Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!
Itsenäisyyspäivänjulistus blogissamme tulee vähän niin kuin VR - just sen verran myöhässä, ettet saa rahoja takaisin, just sen verran tökkien, ettei kokonaisuus saa sydäntäsi laulamaan, mutta kuitenkin sillain kohtuu nopeasti, että tää on äkkiä alta pois ja voikin alkaa Venaamaan Rauhassa seuraavaa. Saanen huomauttaa, että matka junalla Tampereelle taittui tänään erittäin jouhevasti ja kivuttomasti ja tuttuun tapaansa kertakaikkisen hävyttömällä hinnalla. Ensilumi ei ollut yllättänyt tänä vuonna kuin korkeintaan autoilijat. Hinnasta tosiaan tähän aivan erityispurnaus, koska mun mielestä on aidosti käsittämätöntä, että Hki-Tre meno-paluu maksaa n.60e ja ilman alennuksia, joita Viikkari yleensä tarjoilee ahkeraan, tehty päiväristeily Tallinaan kahdelta aikuiselta maksoi 46e.
Itsenäisyyspäivä on kulunut perus hyvissä meiningeissä. Sellaisten asioiden äärellä, jotka ovat niinku aidosti siistejä juttuja, kuten selvinpäin oleminen, perheen kans oleminen, lumisen maiseman tsiigailu junan ikkunoista, saunominen ja mitä noit nyt on. Noh, Ekiltä varmaan on odotettavissa perus armotonta vittuilua aiheesta, joten teilaan sen jo etukäteen sanomalla, että mä en maindaa laisinkaan, vaikka oonkin kaiken tän yök! sukuloimisen johdosta joutunut skippaamaan yhdet kinkkubileet (also known as huntin lähiökännit) ja kolmen baarin pikkujoulut (also known as yht. kolmen huntin lähiökännit). Mä oon kiltisti maksanut laskuja ja juonut vichyä ja ollut sillain hieman parempi ihminen kuin ne, jotka herää huomenna maailmanlopun darrassa, köyhänä ja kalpeana ja tajuaa, että ei vittu, joulukin on tosiaan vielä tulossa. No mitä mä oikein valehtelen? Tietenkin on se pieni ääni, joka sanoo, että sulla ei oo yhtään niin kivaa kuin noilla ja miksen mä oo tuolla noiden kans, kun ne on kännissä ja niillä on hauskaa ja jännää, mut sen äänen saa onneks hiljennettyä jollain puolikkaalla nollaseiskan kossulÄH
Mut sit mä ajattelen, että enks mä oo nähny ton kuvion jotain karkeesti arvioiden ehkä tuhatviissataa kertaa ja eiks mua oo vituttanu sellasten reissujen jäljiltä about noin tuhatkolmesataaviiskytkertaa? Enks mä haluis tehä vaik pari ulkomaanmatkaa tässä tulevana vuonna samalla, kun muut lusii jossain hikisissä toimistoissa tai tappelee jossain anopin mökillä, kun sä oot taas kännissä ja anoppikin on kännissä ja laituri on rikki ja polttopuut on loppu ja älä kuse veneestä ja sun isäs lähentelee mua ja mitä noit nyt on.. Joo, mä ehkä mieluummin istun jonkun turkoosin meren äärellä ja ahdan navan täyteen oliiveja ja fetaa ja otan sen toisenkin kannun sangriaa, kun ny halval saa kato.
Elämä on valintoja ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Tsäänssit pitää käyttää. Ne pitää tsekkaa tilanteen mukaan ja osata tunnistaa, että mietinks mä nyt kaks kertaa vai kerran? Onks mulla aikaa miettiä niinku viis sekuntia, puol minuuttia vai sit päivä tai kaks, viikko tai kaks? Tsäänssit pitää tunnistaa ja niihin pitää reagoida niiden vaatimalla tavalla. Ei me ois tota sotaakaan jätkät hävitty noin hienosti, jos ei ois jokaista tsäänssiä käytetty, mikä annettiin. Kiitos siitä kuuluu niille, jotka kerran oli nuoria. Niiden ihmisten ansiosta meillä on tänä päivänä sellainen yhteiskunta, joka tarjoaa niin rajattoman määrän tsäänssejä, ettei ihmiset osaa valita niistä ja sit ku ne ei osaa valita niistä niin ne ei osaa tarttua niihin mahdollisuuksiin ja sit ku ne ei osaa päättää eikä tarttuu ne masentuu eikä ne usko itteensä eikä ne vaihda mitään duunia tai muijaa tai baaria tai shampoomerkkiä, koska ne ei varmaan osaa valita parempaa, saa parempaa tai maailmassa ei ehkä oo mitään parempaa. Ihmiset rakastaa itseään tosi vähän. Tai emmä tiiä, mä oon rakastanut itseäni tosi vähän ja kaikki mun tutut rakastaa itseään tosi vähän ja sit, kun alkaa rakastaa itseään vähän enemmän ja haluaa olla ennen kaikkea oman itsensä kumppani ja pitää sillai huolta ja helliä ja paijata ja tehä kaikkia kivoja juttuja, mistä nauttii niin se on joidenkin mielestä väärin tai noloo. Rakastuminen on noloo, mut itseensä rakastuminen on niinku vielä nolompaa. Älkää uskoko tota! Se on tsäänssi!
Tuntematon tietty itketti. Siitä ei sinänsä muuta.
