Fighter

Tiedättekö miten saa elämään vähän uutta perspektiiviä? Matkustamalla menneisyyteen - tässä tapauksessa esimerkiksi tapaamalla niitä vanhoja kamuja, jotka on vaan jotenkin jäänyt, kun jotain muuta on tullut tilalle. Kertomalla näille vanhoille kamuille mitä oikeasti nykyään kuuluu ja mitä tässä nyt on ollut ja tapahtunut niin on tervehdyttävää seurata niiden reaktioita, jotka saattaa aika valtavasti erota niiden ihmisten reaktioista, jotka ovat säännöllisesti pysyneet siinä ympärillä. Saa vähän uutta näkökulmaa siihen omaankin maailmaansa.

Kaikillahan meillä on ongelmia, mutta joskus kun istuu tarpeeks kauan paskakasassa niin ei sitä hajua enää huomaa tai unohtaa täysin miltä tuntuu istua vaikka just leikatun nurmikon tuoksussa tai kuinka hyvältä vaatteet tuoksuu, kun ne jättää pihalle kuivumaan, ja että on vielä olemassa pihoja, joista ei kukaan varasta. 

Viime viikon treffailut parin vanhan kamun kanssa antoi kyllä ajattelemisen aihetta. Siinä mä istuin puistossa ja selitin kuinka mun lähipiirissäni on masennusta, alkoholismia, skitsofreniaa, huonoa itsetuntoa ja syömishäiriöitä. On työttömiä ja ylityöllistettyjä. On naisia ja miehiä paskoissa suhteissa, koska ne ovat tyytyneet ajatukseen, ettei koskaan löydy mitään parempaa, ehkä eivät edes ansaitse mitään parempaa. Ehkä kyse ei ollut niinkään sen toisen ihmisen reaktiosta vaan enemmänkin siitä, miltä tajusin kuulostavani selittäessäni noita juttuja ihan niin kuin ne ois maailman normaaleimpia juttuja. Ei ihme, jos duuni on tällä hetkellä ainoa paikka, missä ei ahdista tai vituta.

Viime päivät mua on aidosti ottanut päähän, kun katson muita ikäisiäni ja suurin osa on valmistunut jostain koulusta, niillä on omistusasunto, ehkä ihan tavallinen parisuhde, jossa ei koko ajan soudeta ees taas ja aina tapella kännissä. Ne puhuu sujuvasti vähintään neljää kieltä ja käy ulkomailla opiskelemassa tai töissä. Mä valitan aina ihmisille, että niiden pitäis tulla ulos mukavuusalueeltaan ja sitten istun itse sohvalla pelaamassa Angry Birdsiä ja kattomassa seitsemättä kertaa läpi koko Sinkkuelämää-boksia. Oon jotenkin järjettömän vihainen itselleni, että yritän loputtomiin ymmärtää ja auttaa muita ja se kaikki turhaan laitettu energia on vain ja ainoastaan multa pois. Ymmärtämiseenkin voi sairastua.

Jos valtaosa ihmissuhteista ottaa enemmän kuin antaa niin eikö siinä silloin ole jotain mätää? Tai jos valtaosa ihmissuhteista tuottaa toistuvasti paskaa fiilistä tai syyllisyyttä tai pelkoa tai itseinhoa tai taloudellista menetystä tai ihan mitä tahansa niin eikö siinä ole silloin jotain tosi mätää? Vaikka jokaiseen tilanteeseen olisi hyvä selitys, niin kuin yleensä on. Kaikista surullisin selitys on kuitenkin se, että ne hullut, jotka vielä toistaiseksi mun elämässä ovat, ovat siinä syystä. Tykkään niistä ja toivon niille pelkkää hyvää, mutta en vaan haluais, että se tapahtuisi oman mielenterveyteni kustannuksella, jos aina joutuu pettymään muiden flippailuihin ja ongelmiin. Jos omat voimavarat on noin 60% sadasta niin on aika helvetinmoinen lohkaisu antaa siitä 50% muille. 

Yhteiskunta ja mediakin on nykyään niin ristiriitaisia, että samaan aikaan kuin sulle näytetään jotain valokuvaa jostain vanhasta pariskunnasta ja kuvassa on teksti, että miten me olemme pystyneet olemaan näin kauan kimpassa ja vastaus, että me synnyimme aikana, jolloin jos joku asia oli rikki se korjattiin eikä heitetty pois. Samaan aikaan toisaalla puhutaan itsensä arvottamisesta ja arvostamisesta ja siitä kuinka kaikkea ei tarvitse sietää tai ymmärtää eikä itseään kannata sairastuttaa sairaan ihmisen vieressä ja niin edelleen. Selitetään kuinka muualla maailmassa on täysin normaalia hoitaa oman perheen vanhoja ja nuoria ja samaan aikaan kuinka kenenkään ei tarvitse hoitaa ketään, koska siihen löytyy ammattilaisia, jos omat voimat ja neuvot ei riitä. Sokkeloista, ristiriitaista ja monimutkaista. Koeta tässä nyt sitten olla ja yrittää. 

Tää ajatus jää nyt tähän vähän ilmaan, koska TSÄDÄM! minä joudun poistumaan terapiaan, mutta kommentoikaa rajusti ja jatketaan aiheesta sit vähän myöhemmin - puolet jäi vielä päähän.

Ja kuunnelkaa toi supermegavoimabiisi! Säihkyturpakin varmaan kuuntelee sitä. 

Helppoa maanantaita, 

toivoo Kauko