WTH just happened?

Mä en nyt oikeastaan tiedä, mistä kirjottaa. Kaukon kanssa puhuttiin puhelimessa siihen malliin, että omat fiilikset on menneet Mc Hammerin "U can't touch this"istä Don Johnsonin hittikimaraan, välillä on vedetty girlpoweria En Voguen tyyliin, hetkittäin mun päässä huutelee Lionel Richie sitä iänikuista "Hello? Is it me you're looking for?"-kysymystään.
Tai siis olis menneet jos tunnetiloja voi kuvailla biiseillä. Miksei vois? Joo, voisin myös kuvailla niitä sanoilla. Esim. vittu mitä paskaa. Siinä on jo kolme sanaa.

Mitä? No jos mä vähän avaudun. Oikeesti? Missä kohtaa sitä päätti hankkiutua 29,5-vuotiaana epäsuhteeseen, jonka toinen osapuoli lopettaa, mutta mitä mä en hyväksy ja sensijaan vaikka tiedän, ettei mua haluta nähdä niin silti paukkaan työvuoron jälkeen samaan baariin tän toisen osapuolen kanssa selvinpäin.
Ja sit mä en luovuta. Mulle sanotaan ihan päin naamaa, että Eki ei. Ja mulle tulee joku Tero Vaara-hetki ja mun suusta tulee lyriikkaa suoraan Mambalta. ÄLÄ JÄTÄ MINUA!!
Ja sit mä väkisin väännä itteni tän tyypin sohvalle ja huomaan aamukuudelta katsovani ranskankieliseltä kanavalta dokumenttia englantilaisesta miehestä, joka maalaa katuun liiskautuvia purkkia ja samalla rutistan tän tyypin paitaa, koska se tuoksuu siltä ja mulle tulee turvallinen olo. Ja sit mua oksettaa, koska en oo saanut syötyä ja naama näyttää hirveeltä koska oon itkenyt paljon edellisenä päivänä.
Siinä sohvalla maatessani tajuan, et haluan himaan mutta en voi mennä ennenkuin on puhuttu edes vähän. Oksennusta pidätellen odotan, että toinen herää vaikka tiedän, ettei se välttämättä halua heti enstöikseen sunnuntadarrassa alkaa puhumaan vakavia asioita.
Koko ajan mielessä pyörii "Eki. Nyt vittuun täältä. Tää ei oo sun paikka. Tai sit jäät, eihän sitä koskaan tiedä."

Mä en tiedä missä mennään, enkä mä ihan välttämättä edes halua. Totuus on joskus liikaa.

Mutta pakko myöntää, siinä vaiheessa kun Kaukon kanssa mietittiin, kuinka Freudilla on niin järjetön stondis siellä haudassaan johtuen olarilaisesta oidipaalisuudesta ja erään toisen lukijan kanssa naurettiin meidän naisten idioottimaiselle tarpeelle ripustautua ja jankata, niin pakko se on nauraa.

Hirveän inhorealistista myötähäpeäkomiikkaa, jota olis paljon kivempi katsoa vaikka jossain BBC:n draamakomediassa sen sijaan että elää sitä.

Mut fuck this, mä meen huomenna Työkkärin psykologin tykö keskustelemaan tulevaisuudesta. Sit must voi viimeinkin kasvaa aikuinen.

IHMISSUHTEET ON OUTOJA! NE PILAA MAAILMAN! JA NE NAURATTAA!

-eki