perjantai 29. marraskuuta 2013

Tiedotustilaisuus

Kauko juo aamukahviaan ullakkohuoneistonsa työtilassa. H-hetki on lähellä. Kohta on astuttava suuren ihmislauman eteen puhumaan. Jännittää. Elämäni ensimmäinen tiedotustilaisuus, Kauko maistelee sanaa suussaan. 

Alkusyksystä hankittu koira on nyt jo melkein viisi kuukautta. Tuossa se selän takana tyynyänsä haistelee. Eilen jahtasi hississä häntäänsä niin, että meinasi raukalla tasapaino pettää. Fiksu koira kuitenkin jahtasi myös toiseen suuntaan ikään kuin tasapainottaakseen. Löi sitten päänsä hissin seinään, kun heilutti. 

Mutta en mä siitä aio puhua. Ei se ole päivän polttavin puheenaihe. Ei häntäänsä jahtaavan koiran tarina tiedotustilaisuutta vaadi. 

Tänään olisi saunavuorokin. Ai jumalauta. Kyllä saunavuoro palauttaa staran kuin staran takaisin maan pinnalle. Mä oon aina sanonut, että jos haluatte nähdä suomalaisen vartalon koko upean kirjon, menkää uimahalliin. Sinne ei ole photoshop vielä ehtinyt. Mummut nakkaa tissit olkapäille ja potkasee kantapäällä takas pesun jälkeen. Siellä on naisillakin vielä pimpissä karvaa. Tämä saunavuoro on kuitenkin taloyhtiön. Sinne sitten illan pimetessä hipsitään tosta pihan poikki ja hirveessä kännissä tuntia myöhemmin rymytään takas. Ei tietenkään rymytä, se oli pieni vitsi. Mä oon kato tällainen vitsailija.

Joo, ei. En mä kyllä voi mistään kännäämisestä vitsailla siellä. Oon hyvin äkkiä koko kansan juoppo ja siihen me ei pyritä. Haluaakohan ne sen kummemmin kuulla saunavuorostakaan? No nytkö ton koiran pitää päästä ulos, vaikka tiedotustilaisuus on ihan hetken kuluttua? Äh. 

Prrr. Prrr.
- No?
- No? No sitä vaan, että täällä on Piritori täynnä toimittajia. Aurinkokin näyttäytyy, pitäiskö sunkin?
- Joojoo, mä oon jo hississä. Hoidetaan tää nyt vaan äkkiä alta pois. Mulla on se lääkäriaikakin puol kahdelta tänään. 
- Syytä onkin mennä näyttää tota kurkkuas, tyyppihän kuulostaa ihan Cheekiltä. 

Piritori todentotta on täynnä väkeä. Kauko kuuntelee verhon takana bäkkärillä toimittajien supattelua ja spekulointia tiedotustilaisuuden sisällöstä. 

- Se on varmaan hurahtanut uskoon. Onhan siitä nyt viitteitä ollut aiemminkin, epäilee Kirkko ja Kaupunki-lehden toimittaja.
- Oiskohan se saanu levydiilin? Kyllähän sillä skillsejä riittää, kun se niitä jotain räppivideoitakin on jakanut, Rumban toimittaja supattaa.
- Mitä, jos ne lopettaa? Apua! Mitä, jos ne oikeesti lopettaa koko blogin tai mitä Kauko jättää Ekin tai lopettaa ja poistaa kaikki arkistotkin? inahtaa joku hädissään lauman keskeltä.
- Hiljaa! Nyt se tulee. Shhh! Hiljaa nyt saatana!

- Sitten. Nyt. Kuitenkin. Tänään. Mä ajattelin ilmottaa jotain kuus kertaa jäähallia isompaa. Niinku biisissäkin sanotaan niin kelasin rokkaa ens vuonna stadionÄH MITÄ HELVETTIÄ JÄTKÄT? Ei tää oo mun puhe. Kenen puhe tää on? Kuka mokas? Kukamuumuka? Nyt meni ihan pohja tältä, jumalauta! Mun piti tulla tänne ja kertoa kuinka mä aion ainakin kerran blogata vielä ennen joulua. 

Amatöörit. Aivan paska koneisto.



Kauko

maanantai 2. syyskuuta 2013

Maanantai on mäyräkoira

Neljäs päivä koiran kanssa. 

Olen saanut huomata yhden jos toisenkin asian koiranomistajuuteen liittyen.

Kahdeksanviikkoinen koira on ihan vauva. Se kusee, paskoo, itkee, leikkii ja murjottaa. Kahdeksanviikkoisen koiran omistaja on ihan kuin kotiäiti. Se joutuu sopimaan töitä uudelleen, hankkimaan hoitajaa, heräämään seitsemältä, käymään ulkona useamman kerran päivässä, leikittämään, pyyhkimään lattioita, tekemään siinä sivussa peruskotityöt pyykinpesuineen kaikkineen ja koko ajan joku pyörii jaloissa ja huutaa huomiota.

Tänä aamuna herättiin seitsemältä, mentiin ulos, tultiin sisälle, syötiin aamiaista, leikittiin, sit toi nukahti, kusi hesarille, leikittiin, kusi lattialle, leikittiin, nukuttiin, käytiin ulkona, satoi, tuli traumoja ensimmäisestä sateesta, tultiin kotiin, toi murjotti ja ravisteli itseään ylenpalttisesti, liioitellusti ja pitkään, sit syötiin, leikittiin, sitten toi pani lelua, lelu otettiin pois, sitten taas murjotus, sitten päiväunet, nyt se heräs ja nyt on halipula.

Kauppaan on turha haaveilla menevänsä ennen kuin J-man tulee kotiin ja kun juuri luin feisbuukista, että haluaako joku kaks lippua Soundgardenin keikalle, olin jo kirjoittanut JOO! kunnes tajusin, että vittumäenpääse, koska koiravauva. Vaikka tuo on hurjan ihana ja suloinen, niin kyllä mä oon jo parissa päivässä alkanut odottaa sitä hetkeä, kun pääsee nauttimaan työnsä tuloksista eli lenkkeilemään uteliaan, mutta fiksun nuoren koiraherran kanssa, jonka voi jättää myös muutamaksi hetkeksi yksin, jos joku sattuisi vinkkaamaan ylimääräisistä lipuista ihan mihin vaan tai ihan vaikka, että sais edes istua rauhassa paskalla itekin.

Luojan kiitos, koiran kanssa siihen menee plus miinus puoli vuotta. Kyllä sai kuulkaa Kaukeli Kuukkeli taas kantapään kautta muistutuksen siitä, miksi mä en vaan ole halukas tohon lapsirumbaan. Mun turnauskestävyys ei vaan mitenkään ole kahdenkymmenen vuoden tasoa. Eihän sitä lasta voi jättää yksin ennen kouluikääkään moneks hetkeks ja pelkästään siihen menee kuus vuotta. Hatunnosto vaan kaikille, jotka jaksaa omistautua tollekin hommalle. Kieltämättä arvostus omaa yksinhuoltajaäitiäni kohtaan on viimeisten päivien aikana noussut aika hiton monta pykälää!

Mulla on sentään J-man apuna tässä ja kyse on vain koirasta, mutta ettäkö pitäis ensin yhdeksän kuukautta olla ilman yhden yhtäkään rentouttavaa gin tonicia ja sen jälkeen pykätä joku vesimeloni värkistään ulos ja hoitaa sitä koko loppuelämä niin ei saatana, ei houkuttele kyllä sit niinku yhtään.
Vauvan kanssa pääsee tosin sentään kauppaan..

(Kyllä mä tosta hölmöstä silti tykkään aika lujaa)




Kauko the Kotiäiti

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Menetetyt elämät

Mä kirjoitin niin päräyttävä upean blogitekstin, joka sisälsi nokkelaa verbaliikkaa, vähän erotiikkaa, ripauksen politiikkaa ja ruokalusikallisen feminismiä sekä kevyttä vittuilua Ekin Tyypistä, terveiset äidille ja kaiken kruunas uunituore kuva mun perjantaina kotiin muuttavasta koiranpennusta, mutta kuinkas sitten kävikään..

No mä kävin kahvilla ja tulin takas kännykän ääreen ja mitä? Kaikki poissa. All gone. Olo on ku Ismo Laitelalla. 

Tässä kuitenkin epäselvä kuva koirasta. 



Kulttuurikeskiviikko! Mitäs meinasitte duunaa? 

t. Kauko



perjantai 16. elokuuta 2013

Kauko Katastrofi suunnittelee räppiuraa

Suin tukkaa ku Tukiainen, mutta älä anna sen häiritä. Terkkuja Jeijjolle ja Nupille ja töihin Ökylle! 

video

t. Kauko Katastrofi

Näin teet ihanan kampauksen kesän viimeisiin bileisiin-opetusvideo

Mites teil toi perjantai-ilta?

video

Jesjes. Näitä piisaa. Pysykää taajudella.

t. Kauko

Mobiiliblogosfääri!

Meikä bloggaa kännykällä! Tai siis voiko iPhonea edes kännykäksi sanoa niin on kuulkaa hieno vempain! Miten helvetissä oon ikinä pärjännyt ilman tätä?

Polvivammaisena oon maannut neljä päivää sohvalla ja laiskalla katseella seurannut vuoroin yleisurheilua ja tv-shopia. Onhan jälkimmäinen silloin vakuuttava, mut vähä epäilen tulisko silti niinkään höyryteltyä verhoja tai treenattua 6 kertaa viikossa 45min vapaaottelijoiden kehittämää treeniä.. 

Eki teki ensivisiittinsä tänne pahamaineiseen Kurviin, toi vaaleanpunaisia neilikoita (neilikat on lemppareit) ja jonkun Olariräppiflyerin, johon oli laiitanut allekirjoitukseksi Berger ja valitteli post-itien loppumista. Well, fuck you and FUCK YOU! 

Buranan voimalla linkattiin tyyppaamaan Soul Kitchen ja aiva hyvää oli. Blogin teemalle uskollisena Eki veti safkat suoraan kattilasta. 


Päivän jännitysmomentti olikin toi Mitä kannen alta paljastuu?-leikki.. 

Siitä suoraan McJälkkärille eli jätskit ja kahvit kouraan ja nuorisotalon portaille vetää röökiä ja juoruumaan kaikista urpoista, jep, varmaan just sustakin, mut älä maindaa, ku itekin kuitenkin. Niistä riitti muuten yli kolmeks tunniks päiviteltävää, että hyvä hyvä. 

Nyt toi J-man tuli tohon jotain sähläämään eli kattellaan paremmalla ajalla! Hitto kuin kätevää tää mobiilioperaattoriblogosfäärimeininki! Josko tää kiihdyttäis päivitystahtiakin? 

t. Kauko

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Välihuomautus

Blogauttelen luonnos-kansioon, koska en saa aikaiseks mitään julkaisukelpoista. Kuulumiset on about nää, että selkä on paskana, lohdutin itseäni ostamalla aiFounin ja ulkona on taas harmaata ja kylmää ihan niinku siitä asti kun hyppäsin koneesta ulos Helsinki-Vantaalla tossa viikko sitten.
Mun instagram on spacegirlanakin. Menkää kattoo sitä yhtä ja ainutta kuvaa siellä. Otin sen partsilla. Mä meen syömään lääkkeitä moi.


Kauko

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Near Death Experience: Lomalta töihin

Paluu töihin on ollut jotakuinkin yhtä helppoa kuin sinapin työntäminen sukkapuikolla esim. tollaisen papukaijan peräaukkoon.


Kauas on tultu tiistaiaamusta, jolloin join vielä viimeiset aamukahvit turkoosia Adrianmerta lempeästi katsellen noin 29 asteen aamuvarjolämpötilassa. Eilen yöllä odottaessani viimeistä spåraa 14 asteen vesisateessa, voin sanoa, että ihan puhtaasti vitutti.
Ihan vitusti.
Ja paleli.

