Ihan kiva ei riitä

Mä paljastan teille nyt yhden paheeni.. tai no, se on enemmänkin ns. guilty pleasure eikä pahe. Mä luen aika paljon blogeja, mutta ns. muotiblogit ja hömppäblogit sun muut ei yleensä kolahda meikäläiseen oikeastaan niin mitenkään sisällön köyhyyden ja turhamaisuuden takia, mutta yhden olen kelpuuttanut omiin suosikkeihini.

On suorastaan rikollista, mutta ennen kaikkea aivan helvetin ärsyttävää, että maailmassa (oikeastaan samassa kaupungissa) voi olla ihminen, jonka blogista välittyy fiilis, että elämä on täydellistä. Elämä ei ole täydellistä, senhän kaikki tietää, mutta tätä blogia seuratessa voi hetken uskoa siihen illuusioon, että kaikki on kaunista, hyvää ja ihanaa ja maailma on täynnä huumoria ja rakkautta ja loppujen lopuksi elämä on aika kepeää ja simppeliä, kun vaan osaa nauttia pikkujutuista (ja jos on hyvä kamera). En dissaa. Aluksi olin jopa kateellinen, mutta ajan mittaan kun olen lueskellut niin kyllä sieltä sellainen semiaito tyytyväisyys elämään ja itselleni niin vieras tasapainoinen onnellisuus paistaa läpi. Se on hyvä juttu. Sellasta on oikeastaan ihan kiva lukea aina välillä.

Siispä imemään positiivisuutta omaankin päivään, joka jälleen kerran kuluu täällä keskioluen ja koskenkorvan luvatussa lähiössä vanhojen pappojen torstaiaamuördäilyä kuunnellen, ja eksyinpä bongaamaan omia mielijuttuja ja unohtamaan taustamölyn hetkeksi.

Elämä on.

pure love,
Kauko