Kauko is at Traumapoli.

Töitä piisaa. Niin itsetutkiskelun kuin leivän teon parissa. Terapeutti melkein itkee puolestani odottaessaan neljättä vuotta minun itkuani. Ehämmä nyt kehtaa siellä vollaa. Pitäis surra vanhoja asioita, kuolleita läheisiä, kun ei silloin joskus ehtinyt. No, nyt ei ois aikaa, mutta oon mä silti kahlannut koko valokuvahistoriani läpi tossa lattialla ja miettinyt, että mitä vittuu tapahtui? Mitä mulle on tapahtunut? Missä vaiheessa mä lopullisesti hukkasin itseni? Välil itkettää, välil naurattaa. Kyl tää tästä. Pitää nyt löytää sit aikaa suremiseen. Tsori vaan, että blogi kärsii siitä, etten ole juuri koskaan tuntenut mitään suurempaa luomisen tuskaa. Palataan.

Kelailija-Kauko