keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Randomfaktoja Mielikuvituksettomuusnurkasta

No niin. Meillähän on vähän kulahtaneita nää läpät olleet tässä viime aikoina ja koska mun pää ei tuota nykyään enää mitään aiheita niin käytetään sit muiden aiheita. Tässäpä kolkytä aihetta, joita ajattelin täydentää yks kerrallaan aina silloin kun ei ole muuta sanottavaa eli toisin sanoen näillä mennään varmaan koko joulukuu. Kutsutaanko tätä vaikkapa Mielikuvituksettomuusnurkaksi? Tai sitten blogin elvytys joksikin?

EKI, rakas kollegani, säkin saat käyttää näitä päivinä, kun sulla ei oo mieli ku vitusta.
  • Ten random facts about yourself.
  • Nine things you do every day.
  • Eight things that annoy you.
  • Seven fears/phobias.
  • Six things you have in your bed.
  • Five things you can’t live without.
  • Four ways to win your heart.
  • Three words you can’t go a day without using.
  • Two things you wish you could do.
  • One person you can trust
  • Tell about the best day of your life.
  • Who has made the biggest impact in your life, and why?
  • What were you like as a child?
  • A picture of your family, are you close to them, yes, no?
  • Recommend 5 songs.
  • Recommend 8 books.
  • Recommend 2 websites.
  • Worst injury you got, and how you got it.
  • Do you believe in love at first sight - why?
  • 3 of your favourite experiences.
  • To go to a party or to stay home - why?
  • Favourite book and why?
  • Favorite type of music.
  • Favorite place on earth.
  • 10 things (not people) that make you happy.
  • 10 things you want to do this year
  • Where have you traveled?
  • Tell about an adventure you have had.
  • How you see yourself by the end of the year
  • Something you want to do before you die.
Kymmenen randomfaktaa Kaukosta. 

Omistan Sex and the City-sarjan kaikki tuotantokaudet sekä molemmat elokuvat ja katson niitä kuukausittain, joskus viikottain, joskus päivittäin. Oon nähnyt kaikki varmaan kymmenen viiva viistoista kertaa läpi enkä kyllästy. Vertaan myös omia ystäviäni ja elämäntilanteitani sarjan tapahtumiin.

Mulla on niin pieni suku, jos nyt puhutaan sukunimestä, että mahdutaan istumaan nelihenkisen pöydän ääreen. Pyysin lapsena äitiä synnyttämään mulle isoveljen. Ei oo näkyny.

Tykkään laulaa ja laulan tosi paljon kotona. Laulaminen pitää mut myös pois jääkaapilta. 

En ole koskaan pitänyt tai omistanut bikineitä, koska en ole koskaan mielestäni ollut bikinikunnossa.

En tunne ns. kakkahäpeää eli voin paskoa oikeastaan ihan missä tahansa ja kenen luona tahansa johtuen ehkä osittain siitä, että mielestäni kakkani ei kovinkaan usein haise ja koska kakkaaminen on aina ollut mulle tosi helppoa tarkoittaen sitä, että voin kakata vaikka melkein jokaisella vessareissulla. Kerran kävin kuitenkin tosi pahanhajuisella kakalla Kampin kauppakeskuksen yleisövessassa eikä siellä ollut muita. Pestessäni käsiä siinä näin peilin kautta kuinka eräs nainen meni juuri siihen koppiin ja tuli samantien takaisin ulos nenäänsä nyrpistäen ja vaihtoi viereiseen. Hymyilin peilikuvalleni ilmeisen tyytyväisenä, mutta kuitenkin hieman arvoituksellisesti. 

Ostan toisinaan luomutuotteita ja tunnen syyllisyyttä siitä, etten jaksa etsiä astiaa, johon voisin kierrättää biojätteet. Silti jaksan vittuilla luomuhipeille. 

En kestä korkeita ja kovia ääniä. Lapset on pahimpia.. ja naapurin juoppoämmä. Mua pidetään jonkinsortin lastenvihaajana, mutta oikeasti mulla on vaan todella herkät korvat. En voi puhua esim. puhelimessa, jos taustalla soi kirkonkellot tai joku huutaa tai joku tyhjentää astianpesukonetta. Noi äänet aiheuttaa mulle ihan siis todella fyysistä kipua, joka saa mut hermostumaan. Kuulotestissä mun kuulon on todettu huonontuneen just niiltä taajuuksilta, joihin yleensä sijoittuu esim. kimeät naisäänet.

