maanantai 29. huhtikuuta 2013

Teemu Mäki - Smooth operator

Mitä saadaan, kun yhdistetään Sade, maailmanlopun flunssa ja Teemu Mäen kissantappovideo?
No ainakin tän viikon summaava blogiteksti, joten WATCH OUT!


Teemalta tulee Saden keikkataltiointi. Niin on kuulkaa smuutti meininki, ettei olohuoneesta puutu kuin J-man ja verhot.
Oikeesti onko mitään seksikkäämpää soitinta kuin saksofoni? Luulen, että ei. Ja tiedättekö mitä? Saksofonisteja pystyy tilaamaan bileisiin. Siis kukapa ois uskonut? Hullua, eikö? Tai siis eihän siinä mitään hullua oo ja varmasti monet on tämän tienneet tai lähinnä tulleet ajatelleeksi, mutta mä en ollut ennen kuin meidän duunissa oli eräätkin kokkareet ja sinne oli palkattu saksofonisti heittämään kaks neljänkytäviiden minuutin settiä ja voin sanoa, että kyllä mä mieluummin sellasesta maksan sen muutaman huntin kuin jostain iänikuisesta humppapändistä, vaikka en nyt tietenkään, TIETENKÄÄN, halua TAAS dissata jotain baaricoveristeja. Tarjoan vain vaihtoehtoja ja jaan suurta tietämystäni. Huoh. Onpa rankkaa.

Tosta TAAS-sanasta tulikin mieleen... Flunssa kaatoi mut sänkyyn tossa about torstaina eli vapaapäivänäni ja siitä eteenpäin oon raahautunut sängyn, sohvan, suihkun, parvekkeen ja jääkaapin väliä aina tähän iltaan asti. Jumalauta, että alkaa kuulkaa sellanenkin kunnon kohotus, ettei mitään rotia jahka tästä toivun. Ei voi olla todellista, että oon vähän väliä saikulla ja joku niinkin vittumainen ja yksinkertainen kulkutauti kuin flunssa kaataa meikäläisen aina täystyrmäyksellä kanveesiin, jossa vollaan kuola joka aukosta valuen helvetti monta päivää ja itken milloin mitäkin elämän lyhyydestä sen jokapäiväisenä toistuvaan pitkäveteisyyteen. No, mutta toi TAAS.

Tähän asti mua on lohduttanut se, että olen vihdoin ja viimein löytänyt työpaikan, jossa luotetaan siihen, että ihminen voi itse omalla ilmoituksellaan olla pois kolme sairaspäivää, jonka jälkeen saikun jatkuessa tarvitaan todistus. Tähän asti se on toiminut enkä ole kokenut mitään huonoa omatuntoa tai syyllisyyttä sairastelustani. Perjantai-iltana soitin yhdelle extratyöntekijälle, että nyt ei pysty huomenna eikä varmaan kyllä sunnuntainakaan, mutta ainakaan huomenna ei pysty. Se sanoi saaneensa mun esimieheltä jo etukäteen tekstarin, jossa sanottiin Kauko on taas kipeenä. Ei esimerkiksi, että Kauko on kipeänä vaan nimenomaan taas kipeänä.

Siis ai vittu, että rupes korpeemaan samantien niin paljon, että oli pakko nousta sängystä vielä ylös ja avata kone ja kysyttävä toiselta duunikaverilta, että onks tossa sun mielestä vähän ikävä sävy? Oli kuulemma. Soitin mutsillekin ja oli kuulemma. Kysyin J-manilta ja no paskat siitä, koska se rupes muistuttelemaan, että mähän olin just muutama viikko sit kipeenä, mutta toisaalta totesi aika pian perään, että ei kuitenkaan sais noin. Lauantaina sain sit viestin niin eli eilen, että tuunks sunnuntaina. Soitin, että oon kyllä edelleenkin aika raato, että mielellään en tulis, mutta kun se esimies oli sanonut noin niin ei oo järin hyvä fiilis täällä nyt sairastaa. Totta kai sairastat.

Ehkä se on vielä kokematon noissa tehtävissä, mutta tollasilla lauseilla voi oikeasti olla merkitystä, jos niitä päästelee suustaan ihan missä sattuu. Mua esimerkiksi alkoi saman tien mietityttämään, että jos se huutelee tollaisia TAAS-tuhahduksia siellä konttorissa kuulkaa niiden ihmisten korviin, jotka on päättämässä siitä jatkuuko mun työsuhde syyskuun jälkeen niin eipä oo järin hyvä kaiku, uskokaa. Aion toki sanoa asiasta. Asiallisesti tietty.

Auuh, meillä on vapputuparit. Eki lupas hoitaa häädön. Perus.
Apua, siis mä en käsitä noita puheluita ton edellämainitun kanssa. Siis puhelu saattaa alkaa ihan viattomasti, että toinen kertoilee flunssastaan ja toinen pieleen menneistä mieskuvioistaan, kunnes yhtäkkiä puhutaan kissojen feisbuukista, jossa kissat jakavat kuvia kissoista, jotka ovat tehneet Teemu Mäelle teemumäet. 

Tokihan emme ole tätä kuuluisaa kissantappo- ja raadonpäällerunkkaus-videota koskaan nähneet emmekä voi tietää mitä sillä halutaan sanoa ja millainen taideorgasmi koko puolitoistatuntinen teos mahtaa olla, mutta kamoon, jos sä et, Teemu, itsekään nauttinut sen kissan tappamisesta tai sen raadon päälle masturboimisesta niin miksi vitussa sä teet tollasta taidetta? Missä vaiheessa päätettiin, että taiteen pitää olla jotenkin raakaa ja shokeeraavaa ja jumalauta niin kuvottavaa, että itteeski ällöttää?

No joo, mä harhauduin sivupoluille.

Oikeastaan voisin vaan fiilistellä tän keikan loppuun mieluummin kuin skitsoon jostain taiderunkkaajasta ja mennä sit tonne kammarin puolelle kokeilee onneani.



Smuuttia alkavaa viikkoa!

t. Kauko

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Rakkaudesta

Morjesta pöytään! Höhö, eikös ollutkin näppärä ja omintakeinen aloitus?

Mitäs mitäs? Kämppä alkaa olla ehkä 70-80% kuosissa. Vielä pitäis heittää taidetta seinille ja verhoja ikkunoihin ja kamaa varastoon ja itseasiassa samalla kun kirjoitan tätä lausetta, liutan katsettani pelkästään ympäri olohuonetta ja tajuan, että prosentteja on pakko olla vähemmän. 60% kuosissa, ehkä?

Sen sijaan, että oisin tehnyt yhtään mitään kämpän laiton eteen, oon keskittynyt nauramaan laimeille pariskunnille. (Mehän ei J-manin kanssa olla laimea pariskunta, jonka selvitimme yksinkertaisella testillä. Palaan tähän myöhemmin.)

Esimerkiksi tää kuvasarja saa mut melkein toivomaan, että mua kosittaisiin, että pääsisin suunnittelemaan omaa kihlajaiskuvaani.

Luonnollisesti siitä kohti Suurta Päivää ja sen ikuistamista. En vaan osaa päättää kumpaa tyyliä lähtis hakemaan; 16 vai 21? Mitä mieltä?

Mun kavereista kukaan ei taida olla vielä naimisissa, mutta vuoden päästä kesällä on ja arvatkaa kuka on kaasona? Itsehän en henkilökohtaisesti olis ehkä valinnut mun luonteista kaasoa, mutta toisaalta, eipähän mee skitsoiluksi tai mikskään vaalianpunaiseks unelmaksi. Ja ehkä, EHKÄ, mä ehdin antamaan vinkkejä hääparin valokuvaajalle. Vois harkita vaik ihan kokonaista kuvasarjaa?

Niin. Mä kysyin yhtenä päivänä J-manilta, että mikä meidän biisi on? Onko meillä edes meidän biisiä niin kuin kaikilla laimeilla pariskunnilla on? Ei kuulemma ole, koska ei olla laimea pariskunta. Kysyin, mikä biisi olis, jos olis? (Tässä kohtaa mun päässä veivas peräkkäin kaikkia J-manin hyräilemiä rakkauslauluja kuten Stand by me tai Kyyhkynen ja kyykäärme tai yks toinen Leevien biisi, jota se on mulle laulanut tai peräti Riki Sorsa, jota lauletaan välillä kimpassa (no, mut toihan ei kuulostanut yhtään laimeelta, tsiisus) yms.)
Se vastas kaiken tän jännityksen jälkeen, että se ois varmaan toi Riskei on otettava.
Aha.


rakkaudella,
Kauko


ps. ootteko oikeesti ikinä kuullu yhtään noin huonoa räppiä? niinku ihan vitun hirvee versio jo tosta valmiiks tönköst biisist. OLARIIIIIIIIIIIIIIIII! TROLOLOOO!

