Samaan aikaan se on kyllä huonoimmillaan, koska itselleen ja omille ajatuksille tai teoille ei pitäis nauraa, niiden tukena tulis seistä.
Mä oon aina sivuuttanut vakavasti otettavat asiat jollain tilanteeseen sopivalla vitsillä, mut aina se ei ole hyvä.
Nyt on jo kesäkuu.
Tammikuun vika päivä, kotiutuessani hoidosta päätin, että asioihin tulee muutos. Millanen muutos tai millä aikataululla, oli arvoitus.
Se kotiintulotiistai on jääny mieleen muutamastakin syystä; olin viimeset 5 viikkoa viettänyt "täyshoidossa", hokien ulkoa opeteltuja lauseita, koska niitä hokemalla ei tarvitse puhua oikeista tunteista. Hoito oli intensiivistä ja tehokasta, mutta mulle liikaa.
Himaan paluu oli shokki. Yhtäkkiä ne kaikki ongelmat ja käytännön jutut oli vastassa, eikä ollut lupaa ottaa brenkkua tai selkään taputtavia kohtalotovereita.
Kävin ekana koti-iltana faijalla ja AA-palaverissa, mut ne alkkikset olikin alottaneet tuntia liian aikasin. Pakkasessa himaan.
Siinäs sit selvinpäin setvit kaikki ongelmas. Väkisin jaksaa yrittää jonku tovin! Sit jää joku asia hoitamatta, kuulet jotain kännitoilailujas ja yrität hengittää syvään, mut ei onnistu. Vedät lärvit ja päädyt Jorviin. Shit happens.
Siinä on jotain skifiä siinä dokailussa. Tulee ajatus ottaa vähän viintä, marssit Alkoon, ostat hyllyt tyhjiks, palaat himaan ja alat kiskomaan.
Ei mitään hienoa, ei bailuja, senku itket itekses ja juot. Aamulla oksennat.
Mutku on pakko. Oikeesti, se on pakko. Siinä ei oo mitään järkeä, hienoutta tai järkeä, mut on pakko!
Mä oon sosiaalinen ihminen, jolla on kaikki ainekset normisettiin, mut silti ku angsti iskee päälle, valitsen juoda itekseni salaa sohvalla. Menisin ees bileisiin mut ei!
Koko ajan mietit, eikö sitä vaan osaa juoda vai haluaako kuolla vai mitä hittoa?! Kenellekään ei voi puhua, koska kaikilla on omat ongelmat ja pitäis jaksaa. Ja pitäis kuitenki puhua!
Sit tulee retkahduksia, joista häpeissään kertoo eka tärkeimmille, sit koko maailmalle. Eikä ne oo isoja asioita, mut ne jää kalvamaan. On ollut vähän niinku heikko, eikä se sovi!
Ja mikä se häpeä on?! Sitä varuiks häpeää retkahtamisen ohella sitä kuudennen luokan musikaalissa laulettua virhenuottia, koska on huono ihminen! Järjettömyyden kyllä tajuaa, mutta ei sitä sovella normielämään.
Koko ajan mielessä on eka katko, toka katko, kolmas katko, mylly-hoito ja raittius, jota ei haldannu. Paitsi nyt. Mut ei se helppoa oo, yllättävän vaikeeta.
Lopun ikääni mulla tulee olemaan kirkkoveneen mallinen arpi vasemmassa ranteessa muistutuksena siitä, ettei elämä lopu 25-vuotiaana.
Kenellä on helppoa? Käsi ylös!
-eki
<3
VastaaPoistaNo Huh! Aika pätäkkää tekstiä. Kirjoitat niin värikkäästi ja hauskasti, että en oikein aina tiedä minkä voi ottaa tosissaan ( tai en tunne sua tarpeeksi ?)
VastaaPoistaKyllä mullekin kuppi maistuu, mutta se on sellaista juhlajuomista. On elämässä ollut aikoja, jolloin piti valita. Joko dokaan tai sit yritän pinnalle. Näin ikääntyessä, en saa enää niin kiksejä lärveistä, että sitä jaksaisin. Mut kyl mä tiedän mistä puhut ( kirjoitat.) Hitto, kun voisin jotenkin jeesaa ongelmassasi... Muista, jokainen juomaton päivä on voitto. Älä jää liikaa murehtii "repsahduksia," ole reippaasti itselle armollinen, eikä ne kalsarikännit silloin tällöin tapa. Juoppohulluus on osa sinua, mutta yritä hallita sitä. Näin minä asian itselle selitän ja otan välillä kunnon lärvit ja saan vain huomata, et ei se oo enää mun juttu. Hei, Tsemppiä! P:S Toivottavasti en ollut nyt jotenkin korni?
Hyvä M, et ollut korni!
PoistaMun pitäis ite hogaa, et mistä kiikastaa; kauheesti oon tehnyt syväanalyyseja itestani, mut so far ei mitään tulosta.
Just toi armollisuus on työn alla ja hauskuudesta oon aatellu saada elantoni. Koska maailma tarvitsee naurua!
Ja hei, ihan vilpitön kiitos kommentista, koska en myönnä mitään mut itkin vähän. Sikanoloa. -Eki
Duuuuude, tää oli mahtava kirjoitus. Imaginary high five!!! Ja hei, pistänpä viel syrämenki: <3 . Noin.
VastaaPoistaSyrän sullekin, hölmö. Nauti grööönlannista, kuulemma eskimot siellä näyttää hyviltä! (ehkä vain minun korvieni kuulemaa puppua)
PoistaTämän luettuani on kyllä pakko nostaa käsi ylös ja todeta, että kyllä, minulla on helppoa. Eikä silleen rehvastelumielessä, vaan symppaavaasti. Omat murheet tuntuu aika pieniltä.
VastaaPoistaNiin että: o/
Kiitos Tiina! Ja monella tavalla itelläkin on helppoa; maailma on niin hirveitä kohtaloita täynnä, et salettiin löytyy aina joku, jolla menee huonommin. Jollain tavalla se jopa lohduttaa.
PoistaJa esim. nyt on helvetin hyvä fiilis, viikko sit näki maailmanlopun mielessään.
Mut ei kyllä, oli se riippuvuus joku päihde, ihminen, asia, ihan mikä tahansa, ni on se pahimmillaan tosi tiukasti otteessaan pitävä ja tuhoava.
Terkut kaikille addikteille: elämä voittaa!
-eki