Tiistaina Suomeen lennettyämme arki löi naamaan vähintäänkin jollain Artekin jakkaralla. Tai ainakin jollain terveyssiteellä, jonka avulla ei voi uida eikä ratsastaa eikä nauttia kesästä. Oli kylmä, oli pyykkiä, oli laskuja oven välissä ja alkoi menkat. Oli seuraavana päivänä töitä ja eineslihapullia iltaruoaksi. Niin jäi taakse se pienessä kalastajakylässä nautittu täydellisyyttä hipova tryffelirisotto. Tervetulotus Helsinkiin oli siis vähintäänkin yhtä paska kuin samanniminen biisikin.

Ekan päivän jaksoin töissä vain ajattelemalla reissua ja fiilistelemällä rusketusta. Jonkun tunnin jälkeen nekin tuntuivat haalistuneen. Loppupäivän etsin uutta duunia.

Tokana päivänä luin yhden Kari Hotakaisen Iisakin kirkon. Se oli hieno sukellus aivoinfarktin saaneen miehen mieleen eikä vähiten siksi, että se tuntui olevan enemmän tapahtumia täynnä kuin oma pää ja elämä.

Kolmas päivähän tunnetusti on vaikein ja tänään olin taas jo omassa turhautuneessa ja ärtyneessä työminässäni, joka hymyilee asiakkaille ihmisvihansa takaa ja lirkuttaa small talk-shaibaa, jota on lakannut jo vuosia sitten itsekin kuuntelemasta. Pääsin siis rutiiniin kiinni.

Reissusta vois ehkä kirjottaa jokusen ylistyslauseen vaikka heti piakoin. Nyt tuoksuu jo makaronilaatikko niin kuulkaa nenään, että pitää tuijottaa lautasta eikä näyttöpäätettä.

Se on morjes!


huomaa ihan ylipäällikkö vyölaukku!
t. Kauko




maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset?

Mä oon lähiaikoina uskaltautunut taas noiden iltapäivälehtien sivuille aamukahvin ohessa ja kyllä vaan täytyy sanoa, että maailmassa monta on ihmeellistä kävijää.

Ääripäinä toisistaan on nyt parina aamuna seikkailleet Cheek ja brasilialainen jalkapallo.

Eilen tosiaan luin uutisen, jossa jalkapallotuomari jossain kaukana Brasiliassa oli antanut pelaajalle punaisen kortin, mutta pelaaja oli käynyt louskuttamaan asiasta eikä suostunut poistumaan kentältä. Tuomari ratkaisi tilanteen - luonnollisesti - puukottamalla tätä pelaajaa, joka sittemmin kuoli matkalla sairaalaan. Tästä pillastuneena katsojat, ts. ystävät ja perheenjäsenet (mulla ois varmaan about sama yleisö, jos pelaisin jalkapalloa, niin hyvä oon siinä lajissa), kivittivät tuomarin kuoliaaksi, sitten paloittelivat sen ja löivät sen pään seipään nokkaan.

What the actual fuck?

Brasseissa tota kutsutaan varmaan äidin maidon mukana tulleeksi temperamentiksi ja tuliseksi luonteeksi, mutta suomalaisena keittiöpsykologian jatko-opiskelijana suosittelisin alkuun nyt edes jotain vihanhallinnan alkeiskurssia. Saisivat varmaan perhealennuksenkin.

Sitten tää toinen ääripää; Cheek.

Kattoks kukaan sitä Vain elämää-sarjaa? Joo, en mäkään tietenkään, mutta siis olihan se nyt tosi rajoittunut tyyppi siinä. Silitti hirveessä kurissa siellä jotain kalsareitaan ja samalla kun muut makas jossain noitapiirissä lattialla makuupusseissa ja haki Katri Helenan johdolla kolmannen asteen yhteyttä kuolleisiin sukulaisiin ja metsän eläimiin, Tsiikki vielä pähkäili, että pystyyks se edes menee sinne pussiin sisälle, koska se on vissiin käytetty. Awww, aatteleekohan se naisistakin samalla tavalla?

Tänään se kertoi Iltalehden uutisessa kuinka levyn tekeminen on rankkaa ja kuinka jokaisen levyn kohdalla tulee jossain vaiheessa se fiilis, ettei tästä tuu yhtään mitään. Viime perjantaina se oli sitten romahtanut himassa ja huutanut aargh.

Oikeesti? Romahtanut ja huutanut aargh?

Uskomatonta mielen ja tunteiden hallintaa. Sielläpäin mistä mä tuun romahtaminen näyttää hieman erilaiselta ja pitää sisällään jotakuinkin samat viisi vaihetta kuin suremisessa.

kieltäminen
viha
kaupankäynti
masennus 
hyväksyminen

Niin, että voitko Cheese hei romahtaa kunnolla? Tai edes sillain pienesti isommin vaikka CAPS LOCK päällä tähän tyyliin: AARGH!

Nyt täytyy alkaa heitteleens riepuja reppuun, koska huomenna tarvii matkustaa pitkälle Kroatiaan saakka! Hui! 


zenisti joors,
Kauko



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Poutaa

Piti ihan katsoo luonnoksista, että mitähän mä oon meinannut viimeksi mesota, mutta ei siellä ollut kuin "Avoin kirje humanisteille" niin en sit lähtenyt tohon ollenkaan ennen tota aamukahvia, koska muistaakseni toi liittyy niihin espoolaisiin, jotka vastustaa kehareita ja on sillain, että eiks kukaan ajattele enää liito-oravia. Mä saisin ihan parilla lauseella lietsottua itseni sellaseenkin uskonnollispoliittisantihumanistiseen transsiraivoon, että ehkä mä nyt vaan suosiolla jätän noi vihapuheet tältä päivältä. (Ihan siitäkin syystä, että pitäis nähä maailman parasta Riikkaa.)

Tää verkkojulkaisu on päivittynyt viimeks vajaa kaks kuukautta sitten, joten mun oli pakko luntata mitä tässä välissä on tapahtunut ja koska olen tunnetustikin aika seniili niin feisbuukkihan toimii tässä asiassa hyvänä muistinselventäjänä.

21.5 oon kirjoittanut olevani vaan niin sairaan fiiliksissä näistä kesähommeleista ja pohtinut FÄKIN syvintä olemusta lempparisarjiksen äärellä.

23.5 mun sydän on muljahtanut ekaa kertaa ikinä ja se on näemmä tuntunut karseelta.

24.5 oon todennut, että parhaat läpät on vähän niinku murha; ne ei vanhene koskaan.

29.5 tuolla lukee: Äiti täyttää pyöreitä. Hassua sinänsä, koska itse en ole vanhentunut päivääkään sitten 'kaksvitosten'.

Kesäkuun toka viikko on mennyt näemmä kulttuuririennoissa ja oonkin kyseisen viikon aikana käynyt katsomassa stand-upia, Teflon Brothersia, Karri Koiraa, Ismo Alankoa, Kari Tapiiria ja Lana Del Reyn. Kaikki ihan kivoja.

BTW.
Ootteko huomanneet muuten, että jahtimakkara on sananmuunnosmunansaannostyylillä käännettynä mahtijakkara? Kuin mahtia. Aatelkaa sellanen jahtimakkarasta tehty valtaistuin. Melkonen jakkara.

Ton keikkaviikon jälkeen mulla alkoikin loma ja Laineen Kasperin siivittämänä lähdin täyshoitoon Kouvolaan. Tiesittekö muuten, että Kouvolan slogan on Kouvola - kaikkea kivaa betonista?
Tarkemmin sanottuna olin kylläkin Voikkaalla, joka paljon parempi paikka. Terassilla just viime lauantaina, joku kouvolalainen kehui, ettei siellä Voikkaalla nyt niin paljon ammuskella. No, mun lomailu siellä sujui ammuskelun ohella lähinnä kauneushoidoissa ja pihalla maaten.

Apua. Meinasin unohtaa, että matkalla rautatieasemalle, sain ravistelevan uskonnollisen kokemuksen, kun Jeesus kaikkien näiden vuosien odottamisen jälkeen ilmestyi mulle Eastpakissa.


Kouvolasta tulin juhannuksen viettoon vahvasti siihen luottaen, että hankitut geelikynnet, ripsienpidennykset ja jalkahoito ja sittemmin Helsingin päässä hankittu uus kesätukka veisi huomion kesän aikana hankituista lomakiloista. Tuskin vei. Alaspäin katsoessa vois kuvitella, että elintaso ois huomattavasti korkeammalla kuin muutaman satkun yli köyhyysrajan. Onnea tän tekaistun kauneuden lisäks mulle toi tieto siitä, että saan pysytellä köyhyysrajan yläpuolella vielä toisenkin vuoden duunien jatkuessa. Hyvä sit kai niin. Niin ja se juhannushan meni ihan helvetin hienosti kunnon päänsäryssä vihreetä teetä naukkaillen ja Ice Agea katellen.

26.6 ihasteltiin leffasta tullessa pesistä.

29.9 oon ihmetellyt seuraavaa: Miks Facebook mainostaa mulle "Etsitkö vihkisormusta?" ja muumiastioita ja lastenvaatteita ja kaikkee tollasta ihan kammottavaa ahdistusta herättävää?

En etsi.

Mulla on poikaystävä ja penthouse Piritorilla ja matka varattuna puolentoista viikon päästä, että ei mulla oo kuulkaa aikaa tommosiin hössötyksiin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin mulla on myös vastasyntynyt mäyräkoira, kunhan tuun reissusta takas, että eiköhän siinä nyt oo jo sitoutumista kerrakseen meikäläisen persoonalla.



Viime sunnuntaina sit mä olin täynnä suurta rakkautta ja lupauksia lomasta ja kesästä, kuten huomaatte: Apua, musta on tullut ihan ihana facebooksuoltaja, mut tiättekö, kun mun loma alkaa tänään ja tekis mieli hehkuttaa ihan kaikkea niinku mun rakasta Dubrovnikia ja J-mania ja IKEA-ostoksia ja niiden maailman aliarvostetuimpia lihapullia ja tulevaa mäykkyä ja Laineen Kasperin Poutaa-biisiä ja Ruudolfia ja mun uusia leobardisandaaleita ja tyttöjä ja poikia ja mummoja ja vaareja ja isiä ja äitejä ja kaikkia vihamiehiäkin vähän ja sitä kun kaikki on niin hyvännäköisiä kesällä ja hymyilee ja sit mun tekis mieli vielä hehkuttaa, että meillä on tuolla työpaikalla kaappi täynnä skumppaa ja mun lempivalkkaria ja kahden ja puolen tunnin päästä mä paan mun leobarditanssikengät jalkaan ja huulipunaan itteni päästä varpaisiin ja oon ihan niinku, että well hell, why not?! 

Aina seuraavaan päivään asti: Hei tosi kivat noi lomanavajaishumpat. Skumppaa, skumppaa, skumppaa, valkkaria, valkkaria ja sitten vielä vähän molempia, noloja biisejä, noloa tanssimista, fritsu(ko?) leuassa, puhelutiedoista näki monelta bileet on suurinpiirtein ollut ohi, mutta ei keskustelujen sisältöä, taksimatka yhden pysähdyksen taktiikalla ja poikaystävän sijaan nukuin ämpärin kanssa. Leobardisandaalit saa nyt levätä kyl muutaman hetken ennen seuraavia tansseja. Armoa ja aurinkoa on mun loppuloman motto. Nyt iisisti, hullu tyttö. Kaikki on ihan hyvin.

Mut eikä mitä ku loma jatkuu eli kahvit naamaan ja Kallioon. Tänään luvassa nepalilaista ja kesäretki Kontulaan.



Onks teil ollu kelpo kesä?


rakkaudella,
Kauko



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Seriously WTF?



Klikkaa, jos et usko.