No, onneks pojasta polvi paranee ja syntyy brändejä, joihin voi luottaa.

PIIS ÄND LAAV!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

WTH just happened?

Mä en nyt oikeastaan tiedä, mistä kirjottaa. Kaukon kanssa puhuttiin puhelimessa siihen malliin, että omat fiilikset on menneet Mc Hammerin "U can't touch this"istä Don Johnsonin hittikimaraan, välillä on vedetty girlpoweria En Voguen tyyliin, hetkittäin mun päässä huutelee Lionel Richie sitä iänikuista "Hello? Is it me you're looking for?"-kysymystään.
Tai siis olis menneet jos tunnetiloja voi kuvailla biiseillä. Miksei vois? Joo, voisin myös kuvailla niitä sanoilla. Esim. vittu mitä paskaa. Siinä on jo kolme sanaa.

Mitä? No jos mä vähän avaudun. Oikeesti? Missä kohtaa sitä päätti hankkiutua 29,5-vuotiaana epäsuhteeseen, jonka toinen osapuoli lopettaa, mutta mitä mä en hyväksy ja sensijaan vaikka tiedän, ettei mua haluta nähdä niin silti paukkaan työvuoron jälkeen samaan baariin tän toisen osapuolen kanssa selvinpäin.
Ja sit mä en luovuta. Mulle sanotaan ihan päin naamaa, että Eki ei. Ja mulle tulee joku Tero Vaara-hetki ja mun suusta tulee lyriikkaa suoraan Mambalta. ÄLÄ JÄTÄ MINUA!!
Ja sit mä väkisin väännä itteni tän tyypin sohvalle ja huomaan aamukuudelta katsovani ranskankieliseltä kanavalta dokumenttia englantilaisesta miehestä, joka maalaa katuun liiskautuvia purkkia ja samalla rutistan tän tyypin paitaa, koska se tuoksuu siltä ja mulle tulee turvallinen olo. Ja sit mua oksettaa, koska en oo saanut syötyä ja naama näyttää hirveeltä koska oon itkenyt paljon edellisenä päivänä.
Siinä sohvalla maatessani tajuan, et haluan himaan mutta en voi mennä ennenkuin on puhuttu edes vähän. Oksennusta pidätellen odotan, että toinen herää vaikka tiedän, ettei se välttämättä halua heti enstöikseen sunnuntadarrassa alkaa puhumaan vakavia asioita.
Koko ajan mielessä pyörii "Eki. Nyt vittuun täältä. Tää ei oo sun paikka. Tai sit jäät, eihän sitä koskaan tiedä."

Mä en tiedä missä mennään, enkä mä ihan välttämättä edes halua. Totuus on joskus liikaa.

Mutta pakko myöntää, siinä vaiheessa kun Kaukon kanssa mietittiin, kuinka Freudilla on niin järjetön stondis siellä haudassaan johtuen olarilaisesta oidipaalisuudesta ja erään toisen lukijan kanssa naurettiin meidän naisten idioottimaiselle tarpeelle ripustautua ja jankata, niin pakko se on nauraa.

Hirveän inhorealistista myötähäpeäkomiikkaa, jota olis paljon kivempi katsoa vaikka jossain BBC:n draamakomediassa sen sijaan että elää sitä.

Mut fuck this, mä meen huomenna Työkkärin psykologin tykö keskustelemaan tulevaisuudesta. Sit must voi viimeinkin kasvaa aikuinen.

IHMISSUHTEET ON OUTOJA! NE PILAA MAAILMAN! JA NE NAURATTAA!




-eki

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tarjolla tänään: brunssia, työpaikkaa, valokuvablogia

Tekis mieli räjähtää, koska mummo 90vee ja brunssi sen kunniaksi. Lääh.

Arvatkaapa mitä mä myöskin tein? Vähän saa mainostaa. Perustin tribuutin tribuuttina valokuvablogin Kurvista. Kirjoitan sitä tosin peitenimellä, ettei tuu liikaa kuuluisuutta. Hyi. Mutta siis lukekaa! Jakakaa! Nauttikaa! Ei se kuvien laatu eikä oikeastaan edes se määräkään vaan se ajatus! Ajatus on kaunis eikä yhtään tuore!

