Naisellisella viiveellä, koska oon niin monesti aloittanut uuden tekstin, jopa innostunut ja tursunnut ideoita muuuut siiit... KOSH! Ei vaan irtoo. Ei, vaikka sanottavaa on. Ja silloin ei kantsi yrittää mitään. Enkä oo mikään meitsi eli Himmein! En reppaa niinku Lil Wayne, you know.
Viimeisimmät ajat on menneet pohtiessa sitä ja tätä ja ihan vähän totakin. Mut naisellisesti tietysti eniten miehiä. Koska miksei? Miksei tämmönen reilu parikymppinen (kröhöm) vesimiesfligu POHTIS miehiä ja yleisesti asioita, jotka eivät missään nimessä muutu pohtimalla, vaan ihan rehdillä tekemisellä.
Mut hei, draamaa omaan pieneen mieleeni!
Kaiken muun itsesäälin sävyttämän mies-stoorin rinnalla olen varuiksi syyttänyt lapsuuttani. Ja ikävöinyt sitä. Tulin myös siihen tulokseen, et ikävöin lapsuutta, koska sitä ei voi saada takas =draamaa.
Mut hei, enough of this shit! On ollu ihan paskaa, mut luojan kiitos sen rinnalla myös kaikkea mahtavaa!
Juu en oo sahannu kanaani, koska sitä EI OLE! Ah, pitänee pakottaa tyyppi automatkalle hakemaan uudet kanakilot pakkaseen. MUTTA ja tää on hienoa! Lukekaa ni uskotte:
Suunniteltiin toissakertasta Ruokaklubia väsyneesti ja vähän sillai, et njää. Pitäiskö tilaa kinkkii ja pizzaa? Vai pitäiskö duunaa jotain niin tylsää ku lihamureke? Hmm.
Okei, lihamureke se on. Lupauduin kauppaan, koska miehillä on tapana pilata maailma ja tässä tapauksessa myös lihamureke.
Mitään miettimättä ainekset haltuun ja eiku kokkailemaan tyypin supersiistiin keittiöön! Otin varuiks mukaani pötkön mallisen uunivuoan, koska murekehan on semmonen pötkö. ....Eiks oo? Se on semmonen sika-naudasta duunattu pötkö. SE ON!
Tyyppi tietysti muotoili sen levyks.
Levyks?!
Lihalevy oli tosiasia.
Minä, Eki, kotikokkien kuningatar, lähiöiden leipurimestari söin lihalevyä. Ja timjami-perunoita. Olihan se hyvää.
Tyyppi on vakava. Sen vitsitkin on vakavia ja tekstiviestit artikuloituja. On se hassu silti.
Lihalevy yllätti sillai "Oho!", mut kun katsottiin somasti sylikkäin sen sohvalla Ruandan kansanmurhasta kertovaa elokuvaa, ja se viittas niihin kapinallisiin:
Tyyppi: "Miks noi ugga buggat ei oo viel hyökännyt?"
Eki: -Sanoitsä just ugga bugga?
Tyyppi: "Onks sil mitään väliä?"
Eki: -Sä sanoit ugga bugga.
Uskotteko, että nauroin rakennusinsinöörin heitolle, vaikka koin olevani huono länsimaalainen, niin paljon, et piti väkisin lopettaa hysteriakohtaus?
Elämä on välillä paskaa, mut voi miten noi hyvät hetket yllättää. Huh, huomenna kokkailemaan Viimeinkin-Raskaana-Taas-siskolle. Ja sit tyypille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti