookissa tai kassajonoissa törmätessä, mut on se silti tosiasia. Yritän ajatella mun ja tyypin viimeisintä kohtaamista, joka oli vartin mittanen ja ihana, yritän itkeä, mutta ei itketä. Sit ajattelen ystäviä, jotka on sietänyt mua silloinkin kun oon ollut paskimmillani, mutta edelleen vastaa puheluihini.
Yritän kans asettua veljeni asemaan, äidin ajatusmaailmaan, iskän voimavaroihin ja muiden ihmisten kenkiin.
Ainoa ongelma noissa kaikissa edellämainituissa, että ne ei oo mulle tehty. Ei mun pidä olla mitään muuta kuin mä. Jos vituttaa ni sit vituttaa. Kuinka yksinkertaista!

Jos mä olisin Suomen politiikka, niin kaikki puhuisivat talouden taantumasta. En luojan kiitos ole, mä en kestäis sitä, että Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen sorkkis mua ja pohtisivat olotilaani!!
Mut siis, nyt saa potea taantumaa ja surkutella jos siltä tuntuu. Kohta on taas parempi mieli ja elämäkin hymyilee.

Nyt just olen tyytyväinen saatuani cowboy-lasagnet tehtyä huomiselle, ja seuraavat tovit vietänkin tsiigaillessani jalkapalloa pomon kanssa. HAH!




It's-a-me-a-Eki!

Onnittelut lapsuuden sankarille


Lapsuuden sankarille. 

Lelukaupan häät.

Köyhät.
Runoilija.

Tomujoki.
Annaliisa.

Kauko



maanantai 3. joulukuuta 2012

Mielikuvituksettomuusnurkka strikes again

Yhdeksän asiaa, jotka teen joka päivä. Oisko niin helppoa sanoa vaan, että syön juon nukun pissaan kakkaan käyn facebookissa ajattelen elän ja hengitän? Ois, joten pitäiskö keksiä jotain vähän parempaa? Pitäis.

Joka päivä mä vanhenen. Eilisen ystäväpojan 30-vuotiskakkukahvittelujen seurauksena vanhenin yhden yön aikana noin kaksikymmentä vuotta, ainakin, jos olotilaa ja peiliä on uskominen. Miten voi tulla yhdestä kakkupalasta ja parista kupista kahvia näin jäätävä darra? Ei pysty käsittämään. Vanheneminen on muutenkin kovin jännää.

Joka päivä mä laulan. Improvisaatiolaulanta on mun ja J-manin yhteinen harrastus. Tai no lähinnä ajanviete. Tänään maattiin sängyllä kaks ja puol tuntia ja lauloin sille koko sen ajan ensin Gangnam Stylea, mutta pian jo täysin improten lauluja mureasta seepranlihapihvistä ja seepran ja mammutin piirileikistä Linnanmäen kallioilla ja sit vähän myös tuhmia lauluja, mutten kerro niitä, koska viimeks kun kerroin meidän välisistä pippelikeskusteluista niin syntyi suuri kohu.. toisin sanoen äiti soitti ja sanoi järkyttyneensä keskustelujemme köyhästä, mutta kuvottavan irstaasta sisällöstä. Äsken lauloin ensiaskeleet laulusta Kultainen Nuoruus ja puhkesin kyyneliin. Aiemmin päivällä itkin Tonttujen Jouluparaatia kuunnellessani ja sitä, että Weeruskan lihapullat olivat tosi huonoja. Eilisillä "kakkukahveilla" on varmaan aika suora yhteys tän päivän luovuuden tuskaan ja herkkämielisyyteen.

Joka päivä mä pesen hampaat kaksi kertaa. Aamuin ja illoin. Ihan niin kuin äiti on opettanut. Äiti opetti myös, että pitää pestä hanurikin aamuin illoin, mutta välillä luistan toisesta kerrasta, vaikka äidin Pylly ei saa haista-kommentti vainoaakin aina välillä.

Joka päivä mä ajattelen mun perhettä ja ystäviä. Jotenkin ne on aina siinä taustalla mukana, mitä ikinä teenkin. Tärkeimpiä asioita maailmassa ei voi sivuuttaa. Joskus ilolla, joskus huolella, joskus kaiholla tai ärtymyksellä. Rakkaus on monimuotoinen.

