Koiravahtina täällä Tapiolan auringon alla. Stockmannilta ostettuja herkkuja. Iltainen kävely Westendin rantaan. Kaukolle soitettu tunnin puhelu, joka alkoi ja loppui Hyvää Päivää-juomaan.
Röökiä piisaa ja asiat on hyvin.
Jotta olisin hyvä tytär, lupauduin/tarjouduin äitille koiravahdiksi, koska näinollen äiti pääsee treffeille (yök), itse pääsen pois kodista (vaikka rakastan sitä) ja kaikki olisivat onnellisia (vaikka vihaan sitä)
Juu, onnellisuutta vaikka isi joutui maksumieheksi lainanlyhennyksiin ja vuokranrippeisiin. Perus työtön.
Kaikki meni hyvin. Itseasiassa niin hyvin, että puhuin Kaukon kanssa tunnin puhelimessa kertoen ja todeten, että onnellisuus on hyvä asia ja tässä sitä nyt ollaan. Minä, Eki, olen tyytyväinen kaikkeen nyt just tällä hetkellä. Samaan aikaan toisaalla Kauko vähän vittuuntui velvollisuuksistaan, mutta kaiken kaikkiaan:
OLI HETKI JOLLOIN SEKÄ KAUKO ETTÄ EKI VOI HYVIN.
Näen jo otsikot: "Missä sinä olit kun sekä Kauko että Eki voi hyvin?" Kerro tarinasi, IS maksaa nasevimmille stooreille!
Kävin eilen Ruokaklubilla. Tukka oli kivasti, tuoksuin hyvältä, ruoka oli hyvää, seura oli paidatonta = kaikki hyvin. Hyvää.
Vittu mikä sana! 'Mitä kuuluu?' -Nooo, ihan hyvää.
Vaik just kaks minuuttia sitten ois faija kuollut, vatsasyöpä diagnosoitu ja luottotiedot menny. Ihan hyvää!
Mullekin kuuluu ihan hyvää! Olihan mulla hyvä päivä ja totesin Kaukolle ääneen, että tyypin kanssa meillä on jotain maagista menossa, koska ollaan oltu toisillemme uskollisia jo vuoden vaikkei seukata! Ja katsoessani Ruandan kansanmurhasta kertovaa elokuvaa sain semmoset naurut että! ..että olen huono, länsimaalainen ihminen.
Sit soitti aarre. Pahoitellakseen tökeröä käytöstään, 'anteeks, et oli ollu ku perseeseen ammuttu karhu'. Huono viikko.
Uskotteko, että just kun olin päättänyt, että tyypin kanssa meillä on toimiva juttu ja asiat on hyvin, puhuttiin aarteen kanssa meistä?
Siis meistä, jutusta, joka on ollut vireillä jo kohta kymmenen vuotta, mutta koska asianajajina on kaltaisemme kaks no joo-ihmistä, puhuimme asiasta, joka raukeaa näytön puutteeseen, sillä murha ei vanhene koskaan; parisuhdedilemmat kuulemma joskus. Vai mitä ihmettä?
Lupasin kaapata koirat följyyn ja pohtia asiaa. Ihan mikä vaan pieni idea meidän tilanteen määrittelemiseksi tekisi hyvää, koska ainakin olis jotain mitä työstää. Ei sitä vitun iänikuista soutu-huopa-liikettä. Eih. Mulla loppuu voimat.
Juu, kaappasin koirat följyyn, käveltiin oikein Westendin rannoille, koska meri rauhottaa.
Istuksin siellä rauhassa. Sit päätin soittaa mutsille; äidit tietää!
Saatiin aikaseks oikein kunnon lapsuudentrauma-tappelu. Onneksi lopuksi todettiin rakastavamme toisiamme, koska muuten ois semiorpo-olo.
Soitin varuiksi myös tyypille. Täynnä uhoa ja naisenergiaa valmiina lopettamaan tän pelleilyn, koska mulla ois elämä elettävänä aarteen kanssa!
Äh, se tykkää musta. Tyyppi siis. Se jopa lohdutti mua, kun nöyränä pahoittelin purkauksiani! Se lohdutti ihan ku faija vois lohdutella. Koska oidipaalisuus. Freud. You know.
Aarre?
Niin.
Eki
-e.k.i.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti