2015 HIT IT!

Kauko:


2015.

21 päivää takana.

En tehnyt mitään lupauksia. Äkkiseltään en edes muista miten juhlin uuttavuotta. Eiku wait..muistanhan.

Menin kaverin kolmekymppisille. Ruoka oli hyvää. Shotit vielä parempia. Olin kahdessa tunnissa saavuttanut suht tanakan humalatilan, kuten muutkin. Taustalla soi toinen toistaan hirveämpiä biisejä, kuten Tykkään susta niin, että halkeen tai Tommi Läntisen Via Dolorosa. Humalaiset akat tappelivat keskenään.

Sanoin Turuselle, että meen pihalle katsomaan raketteja ja kohta vaihtuu vuosi. Kolmea vaille kakstoista seistiin eri puolilla rakennusta ja juostiin kuin missäkin paskaleffassa syli auki toisiamme vastaan. Mulla on repussa Even joululahja-Jallu. Ota huikka. Hyvää uutta vuotta. Mä lähen menee.

Jos Aarre on Ekin aarre, Turunen on mun. Olin mä siihen joskus sata vuotta sitten yks kesä ihastunut, kunnes tajusin, että ainoa keino pitää noin upea persoona mahdollisimman kauan mun elämässä, on unohtaa kaikki tollaiset kuviot. Ja niin siinä sit kävikin, että Turunen hallitsee tällä hetkellä ykkössijaa kauiten mun elämässä pysyneenä miespuolisena henkilönä. Ei voi muuta sanoo, ku hattuu nostaa. 

Se siitä herkistelystä.

Rakettien paukkuessa kävelin läpi lähiön. Kävin bissellä. Menin kotiin. Aamulla ei ollut edes darraa. Ainoastaan armoton vitutus ja ihmisviha. 2015, mä vihaan sua jo nyt.

Sittemmin 2015 on maistunut ihan hyvältä.

Mikä ajoi mut nyt sitten tänne kaivamaan tätä blogia haudasta? En todellakaan tiedä. Mistä vitusta mä edes kirjoittaisin? Ennen kirjoitin Ekistä ja J-manista ja lähiövastaisuudesta ja nyt mä asun niiden kanssa samassa lähiössä, mutta molemmat on enemmän tai vähemmän hävinneet mun elämästä. Well played.

That's life. En mä nyt tästä mitään suurempaa numeroa tee. Mulla on edelleen sama puhelinnumero käytössä. Siihen vaan sitten. Soitelkaa perään, jos kiinnostaa.

2014 oli perseestä ja 2015 on zen. No, tohon en usko itsekään, mutta maailman övereimpänä asioiden ja ihmissuhteiden ylianalysoijana kelasin pitää sapattivuoden ja rikkoa kaavaa ja kokeilla, miltä tuntuis, jos eläiskin vaan hetkessä. Ois ihmisten kanssa, jotka saa mut nauramaan ja joilla on hyvä fiilis. Ilman taka-ajatuksia. Ilman velvoitteita. Ilman mitään analysointia siitä, että mikä sä oot miehiäs tai naisias tai koirias ja mitä tapahtui ja mitä tulee tapahtumaan. Ihan vitun selfhelppii, mä tiedän, mutta antakaa nyt toisen yrittää. Tää voi jopa toimia. Kerron sit loppuvuodesta, kun bloggaan toisen kerran tänä vuonna.

Mä en vaan kertakaikkiaan halua, että multa menee enää päivääkään ohi sen takia, että ajattelen, mitä huomenna tapahtuu. Jos joku asia tuntuu hyvältä, tehään sitä. Jos se ei huomenna enää tunnu hyvältä, ei tehä sitä. Keep it simple, niinku äiti sanois.

Ja jos mä soitan vaikka just Sulle huomenna ja sanon, että lähe mun kaa ja sä istut kotona murjottamassa, niin HIT IT!

rakkaudella,
Kauko