Linnan juhlien jotkut puvut itketti. Siitä sit sen verran, että olkaa nyt hyvät ihmiset edes joissain tilanteissa rehellisiä toisillenne! Oikeasti, jos sun frendi/vaimo/työkaveri on saanut kutsun linnan juhliin niin te ette niin mee sanomaan, että joo et sä näytä niinku ollenkaan lihavalta tossa puvussa tai joo, toi istuu tosi hyvin tosta rintojen kohdalta tai eiiii, ei toi printti oo mun mielestä mitenkään överi tai voihan siinä nyt ihan hyvin olla viis metriä pitkä laahus ja voithan sä sitoa ton linnun päähäs tai kääriytyä Suomen lippuun! Jokainen tsäänssi on mahdollisuus ja jokainen tilanne, joissa te näette jotain edellämainittua on tilanne, jossa te ette kaunistele tai pidä turpaanne kiinni. Mun kutsu luonnollisesti hävis postissa.
Paljon onnea 94-vuotiaalle Suomelle. Mä otan tän silmien kirvelyn nyt ennen kaikkea tsäänssinä, mut myös vihjeenä, että on aika pistää perssilmä kallelleen. Keep on rockin' in the free world!
sinun päiväs koittaa-Kauko
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
5. Luukku
Se on ihan fifty-sixty miten käy
Terveisiä Tillin-Tallin-nasta, josta palauduin hetki sitten. Ei, aloitetaan vielä kauempaa. Aloitetaan kertomalla taustoja isoäitini ja minun välisestä suhteesta. Se on diplomaattisesti ilmaistuna sanoisinko, että ainutlaatuinen ja mielellään myös ainutkertainen. Oikeastaan kyse on puhtaasta viha-rakkaus-suhteesta, jos rehellisiä ollaan ja lähes jokainen tapaaminen pitää sisällään vähintään yhden sanallisen taiston. Siksipä kiljuin riemusta tuossa pari viikkoa sitten, kun päätimme tehdä yhteisen Tallinan reissun. Ensimmäiseksi ilmoitin puhelimessa, että me menemme sillä laivalla, joka on lähtee myöhään ja palaa aikaisin. Sen jälkeen yritin olla laskematta päiviä tulevaan ulkomaanmatkaan pelonsekaisin tuntein. 12 tuntia toistemme seurassa ja se on ihan fifty-sixty miten käy.
Päivä oli menestys. Vähän se jotain sekoili, että missä ollaan ja millä mennään ja pitäiskö tota sun otsatukkaa leikata ja pitäiskö sun vähän enemmän urheilla, kun haukottelet, mutta hyvä boogie säilyi koko reissun ja kertoipa mummeli juttuja, joita en vielä ollut kuullutkaan. Kerran se eksyi laivassa, mutta bongasin sen ennen kuin kajareista olisi soinut "Kauko, Kauko, eksynyt isoäitisi odottaa sinua infopisteessä".
Materialismin ollessa yhä enemmän ja enemmän so last season, noudatimme oheista trendiä satsaamalla terveellisiin kulutustuotteisiin kuten tupakkaan, alkoholiin ja suklaaseen. Tekihän vanhempi osapuoli jopa melkoset diilit lihatiskilläkin, mua lähinnä oksetti ja kieltäydyin kohteliaasti vasikanpalasista ja muista oudoista nakkimaistiaisista, joita herra yritti tarjoilla.
Vieläkin ihan siis ihme fiilis, että seriously, eiks me tapeltu kertaakaan? Se ihmetteli sitä itsekin.
Fifty-sixty linjalla meni myös edesmennyt viikonloppu. Oli oikein koti-iltaa pizzan ja leffan ja koomailun merkeissä ja treffipäivää sovittu ja pieni oli epäilys, jotta mahdanko mä nyt vieläkään niistä Korkeasaaren porteista päästä, kun oon sinne pääsyä vongannut about sata vuotta. Pääsin! Oli parasta. Oli aurinko, vähän ihmisiä ja oli just niin kuin olin villeissä eläintarhaunelmissani aina ajatellut. Illalla kevyt keittorundi Kalliossa ja meikä hehku silkkaa onnea ja superfiilistä! Musta on niin mahtavaa, että voin oikeasti ottaa askeleen niitä naisia kohti, jotka tietää, että maailmassa on luotettavia ja hyviä miehiä, jotka oikeasti joskus saattaa jopa asettaa naisen etusijalle. Fuck you miehenalistaja-femakot: Te ootte so last season!
Sukuloiminen jatkuu heti huomenissa, Tampereella. Meinasin olla muutaman päivän. Yleensä kolmas päivä on rakkaan äitini kanssa se ratkaiseva, silloin räjähtää eli paluu olisi näillä näkymin torstaina, mikäli ei ehditä tappelemaan. Jos tapellaan, on pakko tulla vasta perjantaina, että ehditään myös sopimaan. Se(kin) on ihan fifty-sixty miten käy.
Nyt on pakko tiskata, mutta voin ottaa sen kertausharjoituksen kannalta, ärrä ja nääs on nääs ollu vähä vähemmällä reenillä täsä viime aikoina, joten sommoro. Huomenna luukutetaan itsenäisyyttä! Maltatteks odottaa?
Eestikeel-Kauko, nääs.
Ps. Joulutarinoita nyt puskemalla sieltä, perrrrkele!
Terveisiä Tillin-Tallin-nasta, josta palauduin hetki sitten. Ei, aloitetaan vielä kauempaa. Aloitetaan kertomalla taustoja isoäitini ja minun välisestä suhteesta. Se on diplomaattisesti ilmaistuna sanoisinko, että ainutlaatuinen ja mielellään myös ainutkertainen. Oikeastaan kyse on puhtaasta viha-rakkaus-suhteesta, jos rehellisiä ollaan ja lähes jokainen tapaaminen pitää sisällään vähintään yhden sanallisen taiston. Siksipä kiljuin riemusta tuossa pari viikkoa sitten, kun päätimme tehdä yhteisen Tallinan reissun. Ensimmäiseksi ilmoitin puhelimessa, että me menemme sillä laivalla, joka on lähtee myöhään ja palaa aikaisin. Sen jälkeen yritin olla laskematta päiviä tulevaan ulkomaanmatkaan pelonsekaisin tuntein. 12 tuntia toistemme seurassa ja se on ihan fifty-sixty miten käy.
