maanantai 11. kesäkuuta 2012

Yeah, but you didn't


Näin tämän kyseisen hassunhauskan kuvan facebookissa juurikin äskettäin. Sen lisäksi kävin erään duunikaverin kanssa samaisen keskustelun äskettäin. Vaikka kuva onkin sinisellä taustalla, näen joka kerta punaista kun luen tai kuulen kyseisen keskustelun. Allekirjoitan ihan täysin Tony Halmeen tyhjentävän ajatuksen aiheesta nykytaide: 


"Mitä hyötyä meille yleensä on koko Kiasmasta? Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta."

Hyvänä esimerkkinä tuossa taannoin (okei, aikoja sitten ja facebookissa again) eksyin erään puolitutun kännykkäkuva-albumiin, jossa oli kuva maalauksesta, joka oli about tällainen


eli siis suorakulmio valkoinen kangas, johon oli maalattu punaisella sinne tänne punaisia L-kirjaimen näköisiä juttuja. Keskustelu kuvan kommenttilaatikossa kävi kiivaana ja suurin osa kehui kuvan raikkautta ja muutenkin älyttömän uskomattoman helvetin puhuttelevaa kykyä, taitoa ja piilotettua sanomaa.Päälle vielä hehkutettiin, että oli pakko ostaa (en muista perätikö juuri kyseinen) teos siitä näyttelystä, kun niin halvalla sai: 500euroa. Ite olin ihan, että ootteks vittu tosissanne? Mäkin oisin voinut tehdä ton ja nyt te sanotte "mutta sä et tehny". Minäpä kerron miksi en tehnyt. En tehnyt siksi, koska toi ei ole taidetta. Vaikka sille annettaisiin kuinka syväluotaava nimi esim. Gaudeamus Igitur tai muu vastaava taustoja valottava selostus, se ei poista sitä tosiasiaa, että toi on paskaa. Toi on oikeasti ihan kertakaikkisen ala-arvoista shaissea eikä tuo mitenkään esiin taiteilijan pohjimmaista kuvataiteellista lahjakkuutta, jonka vuoksi tosta voisi ikinä maksaa äyrin äyriä niin yksityishenkilönä, säätiönä tai apurahana. 

Ja mitä tohon "mutta sä et tehny"-kommenttiin tulee niin muistelisin jo lukion filosofian tunneilta, että tollaset kommentit on just tasan yhtä ärsyttäviä kehäpäätelmiä kuin uskis, joka sanoo sulle suht hyvän keskustelun ja mielipiteiden vaihtelun päätteeksi "tutkimattomia ovat jumalan tiet". Mitä siihen voi sanoa? Ei niin kertakaikkiaan pöyristykseltään yhtään mitään.

Kauko, taidekriitikko


1 kommentti:

  1. Sain tänään postissa 2-vuotiaan maalaaman kortin. Mielestäni se oli tosi raikas, puhutteleva ja piilotettu sanomakin taisi lyötyä. Ja aika monta kertaa enemmän tunteella tehty kuin mikään moderniksi taiteeksi luokiteltava taideteos. ;)

    VastaaPoista