Nyt vois sanoa, että tuli ihan skifi fiilis niinku BIG TIME.
t.Kauko

OH WAYOOO, YEAH YEAH!

Jep. Olen virallisesti täys kalkkis.

Yritin aamukahvin lomassa katsoa vähän aikaa musateeveetä, mut ei tuu kesää. Hirvee rytke ja sellanen välke, että muutaman videon jälkeen epileptisen kohtauksen riski on kasvanut 70%:a. Will I Am. Mitä hittoa toikin on olevinaan? Eiks Williamit voi vaan olla Williameja ilman kysymysmerkkiä? Kaitpa sitä itekin on käynyt sen eksistentialistisen kriisin läpi.

Toinen juttu mitä mä näin tällä viikolla oli nää autojen voivittu irtoripset. Jep. Irtoripset. Autolla. Mitä? Miksi? Oon mä nähnyt kerran aiemminkin, mutta silloin olin varmaan edellämainitun e.kriisin pyörteissä, etten jaksanut ihmetellä mitään ympärillä tapahtuvaa.

Ne tekee autosta söpön ja inhimillistää sen. Aha. Joo. Mä meenkin heti tästä laittaa mun Jopon polkimiin ballerinat. Undulaatit.

Kuunnellaaks joku biisi pitkästä aikaa? JOO! Mikä ois kiva? Kaija Koon renkutus pittää saaha pois!

Nyt mä tiiän! Törkeen hyvä! OH WAYOOO, YEAH YEAH!




t. Kauko

torstai 9. toukokuuta 2013

VYÖLAUKKUKESÄ 2013!

Hola!

No ehkäpä mä nyt tässä yritän kitkutella eteenpäin, vaikkei tällä blogilla tunnu olevan sen enempää asiaa kuin kirjoittajiakaan. Tääkin on oikeesti vaan robotti, joka kirjottelee tässä sillä aikaa, kun Kauko vetää tsintonikkia jossain Roskapankin terassilla.

Paitsi, ettei vedä. Kauko on töissä. Tähän mennessä läpikäytyjä aiheita ovat MM-jääkiekko, uskonto, avaruus ja maailmankaikkeus. Lisäksi ollaan katottu eri mallisten miesten ja naisten kuvia netistä ja mietitty mikä on paras. Ite preferoin käärmemiehiä. Niin on kuulkaa vitun nättiä tollanen, ettei edes tyynyä tarttis, kun ton vieressä nukkuis. Ei edes väliä kummalla puolella nukkuis.

Eilinen MM-jääkiekkohäviöhän tunnesti korpeaa aivan helvetisti. Voi kuulkaa, jos toi koopra oli nättiä niin ette tiiäkään kuinka nättiä, kun meikäläinen häviää MM-kiekossa. Ei siitä sen enempää. Onneks noi skabat on vain kerran vuodessa.

Jotain lievää PMS-skitsoilua on ilmassa muinakin kuin pelipäivinä. Yks aamu istuin metrossa ja joku tappajan näköinen mies oli jo siellä vaunussa, mutta vaihtoi paikkaa kesken matkan ja sillä oli iso kassi, josta se kaivoi (ensin tietysti luulin, että kokoaa siellä jotain hirvikivääriä tai muuta lahtausvehjettä) jonkun itäeurooppalaisen old school-mallisen terroristiläppärin ja alkoi siis kesken matkan jotain säätämään. Olin ihan varma, että mun viimeinen näky tulee olemaan hirveellä paineella räjähtävä metrovaunu ja sain jo itteni lietsottua kauheisiin ahdistusskitsoihin, mut sit se jäi pois eikä se räjähtänytkään.

Siitä jumalan hylkäämästä tunnelista päästyäni soitin äitille ja kysyin, että mitä se oli se hermosto-/pms-vitamiini niin se oli kuulemma b6 heksavit 300mg, mutta sitäpä ei lällällää enää saakaan, mutta apteekkiin kun menee ja pyytää vahvinta bkutosta mitä kaapista löytyy niin avot ja on hyvä mieli ilman reseptiä.

KVG.

Tietenkään en eilen muistanut hakea ja tänään ei saa, kun on joku tyhmä pyhä.

J-man hyppäsi aamulla junaan retiisinpunaisin silmineen (sen kisastudio jatkui Piritorin huudeilla noin kolmeen asti yöllä) ja paineli loppuviikoks johonkin lähelle susirajaa. Eroahdistusreaktiona ostin itselleni vyölaukun.



Tosi tarina. TADAA!

Aion nostaa vyölaukut takaisin maailmankartalle! Tän kesän kuuminta hottia!

t. Kauko

maanantai 6. toukokuuta 2013

99 problems

Long time no see! Long time no BBC!

Jätetääs esileikit lyhyeen ja mennään suoraan asiaan, koska aika on rahaa ja rahalla saa kaupasta makaroonia. Tosin mä en ole menossa kauppaan tänään, koska mua ei enää huvita mikään tältä päivältä. Kiitos J-manin, joka sai mut Tehtäiskö tänään jotain?-kysymyksellään mut jo hetkellisesti innostumaan, että wouwou mekö? tehtäis arki-iltana yhdessä jotain? muutakin kuin katsottais televisiota ja ylensyötäis jotain paskaa? et oo vittu tosissas? 

Jaaaaaa eipä ollutkaan, koska herättyäni puolen tunnin päikkäreiltä, kun kuulin miekkosen tulleen duuninjälkeispaskaltaan ja -suihkusta, se oli jo saanut itsensä tohon sohvalle ja saanut itsensä perinteiseen maanantaimörkö-mielentilaan, jossa penkistä ei nouse edes oma perse ja rutut otsasta ei lähtis sen enempää botoxilla kuin tasohiomakoneellakaan. Kysyessäni, miksi sitten kysyit, että tehtäiskö jotain, sain vastaukseksi Vittuillessani.

Tsiisus, että mä rakastan tota miestä.

No, mutta itseasiassa toi ei ollut se mun asia, vaikka ohuesti liippaakin. Mulla on nimittäin ongelma isolla Oolla enkä tiedä mitä sen asian suhteen tekisin, joten mä päätin tulla kirjoittamaan tänne sen ongelman niin ehkä se ratkeaa tässä kirjoittaessa tai sitten viimeistään syy-seuraus-suhteissa.

Mun ongelma on se, että mä haluan pitää blogia, mutta mä en tiedä haluanko mä pitää tätä blogia. Syy miksen haluaisi pitää juuri tätä blogia on siinä, että suurin osa lukijakunnasta on omia tuttuja, joille angstaan täällä ja revittelen ongelmiani. On myös luonnollista, että kun kyse on blogista, jonka kantavana teemana on Vittu mitä paskaa niin angstit ja valituksen aiheet liittyy aika lailla 90%:sesti vallitseviin ihmissuhteisiin, jolloin mun vaihtoehtona on jättää ne asiat purkamatta ja angstaamatta tai purkaa ja angstata ne tänne ja ottaa riski, että joku loukkaantuu tai tunnistaa itsensä.

Mä en esimerkiksi voi kertoa täällä kuinka paljon mua vitutti, kun ihmiset jätti tulematta meidän vappukemuihin kuka milläkin paskalla verukkeella. Toki joukossa oli just synnyttäneitä tai ihmisiä, jotka joutuivat olemaan duunissa, mutta tällaiset mä en tuu, jos mun yks kaveri ei tuu-selitykset tai sit ihan vaan nää puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä-läpät jää valitettavan sieppaavina mieleen ottaen huomioon, että ensimmäisen kommentin heitti ihminen, joka on vannottanut mut, että se ja J-man saa olla kavereita, koska ne ovat kuin sisko ja veli ja maailman tärkeimpiä tyyppejä toisilleen eikä musta tuu sitä sellasta hullua ja mustasukkaista ämmää, joka ei anna niiden leikkiä keskenään ja tän puhelimet kiinni-feidauksen takana on ihminen, joka toistuvasti on antanut mun ymmärtää olevani hänen vähintäänkin paras ystävänsä.

Ja nää on asioita, joita mä koen, etten voi kirjoittaa tänne, koska saatan loukata jotain. Nytkin tiedän, että ainakin J-man saattaa hetkellisesti kyrpiintyä muhun, koska se istuu tossa kahden metrin päässä vailla havaintoakaan siitä mitä kirjoitan. Tarkoitan vaan, että olis ehkä helpompi kirjoittaa ikään kuin anonyymina ja vois rauhassa rustata ylös ne asiat, jotka mieltä painaa ja jos tarve vaatii niin vaikka vollata ja ylireagoida tai riehua omalla anonyymilla tontillaan just sen hetken, kun tarvii ja kun se hetki on ohi ja rauha on maassa niin kaikki olis fine ja kukaan ei ois loukkaantunut, koska suurimmalta osalta mun elämä on oikeasti tosi hyvää ja siinä on hyviä ihmisiä ja paljon rakkautta enkä haluais olla pahanilmanlintu.

Mä oon kirjoittanut koko ikäni päiväkirjoja ja muistiinpanoja ja itseasiassa erinäisiä tarkoin varjeltuja blogejakin jo vuodesta 2006 tai 2007 vissiin (huhhuh) ja silloin oon pystynyt välttymään siltä, että joku mun hetkellinen ylöskirjattu loukkaantuminen loukkais jotakuta, mutta nyt se on vähän haasteellista.

Enkä mä sit oikein tiedä mistä mä kirjoittaisin, jos en kirjoittais musta.

Niin, että mulla on nyt tässä vähän ongelma.





rakkaudella,
Kauko

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Teemu Mäki - Smooth operator

Mitä saadaan, kun yhdistetään Sade, maailmanlopun flunssa ja Teemu Mäen kissantappovideo?
No ainakin tän viikon summaava blogiteksti, joten WATCH OUT!


Teemalta tulee Saden keikkataltiointi. Niin on kuulkaa smuutti meininki, ettei olohuoneesta puutu kuin J-man ja verhot.
Oikeesti onko mitään seksikkäämpää soitinta kuin saksofoni? Luulen, että ei. Ja tiedättekö mitä? Saksofonisteja pystyy tilaamaan bileisiin. Siis kukapa ois uskonut? Hullua, eikö? Tai siis eihän siinä mitään hullua oo ja varmasti monet on tämän tienneet tai lähinnä tulleet ajatelleeksi, mutta mä en ollut ennen kuin meidän duunissa oli eräätkin kokkareet ja sinne oli palkattu saksofonisti heittämään kaks neljänkytäviiden minuutin settiä ja voin sanoa, että kyllä mä mieluummin sellasesta maksan sen muutaman huntin kuin jostain iänikuisesta humppapändistä, vaikka en nyt tietenkään, TIETENKÄÄN, halua TAAS dissata jotain baaricoveristeja. Tarjoan vain vaihtoehtoja ja jaan suurta tietämystäni. Huoh. Onpa rankkaa.

Tosta TAAS-sanasta tulikin mieleen... Flunssa kaatoi mut sänkyyn tossa about torstaina eli vapaapäivänäni ja siitä eteenpäin oon raahautunut sängyn, sohvan, suihkun, parvekkeen ja jääkaapin väliä aina tähän iltaan asti. Jumalauta, että alkaa kuulkaa sellanenkin kunnon kohotus, ettei mitään rotia jahka tästä toivun. Ei voi olla todellista, että oon vähän väliä saikulla ja joku niinkin vittumainen ja yksinkertainen kulkutauti kuin flunssa kaataa meikäläisen aina täystyrmäyksellä kanveesiin, jossa vollaan kuola joka aukosta valuen helvetti monta päivää ja itken milloin mitäkin elämän lyhyydestä sen jokapäiväisenä toistuvaan pitkäveteisyyteen. No, mutta toi TAAS.

Tähän asti mua on lohduttanut se, että olen vihdoin ja viimein löytänyt työpaikan, jossa luotetaan siihen, että ihminen voi itse omalla ilmoituksellaan olla pois kolme sairaspäivää, jonka jälkeen saikun jatkuessa tarvitaan todistus. Tähän asti se on toiminut enkä ole kokenut mitään huonoa omatuntoa tai syyllisyyttä sairastelustani. Perjantai-iltana soitin yhdelle extratyöntekijälle, että nyt ei pysty huomenna eikä varmaan kyllä sunnuntainakaan, mutta ainakaan huomenna ei pysty. Se sanoi saaneensa mun esimieheltä jo etukäteen tekstarin, jossa sanottiin Kauko on taas kipeenä. Ei esimerkiksi, että Kauko on kipeänä vaan nimenomaan taas kipeänä.

Siis ai vittu, että rupes korpeemaan samantien niin paljon, että oli pakko nousta sängystä vielä ylös ja avata kone ja kysyttävä toiselta duunikaverilta, että onks tossa sun mielestä vähän ikävä sävy? Oli kuulemma. Soitin mutsillekin ja oli kuulemma. Kysyin J-manilta ja no paskat siitä, koska se rupes muistuttelemaan, että mähän olin just muutama viikko sit kipeenä, mutta toisaalta totesi aika pian perään, että ei kuitenkaan sais noin. Lauantaina sain sit viestin niin eli eilen, että tuunks sunnuntaina. Soitin, että oon kyllä edelleenkin aika raato, että mielellään en tulis, mutta kun se esimies oli sanonut noin niin ei oo järin hyvä fiilis täällä nyt sairastaa. Totta kai sairastat.

Ehkä se on vielä kokematon noissa tehtävissä, mutta tollasilla lauseilla voi oikeasti olla merkitystä, jos niitä päästelee suustaan ihan missä sattuu. Mua esimerkiksi alkoi saman tien mietityttämään, että jos se huutelee tollaisia TAAS-tuhahduksia siellä konttorissa kuulkaa niiden ihmisten korviin, jotka on päättämässä siitä jatkuuko mun työsuhde syyskuun jälkeen niin eipä oo järin hyvä kaiku, uskokaa. Aion toki sanoa asiasta. Asiallisesti tietty.

Auuh, meillä on vapputuparit. Eki lupas hoitaa häädön. Perus.
Apua, siis mä en käsitä noita puheluita ton edellämainitun kanssa. Siis puhelu saattaa alkaa ihan viattomasti, että toinen kertoilee flunssastaan ja toinen pieleen menneistä mieskuvioistaan, kunnes yhtäkkiä puhutaan kissojen feisbuukista, jossa kissat jakavat kuvia kissoista, jotka ovat tehneet Teemu Mäelle teemumäet. 

Tokihan emme ole tätä kuuluisaa kissantappo- ja raadonpäällerunkkaus-videota koskaan nähneet emmekä voi tietää mitä sillä halutaan sanoa ja millainen taideorgasmi koko puolitoistatuntinen teos mahtaa olla, mutta kamoon, jos sä et, Teemu, itsekään nauttinut sen kissan tappamisesta tai sen raadon päälle masturboimisesta niin miksi vitussa sä teet tollasta taidetta? Missä vaiheessa päätettiin, että taiteen pitää olla jotenkin raakaa ja shokeeraavaa ja jumalauta niin kuvottavaa, että itteeski ällöttää?

No joo, mä harhauduin sivupoluille.

Oikeastaan voisin vaan fiilistellä tän keikan loppuun mieluummin kuin skitsoon jostain taiderunkkaajasta ja mennä sit tonne kammarin puolelle kokeilee onneani.



Smuuttia alkavaa viikkoa!

t. Kauko

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Rakkaudesta

Morjesta pöytään! Höhö, eikös ollutkin näppärä ja omintakeinen aloitus?

Mitäs mitäs? Kämppä alkaa olla ehkä 70-80% kuosissa. Vielä pitäis heittää taidetta seinille ja verhoja ikkunoihin ja kamaa varastoon ja itseasiassa samalla kun kirjoitan tätä lausetta, liutan katsettani pelkästään ympäri olohuonetta ja tajuan, että prosentteja on pakko olla vähemmän. 60% kuosissa, ehkä?

Sen sijaan, että oisin tehnyt yhtään mitään kämpän laiton eteen, oon keskittynyt nauramaan laimeille pariskunnille. (Mehän ei J-manin kanssa olla laimea pariskunta, jonka selvitimme yksinkertaisella testillä. Palaan tähän myöhemmin.)

Esimerkiksi tää kuvasarja saa mut melkein toivomaan, että mua kosittaisiin, että pääsisin suunnittelemaan omaa kihlajaiskuvaani.

Luonnollisesti siitä kohti Suurta Päivää ja sen ikuistamista. En vaan osaa päättää kumpaa tyyliä lähtis hakemaan; 16 vai 21? Mitä mieltä?

Mun kavereista kukaan ei taida olla vielä naimisissa, mutta vuoden päästä kesällä on ja arvatkaa kuka on kaasona? Itsehän en henkilökohtaisesti olis ehkä valinnut mun luonteista kaasoa, mutta toisaalta, eipähän mee skitsoiluksi tai mikskään vaalianpunaiseks unelmaksi. Ja ehkä, EHKÄ, mä ehdin antamaan vinkkejä hääparin valokuvaajalle. Vois harkita vaik ihan kokonaista kuvasarjaa?

Niin. Mä kysyin yhtenä päivänä J-manilta, että mikä meidän biisi on? Onko meillä edes meidän biisiä niin kuin kaikilla laimeilla pariskunnilla on? Ei kuulemma ole, koska ei olla laimea pariskunta. Kysyin, mikä biisi olis, jos olis? (Tässä kohtaa mun päässä veivas peräkkäin kaikkia J-manin hyräilemiä rakkauslauluja kuten Stand by me tai Kyyhkynen ja kyykäärme tai yks toinen Leevien biisi, jota se on mulle laulanut tai peräti Riki Sorsa, jota lauletaan välillä kimpassa (no, mut toihan ei kuulostanut yhtään laimeelta, tsiisus) yms.)
Se vastas kaiken tän jännityksen jälkeen, että se ois varmaan toi Riskei on otettava.
Aha.


rakkaudella,
Kauko


ps. ootteko oikeesti ikinä kuullu yhtään noin huonoa räppiä? niinku ihan vitun hirvee versio jo tosta valmiiks tönköst biisist. OLARIIIIIIIIIIIIIIIII! TROLOLOOO!

No, onneks pojasta polvi paranee ja syntyy brändejä, joihin voi luottaa.

PIIS ÄND LAAV!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

WTH just happened?

Mä en nyt oikeastaan tiedä, mistä kirjottaa. Kaukon kanssa puhuttiin puhelimessa siihen malliin, että omat fiilikset on menneet Mc Hammerin "U can't touch this"istä Don Johnsonin hittikimaraan, välillä on vedetty girlpoweria En Voguen tyyliin, hetkittäin mun päässä huutelee Lionel Richie sitä iänikuista "Hello? Is it me you're looking for?"-kysymystään.
Tai siis olis menneet jos tunnetiloja voi kuvailla biiseillä. Miksei vois? Joo, voisin myös kuvailla niitä sanoilla. Esim. vittu mitä paskaa. Siinä on jo kolme sanaa.

Mitä? No jos mä vähän avaudun. Oikeesti? Missä kohtaa sitä päätti hankkiutua 29,5-vuotiaana epäsuhteeseen, jonka toinen osapuoli lopettaa, mutta mitä mä en hyväksy ja sensijaan vaikka tiedän, ettei mua haluta nähdä niin silti paukkaan työvuoron jälkeen samaan baariin tän toisen osapuolen kanssa selvinpäin.
Ja sit mä en luovuta. Mulle sanotaan ihan päin naamaa, että Eki ei. Ja mulle tulee joku Tero Vaara-hetki ja mun suusta tulee lyriikkaa suoraan Mambalta. ÄLÄ JÄTÄ MINUA!!
Ja sit mä väkisin väännä itteni tän tyypin sohvalle ja huomaan aamukuudelta katsovani ranskankieliseltä kanavalta dokumenttia englantilaisesta miehestä, joka maalaa katuun liiskautuvia purkkia ja samalla rutistan tän tyypin paitaa, koska se tuoksuu siltä ja mulle tulee turvallinen olo. Ja sit mua oksettaa, koska en oo saanut syötyä ja naama näyttää hirveeltä koska oon itkenyt paljon edellisenä päivänä.
Siinä sohvalla maatessani tajuan, et haluan himaan mutta en voi mennä ennenkuin on puhuttu edes vähän. Oksennusta pidätellen odotan, että toinen herää vaikka tiedän, ettei se välttämättä halua heti enstöikseen sunnuntadarrassa alkaa puhumaan vakavia asioita.
Koko ajan mielessä pyörii "Eki. Nyt vittuun täältä. Tää ei oo sun paikka. Tai sit jäät, eihän sitä koskaan tiedä."

Mä en tiedä missä mennään, enkä mä ihan välttämättä edes halua. Totuus on joskus liikaa.

Mutta pakko myöntää, siinä vaiheessa kun Kaukon kanssa mietittiin, kuinka Freudilla on niin järjetön stondis siellä haudassaan johtuen olarilaisesta oidipaalisuudesta ja erään toisen lukijan kanssa naurettiin meidän naisten idioottimaiselle tarpeelle ripustautua ja jankata, niin pakko se on nauraa.

Hirveän inhorealistista myötähäpeäkomiikkaa, jota olis paljon kivempi katsoa vaikka jossain BBC:n draamakomediassa sen sijaan että elää sitä.

Mut fuck this, mä meen huomenna Työkkärin psykologin tykö keskustelemaan tulevaisuudesta. Sit must voi viimeinkin kasvaa aikuinen.

IHMISSUHTEET ON OUTOJA! NE PILAA MAAILMAN! JA NE NAURATTAA!




-eki

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tarjolla tänään: brunssia, työpaikkaa, valokuvablogia

Tekis mieli räjähtää, koska mummo 90vee ja brunssi sen kunniaksi. Lääh.

Arvatkaapa mitä mä myöskin tein? Vähän saa mainostaa. Perustin tribuutin tribuuttina valokuvablogin Kurvista. Kirjoitan sitä tosin peitenimellä, ettei tuu liikaa kuuluisuutta. Hyi. Mutta siis lukekaa! Jakakaa! Nauttikaa! Ei se kuvien laatu eikä oikeastaan edes se määräkään vaan se ajatus! Ajatus on kaunis eikä yhtään tuore!

En myöskään ole jättämässä tätä maailmankuulua verkkojulkaisuamme mistään hinnasta.. tai no emmä tiedä.. Onko joku kiinnostunut tulemaan Kaukoksi Kaukon paikalle esim. parista sadasta eukasta? Huntista? Viiskybää? Anyone? Tosi kiva duuni ja sillee. Ihmisiä ei tapaa eikä tästä mitään makseta, mut muuten aivan jees. Mä en soita teille, soittakaa te mulle! Numeronhan jo tiedättekin, hiton mielipuolet stalkkerit.

Onks teillä kaikki jees? Kevättä rinnassa? Onks mitään hyviä blogisuosituksia ton mun uuden hienon valokuvablogin lisäks tai sit voi vinkata myös hyvistä brunssimestoista nyt, kun oon pariutunut ja meidän yhteiset viikonloput on vaan yhtä lekottelua ja pyhää vihaa ja suurta rakkautta? Onks hei?

t. Kauko

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tarkastakaa tää, kun multa lähti mielenkiinto.

Tänään luvassa ois vähän tota vanhaa kunnon mielikuvituksettomuusnurkkaa, jos muistatte vielä?
Suunnittelin olevani vielä kaiken kukkuraks ihan totaalisen irti ja rempasta listasta jopa seuraavat neljä, jos mun ylikireä medianukseni vaan suo.