Päivä oli menestys. Vähän se jotain sekoili, että missä ollaan ja millä mennään ja pitäiskö tota sun otsatukkaa leikata ja pitäiskö sun vähän enemmän urheilla, kun haukottelet, mutta hyvä boogie säilyi koko reissun ja kertoipa mummeli juttuja, joita en vielä ollut kuullutkaan. Kerran se eksyi laivassa, mutta bongasin sen ennen kuin kajareista olisi soinut "Kauko, Kauko, eksynyt isoäitisi odottaa sinua infopisteessä".
Materialismin ollessa yhä enemmän ja enemmän so last season, noudatimme oheista trendiä satsaamalla terveellisiin kulutustuotteisiin kuten tupakkaan, alkoholiin ja suklaaseen. Tekihän vanhempi osapuoli jopa melkoset diilit lihatiskilläkin, mua lähinnä oksetti ja kieltäydyin kohteliaasti vasikanpalasista ja muista oudoista nakkimaistiaisista, joita herra yritti tarjoilla.
Vieläkin ihan siis ihme fiilis, että seriously, eiks me tapeltu kertaakaan? Se ihmetteli sitä itsekin.
Fifty-sixty linjalla meni myös edesmennyt viikonloppu. Oli oikein koti-iltaa pizzan ja leffan ja koomailun merkeissä ja treffipäivää sovittu ja pieni oli epäilys, jotta mahdanko mä nyt vieläkään niistä Korkeasaaren porteista päästä, kun oon sinne pääsyä vongannut about sata vuotta. Pääsin! Oli parasta. Oli aurinko, vähän ihmisiä ja oli just niin kuin olin villeissä eläintarhaunelmissani aina ajatellut. Illalla kevyt keittorundi Kalliossa ja meikä hehku silkkaa onnea ja superfiilistä! Musta on niin mahtavaa, että voin oikeasti ottaa askeleen niitä naisia kohti, jotka tietää, että maailmassa on luotettavia ja hyviä miehiä, jotka oikeasti joskus saattaa jopa asettaa naisen etusijalle. Fuck you miehenalistaja-femakot: Te ootte so last season!
Sukuloiminen jatkuu heti huomenissa, Tampereella. Meinasin olla muutaman päivän. Yleensä kolmas päivä on rakkaan äitini kanssa se ratkaiseva, silloin räjähtää eli paluu olisi näillä näkymin torstaina, mikäli ei ehditä tappelemaan. Jos tapellaan, on pakko tulla vasta perjantaina, että ehditään myös sopimaan. Se(kin) on ihan fifty-sixty miten käy.
Nyt on pakko tiskata, mutta voin ottaa sen kertausharjoituksen kannalta, ärrä ja nääs on nääs ollu vähä vähemmällä reenillä täsä viime aikoina, joten sommoro. Huomenna luukutetaan itsenäisyyttä! Maltatteks odottaa?
Eestikeel-Kauko, nääs.
Ps. Joulutarinoita nyt puskemalla sieltä, perrrrkele!
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
4. luukku
"Aina ku mä hyppään ja pääsen siihen hyppyrin nokalle, niin mulle tulee sellanen bon voyage -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin."
Bon voyage, tout le monde tous! (korjatkaa, jos väärässä, merci)
Meni myöhäisiltaan nelonen, Eki vietti ihan totaalista koomapäivää tyypillä ja Kauko vaimoili jossain omg Matinkylässä. Tosu oli, että molemmat kirjuutellaan vuoropäivin; no, guess what? Things have changed! Tänään(kin) skriivaa Eki, Kauko hoitaa huomisen mikäli mummonsa kanssa vietetyltä päiväristeilyltä ehtii, kuin myös itsenäisyyspäivän. Äh, ei me olla niin rajoittuneita! Kunhan joku kirjoittaa jotain. Faktaa, tietty.
Eilisen fiilis oli vahvasti bon voyage. Parin viikon saikun jälkeen oli ilo ottaa haparoiva askel työelämään tekemällä ilta kantakapakassa. Varmaan ihan ok-ilta tiedossa, ihmisethän säästelee voimiaan ja lompakoitaan itsenäisyyspäivän aattoon! Just exactly how wrong can you go?
Työ on duunia. Ja pakko tunnustaa omaa tirkistelijäluonnetta; hassua skrollata baaritiskin takaa sitä noin 150-päistä ihmislaumaa miettien: En tunne, en tunne, oon nähny, toikin meni naimisiin, tollahan on jo muksu! Oih! Tohon olin ihastunut pienenä, en tunne, tolla ei oo salee ikää, tolle oon antanut. Ja tolle. Ai niin, myös tolle. Ihana, uuh! Eli jos joskus näette mut tiskin takana ikäänkuin omissa ajatuksissani, ajatukset menee tota rataa.
Ihan pienen hetken valtasi se 'tää on niin nähty'-olo, kun sadannennentuhannenen kerran sanot samalle tyypille, et "ihan oikeesti, mä en myy sulle!" Eikä se oo vittuilua, järjenkäyttöä vaan.
Hyvän työillan tunnistaa siitä, kun ei malttais lopettaa. Joko duunikaverit on niin mukaansatempaavia noloine tarinoineen, tai ilta on vasta aluillaan ovien sulkeuduttua. Sain ehkä liikaa faktaa kamujen operaatioista, mutta sillä mitään väliä. Varuiks vielä parin tunnin girltalkit, koska kotiin ei oo kiire (koira mummollassa viikonlopun).
Tyypillä varmasti darra, laitanpa viestin. Saanpas vastauksen. Vastaan. Saan vastauksen. Jumalauta! Pari kertaa vielä kiellon päälle ennenkuin puoliväkisin tehty, kahden tunnin yöunien jälkeen ilmoitettu: "Mä tuun sinne"
Puhdasta sunnuntaikoomaa ilman krapulaa. Taitolaji, taitolaji..
Ikinä en oo menny kakkostöihin ilman alla olevaa omaa duunipäivää, koskaan en oo hengaillut noin myöhään paskanjauhannan lomassa, milloinkaan en oo vääntänyt koomaista itseäni kenellekään, kerta se on ensimmäinenkin mennä töihin parin viikon saigonin jälkeen. Huomenna se koittaa.
Bon voyage taisi nyt johtaa harhaan, käyttäisin mieluummin sanontaa 'bon appétit'; tulipahan koettua.
-Eki the French soldier
ps. Naiset! Jos ja kun makoilette sohvalla jonkun tyypin hoteissa, ja se tyyppi ottaa tiukan katsekontaktin, pyyhkäisee jotain ylähuuleltanne, niin eikö kyseessä ole irronnut ripsi? Ripsi sitten puhalletaan sormenpäältä kauas matkaan ja toivotaan jotain?
Nope. "Sullahan on viikset"
Bon voyage, tout le monde tous! (korjatkaa, jos väärässä, merci)
Meni myöhäisiltaan nelonen, Eki vietti ihan totaalista koomapäivää tyypillä ja Kauko vaimoili jossain omg Matinkylässä. Tosu oli, että molemmat kirjuutellaan vuoropäivin; no, guess what? Things have changed! Tänään(kin) skriivaa Eki, Kauko hoitaa huomisen mikäli mummonsa kanssa vietetyltä päiväristeilyltä ehtii, kuin myös itsenäisyyspäivän. Äh, ei me olla niin rajoittuneita! Kunhan joku kirjoittaa jotain. Faktaa, tietty.
Eilisen fiilis oli vahvasti bon voyage. Parin viikon saikun jälkeen oli ilo ottaa haparoiva askel työelämään tekemällä ilta kantakapakassa. Varmaan ihan ok-ilta tiedossa, ihmisethän säästelee voimiaan ja lompakoitaan itsenäisyyspäivän aattoon! Just exactly how wrong can you go?
Työ on duunia. Ja pakko tunnustaa omaa tirkistelijäluonnetta; hassua skrollata baaritiskin takaa sitä noin 150-päistä ihmislaumaa miettien: En tunne, en tunne, oon nähny, toikin meni naimisiin, tollahan on jo muksu! Oih! Tohon olin ihastunut pienenä, en tunne, tolla ei oo salee ikää, tolle oon antanut. Ja tolle. Ai niin, myös tolle. Ihana, uuh! Eli jos joskus näette mut tiskin takana ikäänkuin omissa ajatuksissani, ajatukset menee tota rataa.
Ihan pienen hetken valtasi se 'tää on niin nähty'-olo, kun sadannennentuhannenen kerran sanot samalle tyypille, et "ihan oikeesti, mä en myy sulle!" Eikä se oo vittuilua, järjenkäyttöä vaan.
Hyvän työillan tunnistaa siitä, kun ei malttais lopettaa. Joko duunikaverit on niin mukaansatempaavia noloine tarinoineen, tai ilta on vasta aluillaan ovien sulkeuduttua. Sain ehkä liikaa faktaa kamujen operaatioista, mutta sillä mitään väliä. Varuiks vielä parin tunnin girltalkit, koska kotiin ei oo kiire (koira mummollassa viikonlopun).
Tyypillä varmasti darra, laitanpa viestin. Saanpas vastauksen. Vastaan. Saan vastauksen. Jumalauta! Pari kertaa vielä kiellon päälle ennenkuin puoliväkisin tehty, kahden tunnin yöunien jälkeen ilmoitettu: "Mä tuun sinne"
Puhdasta sunnuntaikoomaa ilman krapulaa. Taitolaji, taitolaji..
Ikinä en oo menny kakkostöihin ilman alla olevaa omaa duunipäivää, koskaan en oo hengaillut noin myöhään paskanjauhannan lomassa, milloinkaan en oo vääntänyt koomaista itseäni kenellekään, kerta se on ensimmäinenkin mennä töihin parin viikon saigonin jälkeen. Huomenna se koittaa.
Bon voyage taisi nyt johtaa harhaan, käyttäisin mieluummin sanontaa 'bon appétit'; tulipahan koettua.
-Eki the French soldier
ps. Naiset! Jos ja kun makoilette sohvalla jonkun tyypin hoteissa, ja se tyyppi ottaa tiukan katsekontaktin, pyyhkäisee jotain ylähuuleltanne, niin eikö kyseessä ole irronnut ripsi? Ripsi sitten puhalletaan sormenpäältä kauas matkaan ja toivotaan jotain?
Nope. "Sullahan on viikset"
Tänään ois irronnut.
Tänään kuultuja, koettuja ja nähtyjä kokemuksia aion käyttää salavaivihkaisesti tulevissa blogeissani. Ihan vaan niinku outside the calendar. -Eki
lauantai 3. joulukuuta 2011
3. luukku
Asiat ovat niin kohdallaan kuin voivat olla ja minulla on tasapainoinen olo.
