Tiiättekö sillon kun joskus päättää laittaa lusikat jakoon jonkun erityisen tyypin kanssa? Ja sit sitä potee ja kriiseilee ja itkee ja kuuntelee lovesontaa, eikä oikein tiedä miten päin sitä olisi?
Ja sit sitä keksii jonkun maailman laimeimman verukkeen soittaa sille toiselle parin viikon kuluttua koska.. Koska sitä vaan haluaa kuulla toisen äänen? Ja sit yks asia johtaa toiseen, ja kohta ollaankin viemässä kaverikorvapuusteja sille toiselle koska hei! Kavereitahan tässä ollaan!
Siinäs sitten eteisessä seisoessa tulee se vahva olo, että on pakko sanoa jotain ja luottaa omaan vaistoonsa.
Henkistä turpaanvetoa peläten avaa oman suunsa ja kertoo ikävöineensä ja katuneensa lusikkajakoa.
Tossa stoorissa on kaksi potentiaalista loppua; hyvä ja huono.
Ekin onneksi tässä tapauksessa loppukohtaus oli hyvä.
Fiuh.
More information coming soon.
-Keväinen Ekideus
Buhahahaaaaaaaa..
VastaaPoistaOooooi... :)
VastaaPoistaVau!
VastaaPoista