Ai mikä medianus? No se on se keskimmäinen hermo, joka menee tonne keskimmäisiin sormiin tuolta olkapäästä. Fysioterapeuttini mukaan koko oikea puoleni on hermopinteessä. Ah, siis vain puolet mun ruhosta? Kuppi on siis puoliksi täynnä, right? Ja hei muutes, kuinka siistiä onkaan, että voin laittaa jonkun uuden sanan ton terapeutin eteen nykyään eikä tarvitse vain sanoa, että terapeuttini mukaan olen...mitä mä nyt milloinkin sit satuin olemaan?! NO ON MUUTEN IHAN HITON PÄRÄYTTÄVÄN SIISTIÄ!

Nyt mummojumppaan mummommin kuin mummot seuraavat pari viikkoa JOKA PÄIVÄ ja sit on uus aika ja katsotaan sit kuinka mun keskimmäiset aanukset on löystyneet. Tein jumpan heti tänään, kun tulin kotio ja voi jumalauta jätkät, että teki kipeetä.

No mut mennään tonne mielikuvituksettomuusnurkkaan, jooko? Ikäänku lukijakuntaa kiinnostais jotkut traagiset tukielinsairauskertomukset tai vanha suola janottaa-ihmissuhdedraamat. DAA.

  • Four ways to win your heart.
  • Three words you can’t go a day without using.
  • Two things you wish you could do.
  • One person you can trust
 
No tollasia faktoja mun tarttis nyt sit alkaa paljastamaan itsestäni ja paljastankin, jos vain maltatte, senkin uteliaat pikku undulaatit! Tai lähinnä, että hei tsirptsirp pikku undulaatit, mihin matka? Mitä mitä?

4 tietä Kaukon sydämeen on ihan pala kakkua.
Kakkupalan lisäks mun sydämeen pääsee tiskaamalla, aidosti naurattamalla mua mm. kyseenalaisilla ja törkyhuonoilla vitseillä, kauniilla sanoilla ja oikeinkirjoitetuilla teksteillä sekä pitämällä lupaukset ja olemalla paikalla silloin kuin sitä tarvitsen.

3 jokapäiväistä sanaa. Haloo? No mitä sä luulet, kun luet tätä verkkojulkaisua? Tällasia itsestäänselvyyksiä jaksa yhtään. Vittu_mitä_paskaa.

2 juttua, jotka toivoisin pystyväni tekemään. No ois kiva elää ainaskin puolet kauemmin, vaiks joksku 200-vuotiaaks edes. Tietysti niin, että vanhentuminen olis myös tasapainotettu tohon aikaan eikä niin, että oisin joku satakakskyt vuotta ihan vitun seniili ja raihnainen multisairas vaan, että se vanhuus tulis pikkuhiljaa esim. sadanviidenkympin jälkeen. Se ois kuulkaa iso askel ihmiskunnalle tollanen. Tossa ajassahan sitä oppis taikomaan ja lentämäänkin, joten vastaan toiseks jutuks mikä ois kiva pystyy hoitamaan leuanvedon. Tai mielellään useamman. Ai hitto se ois kaunista, kun vetelis vaan kevyesti jotain kolkyt leukaa kahvitauoilla.

1 ihminen, johon voin luottaa. No mut huhhuh, kun niitä on kaks?! Kelatkaa, että mulla on niitä kaks?! Äiti vai J-man. J-man vai äiti. En mä tiedä. Sanon: Jesus. Jeesukseen voi aina luottaa ainakin tarinoiden ja uskovaisten mukaan?



Eiks ollu taas ihan älyttömän hienoa käydä lukemassa? Mä en henkilökohtaisesti jaksa varmaan edes tarkastaa tätä.




t. Kauko

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vanha suola janottaa

Oih.

Tiiättekö sillon kun joskus päättää laittaa lusikat jakoon jonkun erityisen tyypin kanssa? Ja sit sitä potee ja kriiseilee ja itkee ja kuuntelee lovesontaa, eikä oikein tiedä miten päin sitä olisi?
Ja sit sitä keksii jonkun maailman laimeimman verukkeen soittaa sille toiselle parin viikon kuluttua koska.. Koska sitä vaan haluaa kuulla toisen äänen? Ja sit yks asia johtaa toiseen, ja kohta ollaankin viemässä kaverikorvapuusteja sille toiselle koska hei! Kavereitahan tässä ollaan!
Siinäs sitten eteisessä seisoessa tulee se vahva olo, että on pakko sanoa jotain ja luottaa omaan vaistoonsa.
Henkistä turpaanvetoa peläten avaa oman suunsa ja kertoo ikävöineensä ja katuneensa lusikkajakoa.

Tossa stoorissa on kaksi potentiaalista loppua; hyvä ja huono.

Ekin onneksi tässä tapauksessa loppukohtaus oli hyvä.

Fiuh.

More information coming soon.




-Keväinen Ekideus

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kaukon kaipuuta

Nyt, kun vappukaan ei ole vielä täällä ja pääsiäinenkin vielä tuoreessa muistissa, haluaisin syväluodata siitä paria kelaa, joita olen pyöritellyt tässä alkuviikon.

Totuus on se, että olen vihdoin ja viimein saavuttanut sen hetken elämässäni, jolloin alan haikailemaan menetettyä nuoruutta.

Siinä me seistiin pääsiäisenä kuuntelemassa keikkaa (niin kuin jo kerroinkin) mun vanhan ystäväni kanssa, kun mä hetken aikaa tunsin olevani sama ihminen, joka olin runsaat kymmenen vuotta sitten ja nyt jotenkin koko alkuviikon on tuntunut tosi haikealta.

Yhtäkkiä mä muistan kuinka seison vähän humaltuneena jossain syksyisessä sateessa Lönnrotin kadulla ja kuunnellaan Siivekästä niin, että toisella on toinen kuuloke ja toisella toinen. Yhtäkkiä mä muistan kuinka mä olin rohkea ja peloton ja kaunis ja ylpeä ja kuolemaa ei ollut olemassakaan eikä nukkumaan mennessä pelottanut mikään. Mun muistikuvissa mä olin iloinen ja hyväntuulinen, villi ja vapaa, herkkä, kova ja mitä noita adjektiiveja nyt on... kevytkenkäinen.

Ja siinä kun me seistiin niin ihan pienen hetken aikaa mä muistin miltä tuntui olla toi minä, mutten kuitenkaan niin hyvin, ettenkö olisi ymmärtänyt kadottaneeni sitä osaa itsestäni johonkin.

Nyt me ollaan kaikki kuin jostain Anssi Kelan biisistä - meistä tuli kuin tulikin muurareita. Ja siis eihän muurareissa mitään vikaa ole, mutta mulla vaan oli ehkä suuremmat kuvitelmat elämästäni.

Mä oon jopa vähän tolaltani, koska en mä tiedä... en voi käsittää sitä, että oon kadottanut jotain itsestäni, vaikka viime vuodet oon tiukasti katsonut peiliin ja sitä edelliset ollut pää niin syvällä omassa perseessä, etten ole näköjään edes kuullut kuinka osa musta on katsonut vaan parhaimmaksi lähteä helvettiin. Toi yllätti mut ihan täysin.

Sitten tulee syyllinen olo. Syyllinen olo siitä, että oon ollut niin huithapeli joskus nuorena ja äiti on joutunut olemaan huolissaan. Syyllinen olo siitä, kun on loukannut joskus muita ihmisiä tavallaan olla ja elää. Syyllinen olo siitä, että haikailen menetettyä nuoruutta ja muistoja, joissa J-man ei ole ollut osallisena.

Sitten mä tulen vihaiseksi.

Mä olen kohta kolmekymmentä. Mulla on menneisyys ja vaikka se on satunnaisella vahingollisuudellaan huolta itselle ja ympäristölle joskus aiheuttanutkin niin ihan rehellisyyden nimissä mulla on ollut oikeastaan aivan helvetin hauskaakin välillä. Tunnelmia, hetkiä, tyttöjä ja poikia, biisejä, elokuvia, kirjoituksia ja paikkoja. Mulla on ollut unelmia. Mulla on ollut suuria tunteita ja kännissä ne on olleet vieläkin suurempia. Mä tapasin ihmisiä eri puolilta Suomea. Olin sosiaalinen. Valmis mihin vaan mitä lyhyemmillä varoitusajoilla.

Enkä mä mitenkään tarkoita olevani tyytymätön nytkään. Mullahan on kaikki ihan mahtavasti, mutta jotenkin mun pitäis nyt löytää ne kaikki hyvät puolet itsestäni, joita mä olen kadottanut matkan varrelle ja lakata tuntemasta syyllisyyttä siitä mitä on tapahtunut tai millainen oon ollut kymmenen tai viistoista vuotta sitten tai siitä, ettei J-man pääse osalliseksi näistä muistoista tai tilanteista ja siitä ihmisestä, joka olen silloin joskus ollut tai siitä, että mulla on menneisyys.



Jaadijaadijaadijaa. Emmä tiedä mitä mä oikeestaan edes horisen. Vanha horisko haikailee. Kevät toisensa jälkeen lähtee näköjään kelat enemmän lapasesta, mutta eihän siinä. Täytyypä hakea lapset tarhasta.

t. Kauko

Pääsiäiskatsaus

Pääsiäinen. What can I say?

Oli torstai-ilta. Luvassa neljä päivää vapaata. Muutto sovittu ylifiksusti heti perjantaille. Torstai-illan sai päivystää uudella kämpällä, että millonkohan se netti tuodaan ja J-man kuolon korisi sohvalla räkäliinojen ympäröimänä.

Perjantaiaamuna annoin näytteen parhaista puolistani ja syytin J-mania sairastamisesta ja potkin pahvilaatikkoa. J-man potki sitten samaa pahvilaatikkoa niin, että se osui mua jalkaan, jonka seurauksena lähdin ovet paukkuen kohti vanhaa kotia, johon päästyäni istuin keskelle kaaosta, avasin bissen ja aloin itkemään. Kello oli kymmenen aamulla. Neljä tuntia aikaa.

Soitin niiskuttaen J-manille soperrellen jotain säälittävää anteeksipyyntöä, koska kaikki muut olivatten minut sillä hetkellä hyljänneet ja ritarin lailla hän saapui kera muutaman lisäpahvilaatikon ja auttoi pakkaamaan. Join toisen bissen.

Pojat, maailman parhaat pojat näin jälkikäteen ajatellen, saapuivat semikrapulaisina juuri sovittuun kellon aikaan ja mun tehtäväksi tuntui jäävän lähinnä tyhjäkäynti ja siiderin lipittely. Sain mä aina välillä jonkun laatikon käteeni ja sitten tulikin jo jompi kumpi pojista ja sanoi, anna tänne tai eihän tosta nyt tuu mitään. Muutaman jätesäkinkin sain hissiin ja sieltä ulos, mutta sillä aikaa oli jo edelliset ja seuraavat jo nätisti aseteltu pakuun. J-man teki sillä aikaa jotain temppuja keittiössä ja jumalauta, etten oo tollasta lohta syöny koskaan. En tiiä millä määrällä rakkautta sitä oli uunissa hauduteltu, mut veikkaisin J-manin lausuneen muutamankin Romeo ja Julia-siteerauksen kyseiselle eväkkäälle.

Loppuilta juotiin kaljaa ja hävittiin kolikkokulhot tyhjäks sökössä. Niin, ja käytiin näköalaravintola Kolmessa Kaisassa. Näköalaravintola joo. Tokasta kerroksesta näkee Piritorin. Yhtä paljon näköalaravintola kuin Roskapankki on soittoruokala.