Joka päivä mä päätän elää terveellisesti. Mä en esimerkiksi herää aamulla ja oo sillain, että oispa ihanaa juoda pannu jotain kolme tuntia keittimessä seisonutta Lidlin kahvia ja polttaa puol askia punaista Norttia ennen kuin lähden ovesta ulos ja hyppään helvetisti luonnonvaroja kuluttavaan katumaasturiini ja ajan lähimmälle McLounaalle. Sen jälkeen vietän päivän lukiessani Seiska-lehden blogeja ja Iltalehden viihdeuutisia netistä mahdollisimman epäergonomisessa asennossa, kunnes syön jotain vakuumi- tai säilykepakattua masentunutta väritöntä ruokaa vähän liikaa vain nukahtaakseni johonkin puoliks tyhjään säkkituoliin diapamien voimalla. Mut joskus vaan tulee noitakin päiviä.

Joka päivä mä kaivan nenää. Ihan tosi. Kuin surullinen voi ihminen olla.

Joka päivä mä  haaveilen. Ihan kaikesta. Yleensä jostain paremmasta. Mitä lie se sitten on.

Joka päivä mä ajattelen kuolemaa. Nykyään lähinnä surulla tai kaiholla tai ihan neutraalilla tasolla ajan rajallisuuden tiedostaen enkä hysteerisesti peläten ja panikoiden niin kuin vielä vuosi sitten. Ei kultainen nuoruus jää unholaan vaan muistoissain jälleen sen luoksein saan tai jotain sinnepäin.

Joka päivä mä rakastan vähän enemmän. Elämää, itseäni, läheisiäni, maailmaa, jossa elän. Joka päivä mä ajattelen, että vaikka mä en ole voinut vaikuttaa siihen, että mut on tähän maailmaan heitetty niin ainakin mä voin yrittää, ponnistellakin jopa, tehdä oikeasti duunia sen muutoksen eteen, että ois hyvä olla ja sit kuolla joskus ja sanoa, että ainakin mä yritin melkein joka päivä. Saatoin mä joskus nukkua joidenkin päivien ohi, mutta ainakin selvisin hengissä kuolemaan asti. Pidin itse itseni hengissä. Pakko katsoa eteenpäin. Mä oon aivan liian kauan katsonut taakseni niitä asioita, jotka on synkkiä tai joille mä en enää voi mitään tai niitä vuosia, jotka mä olen hukannut huonoon oloon, mutta sit mä yritän vaan muistella yhtä rukousta (joojoo, uskisblogi strikes again), jonka mä kuulin joskus Ekiltä ja sanon vaan, että GOOSFRABA ja sit taas mennään.

Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, 
rohkeutta muuttaa ne, jotka voin
ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.


rakkaudella,
Kauko

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ekifobiaa

Hassunhauskaa lumipeitteistä lauantaita, evribadi!

Joko olette nolanneet itsenne pikkujouluissa? Entäs joko on käyty hypermarketeissa menettämässä viimeisetkin hermonrippeet? Miten on, joko olette huomanneet, että joululaulujen kohdalla sanonta "Parempi överit ku vajarit" ei päde?

Tänään kohtasin yhden pahimmista peloistani. Ei, en nyt puhu potemastani trypofobiasta tai sietämättömästä sudenkorentopelostani, vaan jostain paljon kammottavammasta. Minäpä kerron:

Oli kylmä ja kirkas talvipäivä. Heräsin kiukkuisena ja melko rumannäköisenä. Aamuvessaan matkalla potkaisin imuria ja kiroilin melkoisesti. Kiroilin melkein yhtä paljon kuin edellispäivänä huomatessani jo korvapuustitaikinan kaulinneena, että kaneli on loppu. En edes tiennyt osaavani niin paljon erilaisia kirosanoja! Ihanan luovaa!
No mutta, siihen fobia-juttuun, Eki, älä jaarittele.
Huomasin pyykkivuoreni erektoituneen jo lähestulkoon maagisiin mittoihin, ja tästä suivaantuneena toppasin itseni lunta vastaan, sanoin koiralleni: "Let's boogie.", ja lähdin kera hauraiden luineni (ja innokkaan koirani) luistelemaan kohti lähintä megamarkettia. Koska comfort blueberry&shit ja bio luvil for sensitive people olivat avainsana pyykkiongelmaani.