En myöskään ole jättämässä tätä maailmankuulua verkkojulkaisuamme mistään hinnasta.. tai no emmä tiedä.. Onko joku kiinnostunut tulemaan Kaukoksi Kaukon paikalle esim. parista sadasta eukasta? Huntista? Viiskybää? Anyone? Tosi kiva duuni ja sillee. Ihmisiä ei tapaa eikä tästä mitään makseta, mut muuten aivan jees. Mä en soita teille, soittakaa te mulle! Numeronhan jo tiedättekin, hiton mielipuolet stalkkerit.

Onks teillä kaikki jees? Kevättä rinnassa? Onks mitään hyviä blogisuosituksia ton mun uuden hienon valokuvablogin lisäks tai sit voi vinkata myös hyvistä brunssimestoista nyt, kun oon pariutunut ja meidän yhteiset viikonloput on vaan yhtä lekottelua ja pyhää vihaa ja suurta rakkautta? Onks hei?

t. Kauko

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tarkastakaa tää, kun multa lähti mielenkiinto.

Tänään luvassa ois vähän tota vanhaa kunnon mielikuvituksettomuusnurkkaa, jos muistatte vielä?
Suunnittelin olevani vielä kaiken kukkuraks ihan totaalisen irti ja rempasta listasta jopa seuraavat neljä, jos mun ylikireä medianukseni vaan suo.

Ai mikä medianus? No se on se keskimmäinen hermo, joka menee tonne keskimmäisiin sormiin tuolta olkapäästä. Fysioterapeuttini mukaan koko oikea puoleni on hermopinteessä. Ah, siis vain puolet mun ruhosta? Kuppi on siis puoliksi täynnä, right? Ja hei muutes, kuinka siistiä onkaan, että voin laittaa jonkun uuden sanan ton terapeutin eteen nykyään eikä tarvitse vain sanoa, että terapeuttini mukaan olen...mitä mä nyt milloinkin sit satuin olemaan?! NO ON MUUTEN IHAN HITON PÄRÄYTTÄVÄN SIISTIÄ!

Nyt mummojumppaan mummommin kuin mummot seuraavat pari viikkoa JOKA PÄIVÄ ja sit on uus aika ja katsotaan sit kuinka mun keskimmäiset aanukset on löystyneet. Tein jumpan heti tänään, kun tulin kotio ja voi jumalauta jätkät, että teki kipeetä.

No mut mennään tonne mielikuvituksettomuusnurkkaan, jooko? Ikäänku lukijakuntaa kiinnostais jotkut traagiset tukielinsairauskertomukset tai vanha suola janottaa-ihmissuhdedraamat. DAA.

  • Four ways to win your heart.
  • Three words you can’t go a day without using.
  • Two things you wish you could do.
  • One person you can trust
 
No tollasia faktoja mun tarttis nyt sit alkaa paljastamaan itsestäni ja paljastankin, jos vain maltatte, senkin uteliaat pikku undulaatit! Tai lähinnä, että hei tsirptsirp pikku undulaatit, mihin matka? Mitä mitä?

4 tietä Kaukon sydämeen on ihan pala kakkua.
Kakkupalan lisäks mun sydämeen pääsee tiskaamalla, aidosti naurattamalla mua mm. kyseenalaisilla ja törkyhuonoilla vitseillä, kauniilla sanoilla ja oikeinkirjoitetuilla teksteillä sekä pitämällä lupaukset ja olemalla paikalla silloin kuin sitä tarvitsen.

3 jokapäiväistä sanaa. Haloo? No mitä sä luulet, kun luet tätä verkkojulkaisua? Tällasia itsestäänselvyyksiä jaksa yhtään. Vittu_mitä_paskaa.

2 juttua, jotka toivoisin pystyväni tekemään. No ois kiva elää ainaskin puolet kauemmin, vaiks joksku 200-vuotiaaks edes. Tietysti niin, että vanhentuminen olis myös tasapainotettu tohon aikaan eikä niin, että oisin joku satakakskyt vuotta ihan vitun seniili ja raihnainen multisairas vaan, että se vanhuus tulis pikkuhiljaa esim. sadanviidenkympin jälkeen. Se ois kuulkaa iso askel ihmiskunnalle tollanen. Tossa ajassahan sitä oppis taikomaan ja lentämäänkin, joten vastaan toiseks jutuks mikä ois kiva pystyy hoitamaan leuanvedon. Tai mielellään useamman. Ai hitto se ois kaunista, kun vetelis vaan kevyesti jotain kolkyt leukaa kahvitauoilla.