Lauantaina siivosin vanhan kämpän ja tiättekö oikeesti, kun vanhan uunin namiskat on ihan jossain shaissessa. Mä oon sen puoltoista vuotta hangannut niitä about kaikella muulla paitsi sillä uuninpuhdistusspraymyrkyllä, jolla ne näköjään lähti niin puhtaaks, että sekin vempele näytti joltain just Markantalosta kannetulta retromasiinalta. Kiitti vitusti, Maailma.

Illan vietin yksin uudessa kodissa katsellen kuinka vastapäisessä talossa aloiteltiin illan nussimismeininkejä. Sänky oli vaan niin matalalla, etten sit nähnyt kuin ylös alas liikkuvan pään hetken aikaa ja sit aattelinkin jo, että hyi hitto mikä kuvottava pervo mä oon ja pistin kiikarit takas laatikkoon ja valot päälle. Hähä, aprilliÄH. Ei mulla mitään kiikareita ollut.

Sunnuntaina olin pari tuntia hommissa, jonka aikana J-man soitteli mulle yökylästään, jossa söpösti olivat sitten pojat juoneet aamuun asti ja nyt piti saada lisäaikaa. Mun piti saada huutaa, joten kaikki sai loppuviimein mitä halusivatkin. Siinä orastavan "Tälleeks tää yhteiselo nyt sit alkaa"-vitutuksen kourissa pähkäilin meniskö vetämään itsekin jurrit vai meniskö leffaan. Kuinkas kävikään, mietitte kuumeisesti. Oon kuulkaa niin kova jätkä, että hoidin MOLEMMAT!

Soitin Stalkkerille ja sen boifrendille, sanotaan sitä nyt vaikka Käsikaveriksi, koska meillä on samankokoiset kädet ja kuin siistiä, tyypit hei, on löytää oma käsikaveri?! No on ihan hemmetin siistiä, voin kertoa!

No mut kuitenkin. Soitin Stalkkerin ja Käsikaverin seuraks leffaan, joka oli ehkä kököin leffa vähään aikaan, mut nauroin enivei. Pub Ikkunassa juotiin after moviesit ja tein Käsikaverille Metropoli-lehdestä tutun Paljasta, mutta älä paljastu-kyselyn, joka on siis vaan lähinnä ylipitkä ja irstas versio perinteisestä ystäväkirjasta.

Oltiin jo tekemässä siinä ulkona lähtöä, että minäkin kiltisti kotiin, kun eräskin Karjalainen ilmestyi jostain puskista siihen naaman eteen, että nyt siiderille ja sit Cmx:n keikalle. No emmä tiiä. Cmx. Kamoon. Ja hetken ylipuhumisen jälkeen istuttiin Virginissä uv-leimat kämmenselissä mättämässä hirveetä vauhtia naamaan jotain marinoitua artisokkaa ja motsarellaa, ettei vaan tuu liian jurriin. Soitinpas vielä vanhan kamunkin sinne, joka yllätti mut spontaaniudellaan yet again ilmestymällä paikalle varmaan puolessa tunnissa! Good for him, koska mä olisin saattanut tuntea oloni vähän kiusaantuneeks, jos olisin yksin piiritanssinut kymmenen tuntemattoman Kehä Kolmosen ulkopuolisen alienin kanssa jotain Jari Cheek Vain Elämäätä kolmen aikaan yöllä Zetorissa. Toi oli mm. yks niistä flashbackeista, joita oon saanut nauttia nyt pari päivää tässä ihan omassa elokuvateatterissani. Tsiisus.

Maanantaiaamuna oltiin jo J-maninkin kanssa ylimpiä ystävyksiä taas, kun tilit oli tasattu.

Tää meni nyt ihan ravintolaoppaaks koko pääsiäiskatsaus, mut käytiin vielä maanantaina tsekkaamassa viereisen talon nepalilainen ja voisin mennä toisenkin kerran. J-man ei. Ei kuulemma aivan sille wörkkiny.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

"Tekisipä mieleni surffata tähteinvälissä luomisen aaltoa pitkää kilvan Saatanaa vastaan"

Mites siellä on toivuttu pääsiäisestä?



t. Kauko

torstai 28. maaliskuuta 2013

Vahvaa muuttoaiheista angstaamista by Kauko - K18

Lupaan, että laitan taas jotain tosi kivoja linkkejä tähänkin tekstiin, kuten esim. jonkun ranskalaisen tatuointitaiteilijan ihan sairaan mahtavan näköisiä duuneja tai sit päivittelen ääneen kuinka vitun urpoja ihmiset nyt vaan voi olla. Vampire facial. Niinku ihan oikeestiko?

Mut mä haluan kans vähän angstata aiheesta muutto. On muuten niin tasan viimeinen kerta, kun oikeesti muutan millään helvetin kaveriporukalla. Ens kerralla otan vähintään jonkun viikon lomaa ja pari jotain palomiestä pakettiautoineen ja juon kuulkaa jotain hiton fressiä cocktailia ja nostan kättäni vaan ja ainoastaan osoittaakseni mihin mikäkin laatikko kannetaan, koska tosiasia on se, että mä vihaan muuttamista, sä vihaat muuttamista, jopa muuttomiehet varmaankin vihaa muuttamista, mut se on niiden duuni ja siitä saa fyffeä ja fyffellä saa sitten kaikkea kliffaa ja suklaatimunia ja lampaan osia ja muijankin tyytyväiseks, joten niiden on pakko edes esittää, että ei mua haittaa tää sun kolmaskymmenesviidesKÄÄN kirjalaatikko.

Mutta siis, mä vihaan muuttamista ja mun kaverit vihaa muuttamista.. tai no siis valtaosa kavereista ei tietenkään muista vihaavansa muuttamista kuin vasta sillä viikolla, kun pitäisi muuttaa. Tällä viikolla Eki yllättäen nukku pommiin tai jotain muuten vaan skippas pakkailubailut, ite valitsin duunissa semipakkobailaamisen pakkaamisen sijaan, J-man makaa tällä hetkellä kuumeessa ja flunssassa uudella kämpällä eikä siitä raadosta oo mihinkään ja yks kamu, jolla on muutto itelläänkin nyt tänä viikonloppuna kävi mun kanssa jotakuinkin seuraavanlaisen tekstiviestidialogin:

- Haluatko ton mun yhen penkin? (Hän)
- En, mut kysy siltä ja siltä, ne vois olla kiinnostuneita. (Minä)
- Voisiks sä kysyä? Mulla on nyt muutto ja kiirusta, mutta sen penkin vois tulla hakemaan silloin ja silloin. (Hän)

Tähän väliin mun on pakko sanoa, että mä ihan oikeasti ensin tuijotin sitä viestiä niinku että wattöfak ja sen jälkeen sain suht hillityt skitsot, että mitä niinku &%#!%/&#% ihan oikeasti toi kuvittelee? Voiks toi oikeasti OIKEASTI kuvitella, että mä alan nyt millään muotoo järjestelemään oman muuttoni ohella jotain helvetin penkkiä nyt jollekin kolmannelle osapuolelle, joka löytyy myös hänen ystäväpiiristään? Sit vähän rauhotuin ja vastasin kauniisti, että sori mä en nyt vaan ehdi, koska muutto.

Rakas äitinikin muistaa joka päivä minua erinäisin viestein ja puheluin, että pakkaa nyt, onks jo pakattu, no milloin sä pakkaat, tuunko mä nyt sinne, miksei ne sun kaverit auta, ootko edes kysynyt, no voi voi sitä J-mania, onko sulla nyt kuskia tai pakuakaan, pitäiskö mun nyt sit tulla sinne, mä en sit halua muuttoaamuna puhelua aamukuudelta, että yhyy tuu auttaa, että sano nyt vaan kuule, mä osaan kyllä pakata astioita, nyt meet pakkaamaan siitä, ootko jo pakannut ja voi hohhoijaa. Onneks nyt jotenkin meni kaaliin, että muistatko äiti, kun sanoin, ettei tarvitse osallistua niin se koski myös tota ahdisteluosiota kans. Eikä mitään, eilen teki kyllä illalla ihan hyvää, kun sai vähän purkaa osan tätä angstia sille puhelimessa sen sijaan, että oisin käynyt hillumaan kipeälle boifrendille, joka on raatanut kohta kaks viikkoa ensin töissä ja sitten omaisuutensa uudelleensijoittelun parissa.

Lisäksi kamut ja sukulaiset soittelee, että milloin nähdään tai milloin tuut käymään. Mummikin soitti, että nyt ois karjalanpiirakoita, että ehinkö hakemaan. No mitä sä mummirakas luulet, että ehdinkö? No mihin hän vois ne sitten tuoda? Joo joo hei. Mä rakastan sua ja vielä vähän enemmän rakastan sun karjalanpiirakoitas, mut nyt &%!¤")&%)! oikeesti.

Tänään soitin J-manin parhaalle kamulle. Sanon paras kamu, koska se on, vaikkei J-man itse sitä kuumehoureissaankaan varmaan myöntäis, koska se ois noloa. Huomisen jälkeen se on varmaankin myös mun paras kamu, koska se sanoi, että älä stressaa ja se on samalla kuski, kantaja, pakettiauto ja hitto supermies. Sain vielä kauniisti pyytämällä yhden työkamun ainakin oman kämpän päähän vähän jeesaamaan eli kyllä mä tästä vielä palaudun, vaikka viimeisen viikon aikana oon sanonut varmaan useammin vittu ja oikeesti kuin koko aikuisikäni aikana yhteensä.

Eipä mulla muuta kuin, että tervetuloa huomenna kantamaan juurikin niitä maailmanlopun kirjalaatikoita, jos haluatte meikäläisen nähdä.

Pääsiäinen. What can I say...


t. Kauko

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ali

Mitä Ali puki tänään?

Heti messissä. Huippuvaari toi Ali.
Sivusto kertoo, että Ali on eläkkeellä oleva lääkäri, asunut 44 vuotta Berliinissä ja että Alilla on 18 lasta.
Sivustolta selviävät myös Alin poseeraustaidot ja suorastaan päräyttävä garderobi.
Hyvä Ali!

t. Kauko


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Silly stuff matters.

Eipä tarvii tsekata kuin Youtuben biisihistoriaa, että tietää mikä boogie vallitsee Samaan aikaan toisaalla-landiassa. Sieltä erottaa tosi upeasti kumpi meistä toipuu TEKSTARIerosta, not cool btw, ja kumpi välttelee pakkaamista. 

Siellä on kuulkaa sulassa sovussa biisejä, joiden nimet on jotain tyyliin "Will you still love me tomorrow" tai "Vapaus jää käteen" tai "Hurt" tai "Somebody that I used to know" taiiiii "Elämäsi suloisin virhe", (Heli Kajo, Eki, oikeesti? Get your shit together!) ja sit siellä on mun osalta videoita kuten "Penguins being penguins", "Seksikkäin jäbä" feat. Meiju Suvas, "Goats yelling like humans" ja "Livin' on a prayer (goat edition)". Sää-lit-tä-vää.

Oon vältellyt pakkaamista myös katsomalla jakson Olipa kerran-sarjaa, hakemalla terveellisen juustohampurilaisaterian lounaaksi, koska pakkaaminen on niin kuluttavaa ja raskasta ja sen jälkeen pelaillut vähän Angry Birdsiä, koska ruokalepo ja voivittumitäpaskaa, NYT YLÖS! PAKKAA LUUSKA!

Jos tänne ei siis meikäläisen osalta ilmesty kuin hassuja eläinvideoita niin se ei johdu mielenköyhtymisestä vaan vain ja ainoastaan muuttamisen ilosta. Muuttaminen on melkein yhtä hassua kuin hassut eläinvideot. Haha. Ha.

t. Kauko



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevättä rinnoissa

HUIH!

Missä viipyy kevät? Sitähän nyt kaikki kyselevät. Noh, kevät on täällä! Sitä ei vain tunne tuon pakkasen ja jään alta. Vähän kuin siinä hassunhauskassa "On minulla 6-pack; se on vain piilossa tämän rasvakerroksen alla"-tokaisussa.