En käytä soijaa enkä tofua. Uskon niiden olevan myrkyllisiä ja pahaksi elimistölle. 

En ole kirjoittanut viime kevään jälkeen mitään muuta kuin blogia, koska olen menettänyt uskon omiin kirjoitustaitoihini.

Inhoan mustasukkaisuutta yli kaiken, vaikka itsekin toisinaan (luojan kiitos aika harvoin) sellaiseen sorrun,  ja oon erittäin tyytyväinen, ettei J-man ole mustasukkaista sorttia ihan siinäkin mielessä, että mulla on muutamia maailman parhaita ystäväpoikia ja joskus käy niinkin, että saatetaan mennä baariin ja saatan jäädä sohvan nurkkaan kuorsaamaan ja olis tosi kammottavaa joutua sellaisesta tilille tai että siitä tulis joku ihan jäätävä show "himassa". Sanon "himassa", koska ei asuta yhdessä. 

Näiden mielikuvituksettomien ensimmäisenä mieleenjuolahtaneiden randomfaktaoksennuksien myötä, toivotan kaikille oikein hyvää yötä.

Kauko

ja elämä on heelppoooo!




Ei oo helppoa Ekillä; tyyppi lähtee reissuun. Raha-asiat painaa, pitäis olla sosiaalisempi, laihempi, parempi ja niin edelleen.
Ei oo helppoa tyypillä; pitää budjetoida ja lähteä reissuun. 
Suojelusenkeleillä ei oo helppoa: toinen tappelee hyvän lääkityksen, uuden dieetin, e-pillereiden, parisuhteen ja toivottavasti tupakoimattomuuden kanssa, toinen toipuu isoäidin kuolemasta. Ja siinä samassa sen yhden illan hairahduksen jälkityön jälkiä korjataan.
Siskoilla ei oo helppoa; yks murehtii raskauttaan, toinen valmistelee joulureissuaan Pakistaniin ja yhdellä on koirankoulutusta.
Veljellä luulis olevan helppoa; sehän on jo kolmatta viikkoa Thaikuissa; oikeesti sen lapsi on yli kuudetta kuukautta jemmassa meiltä tädeiltä, ja tästähän sais hyviä vitsejä, mut mulla alkaa vitsit loppumaan veljenpojan, jota en edes tunnistais kolmen lapsen joukkiosta, kohdalla.
Mutsilla ja faijalla ei varmastikaan oo helppoa. Koska... Ei niillä koskaan oo helppoa. Äidin murheet painuu harrastustoiminnan kautta psykopatiaan, koska se ottaa tosi raskaasti henkilöstömuutokset niiden karate-seurassa. Ja ihan aiheesta. Mut yöunia ei kannata menettää, äiti!
Kauko? Onksillä helppoa? En usko. Nelisilmävitsit sikseen, mut joulu lähestyy. Mä en tiedä tuleeks sillä ikävä sen faijaa. Tai pohtiikse J-Mania ja sitä, sillai liikaa.
Aarteella mennee hyvin. Vai tappelisko se mielessään kaikkea vastaan? Meist ei paria enää tuu. Vaikka puitteet oli suuret ja mahtavat!

Mua on pari päivää ihan rehellisesti sanottuna vituttanut. Ja mikä on lisännyt paskaa on se, ettei vitutus ole ollu sitä tuloksellista, jolloin liesi jynssätään tai lakanat silitetään, vaan sitä turhauttavaa seinähakkausta.
Äkkiä analysois tähän: menkat, tyypin lähdön, kaamoksen ja rahattomuuden.  
Mutkuei. Ei mikään noista. Tai sit noi kaikki.

Nyt tällä hetkellä ja eilen, on vakava taantuma. Mä olin oikeesti kiukkunen töissä. 

Kaukon ehdotuksesta ruvettiin kans puhumaan blogin lopettamisesta. Koska ei oo aikaa. Vaik on! Pakottakaa meiät jatkamaan, koska tiedän, et ihan koht olo helpottaa ja sit voin taas huoletta VEET-sheivailla koipiani. Ja sahata kanaani. 

Äh, epätoivo tuottaa vaan deletoituja numeroita, unohtuneita kasvoja ja mustelmaisia torsoja.

