99 problems

Long time no see! Long time no BBC!

Jätetääs esileikit lyhyeen ja mennään suoraan asiaan, koska aika on rahaa ja rahalla saa kaupasta makaroonia. Tosin mä en ole menossa kauppaan tänään, koska mua ei enää huvita mikään tältä päivältä. Kiitos J-manin, joka sai mut Tehtäiskö tänään jotain?-kysymyksellään mut jo hetkellisesti innostumaan, että wouwou mekö? tehtäis arki-iltana yhdessä jotain? muutakin kuin katsottais televisiota ja ylensyötäis jotain paskaa? et oo vittu tosissas? 

Jaaaaaa eipä ollutkaan, koska herättyäni puolen tunnin päikkäreiltä, kun kuulin miekkosen tulleen duuninjälkeispaskaltaan ja -suihkusta, se oli jo saanut itsensä tohon sohvalle ja saanut itsensä perinteiseen maanantaimörkö-mielentilaan, jossa penkistä ei nouse edes oma perse ja rutut otsasta ei lähtis sen enempää botoxilla kuin tasohiomakoneellakaan. Kysyessäni, miksi sitten kysyit, että tehtäiskö jotain, sain vastaukseksi Vittuillessani.

Tsiisus, että mä rakastan tota miestä.

No, mutta itseasiassa toi ei ollut se mun asia, vaikka ohuesti liippaakin. Mulla on nimittäin ongelma isolla Oolla enkä tiedä mitä sen asian suhteen tekisin, joten mä päätin tulla kirjoittamaan tänne sen ongelman niin ehkä se ratkeaa tässä kirjoittaessa tai sitten viimeistään syy-seuraus-suhteissa.

Mun ongelma on se, että mä haluan pitää blogia, mutta mä en tiedä haluanko mä pitää tätä blogia. Syy miksen haluaisi pitää juuri tätä blogia on siinä, että suurin osa lukijakunnasta on omia tuttuja, joille angstaan täällä ja revittelen ongelmiani. On myös luonnollista, että kun kyse on blogista, jonka kantavana teemana on Vittu mitä paskaa niin angstit ja valituksen aiheet liittyy aika lailla 90%:sesti vallitseviin ihmissuhteisiin, jolloin mun vaihtoehtona on jättää ne asiat purkamatta ja angstaamatta tai purkaa ja angstata ne tänne ja ottaa riski, että joku loukkaantuu tai tunnistaa itsensä.

Mä en esimerkiksi voi kertoa täällä kuinka paljon mua vitutti, kun ihmiset jätti tulematta meidän vappukemuihin kuka milläkin paskalla verukkeella. Toki joukossa oli just synnyttäneitä tai ihmisiä, jotka joutuivat olemaan duunissa, mutta tällaiset mä en tuu, jos mun yks kaveri ei tuu-selitykset tai sit ihan vaan nää puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä-läpät jää valitettavan sieppaavina mieleen ottaen huomioon, että ensimmäisen kommentin heitti ihminen, joka on vannottanut mut, että se ja J-man saa olla kavereita, koska ne ovat kuin sisko ja veli ja maailman tärkeimpiä tyyppejä toisilleen eikä musta tuu sitä sellasta hullua ja mustasukkaista ämmää, joka ei anna niiden leikkiä keskenään ja tän puhelimet kiinni-feidauksen takana on ihminen, joka toistuvasti on antanut mun ymmärtää olevani hänen vähintäänkin paras ystävänsä.

Ja nää on asioita, joita mä koen, etten voi kirjoittaa tänne, koska saatan loukata jotain. Nytkin tiedän, että ainakin J-man saattaa hetkellisesti kyrpiintyä muhun, koska se istuu tossa kahden metrin päässä vailla havaintoakaan siitä mitä kirjoitan. Tarkoitan vaan, että olis ehkä helpompi kirjoittaa ikään kuin anonyymina ja vois rauhassa rustata ylös ne asiat, jotka mieltä painaa ja jos tarve vaatii niin vaikka vollata ja ylireagoida tai riehua omalla anonyymilla tontillaan just sen hetken, kun tarvii ja kun se hetki on ohi ja rauha on maassa niin kaikki olis fine ja kukaan ei ois loukkaantunut, koska suurimmalta osalta mun elämä on oikeasti tosi hyvää ja siinä on hyviä ihmisiä ja paljon rakkautta enkä haluais olla pahanilmanlintu.

Mä oon kirjoittanut koko ikäni päiväkirjoja ja muistiinpanoja ja itseasiassa erinäisiä tarkoin varjeltuja blogejakin jo vuodesta 2006 tai 2007 vissiin (huhhuh) ja silloin oon pystynyt välttymään siltä, että joku mun hetkellinen ylöskirjattu loukkaantuminen loukkais jotakuta, mutta nyt se on vähän haasteellista.

Enkä mä sit oikein tiedä mistä mä kirjoittaisin, jos en kirjoittais musta.

Niin, että mulla on nyt tässä vähän ongelma.

rakkaudella,
Kauko