Oih mitä symbolismia, uskotteko?? Minäpä kerron:

Minä siirsin kahvinkeittimen kaappiin.
Ei ehkä äkkiseltään kuulosta miltään uskomattomalta ja yli-inhimilliseltä suoritukselta, mutta jotain diippiä siinä oli.

Tajusin, että juon pikakahvia, jonka valmistukseen tarvitaan vedenkeitin. Se on pieni ja sillä on hyvä mesta pöydällä. Kahvinkeitintä taasen käytän äärimmäisen harvoin, se vie paljon tilaa ja sitä joutuu siirtelemään aina kokkaillessa. Niinpä siirsin sen kaappiin.

Sillä hetkellä kun kaapinovi sulkeutui tajusin, että näinhän sen pitäis aina mennä; siirtää ne asiat pois, joita ei tarvitse tehden tilaa uusille ja tarpeellisille asioille. OHHOH!

Myös otin käyttöön yhdet ihanat servietit, joita en oo raaskinut käyttää, koska ne on niin kauniit. Mitä vittua?? Nehän on tarkoitettu käytettäviks jumalauta! Nyt ne on käytössä.

Löysin myös lempituolin uuden keittiönpöytäni ympäriltä, siinä on hyvä lukea ja poltella tupakkia ja kynttilöitä.

Äärettömän outo viikko takana muutenkin.
Tyypille kirjoitin ihan omin kätösin kirjeen, joka ei ollut täynnä katkeran naisen paatosta ja turhia uhitteluja, vaan ihan aikuisen ihmisen pohdintaa meistä kahdesta ja siitä miksi juttu ei toiminut. Molemmille tuli hyvä mieli. Mun mielestä..
Uuh! Myös sisko raahasi mut maha pystyssä mukaansa katsomaan miehensä lätkätreenejä!! UUH! Sinkkunaisena katsoin parhaaksi laittaa ripsiväriä nassuun.
Myös aloitin Antabus-kuurin. Eipähän tarvi juua ja hyvä niin.

Melkoisen tasapainoinen fiilis. Näillä mennään. Ja kyllä se koiranpaskakin alkaa kohta haista, fear not, my eager friends!

Huomenna pitäis mennä pakkailemaan Kaukon muuttoa varten. Iik! Mitä jos siitä kuoriutuu semmonen samanlainen hirviö kuin niistä amerikkalaisista naisista, jotka sumuttavat miehen kihloihin ja häiden lähestyessä  muuntautuvatkin vaativiksi ämmiksi, jotka henkisesti tappavat kaasonsa ja saattavat miehensä häpeään?!
Ei kai se Kauko semmosta...? Ei kai...




-Eki

ps. Hankala kävellä ulkona kun sulissa kohdissa sitä viilettää formula-auton tavoin, ja jään yllättäessä joutuu tekemään äkkipysäytyksen!

ppss. Olikohan mulla edes asiaa?

pppsss. Ei kai sen väliä


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ain't that just the way

Hei vaan kaikki triljo.. miljard.. BZILJOONAT lukijat!

Nyt mä ajattelin avautua tänne, koska mä oon miettinyt tekeväni sen jo muutaman päivän ajan.

Ero on ikävä. Se iskee aina kovaa vaikka se kuinka olis ainoa ja järkevin vaihtoehto. Sille ei ole oikeaa aikaa tai tapaa.
Itse kuulun niihin onnekkaisiin, joilta ei ketään todella läheistä ole lähtenyt vehreämmille maille, eli en lähde rinnastamaan tätä break uppia kuolemaan tms. peruuttamattomaan, mutta kai näissä asioissa on aina se sama kaava. Vähän niinku aina sanotaan samat kliseet ja totuushan niissä piilee.

Mielialat heittelee ku mikäkin Antti-myrsky Suomen kesässä eikä mikään tunnu olevan hyvin.

Tyyppi siis jätti Ekin eli mut, ja siitäkös se draama alko. Joo, oon aika drama queen-tyyppinen hahmo ja jopa mun aamupalat on ihan saletisti uskomattomampia ku KELLÄÄN MUULLA! Vaikka en edes syö aamupalaa. Ellei röökaamista lasketa.

Yleensä tapoihini pahojen asioiden tapahduttua kuuluu vetää itteni lähimmälle katkolle hengittämään syvään mutta sitä ennen päivittää jotain hassua facebookiin.
Tapoihini kuuluu myös olla ohari-Ekinä, joka elää Marilyn Monroen sitaatilla, jossa ollaan sillai, et jos et kattele mua huonoina hetkinä ni sit on ihan turha tulla nauttimaan hyvistä. Joskus kyllä tuntuu, että senkin on venyttänyt äärimmilleen..

Ei me koskaan tyypin kanssa ois menty naimisiin tai rakennettu mitään yhteistä, ja maattuani pari päivää sohvalla sikiöasennossa miettimässä josko jaksaisin syödä, tajusin, et eihän siinä enää tyyppiä ikävöity pelkästään. Kyllä siinä shokin, pettymyksen, miesvihan, ikävän ja kaiken muun seassa tajusi ikävöivänsä ja surevansa ylipäänsä kaikkia mogiaan. Mä jopa siinä sotkusella sohvallani maatessani muistin sen, kun äiti lähti joskus. Mä olin lapsi ja se tilanne oli paha, koska lapsille ei ikinä selitetä riittävästi, miks joskus ihmiset lähtee. Sanotaan vaan, että joku päivä ymmärrät. Onneks se tuli takas, mut ei siinä parkkiksella sanottuaan "Äiti, älä mee" tuntunut hyvältä.

Ja nythän on keittiöpsykologismin kulta-aika! Kyllä oon jo Kaukolle kiroillut, kuinka Freud makaa haudassaan ja hieroo niitä madonsyömiä käsiään yhteen ja hokee "Excellent..." Ja sit puhuttiin siitä, kuinka todennäkösesti mun avokado on hevosenlihaa ja sit piti nauraa.
Josko sitä viimein lähtis availemaan niitä omia tunnevammoja niin ei varmaan tuntuis näin pahalta vastaavan sattuessa.

Hirveesti ollut myös positiivisia huomioita! Se on tärkeetä! Mä nyt listaan ne, koska miksei? Nyt lähtee:

-Ystävät. Mitäh? Ainahan mä oon tiennyt, että ne on hyviä tyyp.. Äh, ihmisiä, mut se miten empaattisia ja kärsivällisiä ja tärkeimpänä VILPITTÖMIÄ ne on, ni sekin löi naamaan. Mutta se löi naamaan jollain silkkiin verhoillulla hattaralla eikä sillä lekalla, joka liian usein nähdään.
Aivan käsittämättömiä pakahduksen tunteita on tullut viimeisen parin päivän aikana ja se on ainoastaan ystävien ansiota.

-Perhe. Siinä on kans yks joukkio, jotka on vaan olleet aina naaman edessä ja niiden edessä kehtaa piereskellä. Mut niistä paljastui ihan maksuttomia puhelinterapeutteja ja tukia.

-Musiikki. Tai no joo, unohdetaan toi, koska ihan oikeesti, mitä vittua? Lähdin torstaiyönä koiran kanssa ostamaan tupakkaa vähän paremmilla fiilareilla, koska yöllä on vastaantulijoiden vaikeampi huomioida turvonneita silmiä ja paskasia kledjuja, ja tapani mukaan kuuntelin radiota.

Ballad Torsdag.

Mitä? Ei tommosta ohjelmaa voi olla. Jotenkin sitä lamaantui siitä absurdiudesta, että siinäs sitte ketjuröökasin lenkin loppuun ja kuuntelin kuinka Bonnie Tylerin taustalaulaja kehoittaa kääntymään ympäri, ja sit Bonnie on vaan sillai et aina ja joskus sä et ikinä oo paikalla ja mä oon aina vaan yksinäisempi ja kohta tulee auringonpimennys mun sydämeen!
Niinku et mitä vittua? Ja jotenki tuntu, että kun sen radion avas ja kanavasurffas niin siellä on joko Adele vahvan naisen roolissa tai sit Bruno Mars miettii itsekkyyttään.
Salaliitto. Aistin sen.

Okei, toi lista nyt jäi vähän lyhyeks, koska viime viikon voittajatunnelmissa jouduin silti töihin ja työtarinat kiinnostaa aina
Siinä kohtaa kun heräsin sohvalta äidin puheluun, et "ei mul mitään asiaa, mut eks sun pitäis mennä töihin ja onhan kaikkia hyvin" niin tapahtui seuraavaa:

Makasin siis aiemmin sohvalla ja soittelin Kaukolle itkunaurupuheluita ja mietin, että jaksaaks mennä palvelemaan asiakkaita? Jaksaaks hymyillä? Sit ku pakotin itseni suihkuun, koska en edellisyönä ollut saanut unta mutta sain oksennettua ja mun tukka hais oksennukselta koska kukaan ei ollut pitämässä sitä ylhäällä koska miehet on sikoja ja musta tulee lesbo.. Eiku mitä? NIIN!
Niin siis, suihkunraikkaana ajattelin vielä torkkua vartin.

Olin siinä pommiin nukuttua pukeutumassa ja valoja hakiessani kuulu POKS!, ja sulake palo. Puolet kämpästä pimeenä ja mä ehdin sytyttämään röökin vaan miettiessäni, et hei! Kolme ja puol vuotta mä oon tässä asunut eikä koskaan oo palanut sulake. Mut sit nyt?! Siellä pilkkopimeessä sit etin vaatteita ja jännitin, että missähän kohdin se banaaninkuori, johon liukastun, oikein lymyää.
Tuli aivan järjettömän yksinäinen ja paska fiilis.

Onneks menin töihin, koska meillä on hyviä asiakkaita. Ne antaa anteeks vaikka naama näyttää nukkumattomalta ja vanhalta, eikä pipo peitä bad hair dayta. Ne on hyviä.

Sitä vaan jotenkin romahtaa kun ikävää tapahtuu. Sitä just makaa siinä sohvalla ja kiroaa ulkona laulavat linnut ja vetää sälekaihtimet kiinni, koska aurinko ahdistaa. Se myös menee ohi. Mutta siihen tarvitaan aikaa.


Käsittämättömän hyvin sitä on käynyt melkosen tunneskaalan läpi ja analysoinut, että mikähän sieltä tulee seuraavaks. Se että ekaks töissä kikattelee kahden teinitytön kanssa nuorisokänneistä ja kun juttu loppuu niin haukkuu tuoppeja kusipäiks, koska ne ei irtoa toisistaan.

Sen verran pitää kyllä sanoa, että eron jälkeen puhuttiin ekaa kertaa kunnolla eikä tarvinnut peitellä mitään. Saatto sanoa ne mieltä painaneet asiat pelkäämättä mitään jälkihöyryjä.

En kyllä pystynyt vielä näkemään sitä ja vaihtamaan tavaroita oikeille omistajilleen, koska mun mielestä sen kirjan voi heittää roskiin ja mä voin sillä kipolla heittää vaikka jotain ärsyttävää naapuria.
Okei, oikeesti kerroin Kaukolle, että se voi pitää mun Suuren Nuudelikirjan ja ens kerralla kun roudaa jonkun piiloakneisen pikkuritsan sohvalleen niin siitäs sitte vaan reseptit haltuun ja vittu bon appetit!
(Piiloakneinen pikkuritsa ei kuulemma tarkota mitään, mut must se on hyvin sanottu)

Kävin muuten kotibileissä lauantaina. Känneikshän ne meni, mutta kivaa oli!  Toki tää krapula ei ole kiva, suht jäätävä.

Fiilikset pomppii ja huomenna ne laulavat pikkulinnut on varmasti ihania. Varsinkin jos ne on västäräkkejä! Ne on vitsikkäitä kipittäessään. Nehän vois lentää, mutta silti ne valitsee vetää sitä ADHD-ongelmaisen kipitystä.