 .... Hehey! That's me!






-E-OOH-LA-LAA-KI-LAA, IT'S THE E-WAY THAT-KI WE ROCK E-WHEN WE'RE DOING OUR KI-THING!


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Miten historiaa luetaan?

Ah,

kuinka moni Teistä on pitänyt Reijo Taipaletta, tuota suomalaisten sielujen tulkkia, stalkkerina? Well, anyone? Kuka? Joku? Muu kuin minä?! 
MINÄ PIDÄN!!

Unettomien kausieni vastalauseena nääs haen ensin lekurilta nukkumislääkkeet,
varuiksi juon vihreää teetä, luen kirjoja ja ajattelen olemattomia maisemia. Ja sitten kun mikään muu ei auta, valvon yön ja kuuntelen Radio Suomea.
Vahingossa sieltä iskeytyi korvaani itsensäkin REIJO TAIPALEEN (huom! nyt jo puhun hänestä suureellisesti!) jodlaama hittikipale "Kuparinen täysikuu". 

Lääkkeen otan olettaen, että kello ei ole vielä aamukahdeksan. Kukaan ei halua fucked up-unirytmiä.

Oikeesti. Kuka tekee "Hopeisen kuu"n jälkeen biisin nimeltä Kuparinen täysikuu?! Ihan vähän ku vertais et "Ai, sul amputoitiin käsi? -No mut kiva, mun lempikuulakärkikynä lakkas toimimasta. 
Niinpä. Kiva!

Nomuteniwei, siinä biisissä laulettiin periaatteessa Reijosta, joka haluais olla koko ajan tän naisen vierellä ja tietää, mitä se nainen tekee seuraavaks. Ja mun käsittääkseni R.T. myös halusi tietää, missä kyseinen nainen liikkui milloinkin.

Reijo Taipale halusi olla naisen "mies viimeinen".

Amerikkalaisilla olisi kaksi sanaa tähän; meillä jöröillä suomalaisilla onneksi vain yksi: Lähestymiskielto.

Reijo, ei näin. Ei näin.

Asiasta iloisempaan; tai no, go figure..


Eki vetäisi toimintakeskiviikon siivoamalla ja tekemällä baaritöitä päästäkseen punk-keikalle. Onnistuen siinä (ja mikäpä ei DD-kupeilla onnistuisi?)
Sovittuani öbaut vuos aiemmin vierailevan blogistaramme, Jugin, kanssa tällit isolle kirkolle hikoomaan ja kiroomaan, satuimma puhumaan lähiöystäväni kanssa aiheesta 'the more the merrier', ja jopas oli soppa keitetty!

...Nimittäin melkoisen maukas soppa. 
Tiiäkste, tää vois olla joku tosi hyvä vitsin alku: "Noh, kuinka yhdistää outdoor, HC-punk espoolainen suomenruotsalainen suht'koht'stadilaiseen, ihmisiä useimmiten vihaavaan black/death/doom/pahaa ajattelevaan opiskelijaan?" -Ei mitenkään. Vai.....?
Samalla ku toinen korkkaa Talmaa ni toinen kiroaa media-alan ja rauhottuu vasta illan Kutosen keikalla!
Kaks niin erilaista ihmistä ku ihmiskunta voi vaan keksiä, mut ah! Tottakai niin samanlainen huumorintaju ja musamaku ja.. Ja ja ja.. Eki... ! EKI!  Hei, mä yhdistän voimia!

Tyyppi lähtee viikon päästä vuotuiselle kolmen kuukauden 'pois Suomesta'-reissulle ja mä jään nuolemaan näppejäni.

Tai ehken; vuos sitte en päässyt todistamaan jäähyväisiä; tyypillä oli kiire omalle lomalle kun Eki jo vietteli omaa rentouttavaa '28day Programia' ja pois kaikesta. 
Loppu onkin historiaa ja tässä.

Nyt vuoden vanhempana osaan jo ottaa vastaan ihmisen lähdön a.k.a. Eki, tää ei oo sun mutsi, joka lähtee jonnekkin eikä sitä tiedä kuka palaa ja minne palaa vai palaako koskaan.
Tsekkaa tilanne loppuun -hengitä syvään jos siltä tuntuu-, asiat järjestyy.

