Kaukorakkautta

Huhuuu! 

Maailmanlopun purku- ja rakennustyömaa alkaa näyttää taas ihan mestalta, jossa voi seuraavan kuukauden ihailla taas jos jonkinsortin taidepläjäyksiä ja huippuviikendin jäljiltä alkaa jo elämäkin voittaa noi loppuviikon fiilikset. 

Torstaina olin aidosti niin hajalla, että oli pakko lähteä töistä kaks tuntia etuajassa. Istuskelin Töölönlahdella kattomassa Niilin hanhien safkaamista ja miettimässä elämää.. tai no varmaan sillä hetkellä lähinnä kuolemaa. En suinkaan istuskellut siellä siks, että olisin noin ikään halunnut pysähtyä elämässäni vaan lähinnä siksi, että jalat oli niin totaalipaskana, että oli pakko vetää kolmen kilometrin kotimatka yhden pysähdyksen taktiikalla. Viimeisessä ylämäessä Hesarilla tuli kurkusta sellanen tuskan parahdus, sellanen kuivan nyyhkäyksen saattelema hajoamisfiilis, että rojahdan nyt tähän polvilleni ja nousen ku nostetaan. Kaks tuntiakin aiemmin lähtö jeesas kuitenkin enemmän kuin uskoinkaan ja johan olin taas pesutuvassa höyryymässä ja jaksoin safkaakin duunailla. 

Perjantain työmatkat meni jotakuinki samalla buugilla pienen toivonrippeen kannatellessa himaan asti, koska neljän päivän vapaat. Ilta meni J-manin kanssa kiukutellessa ja valtavien pettymyksien merkeissä, kun mentiin Lintsin valokarnevaaleille päivää etuajassa. Eniten kuitenkin meidän välejä kiristi se, että J-man oli ostanut mulle 2in1 shampoota. Siis voi vittu. Eihän kukaan käytä 2in1 shampoota! Itseäni sain syyttää, kun sanoin, että ota mitä tahansa shampoota, mutta enhän mä nyt voinut kuvitellakaan seukkaavani jonkun Aidanin kanssa, joka tollasta haalii kaupasta. 

Olin haaveillut koko tuskaisen päivän letusta tai vohvelista ja se sentään palkittiin kotimatkalla, kun päädyin Bliniin. En tiiä, voiko tota mestaa niin suositella, mutta kyllä mä väitän, että periaatteessa voi, vaikka tilausten ja hintojen ja ylipäätään suomenkielen suhteen saakin aina vääntää. Ei sieltä oo huonoa lautaselle tahi housuun tullu vaikka väärää kamaa pöytään roudaisivatkin. Letun täytteet vaihtui lennossa, mutta alas meni sekin naaman eessä paistettu herkku. 

Aamulla ei jaksettu enää vihata J-maninkaan kanssa toisiamme.

Lauantain polkas käyntiin Kaukon kuntosalinkorkkaustuokio. Voi perkele, että on ihmislapsi hukassa noiden teräsvitkuttimien keskellä. Ohjelmaahan mulla ei ole eikä se ohjelmantekoasiakaspalveluluukku ole tietenkään auki ikinä koskaan milloinkaan silloin kuin minä haluaisin niin tein siellä sitten viiskytä minuuttia sormi suussa jos jonkin sortin punnerrusta. Pari vinkkiä jaloille löytyi Tonilta, jolta löytyy muutenkin hauskoja pläjäyksiä. Hauskat blogimiehet (Kaukon ja Ekin lisäksi...paitsi, että ainiin me ei olla miehiä, vaikka jutut ja elämäntavat onkin välillä rasvasia) on melko harvassa, joten musta tuli aika lailla Toni-fani näissä parissa viikossa. Kummitusta siteeraten on todettava, että rakastan miehiä, jotka rakastavat naisiaan. Sitä paitsi mä tarviin jotain hauskoja blogeja täyttämään sitä tyhjiötä, jonka Tyttö sinä olet rätti-blogin lopettamispäätös synnytti. Damn you, girl! Tulihan sitä sata vuotta kahlattuakin eihän siinä, mutta arkistot takas niinku olis jo!

Niinku olis jo!-kommentista tuli mieleen toi Hesarin Diakkarin päädyn sillassa kiinni oleva jumalauta koko sillan levyinen banderolli, jossa kahdella vihreiden kunnallisvaaliehdokkaalla on astetta raffimpi kampanja. Haha, parempaa yhteiskuntaa rakennellessa.

Urheilun vastapainoks harjoitin illalla nostalgiadokaamista lapsuuteni maisemissa Espoossa. Safkan duunailua ja siiderin lipitystä säestivät kaverin tietokoneelta pelastautuneet musiikki- ja kuvatiedostot ja siinähän kippurassa omille seittemän vuoden takaisille herutus- ja kännissäoletääliö-kuville nauraessa tuli hoidettua tota tulevaa sikspäkkiäkin, mikä jäi päivemmällä väliin salin korkkailussa. 

Taksilla baariin, jonka kakskyt vuotta samannäköisenä pysynyttä kylttiä ja kulissia reunustivat ohut sammalkerros ja jonka terassin laudoissa oli perussuomalaisten ja johanna tukiaisen julisteet sulassa sovussa vieri vieressä ja tunnelma oli taattu! Jumalauta, etten muista koska mulla viimeks olis ollut noin hauskaa. Illan kantava ajatus niin karaoken ja tanssimuuvien suhteen oli: Tanssi niinku kukaan ei ois katsomassa ja laula niinku olisit suihkussa. Nostalgiameininki jatkui vielä päätöksellä yökyläilystä, kun mies ja lapsi olivat muualla ja yllättävän lievällä krapuloinnilla teinihömppäleffan merkeissä, jota katsoessa huokailin koko ajan, että miksei mulla ole kasvissyöjävampyyripoikaystävää, jonka perhe kokkaa mulle italialaista ruokaa ja joka lennättäis mua pilvikerrosten läpi ylös vuorille katsomaan kuinka sen iho hohtaa timanttisena. Aika vaikee varmaan kokea kovin kummoisia rakastumisen tunteita, jos sun odotukset on Kauko tolla tasolla, totes kamu. Mitä helvettiä? J-manille vaan jotain glitteriä kehoon ja jonkisortin avaruusrakettisuihku perseeseen nii kyllä se mua lennättäis. Vähänkö ois päheetä. Vähänkö oisin lovena. 

Vähänkö oon muutenkin lovena, koska arvatkaa mitä? Se helvetin two in one-shampoo teki mun hiuksista aivan ihanan tuntuiset. Oon maksanut maltaita kaikenmaailman Paul Mitchelleistä sun muista shampoista ja hoitoaineista erikseen ja sit jätkä raahaa tollasen mauttoman tökötin ja mun hiukset ei oo koskaan tuntuneet paremmilta saatika näyttäneet. Eihän siinä mitään. 

Kauko on onnellinen Kauko. Kauko rakastaa. 

rakkaudella,
Kauko