1 ihminen, johon voin luottaa. No mut huhhuh, kun niitä on kaks?! Kelatkaa, että mulla on niitä kaks?! Äiti vai J-man. J-man vai äiti. En mä tiedä. Sanon: Jesus. Jeesukseen voi aina luottaa ainakin tarinoiden ja uskovaisten mukaan?



Eiks ollu taas ihan älyttömän hienoa käydä lukemassa? Mä en henkilökohtaisesti jaksa varmaan edes tarkastaa tätä.




t. Kauko

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vanha suola janottaa

Oih.

Tiiättekö sillon kun joskus päättää laittaa lusikat jakoon jonkun erityisen tyypin kanssa? Ja sit sitä potee ja kriiseilee ja itkee ja kuuntelee lovesontaa, eikä oikein tiedä miten päin sitä olisi?
Ja sit sitä keksii jonkun maailman laimeimman verukkeen soittaa sille toiselle parin viikon kuluttua koska.. Koska sitä vaan haluaa kuulla toisen äänen? Ja sit yks asia johtaa toiseen, ja kohta ollaankin viemässä kaverikorvapuusteja sille toiselle koska hei! Kavereitahan tässä ollaan!
Siinäs sitten eteisessä seisoessa tulee se vahva olo, että on pakko sanoa jotain ja luottaa omaan vaistoonsa.
Henkistä turpaanvetoa peläten avaa oman suunsa ja kertoo ikävöineensä ja katuneensa lusikkajakoa.

Tossa stoorissa on kaksi potentiaalista loppua; hyvä ja huono.

Ekin onneksi tässä tapauksessa loppukohtaus oli hyvä.

Fiuh.

More information coming soon.




-Keväinen Ekideus

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kaukon kaipuuta

Nyt, kun vappukaan ei ole vielä täällä ja pääsiäinenkin vielä tuoreessa muistissa, haluaisin syväluodata siitä paria kelaa, joita olen pyöritellyt tässä alkuviikon.

Totuus on se, että olen vihdoin ja viimein saavuttanut sen hetken elämässäni, jolloin alan haikailemaan menetettyä nuoruutta.

Siinä me seistiin pääsiäisenä kuuntelemassa keikkaa (niin kuin jo kerroinkin) mun vanhan ystäväni kanssa, kun mä hetken aikaa tunsin olevani sama ihminen, joka olin runsaat kymmenen vuotta sitten ja nyt jotenkin koko alkuviikon on tuntunut tosi haikealta.

Yhtäkkiä mä muistan kuinka seison vähän humaltuneena jossain syksyisessä sateessa Lönnrotin kadulla ja kuunnellaan Siivekästä niin, että toisella on toinen kuuloke ja toisella toinen. Yhtäkkiä mä muistan kuinka mä olin rohkea ja peloton ja kaunis ja ylpeä ja kuolemaa ei ollut olemassakaan eikä nukkumaan mennessä pelottanut mikään. Mun muistikuvissa mä olin iloinen ja hyväntuulinen, villi ja vapaa, herkkä, kova ja mitä noita adjektiiveja nyt on... kevytkenkäinen.

Ja siinä kun me seistiin niin ihan pienen hetken aikaa mä muistin miltä tuntui olla toi minä, mutten kuitenkaan niin hyvin, ettenkö olisi ymmärtänyt kadottaneeni sitä osaa itsestäni johonkin.

Nyt me ollaan kaikki kuin jostain Anssi Kelan biisistä - meistä tuli kuin tulikin muurareita. Ja siis eihän muurareissa mitään vikaa ole, mutta mulla vaan oli ehkä suuremmat kuvitelmat elämästäni.

Mä oon jopa vähän tolaltani, koska en mä tiedä... en voi käsittää sitä, että oon kadottanut jotain itsestäni, vaikka viime vuodet oon tiukasti katsonut peiliin ja sitä edelliset ollut pää niin syvällä omassa perseessä, etten ole näköjään edes kuullut kuinka osa musta on katsonut vaan parhaimmaksi lähteä helvettiin. Toi yllätti mut ihan täysin.