Ekaks vaadin unettomia öitä, yhden katkoreissun, unilääkkeet, ahdistusta lievittävät lääkkeet ja kaikkien ymmärryksen. ... Äh, noi on niin nähty..

Sit kun nää oli setvitty ni vaadin vaan suunnitelmia. Ihan joka päivälle. Mut ei liikaa. ...Äh, nääkin...

Sit ku tajuan, ettei se nyt ihan näin mee, ni otan itteäni niskasta kiinni ja ajattelen, ettei oikeestaan millään muulla ku just tällä hetkellä oo väliä; kaikki muu on jo elettyä tai vast muokattavissa olevaa tulevaisuutta.




-Eki 





perjantai 23. marraskuuta 2012

We have a Winner!

TSÄDÄM!

Viikon "Vitun Urpo"-titteli on nyt jaettu ja voittaja on löytynyt. Pokaali lähtee merirosvolaivalla kohti maailman parasta iskää, joka on nyt tähän mennessä viikkoa saanut kyllä hienosti täytettyä sen oman viistoista minuuttisensa julkisuuden valokeilassa. Iskäparka. Aivan siis tietämättään kertoi tyttärelleen kuinka ladata Pirate Baysta musaa ja sit vedetään uhrin roolia iltapäivälehdissä. Tässäpä lainaus hänen alkuperäisestä Facebook-uliulistaan:

Jokainen joka minut tuntee tietää miten tuen musiikkia, muusikoita, elävää musiikkia ja taiteita, maksan reiluja keikka korvauksia bändeille ja muusikoille, arvostan heidän raskasta ja haastavaa työtään ja näytän sen myös. Olen auttanut muusikoita vaikeina aikoina taantumassa, kun muut eivät ole buukanneet keikkoja, maksanut kottia ja palkkiot AINA ajallaan ja sovitusti.
Olen pitänyt huolta ettei yksikään muusikko, näyttelijä tai keikalla ollut taiteilija ole lähtenyt pois tyhjin vatsoin tai ilman rahaa, olen jopa tarjonnut yösijan kauempaa tulleille artisteille. Sen päälle olen maksanut Gramexit, teostot yms. pennilleen ja aina ajallaan. Jokainen omistamani CD-levy ja video on alkuperäinen, moni on sanonut että olen tyhmä kun ilmaiseksikin saisi, mutta olen aina pitänyt periaatteestani kiinni, eli artistin on saatava palkkansa.
Olen aina pitänyt periaatteestani kiinni, eli artistin on saatava palkkansa. Vitun urpo. Ethän ole. Sillä punaisella sekunnilla, kun sä opastat sun alle kymmenen vuotiaalle lapselles kuinka se voi ladata musiikkia sivustolta, jota pidetään hyvinkin tekijänoikeuksia polkevana ja laittomana niin sä et ole pitänyt periaatteestas kiinni. Sä olet vitun urpo ja maksat nyt sen 600 vähän helvetin nopeasti, että päästään lukemaan jotain muita uutisia, kuten esimerkiksi kuinka Gazassa on vedetty oikein moottoripyöräsaattueessa joidenkin israelilaisten ruumiita pitkin katuja tai ketkä noubadit on seuraavat Viidakon Tähtöset kaudella 2. Ei jumalauta. Mä palaan niin hyväks havaittuun uutislakkoiluun jahka netin selailultani ehdin.

VMP.
(Alkuperäinen itkuvirsi)

Kauko

tiistai 20. marraskuuta 2012

Mä rakastan mua!

Itse olen itselleni parasta seuraa, on tän päivän motto. No, johan mä oon helvetin monta vuotta ollut myös huonoa seuraa ja epäilemättä tulee päiviä, jolloin vieläkin olen, mutta tänään mulla eli meillä oli kyllä aiva hyvä päivä. Aiva hyvä.

Lauantaina tapeltiin J-manin kanssa oikei olan takaa. Aiheena nimeltämainitsematon espoolaislähiö. Siihenpä liittyen tuli mieleen, että ei tästä oo montakaan hetkeä, kun ite olin eräässäkin lähiöbaarissa hommissa ja jahka vihdoin ja viimein se ansaittu vapaapäivä oli seuraavana listassa niin äkkiä tiskin takaa tiskin eteen ja nollaamaan viikkoa. Sit hirveissä lärveissä himaan itkee tai jotain muuta yhtä herkkää ja siinähän se vapaapäivä meni krapuloidessa ja laskiessa kolikoita, että pääseeks huomen bussilla duuniin.