NO NYT SIIHEN FOBIAAN, JUMITTAJA! Joo, joo...

Kaupan käytäviä vaeltaessani nauroin makeasti stressaantuneille ihmisille, jotka lauantain kunniaksi olivat pakanneet koko perheensä farkkuVolvoihinsa ja täysien kärryjen kanssa tulisivat viettämään seuraavat tunnit kassajonossa; itsehän ostaisin vain pesuaineet ja sniikkaisin ulos ennätysajassa. ...Paitsi, minähän tarvitsin uuden maskhaaran! Nappasin siis sellaisen somistajan mukaani. Ensimmäisen, joka käteen sattui ja ei muuta ku lyhimpään kassajonoon!
Ilmeisesti ihmiset huomasivat nolottavan pienen tavaramääräni, ja ihailevasti huokaillen oikein tönivät tiensä jälkeeni jonoon!
Ja PAM!

"Tässä ripsivärissä ei ole viivakoodia, muistatko tän hinnan?"
-(Fuuuuuck) En.

Nopea vilkaisu takanani kasvavaan jonoon oli virhe; minut lynkattiin pelkillä katseilla. Ne katseet sanoivat: 'Saatanan ämmä, jätä se ripsari', 'Sä et voi olla tosissas', 'Puuuh' ja 'Sinä pilasit elämäni'.
Sekunnin mietittyäni päätin kuitenkin saada tuon uskomattoman tuuheuden ja ennennäkemättömän pituuden antavan taikasauvan (tirsk! sauva!)
Siinäs sitten seisoin naama tulipunaisena, ihmisten katseiden polttaessa sivuprofiiliani ja tuskastuneita puuhkutteluja kuunnellessani. Seisoin tosi pitkään. Tuntui ihan ikuisuudelta. En uskaltanut vilkaista enää jonoa ; riitti, että tunsin painostavan ilmapiirin.
Triljoonan vuoden kuluttua kassaneiti sai oikean hinnan, maksoin ostokseni ja luikin ulos kaupasta vannoen, että aion suojella uutta ripsiväriäni henkenikin uhalla. NEAR-DEATH-EXPERIENCE!!

Huh, oli niin jännittävä aamupäivä Ekin maailmassa, että odotettavissa oli tunnerikas päivä. Niin, tyypin konekin lähti tossa 10 minuuttia sitten. Se on kolome kuukautta selibaattia luvassa. Wuppiduu.

Toistaiseksi viimeinen Ruokaklubi Tyypin kanssa meni onneksi mallikkaasti. Toki kokkasimme noin 40:lle hengelle kolmeksi viikoksi (no okei, liiottelin. Ehkä 20:lle hengelle). Tämä taas johti pakkosyömiseen, hysteriaan ja Afrikan lasten pohtimiseen. Oltiin siis kunnon porsaita. On niin elitististä ja länsimaalaista miettiä kuinka saada tyypin jääkaappi tyhjäksi ennen sen reissua. Ei auta kuin vetää herkkuruokia niin että ähky on tosiasia. Oh the crisis!
Tyyppi myös palautti sinne unohtuneen käsikoruni. Tai siis "unohtuneen" niinkuin tyyppi väittää.
Se ilmeisesti oletti, että jätin korun sinne voidakseni soittaa sille kuukauden päästä maailman toiselle puolelle hirveissä PMS-myrskyissä vaatien koruani TÄNNENYTHETI! Koska sellaisia me naiset ollaan. En myönnä mitään.

Apua! Työaika loppuu eli kerrataas vielä Ekin tulevia aiheita::

-Tyyppi läks, seuraavat kolme kuukautta silkkaa ikävää ja selibaattia
-Talvi tuli, mikä luu poikkastaan tänä vuonna?
-Pahimmat pelot ja kuinka selvitä niistä?
-Joulu on paskaa
-Mitä saavutin maailmanlopun vuonna 2012?

TSEMPPIÄ SUNNUNTAILLE! ÄLKÄÄHÄN KAATUILKO ULKOSALLA! OKKE MO!

Ah ai niin, nyt kai mun pitäis linkittää joku dramaattinen ikäväbiisi, mut en laita. Koska mulla on mainio vire!




Toppahousuistaan kuulumisia teille huuteli Eki, kassajonojen kauhu ja hormonikuningatar