Sitten tulee syyllinen olo. Syyllinen olo siitä, että oon ollut niin huithapeli joskus nuorena ja äiti on joutunut olemaan huolissaan. Syyllinen olo siitä, kun on loukannut joskus muita ihmisiä tavallaan olla ja elää. Syyllinen olo siitä, että haikailen menetettyä nuoruutta ja muistoja, joissa J-man ei ole ollut osallisena.

Sitten mä tulen vihaiseksi.

Mä olen kohta kolmekymmentä. Mulla on menneisyys ja vaikka se on satunnaisella vahingollisuudellaan huolta itselle ja ympäristölle joskus aiheuttanutkin niin ihan rehellisyyden nimissä mulla on ollut oikeastaan aivan helvetin hauskaakin välillä. Tunnelmia, hetkiä, tyttöjä ja poikia, biisejä, elokuvia, kirjoituksia ja paikkoja. Mulla on ollut unelmia. Mulla on ollut suuria tunteita ja kännissä ne on olleet vieläkin suurempia. Mä tapasin ihmisiä eri puolilta Suomea. Olin sosiaalinen. Valmis mihin vaan mitä lyhyemmillä varoitusajoilla.

Enkä mä mitenkään tarkoita olevani tyytymätön nytkään. Mullahan on kaikki ihan mahtavasti, mutta jotenkin mun pitäis nyt löytää ne kaikki hyvät puolet itsestäni, joita mä olen kadottanut matkan varrelle ja lakata tuntemasta syyllisyyttä siitä mitä on tapahtunut tai millainen oon ollut kymmenen tai viistoista vuotta sitten tai siitä, ettei J-man pääse osalliseksi näistä muistoista tai tilanteista ja siitä ihmisestä, joka olen silloin joskus ollut tai siitä, että mulla on menneisyys.



Jaadijaadijaadijaa. Emmä tiedä mitä mä oikeestaan edes horisen. Vanha horisko haikailee. Kevät toisensa jälkeen lähtee näköjään kelat enemmän lapasesta, mutta eihän siinä. Täytyypä hakea lapset tarhasta.

t. Kauko

Pääsiäiskatsaus

Pääsiäinen. What can I say?

Oli torstai-ilta. Luvassa neljä päivää vapaata. Muutto sovittu ylifiksusti heti perjantaille. Torstai-illan sai päivystää uudella kämpällä, että millonkohan se netti tuodaan ja J-man kuolon korisi sohvalla räkäliinojen ympäröimänä.

Perjantaiaamuna annoin näytteen parhaista puolistani ja syytin J-mania sairastamisesta ja potkin pahvilaatikkoa. J-man potki sitten samaa pahvilaatikkoa niin, että se osui mua jalkaan, jonka seurauksena lähdin ovet paukkuen kohti vanhaa kotia, johon päästyäni istuin keskelle kaaosta, avasin bissen ja aloin itkemään. Kello oli kymmenen aamulla. Neljä tuntia aikaa.

Soitin niiskuttaen J-manille soperrellen jotain säälittävää anteeksipyyntöä, koska kaikki muut olivatten minut sillä hetkellä hyljänneet ja ritarin lailla hän saapui kera muutaman lisäpahvilaatikon ja auttoi pakkaamaan. Join toisen bissen.

Pojat, maailman parhaat pojat näin jälkikäteen ajatellen, saapuivat semikrapulaisina juuri sovittuun kellon aikaan ja mun tehtäväksi tuntui jäävän lähinnä tyhjäkäynti ja siiderin lipittely. Sain mä aina välillä jonkun laatikon käteeni ja sitten tulikin jo jompi kumpi pojista ja sanoi, anna tänne tai eihän tosta nyt tuu mitään. Muutaman jätesäkinkin sain hissiin ja sieltä ulos, mutta sillä aikaa oli jo edelliset ja seuraavat jo nätisti aseteltu pakuun. J-man teki sillä aikaa jotain temppuja keittiössä ja jumalauta, etten oo tollasta lohta syöny koskaan. En tiiä millä määrällä rakkautta sitä oli uunissa hauduteltu, mut veikkaisin J-manin lausuneen muutamankin Romeo ja Julia-siteerauksen kyseiselle eväkkäälle.