Eilen mä hoidin kaikki mun velvollisuudet niin, että tänään oli ehkä parhautta herätä piiiiiitkien unien jälkeen katsomaan Bored to Deathia pari jaksoa Areenasta, juoda vähän kahvia ja ottaa aamupäiväpäikkärit. Jumalaut ku oli taas pervoja täynnä kaikki unenriekaleet ja tyynyäkin joutu kääntämään useampaan kertaan, kun kuolan määrä alkoi häiritsemään jo unen läpi. Noh, joku lasikäytävä mut sieltä johdatti takas elävien kirjoihin ja eiku leipää naamariin ja salille munuaistreeniä vääntämään. Sieltä pikasesti uimaan, sit kriisipäivityspuhelu Ekin kans ja sit hierojalle.

Hierojalta kevein askelin kauppaan, himaan tekee juustosaldee ja sit ihan ittenikin yllätin ja lähin spontaanisti vielä vetäsee kaks kertaa Töölönlahden ympäri sosiaalisesta mediasta itelleni tutun ihmisen kanssa, jota en kuitenkaan ollut koskaan tällai feis tu feis tavannut. Hyvin riitti puitavaa ja pläänejä.

Illaks vähän puuroo kreemfressisilmällä ja mitä helvettiä Roba Katsomosta ja sitte parit puhelut kamujen suuntaan ja kohta puoliin nukkumaan.

Niin, että vittu mä rakastan itteeni. Mä oon ihan paras frendi mulle nykyään. Ihanaa sijottaa itteensä aikaa ja tehä jotain hyvää itelleen eikä kuosata jossain lähiössä tai ihan missä vaan ainoita vapaapäiviä, kun ei muka oo muuta tekemistä tai ei oo muka muita frendejä.

Kyl tuol on kuulkaa varmaan joka ilta se sata ihmistä kiertämässä Töölönlahtee ympäri kuka montaki kertaa. Mitä te sillä aikaa teette?

No voin mä tunnustaa, että torstaina vietin ehkä kivoimman illan maailman kivoimpien ystäväpoikien kanssa maailman petollisimmassa Shottibaarissa. Onneks mun shotit oli pääosin liköörii, mut saatoin mä silti vähän silmälaseja testaillessa haista. Ja pankissa.

Muutenkin oli suhteellisen onnistunut viikonloppu, jos ei lasketa sitä, ettei me ymmärretä toisiamme tällä hetkellä pätkän vertaa sen ihmisen kanssa, jonka kanssa pitäis vallita jumalauta ainaski elokuvien mukaan vähintäänkin joku sanaton ymmärrys. Vittu mitä paskaa, sano.

Huomenna vuorossa niin vapaapäivä kuin munuaistreenin päivä nambör tuu ja lisempää hierontaa. Eikä taaskaan oo darraa! Eikä taaskaan oo morkkista! Eikä taaskaan oo mennyt kahtakymppiä enempää! Eiks oo aiva mahtavaa?

T. Narsisti-Kauko

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kaukon musanurkka yllätti ne, joita sade ei yllättänyt

Ootteks te muut yhtä kyllästyineitä tohon sateeseen kuin minä? 

Mä tässä justihinsa kattelin näitä mun tän vuoden reissukuvia Madridista ja Ahvenanmaalta ja tajusin, että oon ollu reissussa yhteensä kymmenen päivää tänä vuonna ja yhdeksänä niistä on satanut. Plus, että keväisin sataa. Koko viime kesän satoi. Syksyisin sataa. Tänäänkin satoi. 

Nyt, kun aloin ihan miettimään tässä niin sitä noita kahta edeltävä reissu Prahaankin satoi. Joka jumalan päivä. Kaikista noista kohteista mulla on valokuvia. Sitä edeltävä reissu Dubrovnikiin niin paistoi. Oli lämmintä ja paistoi ja olin kipeä melkein puolet reissusta. Sen reissun kuviahan mulla ei luonnollisestikaan ole digitaalisena, koska kännykkä hajos päreiksi melkein heti palattuani reissulta.

Kelailtiin tossa jotain pienimuotoista kaupunkilomaa tai vaihtoehtoisesti Lapin matkaa uuden vuoden hujakoille ja se on muuten aivan saletti, että koko reissun sataa. Vettä, räntää, lunta tai kaikkia edellämainittuja. 