Hyvää joulukuun kolmatta! Eki on taas huutelemassa ja höpisemässä omiaan. Tai on heti, kunhan löytää kuulokkeet ja aloittaa musankuuntelun. Eli nyt.
Kuten Matin viisaus tuossa yllä kertoo, asiat on hyvin. Tänään oli eriskummallinen ja nopeasti mennyt päivä. Tai siis eilen. Ei takerruta kellonviisareihin!
Kostoksi kaikesta haahuilusta viimeisen parin sairaslomaviikon aikana, heräsin viime yönä yhden jälkeen. Uni tuli katkonaisesti ja pikku päikkärit venyi puoli viiteen. Hyvä buugi, päivä melkein mennyt! SO NOT, niinkuin hyppyrin legenda sanoisi; otetaan ilo irti lopuista tunneista.
Puhelimen tsekkaus: 7 vastaamatonta puhelua, 5 tekstiviestiä. Okka, nopean pläräyksen jälkeen päädyin soittamaan aina huolissaan olevalle mudelle, pikkusiskolle ja tietty tyypille. Olihan tänääneilentänääneilen (whatever!) ruokatällit. Luvassa miesruokaa. Oijjoi. Koira ulos, kuuma suihku, pakkelit naamaan ja mars. "Mä tuun kuudelta" mun suusta kuultuna ei tarkoita, että olisin paikalla kuudelta. Aikaisintaan varttia yli. Mut hei, hyvää kannattaa odottaa! ....vai siis mitähä?
Mä olin suhteellisen hyödytön apukokki, sentään murskasin mustapippurit morttelissa, muuten puhuin taas liikaa ja sain osakseni ihmetteleviä katseita. Leikkasin sentään tyypin tukkaa, mutta ylpeyteni ei antanut periksi käyttää rollaattorilta näyttäviä keittiötikkaita. Kyllä tää käsi kestää! Ens kerralla käytän tikkaita.
Safka oli hyvää, miehekästä ja ronskia, seura oli hyvää, mun jutut oli "tosi hyviä". Hyvä meno!
Ennen päikkäreitä käydyt hassunkuriset chat-keskustelut kamujen kanssa, paljon unta, miesruokaa. Asiat on niin kohdallaan kuin voivat olla ja minulla on tasapainoinen olo.
Työstressikin katosi, kun jossain maailmalla seikkaillut saikkulappu saavutti määränpäänsä ja pomolta tuli oikein hymiöviesti :)
Tyypin kanssa parasta on vitsailu. Ja se, että kysessä ei ole parisuhde. Viihtymistä at it's best. Toki ymmärrän jos se ei enää halua leikkiä mun kaa. Alexander-leffan aikana kuullut asiani: "No kuka toi nyt on?", "Miksei noilla oo housuja?" "Sit ku mä oon rokkitähti ja päätän lopettaa urani, avaan norsufarmin, jossa kasvatan viisaita norsuja hyötykäyttöön. Joskus sotanorsuiks, mut muuten vaan semmosia persoonallisia taitajia", "Eks tää oo nyt ihan homostelua?", "Jos mä johtaisin noiden joukkoja, pakottaisin ne vaihtaa noi kypärät tyylikkäämpiin"
Televisiota vailla olin hullaantunut perjantain tarjonnasta. Kanavasurffailu tarjoili Scary Movien, Hohdon, Alexanderin ja pätkiä ah, niin ihanasta Jersey Shoresta.
En lähe yksityiskohtiin sen kummemmin, mutta ilta oli menestys. Ainakin omalle mielenterveydelle. Ihan pienen hetken tuli se kauan odotettu 'nyt on kaikki hyvin'-olo.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kotimatkalla lähikuppilasta just ennen pilkkua haettu röökiaski, koira ulos ja huonolla menestyksellä venyttely. Pää ei taipunutkaan vasemmalle. Vihlas sillai, että olisin huutanut, jos kello ei olis ollut noin paljon.
Jos elämä olis aina yhtä kivaa kun tänään, kävis se tylsäks.
-EGI
Hyvää joulukuun kolmatta! Eki on taas huutelemassa ja höpisemässä omiaan. Tai on heti, kunhan löytää kuulokkeet ja aloittaa musankuuntelun. Eli nyt.
Kuten Matin viisaus tuossa yllä kertoo, asiat on hyvin. Tänään oli eriskummallinen ja nopeasti mennyt päivä. Tai siis eilen. Ei takerruta kellonviisareihin!
Kostoksi kaikesta haahuilusta viimeisen parin sairaslomaviikon aikana, heräsin viime yönä yhden jälkeen. Uni tuli katkonaisesti ja pikku päikkärit venyi puoli viiteen. Hyvä buugi, päivä melkein mennyt! SO NOT, niinkuin hyppyrin legenda sanoisi; otetaan ilo irti lopuista tunneista.
Puhelimen tsekkaus: 7 vastaamatonta puhelua, 5 tekstiviestiä. Okka, nopean pläräyksen jälkeen päädyin soittamaan aina huolissaan olevalle mudelle, pikkusiskolle ja tietty tyypille. Olihan tänääneilentänääneilen (whatever!) ruokatällit. Luvassa miesruokaa. Oijjoi. Koira ulos, kuuma suihku, pakkelit naamaan ja mars. "Mä tuun kuudelta" mun suusta kuultuna ei tarkoita, että olisin paikalla kuudelta. Aikaisintaan varttia yli. Mut hei, hyvää kannattaa odottaa! ....vai siis mitähä?
Mä olin suhteellisen hyödytön apukokki, sentään murskasin mustapippurit morttelissa, muuten puhuin taas liikaa ja sain osakseni ihmetteleviä katseita. Leikkasin sentään tyypin tukkaa, mutta ylpeyteni ei antanut periksi käyttää rollaattorilta näyttäviä keittiötikkaita. Kyllä tää käsi kestää! Ens kerralla käytän tikkaita.