Mä oon btw nyt Aarteen työtilassa skriivaamassa. Se on hyvä merkki. Huono merkki on se, että mun pään sisällä tää kirjoitus näytti loogiselta ja älykkäämältä, nyt musta tuntuu, että tää ei oo IHAN siihen mihin pyrittiin. Mutta sekin onneksi usein riittää. Ja hymiö.

Edelleen myös toivon Tyypille kaikkea hyvää ja meillä oli ihania hetkiä.






-eki


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sydänsuruja

No niin.

Eki ja Tyyppi on historiaa. Ja mä vielä menen näitä perusvaiheita läpi, joihin kuuluu kiukku, ikävä, suru, angsti, pettymys, kaipaus ja about kaikki muut. Vaikee sanoa, missä nyt mennään koska mieliala vaihtelee minuutin välein.

Mut joo, mä tossa pienessä päässäni jo mietin täydellisen blogauksen, mutta nyt pitää mennä nukkumaan. Ja uneksimaan.

Tyhmää.



-eki

torstai 14. maaliskuuta 2013

Politiikkaa ja Operaatio Heppi

Sosialismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Valtio antaa toisen niistä naapureillesi.

Fasismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja ampuu sinut.

Maolaisuus: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja myy maitosi.

Kommunismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja antaa sinulle maitokortin.

Byrokratia: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ampuu toisen, lypsää toisen ja kaataa maidon pois.

Kapitalismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat sonnin.

Imperialismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Myyt molemmat naapurillesi, noudat yöllä häneltä neljä lehmää ja myyt maidon hänelle.

Demokraattinen sosialismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Keskuskomitea ottaa molemmat ja antaa niille sosiaaliturvaa.

Anarkia: – Sinulla on kaksi lehmää. Jätät navetan oven auki ja unohdat koko jutun.

EU: – Sinulla on kaksi lehmää. Direktiivin mukaan lehmät ovat juureksia ja maito kalasäilyke, joiden tuottamiseen voit anoa vuoristotukea.

Aparthaid: – Sinulla on kaksi lehmää. Valtio vaati sinut pitämään lehmät eri laitumilla, koska ne ovat erivärisiä. Kukaan ei suostu ostamaan maitoasi. Lisäksi Bruce Springsteen kieltäytyy soittamasta ladossasi.

Hippiaate: – Sinulla on kaksi lehmää. Kaikki huolehtivat lehmistäsi. Lehmät lopettavat ruohonsyönnin ja alkavat polttamaan sitä.

YK: – Sinulla on kaksi lehmää. Lypsäessäsi puristat utareista liian kovaa. Lehmä valittaa asiasta, ja naapurit rientävät välittömästi apuun. Naapurit alkavat vartioida lypsyaitausta vaaleansiniset maitopurkit päässään. Joudut lypsämään lehmäsi navetan takana naapureilta piilossa.

Uskonsodat: – Sinulla on kaksi lehmää. Ne karkaavat naapurin laitumelle ja uhkaavat tappaa kaikki hevoset, jos ne eivät ala käyttäytyä kuin lehmät.

Surrealismi: – Sinulla on kaksi kirahvia. Valtio vaatii sinua sen takia opettelemaan haitarinsoittoa.


Hehe. Ihan hohhoijaa sivun täytettä, MUTKU mua tää vähän pörrötti sisältä päin. Hehe. Hauskaa.

Jos sitte jois vaikka kahavit ja tulis virkein silmin huokailemaan, että mitä hittoo täällä blogissa nyt taas on?

J-maninperkele on juottanut kaikki kahvit hulttiokavereilleen enkä saanut aamukahvia! Fasismia! Tai ainakin demokraattista sosialismia. Toisaalta ehkä jopa aparthaidia, koska ei tää Russian Earl Grey nyt niiin pahaa oo jahka tähän heittää vähän maitoa ja sokeria. Bruce Keväänteini kävi kyl tossa toteamassa, että menee naapuriin kahville, mut mä olin ihan niinku et fak bruus.

Tiedättekö mitä mä just kelailin? Kerron.

Kun välillä miettii, että oispa kivaa olla päivän verran mies niin mikä ettei veis ajatusta pidemmälle ja jossain puolessa välissä elämäänsä päättäis, että mä oon ollut nyt 40 vuotta nainen, haluan olla seuraavat 40 vuotta mies ja sit aloittais Operaatio Hepin ja that's about it. Nyt puhutaan ihan hardcore-tasa-arvosta. Kuin siistiä! Mut sit mä kans mietin, että ne jotka on käyneet läpi Operaatio Hepin tai Operaatio Pilden, että muuttuuks se ajatusmaailma sit oikeesti kans siinä sivussa vai tulisko musta tällä logiikalla esim. ihaniin tunikoihin ja värikkäisiin ballerinoihin pukeutuva bodyshopin bodybuttereita rakastava homoseksuaali vai löytäisinkö itseni röhöttämästä jostain sählyjoukkueen saunailloista, kun Jartsa oli taas joutunut putkaan ja Pertsa huonon naisen matkaan, vaikka piti ihan vaan änhooällää ja pari kaljaa, ehkä yhet jallut? Vaikuttaako se horppakuuri siis ajatteluun ja sitä kautta uuden identiteetin rakentumiseen?

Mutta siis tällaisia mä nyt aamuisin kelailen, varsinkin, jos KAHVI ON LOPPU!

t. Kauko 

ps. Itseasiassa kaikki lähti siitä, kun mietin tätä nimimerkkiä Kauko ja onko sen taustalla jotain transseksuaalista, mutta ei kyl oo. Ne on vaan ekat tavut mun Facebookissa käyttämästä etu- ja sukunimestä. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

What happens in blogi, stays in blogi.

Fok_it also known as maailman eniten perseilevä sarjakuva suorastaan pakotti lisäämään päivän pyllyilyt blogiin, mutta koska blogin kirjoittaminen on hoidettava työajalla, jotta siitä ikään kuin maksettaisiinkin jotain ja työpaikan kone on tekniseltä osaamiseltaan faksiakin surkeampi niin tässäpä vain linkki kyseiseen strippiin (hehehe, strippiin.. hehe).

Samasta aiheestahan puhui taannoin joku pienempikin julkisuuden henkilö, oliks jostain Halivuudista vai Suomesta, ihan sama asia, mut itkeskeli just tota, kun nykyään ei voi enää sikailla rauhassa, kun heti on jumaliste joka eetterissä asiayhdeydestä irroiteltua faktaa. Nyyh. Onneks meillä on vielä Ruotsinlaivat. Ja Las Vegas. Ja Ekin kämppä. Tai no ei siellä Ekin kämpässä nyt oikeastaan mitään tapahdu. Joskus ollaan nukuttu vierekkäin, kun mä oon ollut kännissä ja se darrassa ja sit oon laulanut sille tuutulauluks Rakkaus on lumivalkoinen ja sammunut kesken esityksen, mut nyt mä paljastin tonkin niin ei se "What happens in Eki's, stays in Eki's" nyt ehkä ihan toteutunutkaan niin kuin mä kelailin, ja vastahan mä kerroin mun risteilystäkin eli perseilyks meni tääkin salamyhkäisyys, kun kaikki pitää nykyään tunkea joka tuuttiin.

Ja samasta asiastahan puhuin minäkin, Kauko, kaikkien sosiaalisen median ahdistus-syndroomasta kärsivien KUNINGAS!


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Munan tuoksua ja SoMe-ahdistusta

Ihana munan tuoksu valtaa täällä Kaukolandiaa! Siwa - Suomen ryöstetyin lähikauppa - tarjoili nimittäin oranssinlapunpiirakoita, tänään paistettuja, ja niitähän oli sit pakko ottaa mukaan siinä minkä nyt opastuskierrokseltaan ehti; kun te laitatte sen äijän sinne kauppaan ostamaan ticotacotarvikkeita niin älkää ny helvetissä kirjoittako siihen listaan, että ranskankermaa, kun eihän ne raukat löydä sitä hyllystä, kun nimi on vaihtunut matkalla Creme Fraicheksi. 

Ton mä kirjoitin eilen ennen munavoita ja piirakoita. Sit unohtui. Kyllä muna on niin hieno raaka-aine kuulkaa, että sitä suuhun laittaessa unohtuu epäoleellisemmatkin asiat.

Siinä oli muna-aihe. Mennään seuraavaan, mut pysytellään tossa viime viikossa kuitenkin.

Tällä viikolla eniten on rieponut tää ku ihmiset dokumentoi elämäänsä jatkuvalla syötöllä sen sijaan, että oikeesti vaikka, emmätiiä, ELÄIS sitä.

Foursquare kertoo, että toi ja toi ja toi on nyt tuolla ja puolen tunnin päästä tuolla ja sit ne menikin jo tonne.

Sit pitää ottaa joka välissä Instagramiin kuva siitä, että tässä on nyt mun kahvi ja tossa on mun muffinssi ja tässä mä istun vessassa ja kattokaa kun mun kissa/koira on nyt voi vittu sadannen kerran tässä kuussa ihan tosi hassussa asennossa.

Sit pitää linkittää noi kaikki vielä Facebookiin, Twitterissä pitää seurata voi vittu tv-ohjelmaa, joka pyörii samaan aikaan televisiossa ja mitä vielä?!

Tänään näin kaks kundia istumassa tuopposen äärellä kimpassa eikä niiden välissä ollut onneks kuin vain kaks läppäriä ja voi jumalauta älypuhelimet!

Ootteks te huomannu hei vampyyrit, että tuol ulkona paistaa aurinko? Linnutkin on laulaneet kohta varmaan kuukauden, mut ettehän te sitä kuule, kun teil on Spotify Premium ja töpselit päässä kiinni helvetti kotiovelta kotiovelle.

Ei mulla muuta. Siinä ne tän viikon mesoamiset.

ps. Reeta tippui ihan siks, että se oli huonompi. No ni, nyt mä lopetin.


Ton mä kirjoitin kans eilen tonne Facebookiin. Ah, kuinka ristiriitaista, totesi eräs kommentoijakin.

Kaikki sai kuitenkin alkunsa viime viikon alussa, kun vietin äiti-tytär-laatuaikaa Tukholman puolella ilman kännykkää, ilman nettiä, ilman lööppejä, tv-ohjelmia ja toinen toistaan urpompia radiojuontajia. Oli niinku tosi hyvä olla ja sitten kun tuli takaisin kotiin tietokoneen ääreen niin sisään hiipi taas se omituinen ahdistus. Tukholma sen sijaan oli oikeinkin jees. Aurinko paistoi ja asteita oli +8. Joutsenia oli niin paljon, etten oo varmaan eläessäni nähnyt niin montaa yhteensäkään. (Puolet saa liioitella, sanoo mummi.) Loppuviikon oonkin ollut enemmän jäässä kuin Ötzi.

Tänään pitäis mennä kampaajalle hakemaan vähän kevättukkaa. Yhtään ei ois varaa tollaseen pelleilyyn, koska muutto ja koska Tax Free-sekoaminen männäviikolla, mut eihän sitä nyt voi peruakaan, eihän?

Muutosta en oo stressannut oikeastaan yhtään. Johtuu varmaan osittain siitä, etten oo tehnyt asialle oikeastaan yhtään mitään. Onhan tässä ny pari viikkoa. Eihän täs ny mitään ressiä ehri.

Huonolaatuista kännykkäkameradokumentointia edellisestä muutosta.



Jotain mun piti vielä mesota tosta Voice of Finlandista, mut tää kirjoittaminen häiritsee nyt ihan hirveesti tätä mun kahvin juontia ja makaamista, joten pannaas mun viime muuton pakkausbiisi tost noin soimaan eikä tehä mittään. Vapaapäivä!





Kliffaa viikkoo kaikille! Toivoo Kauko!