Petturihuorat ja menetetyn nuoruuden saundträkki

Ah.

Kuuntelen Ekin linkittämää Boys of Summeria äfterwörkkinä ja kattelen ulos kuinka tulee pimeää ja mietin, että toi menee biisinä mulla siihen kategoriaan, jonka nimeäisin lyhyesti jotenkin näin:

Here is to the Nights That Turned Into Mornings and the Friends That Turned Into Family

Biisejä, joissa on sellanen kreisin nuoruuden kesäöinen tunnelma, jota et vaan tuu saamaan takaisin. Enää ikinä. Lohdullist, etten sanois. Samalla kasetilla sois varmaan about koko The Streetsin tuotanto, mutta ennen kaikkea It's too late. Sit siinä saattais soida myös World hold on. California dreaming, Riston Nina, olen palasina, Brucen River, of koors. Kai sinne johonkin väliin vois tunkee ton Chaka Khanin Ain't Nobodynkin? Vai voisko? Menköön perkele samaan hengenvetoon nyt toi Pet Shop Boys kans.

Täh. Pakko vähän vetää henkee, keittää ehkä iltasumpit. Onks teillä jotain töistä kotiin-rituaaleja? En nyt tarkota mitään, että haette Alepan pakastealtaasta Finduksen hevosen ja uhraatte sen jollain alttarilla ja peseydytte sen verellä, vaan ihan jotain sellasia juttuja mitä teette, kun tuutte himaan? Must on niin ihanaa tulla himaan ja jumahtaa pariks tunniks ilman häiriöitä tekemään jotain yhtä turhaa kuin katso edellinen kappale. Nyt, kun me J-manin kanssa on kateltu vähän asuntoja niin sit tietty ahistaa hirveästi, jos ja ehkä kun joudun näistä hetkistä luopumaan, mutta toisaalta oon ollut huomaavinani siinä kans tiettyä kaavamaisuutta eli jahka meillä on omat koneet niin voidaan helposti olla yhdessä yksin. Kaikki hyvin siis. Ehkä.

Mä tapasin eilen yhtä mun kaveria, joka puhui sitten yhdestä toisesta kaveristaan, jolla vähän päässä rakoilee ja pienimuotoista kaksoiselämää on tullut sit vietettyä eli perhe on ja samaan aikaan toisaalla on sit kaikkea muuta. Mua jotenkin jäi mietityttämään toi, että tietenkinhän meidän täytyy nyt moraalisesti tuomita kaikki tollainen kaksoiselämä, mut silti mä jäin miettimään, että kuinka moni loppujen lopuks kuitenkaan voi toista ihmistä tuntea ja tietää millaista on olla se? Kuinka usein vasta siinä vaiheessa tuntee katumusta tai häpeää tai kokee tehneensä väärin, kun on jäänyt kiinni?

Ihminen tekee mitä nolompia, häikäilemättömämpiä, törkeitä juttuja, mutta katuisko se niitä, jos yleinen moraali ei ois sitä vastaan?

Me saatiin J-manin kanssa taannoin aika kiivas keskustelu aikaiseksi nimenomaan aiheesta pettäminen. Mä käytin esimerkkinä tilannetta, jossa kaksi ihmistä rakastaa toisiaan syvästi ja ovat lupautuneet toisilleen, mutta eivät harrasta seksiä johtuen nyt esimerkiksi toisen ihmisen henkilökohtaisista syistä, joita nyt voivat olla esim. häpeä, joku vamma, itsetunto-ongelmat, impotenssi, haluttomuus tms. ja entäs jos tämä ihminen ei ole halukas keskustelemaan asiasta tai tekemään asiaan muutoksia. Sanoin, että mä en ehkä vois mitenkään moralisoida, jos tollaisessa tilanteessa, joka ois kestänyt vaikka vuosia, toinen hakisi seksiä muualta. Enkä ymmärrä miten sellaista vois mitenkään tuomita. Jotkut on toista mieltä. Pitäis jättää ennen kuin pettää. Miks helvetissä haluais jättää ihmisen, jonka kanssa haluaa elää loppuelämänsä? Miks ei vois vaan saada kunnon panon tiätteks oikein kerrankin ja sit mennä kotiin tyytyväisenä ja rakastaa sitä toista ihmistä ja perhettään?

Itse olen joskus pettänyt ja myöskin mua on petetty ja näin ollen tiedän kokemuksesta sen, että a) pettämisestä kertominen loukkaa ihan vitusti ja katkeroittaa ihmisen ja romuttaa luottamusta about kaikkiin maailman ihmisiin, mut tiedän myöskin b) että pettäminen ei välttämättä liity yhtään keneenkään muuhun ihmiseen kuin itseen ja omiin tarpeisiin ja toisinaan tai aika usein omaan kompleksisuuteen, että jotenkin vaikka arvottaa itseään sen kautta kuinka moni sua haluaa panna tai jotain muuta vastaavaa. Tai sit ihminen vaan nauttii seksistä. Tai sit kaikki ei vaan oo, voiks näin sanoa, YKSIAVIOISIA? Tai sit on ihmisiä, jotka erottaa rakkauden ja seksin toisistaan ja voivat touhuta mitä vaan tuolla noin ilman, että se ois hetkeäkään pois siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta, jonka ne on sydämessään vannoneet sitoutumalla kumppaniinsa.

Mun pointti on vaan se, että kuinka hyvin voi koskaan tuntea toista ihmistä? Joku kattoo yksin ollessaan töiden jälkeen aina kaks tuntia homopornoa, toinen laulaa kirosanoja, joku saattaa ehkä päästellä outoja ääniä, tehdä outoja liikkeitä, ajatella täydellistä murhaa, mut silti ne menee ja lukee lapsilleen iltasadun, suukottaa otsaa, menee aamulla töihin, nauraa kahvitunnilla ihan niin kuin kaikki muutkin ja elää ihan tavallista elämää muiden pintapuolisesti moraalisten oikeintoimijoiden parissa. Hulluja ollaan jumalauta kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Onneks ei nää syvemmälle. Eihän tuolla uskaltais liikkuakaan enää saatika pariutua ja lisääntyä.


Siis vittu huhhuh. Mitä tässä just tapahtui? Äsken me vaan kuunneltiin ihan rauhaksiin musaa. Yhtäkkii onkin kaks tuntia mennyt ja mä en oo vieläkään juonut kahvia eikä tähän aikaan enää voikaan, koska sehän ois väärin.

t. Kauko