Safka oli hyvää, miehekästä ja ronskia, seura oli hyvää, mun jutut oli "tosi hyviä". Hyvä meno!
Ennen päikkäreitä käydyt hassunkuriset chat-keskustelut kamujen kanssa, paljon unta, miesruokaa. Asiat on niin kohdallaan kuin voivat olla ja minulla on tasapainoinen olo.
Työstressikin katosi, kun jossain maailmalla seikkaillut saikkulappu saavutti määränpäänsä ja pomolta tuli oikein hymiöviesti :)
Tyypin kanssa parasta on vitsailu. Ja se, että kysessä ei ole parisuhde. Viihtymistä at it's best. Toki ymmärrän jos se ei enää halua leikkiä mun kaa. Alexander-leffan aikana kuullut asiani: "No kuka toi nyt on?", "Miksei noilla oo housuja?" "Sit ku mä oon rokkitähti ja päätän lopettaa urani, avaan norsufarmin, jossa kasvatan viisaita norsuja hyötykäyttöön. Joskus sotanorsuiks, mut muuten vaan semmosia persoonallisia taitajia", "Eks tää oo nyt ihan homostelua?", "Jos mä johtaisin noiden joukkoja, pakottaisin ne vaihtaa noi kypärät tyylikkäämpiin"
Televisiota vailla olin hullaantunut perjantain tarjonnasta. Kanavasurffailu tarjoili Scary Movien, Hohdon, Alexanderin ja pätkiä ah, niin ihanasta Jersey Shoresta.
En lähe yksityiskohtiin sen kummemmin, mutta ilta oli menestys. Ainakin omalle mielenterveydelle. Ihan pienen hetken tuli se kauan odotettu 'nyt on kaikki hyvin'-olo.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kotimatkalla lähikuppilasta just ennen pilkkua haettu röökiaski, koira ulos ja huonolla menestyksellä venyttely. Pää ei taipunutkaan vasemmalle. Vihlas sillai, että olisin huutanut, jos kello ei olis ollut noin paljon.
Jos elämä olis aina yhtä kivaa kun tänään, kävis se tylsäks.
-EGI
perjantai 2. joulukuuta 2011
2. Luukku
Kaikki on all right ainakin minulla. En tiedä, onko muilla.
Eilen oli tosiaan harvinaisen kakka torstai. Eki otti pitkälti levon kannalta ja vihdoin ja viimein itsensä ihmisten pariin saatuaan keskittyi lähinnä vittuilemaan täydellisestä parisuhteestani. Oh joy! Kostoksi nakitin sille joulukalenterin avauksen, joka siis piti hoitaa yhdessä. Mut niinku kaikissa pitkissä ja tällaisissa arkisissa suhteissa, asiat sit vaan yön yli nukuttuna onkin ihan all right. Sitäpaitsi näkisitte sen, eihän sille nyt voi olla pitkävihainen, kun se tuottaa niin paljon riemua ja (vahingon-)iloa elämääni. Ai still laav juu, dount vöri.
Kaikkihan sen tietää, kuinka sitä purkaa kaiken kiukkunsa ja harmistuksensa just niihin läheisimpiin ihmisiin tai antaa niiden odottaa tai ilmoittaa viime tingassa, että emmä jaksakaan tai pääsekään tai ihan sama, koska ne ei oo niitä mummolaan lähteviä kesälomajunia tai niitä Teneriffalle lentäviä pakettimatkakoneita, jotka EI odota.
Haluaisin hetken puhua kuitenkin vitutuksen syvimmästä olemuksesta, ehkä juuri siksi, että tähän aikaan aamusta ei ole ehtinyt tapahtumaan mitään mikä olisi saanut sen v-käyrän nousukiitoon. Vitutusta on neljänlaista.
Missä tahansa vitutuksessa on se huono puoli, että se tarttuu. Tarttuu helpommin kuin hepatiitti jatkoilla Itä-Helsingissä..tai Olarissa. Niin se tarttui eilenkin, vaikka kovasti yritin, etten sitä enää mukanani tuo, mutta sitten kun pääsin tänne täydellisen parisuhteeni maalliseen päämajaan niin johan tuli taas jaettua tätäkin jouluiloa. Yöllä heräsin ikäänkuin kaiken kukkuraksi vielä niin kertakaikkiseen painajaiseen, että hyi stana. Silloin oli jo kuitenkin kaaos laskeutunut ja kainalopaikka heltyi samantien. Kyllä se vaan niin on, että painajaisista on vaan paljon kivempi herätä kaksin kuin yksin.
Tästä, kun mä nyt lähden tohon kahvia keittelemään, voin vaan sanoa rakkaan mäkimestarimme tavoin, että kaikki on all right ainakin minulla, en tiedä onko muilla. Perjantai, veronpalautukset, aurinko tossa nouseepi ja asiat tuntuu hyviltä. On kiva koti, kiva poikkis ja jopa sukulaiset, joiden kanssa olen huomaamattani sopinut viettäväni seuraavan puolentoista viikon sisällä ihan luvattoman paljon aikaa, tuntuu kivoilta. Kahvikin oli tarjouksessa ja siitä puheen ollen:
OSALLISTU SUUREEN JOULUKILPAILUUN!