Loppuilta juotiin kaljaa ja hävittiin kolikkokulhot tyhjäks sökössä. Niin, ja käytiin näköalaravintola Kolmessa Kaisassa. Näköalaravintola joo. Tokasta kerroksesta näkee Piritorin. Yhtä paljon näköalaravintola kuin Roskapankki on soittoruokala.

Lauantaina siivosin vanhan kämpän ja tiättekö oikeesti, kun vanhan uunin namiskat on ihan jossain shaissessa. Mä oon sen puoltoista vuotta hangannut niitä about kaikella muulla paitsi sillä uuninpuhdistusspraymyrkyllä, jolla ne näköjään lähti niin puhtaaks, että sekin vempele näytti joltain just Markantalosta kannetulta retromasiinalta. Kiitti vitusti, Maailma.

Illan vietin yksin uudessa kodissa katsellen kuinka vastapäisessä talossa aloiteltiin illan nussimismeininkejä. Sänky oli vaan niin matalalla, etten sit nähnyt kuin ylös alas liikkuvan pään hetken aikaa ja sit aattelinkin jo, että hyi hitto mikä kuvottava pervo mä oon ja pistin kiikarit takas laatikkoon ja valot päälle. Hähä, aprilliÄH. Ei mulla mitään kiikareita ollut.

Sunnuntaina olin pari tuntia hommissa, jonka aikana J-man soitteli mulle yökylästään, jossa söpösti olivat sitten pojat juoneet aamuun asti ja nyt piti saada lisäaikaa. Mun piti saada huutaa, joten kaikki sai loppuviimein mitä halusivatkin. Siinä orastavan "Tälleeks tää yhteiselo nyt sit alkaa"-vitutuksen kourissa pähkäilin meniskö vetämään itsekin jurrit vai meniskö leffaan. Kuinkas kävikään, mietitte kuumeisesti. Oon kuulkaa niin kova jätkä, että hoidin MOLEMMAT!

Soitin Stalkkerille ja sen boifrendille, sanotaan sitä nyt vaikka Käsikaveriksi, koska meillä on samankokoiset kädet ja kuin siistiä, tyypit hei, on löytää oma käsikaveri?! No on ihan hemmetin siistiä, voin kertoa!

No mut kuitenkin. Soitin Stalkkerin ja Käsikaverin seuraks leffaan, joka oli ehkä kököin leffa vähään aikaan, mut nauroin enivei. Pub Ikkunassa juotiin after moviesit ja tein Käsikaverille Metropoli-lehdestä tutun Paljasta, mutta älä paljastu-kyselyn, joka on siis vaan lähinnä ylipitkä ja irstas versio perinteisestä ystäväkirjasta.

Oltiin jo tekemässä siinä ulkona lähtöä, että minäkin kiltisti kotiin, kun eräskin Karjalainen ilmestyi jostain puskista siihen naaman eteen, että nyt siiderille ja sit Cmx:n keikalle. No emmä tiiä. Cmx. Kamoon. Ja hetken ylipuhumisen jälkeen istuttiin Virginissä uv-leimat kämmenselissä mättämässä hirveetä vauhtia naamaan jotain marinoitua artisokkaa ja motsarellaa, ettei vaan tuu liian jurriin. Soitinpas vielä vanhan kamunkin sinne, joka yllätti mut spontaaniudellaan yet again ilmestymällä paikalle varmaan puolessa tunnissa! Good for him, koska mä olisin saattanut tuntea oloni vähän kiusaantuneeks, jos olisin yksin piiritanssinut kymmenen tuntemattoman Kehä Kolmosen ulkopuolisen alienin kanssa jotain Jari Cheek Vain Elämäätä kolmen aikaan yöllä Zetorissa. Toi oli mm. yks niistä flashbackeista, joita oon saanut nauttia nyt pari päivää tässä ihan omassa elokuvateatterissani. Tsiisus.

Maanantaiaamuna oltiin jo J-maninkin kanssa ylimpiä ystävyksiä taas, kun tilit oli tasattu.

Tää meni nyt ihan ravintolaoppaaks koko pääsiäiskatsaus, mut käytiin vielä maanantaina tsekkaamassa viereisen talon nepalilainen ja voisin mennä toisenkin kerran. J-man ei. Ei kuulemma aivan sille wörkkiny.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

"Tekisipä mieleni surffata tähteinvälissä luomisen aaltoa pitkää kilvan Saatanaa vastaan"

Mites siellä on toivuttu pääsiäisestä?



t. Kauko