Ettei menis ihan valittamiseksi niin oon pitänyt kaks päivää kirjaa mun korvamadoista. Tunnetaan myös nimellä Pääjukeboksi. Välillä ihan joutuu miettimään, että missä kondiksessa mun alitajunta on vai mistä ne nyt kumpuaakaan noi superhitit. 

Tiistaiaamu valkeni Stigin Puumaa mä metsästän-biisillä jo ennen kuin olin saanut silmät auki. Siis ihan oikeasti oltiin varmaan tokassa säkeistössä, kun vihdoin heräsin laulamaan ja keittelemään kaffetta. Töissä jukeboksi soitti kolmea biisiä alkaen Henry Mancinin Moon Riverillä ja jatkaen siitä ihan niinku ei mitään McGyverin tunnarin kautta Neuvostoliiton/Venäjän kansallislauluun. Kävellessäni kohti J-manin poikamieslukaalia bussipysäkiltä töiden jälkeen matkaani joudutti kivasti Matti Nykäsen Ehkä otin, ehkä en.

Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
Kunhan vain siivet nää kantaa.
Kohti päivää parempaa ne mua kuljettaa
Ja rauhan taas mieleeni antaa
Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
Kunhan vain siivet nää kantaa.
Älä minua soimaa vaan antaisit voimaa
Matkalla huomiseen.

Ton voimalla jaksoin sitten tähän aamuun ja nähtyäni Karri Koiran haastattelun Huomenta Suomessa tuntui hetken, että olisin ikäänku jälleen oma itseni, koska kyllähän Kaukon päivä lähtee parhaimmin käyntiin joko Karrilla tai Ruudolfilla. Kaikki tai ei mitään jurnutti takaraivossa aina pitkälle iltapäivään, jolloin vaivuin lapseksi jälleen ja Walt Disney piti huolen loppupäivän biisivalinnoista soittamalla Aladdinista tuttua mahtipontista palatsiinsaapumisbiisiä aina siihen asti, että pääsin töistä ja kotimatkalle laulamaan Kaunotar ja Kulkuri-leffasta tutun Tupsun luunhautaamislaulua, joka on kyl pakko myöntää yks ehdottomista lemppareistani. Saas nähä minkä tuutulaulun soidessa sitä tänään itkee itsensä uneen...

Mitäs teidän jukeboksit on soittaneet tällä viikolla? 


Kauko, sateen vihollinen ja populaarimusiikin ystävä jo vuodesta 1984

torstai 8. marraskuuta 2012

terkut katkolt!

Terveiset Kaukomailta!

Sieltä kaukaa, jossa elämää kurkitaan pullonpohjien läpi, ravinnoksi kelpaa kaikki ykkösellä alas vedettävä tai hanoista laskettava.
 Sieltä fantasiamaasta, jossa jokainen voi hetken verran olla kuningas! Siellä vesi on kullankeltaista ja palkinnot tarjoillaan pienistä jäädytetyistä laseista.
Siellä pelataan seurapelejä kovaäänisesti nauraen, biljardia harjoitellaan vakavin ilmein, vaikka kädessä ei edes viime kuun palkka pysy.
Nälän iskiessä apuun rientää eksoottisista maista paikalle saapuneet keittiömestarit, joiden yhdellä kädellä kannattelemat pahviset laatikot sisältävät herkkuja maailman eri kolkista; frutti di marea, quattro staggionea, vegetarianaa.. Oo lalaa ja mamma mia!

Musiikki raikaa hieman liian lujalla volyymilla, eikä se haittaa; ei sinne mitään keskustelukerhoa tultukaan pitämään! Joskus joku saattaa jopa intoutua esittelemään uusimpia ja kuumimpia tanssiliikkeitään! Niin vaativia, että yleisöksi saapuu jopa Espoon Pelastuslaitoksen ambulanssiyksikkö!
Paritanssitkin saattavat äityä niin intiimeiksi, että Espoon poliisikin haluaa tulla hurraamaan tälle taideperformanssille!

Loppuillasta kaikkien odottama kohokohta, tähdenlento joka pienen hetken välähtää, saa turtuneimmatkin aistit heräämään eloon ja ottamaan laukka-askeleet kohti paikan jumalia ja heidän pyhää alttariaan. Rukoillen, anellen, uhkaillen tai vietellen yritetään vielä saada se illan viimeinen tilkka tuota elämän eliksiiriä.
Aina se ei onnistu, vaan onneksi toverit pitävät yhtä ja joku lämmin sielu avaa matalan majansa ovet ja kutsuu niin tutut kuin tuntemattomat nauttimaan yön viimeisistä ja aamun ensimmäisistä pilkahduksista.

Illan päättyessä kaikki, jotka kainaloonsa ovat saaneet tulevan aviopuolisonsa varmasti tuumaavat sirpaleiden todella tuovan onnea! Näkyyhän niitä siellä täällä. Aamulla tämän uskomuksen pyyhkii mielestään yhtä nopeasti kuin sen eilisen shhielunkumpPanin puhelinnumeron kännykästään.

Ja koska aina ei voi olla yhtä upeaa, nämä eilisen tanssiaiset ovat jättäneet jomottavan muiston ohimoon yhdessä Tyynenmeren lailla vellovan keskivartalon ja tuulessa havisevia haavanlehtiä muistuttavan askeleen.

Muistikuvien ollessa hatarat, mieli suojelee kantajaansa unohtaen tökeröimmät tanssiliikkeet, töykeimmät sanat ja aukinaiset vetoketjut.

Tyhjällä lompakolla ei ainakaan voi ostaa mitään turhaa ja oksennellessa poistuu ainakin osa illan aikana nautituista kaloreista!


Win-win?






Eki

p.s. Terveiset katkolta, kävin chillaamassa alkuviikon. Ihan varuiks.

Apgreidausta vailla

Salainen ihailija toivoi päivittelyä. Siispä kukkahattu päähän ja päivittelemään. Tai sitten ei.

Asia on nimittäin nyt sillä tavalla, ettei mulla ole mitään kerrottavaa. Tämä blogi junnaa nyt jotenkin ihan totaalisen paikallaan ja Eki loistaa poissaolollaan ja mulla ei riitä nyt motivaatio kannatella näin valtavaa hanketta kuin tämä omilla olkapäilläni. Olis mahtava apgreidaa tän verkkojulkaisun tasoa johonkin Felix-sfääreihin ja vetää vapaapudotusta seuraavat 39 kilometriä, mutta kun ei riitä taidot eikä ideat. Ei oo edes kameraa, jotta voisin ilahduttaa teitä esim kuvaamalla mun uutta ponchoa tai muuta Uffista poistettua riepua tai vaihtoehtoisesti, että kattokaa ny tätä fetasalaattia, jonka söin lounaaks; eiks ookin tosi fetainen?

Mun elämä on niin tappavan tavallista, että jopa viikottainen sauvakävelylenkki, lottokuponki ja saunavuoro ja sen jälkeinen peitonalusseksi tekis siitä välittömästi mielenkiintoisempaa. Töissä on no, tauluja? Kotona on kiva nukkua ja Sputnik-vessa, joka saa mut raivon partaalle. Kavereita pitäis nähdä enemmän, mutta Espoosta on pidempi ja kalliimpi matka Kallioon kuin Kalliosta Espooseen. J-manin kanssa pitäis tietysti pitää jotain salaperäistä liekkiä yllä, kun oikeesti haluun vaan nukkua ja piereskellä sohvalla sen kanssa ja katsoa Vedetään hatusta-ohjelman kaltaisia puujalkasarjoja.

Pikku-uutisia: Tänään meen optikolle, koska en nää mitään (kivaa) kohta tässä sumussa ja harmaudessa. Yks kirjoitusprojekti pyörii mielessä, koska luin niin paskan novellikokoelman, että se herätti vanhan kunnon kirjoittamisen himon. Kaikki kehuu joogaakin taas ympärillä ja mua kyllä vituttaa tollanen, koska mä olen antanut joogalle niin miljoona mahdollisuutta eikä se ole yhtään niistä lunastanut. Vähän sama juttu Kiasman kanssa.

Jos teillä on upgreidausideoita tai toiveita sen suhteen mitä täällä blogissa käsiteltäis niin antaa tulla, koska muuten voi olla vähän hiljaista. Hophop.

Nyt mä kysyn teiltä rakkaat miljoonat lukijat, MITÄ TEILLE KUULUU?

Kauko