Lähetä traagisin, tragikoomisin tai muuten vaan kaaosvitutuksellisin joulumuistosi meille ja me palkitsemme parhaan kahvipaketilla ja pötköllisellä kardemummaa niin saat siihen kahviin ripauksen joulumaata! Voit kirjoittaa sen joko johonkin joulukalenterin kommenttilaatikkoon tai lähettää sen sähköpostilla. Kilpailu alkaa nyt tai oikeammin eilen ja jatkuu aina 15.12 asti, jotta saamme sitten voittajaan yhteyden ennen aattoa. Saattaapi sinne ehkä jollekin lähteä lohdutuspalkintokin, jos oikein paljon hienoja joulutarinoita kerääntyy! Otamme voittajaan henkilökohtaisesti yhteyttä paketin perille saamiseksi, joten voit käyttää nimimerkkiä. Huutelemme täällä sitten, jos ei ole sähköpostia tiedossa, joten käy myöskin kurkkimassa täällä viimeistään kilpailun loputtua, oliko sinun joulusi eniten hanurista.
Kaikki all right-Kauko ei toivo yhtään palanutta lamppua kenenkään jouluvaloihin.
Eilen oli tosiaan harvinaisen kakka torstai. Eki otti pitkälti levon kannalta ja vihdoin ja viimein itsensä ihmisten pariin saatuaan keskittyi lähinnä vittuilemaan täydellisestä parisuhteestani. Oh joy! Kostoksi nakitin sille joulukalenterin avauksen, joka siis piti hoitaa yhdessä. Mut niinku kaikissa pitkissä ja tällaisissa arkisissa suhteissa, asiat sit vaan yön yli nukuttuna onkin ihan all right. Sitäpaitsi näkisitte sen, eihän sille nyt voi olla pitkävihainen, kun se tuottaa niin paljon riemua ja (vahingon-)iloa elämääni. Ai still laav juu, dount vöri.
Kaikkihan sen tietää, kuinka sitä purkaa kaiken kiukkunsa ja harmistuksensa just niihin läheisimpiin ihmisiin tai antaa niiden odottaa tai ilmoittaa viime tingassa, että emmä jaksakaan tai pääsekään tai ihan sama, koska ne ei oo niitä mummolaan lähteviä kesälomajunia tai niitä Teneriffalle lentäviä pakettimatkakoneita, jotka EI odota.
Haluaisin hetken puhua kuitenkin vitutuksen syvimmästä olemuksesta, ehkä juuri siksi, että tähän aikaan aamusta ei ole ehtinyt tapahtumaan mitään mikä olisi saanut sen v-käyrän nousukiitoon. Vitutusta on neljänlaista.
- Objektiivisessa vitutuksessa tiedät tasan, mikä/kuka vituttaa etkä anna muiden asioiden vaikuttaa siihen sen kummemmin. Se on siellä taustalla ja odottaa ratkaisuaan, muttei vaikuta jokapäiväiseen elämään. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa eiliseltä, että pesutupa-aikoja ei ollut silloin kun minä olisin halunnut tai tiskit, jotka ovat tiskaamatta tai että palkka ei ollut tullut silloin, kun piti.
- Yleisvitutus. Kaikki vituttaa vähäsen. Ei ole tarkkaa syytä, mutta niitä on kiva keksiä niin kauan kunnes eniten vituttaa kaikki. Ensin ehkä vituttaa joku perussuomalainen aamutelevisiossa, sitten vituttaa joku Nina Mikkonen ja sitten se, että Kova Laki on peruttu jonkun veneilyn tai taitoluistelun tieltä kolmatta kertaa tässä kuussa.
- Subjektiivinen vitutus on melkein yhtä kuin masennus, mutta se ei kestä päiviä ja on tapahtuessaan voimakkaamman tuntuinen. Olen surkea. Olen vanha ja lihava ja huonokuntoinen harmaa ihmisraunio, jonka joka paikkaa kolottaa eikä kukaan rakasta. Ylennykset menevät sivusuun enkä koskaan saa arvostusta töissä, koulussa, perheessä, koska olen huono ihminen. Noin, nyt tippui voileipäkin vielä ja tietysti voipuoli alaspäin. On ihan sama mitä televisiosta tulee, koska en ole ansainnut sen katselemista ja jos sieltä tulee komediaa se voisi vaikka piristää mieltä ja sitähän emme halua.
- Kaaosvitutus. Toimii kaavalla (Objektiivinen+Yleis+Subjektiivinen)x1000. Mene nukkumaan ja toivo parasta.
Missä tahansa vitutuksessa on se huono puoli, että se tarttuu. Tarttuu helpommin kuin hepatiitti jatkoilla Itä-Helsingissä..tai Olarissa. Niin se tarttui eilenkin, vaikka kovasti yritin, etten sitä enää mukanani tuo, mutta sitten kun pääsin tänne täydellisen parisuhteeni maalliseen päämajaan niin johan tuli taas jaettua tätäkin jouluiloa. Yöllä heräsin ikäänkuin kaiken kukkuraksi vielä niin kertakaikkiseen painajaiseen, että hyi stana. Silloin oli jo kuitenkin kaaos laskeutunut ja kainalopaikka heltyi samantien. Kyllä se vaan niin on, että painajaisista on vaan paljon kivempi herätä kaksin kuin yksin.
Tästä, kun mä nyt lähden tohon kahvia keittelemään, voin vaan sanoa rakkaan mäkimestarimme tavoin, että kaikki on all right ainakin minulla, en tiedä onko muilla. Perjantai, veronpalautukset, aurinko tossa nouseepi ja asiat tuntuu hyviltä. On kiva koti, kiva poikkis ja jopa sukulaiset, joiden kanssa olen huomaamattani sopinut viettäväni seuraavan puolentoista viikon sisällä ihan luvattoman paljon aikaa, tuntuu kivoilta. Kahvikin oli tarjouksessa ja siitä puheen ollen:
OSALLISTU SUUREEN JOULUKILPAILUUN!
Lähetä traagisin, tragikoomisin tai muuten vaan kaaosvitutuksellisin joulumuistosi meille ja me palkitsemme parhaan kahvipaketilla ja pötköllisellä kardemummaa niin saat siihen kahviin ripauksen joulumaata! Voit kirjoittaa sen joko johonkin joulukalenterin kommenttilaatikkoon tai lähettää sen sähköpostilla. Kilpailu alkaa nyt tai oikeammin eilen ja jatkuu aina 15.12 asti, jotta saamme sitten voittajaan yhteyden ennen aattoa. Saattaapi sinne ehkä jollekin lähteä lohdutuspalkintokin, jos oikein paljon hienoja joulutarinoita kerääntyy! Otamme voittajaan henkilökohtaisesti yhteyttä paketin perille saamiseksi, joten voit käyttää nimimerkkiä. Huutelemme täällä sitten, jos ei ole sähköpostia tiedossa, joten käy myöskin kurkkimassa täällä viimeistään kilpailun loputtua, oliko sinun joulusi eniten hanurista.
Kaikki all right-Kauko ei toivo yhtään palanutta lamppua kenenkään jouluvaloihin.
JOULUKALENTERI ALKAA: 1. Luukku
ONPA MENTAALINEN OLO.
Näin Kaukon eilen. Kylmänviileästi hän sysäsi kalenterinavauksen minulle. Okka. Täällä sitä ollaan pari tuntia myöhässä. Pari tuntia + päivä.
Joulukalenterimme idea on M.N. Mikä M.N.? te kysytte. No Matti Nykänen tietenkin! Joka päivä lainaamme hänen sitaattejaan, jo toivomme teiltä bfgziljoonilta lukijoilta tragikoomisinta joulumuistoa. Voittaja saa kultamokkaa!! PAKETOITUNA!
Mutta hei, onpa mentaalinen olo (Matti Nykänen)
Lähestulkoon skifii-fiilis.
Eilen vietetty tyttötapaaminen meinasi päättyä ikävästi, koska unessani kello ilmoitti ajan olevan 15.35. Tyypillä pitäis olla viideltä! Oikeasti kello oli 1.13. What do you know...
Periaatteessahan nää seuraavan kahdenkymmenenneljän päivän bloggailut ei poikkea aiemmista; nyt vaan haetaan aihe Masalta. Eiks niin, Kauko? Auta mua!
Mentaalinen olo. Vahvasti. Olin eilen niin raivona ja turhautunut työjuttuihin, että meinasin seota. Sitten näin typykät bingon huumassa ja olin taas oma itseni. Ja sitä ennen puhuin tyypin kanssa. Kaikki hyvin, Eki on taas meiningeissä. Kyllähän se oli tiedossa, että jos kolme päivää menee hyvällä buugilla, niin paha fiilis venailee jossain nurkan takana.
Ollaan mentaalisia hetki. Mitä sä näet? Mä näen itseni jossain ihan muualla, kaukana kaikesta paskasta. Jossain niin kaukana, ettei puhelimetkaan toimi.
Mut täällä ollaan!
Mulla ei nyt yksinkertasesti oo mitään sanottavaa, try again later.
Mutta ihmeessä, rakkaat lukijat, kertokaa grreiseimmät joulumuistonne! Vain sen tekemällä voitte voittaa paketillisen kahvia! Juhla Mokkaa! Ajatelkaas sitä!
-Eki, jonka aivoissa mennään näin: ----------------
Näin Kaukon eilen. Kylmänviileästi hän sysäsi kalenterinavauksen minulle. Okka. Täällä sitä ollaan pari tuntia myöhässä. Pari tuntia + päivä.
Joulukalenterimme idea on M.N. Mikä M.N.? te kysytte. No Matti Nykänen tietenkin! Joka päivä lainaamme hänen sitaattejaan, jo toivomme teiltä bfgziljoonilta lukijoilta tragikoomisinta joulumuistoa. Voittaja saa kultamokkaa!! PAKETOITUNA!
Mutta hei, onpa mentaalinen olo (Matti Nykänen)
Lähestulkoon skifii-fiilis.
Eilen vietetty tyttötapaaminen meinasi päättyä ikävästi, koska unessani kello ilmoitti ajan olevan 15.35. Tyypillä pitäis olla viideltä! Oikeasti kello oli 1.13. What do you know...
Periaatteessahan nää seuraavan kahdenkymmenenneljän päivän bloggailut ei poikkea aiemmista; nyt vaan haetaan aihe Masalta. Eiks niin, Kauko? Auta mua!
Mentaalinen olo. Vahvasti. Olin eilen niin raivona ja turhautunut työjuttuihin, että meinasin seota. Sitten näin typykät bingon huumassa ja olin taas oma itseni. Ja sitä ennen puhuin tyypin kanssa. Kaikki hyvin, Eki on taas meiningeissä. Kyllähän se oli tiedossa, että jos kolme päivää menee hyvällä buugilla, niin paha fiilis venailee jossain nurkan takana.
Ollaan mentaalisia hetki. Mitä sä näet? Mä näen itseni jossain ihan muualla, kaukana kaikesta paskasta. Jossain niin kaukana, ettei puhelimetkaan toimi.
Mut täällä ollaan!
Mulla ei nyt yksinkertasesti oo mitään sanottavaa, try again later.
Mutta ihmeessä, rakkaat lukijat, kertokaa grreiseimmät joulumuistonne! Vain sen tekemällä voitte voittaa paketillisen kahvia! Juhla Mokkaa! Ajatelkaas sitä!
-Eki, jonka aivoissa mennään näin: ----------------
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)