Mitä Freud tähän sanoisi?

Moikka moi! Ajattelin tervehtiä Teitä ylipirteästi, sillä pelkään vihaisia katseita koska tahtini päivittää rakasta blogiamme on surkea. Menee niin kausittain. Mutta nyt... Nyt jumalauta piisaa aiheita!

Eli Eki moi!


Ihmiset, jotka kerrotte kolmatta flunssaa vuoden sisään potevalle henkilölle itse sairastuvanne vain kerran vuodessa, ajatelkaa tätä:

Mitäs jos kerran vuodessa sairastutte esim. AIDS:iin? Olisiko silläkin yhtä hyvä leuhkia?
Facebook-statuksenne toitottaisi: "OMG! 3 vkoo ihan hirvees HIV:ssä, vaik kävin ottaa AIDS-bussissa rokotuksen, ja nyt tuntuu ihan narkoleptikolt :("

ET KYL MÄ MIELUUMMIN OTAN TÄN 3 KERTAA VUODESSA JYLLÄÄVÄN PASKAFLUNSSAN!


Jumalauta. Iski semmonen flunssa männä viikolla, että hetken kuvittelin olevani töissä isoäitini omistamassa etnokaupassa enkä päässyt asuntooni, sillä kämppikseni oli asentanut sähköaidan omakotitaloamme ympäröimään. Hän oli suuttunut minulle ilmeisesti koska käytin työmatkoihini kahdeksan tuntia päivässä.

Huh, kuumehoureunet.

Herättyäni/havahdettuani olin kuitenkin tyytyväinen; olinhan kokannut herkullisen riista-aterian, joka odotti jääkaapissa. Ja vitut olin. Unessa juu..
HAH! Jääkaappi typötyhjä , olinhan kökkinyt lähiöbaarin tiskin takana koko viikonlopun eläen lähinnä uuden pitopalveluni -Eki and the Epic Kitchen Disaster- tuottaman Cowboy-lasagnen rasvalla.  Sitä kun duunattiin nälkäisille varpajaisäijille, futaajille ja lätkäfaneille semmoset määrät, että keittiöni tuntui ihan oikealta keittiöltä. Jopa liian pieneltä.
Mut hei khamoon! Pitopalvelu olarilaisessa kaksiossa? Pekonia?! Too good to be true.
"Cowboy-lasagne?" te kysytte. -Cowboy-lasagne, minä vastaan. Sillä jos pekonia, jos papuja, jos westernejä rakastava kotikokki = Cowboy-lasagne. Hiffaatteko?

Ei ollut aikaa tai voimia käydä kaupassa. Onneksi voin aina uneksia megakokkailusta ja herätä karuun todellisuuteen.
Tästä johtuen söin kaurapuuroa veden kanssa ja toivotin tervetulleeksi ihastuttavan, naiseuttani korostavan ystävän: kuukautiset. Kauneinta, mitä naisen elämässä voi olla.

Ellei se herätä uinuvaa hormonihirviötäni henkiin siihen malliin, että tyyppiä pelottaa vastata puheluihini koska "paska fiilikseni pilaisi hänenkin boogien".
Aa. Eli että tapailemme suht säännöllisesti, puhumme diippejäkin asioita, diggailemme toisistamme ja olemme uskollisia toisillemme. Mutta sitte et vittu kestä kattella mun pahaa päivää? KOSKA SE PILAA SUN SUNNUNTAIN. VOI VOI..
Äh, muutaman tekstiviestin kiukuteltuani laitoin kuulokkeet korville, surullisen synkät biisit soimaan, röökin palamaan ketjussa ja istuin olkkarin lattialla jäätelöpurkkipurkki edessä ja hengittelin. Joo, sitä menthol-savua ja jätskiviileyttä. Yhtäkkiä tein oivalluksen. Saatana, OIDIPAALISUUS ON TOSIASIA!
Faija on just ku tyyppi. Käytökseltään, that is. Joo, eivät ehkä kestä katsoa huonoa päivää, mutta toisaalta eivät myöskään ole koskaan sellaista luvanneetkaan. Ja kun he toimivat jotenkin tylysti, niin tovin kuluttua tulee kömpelön vitsikäs viesti, joka selkeästi sisältää pienen huolen toisen voinnista. Tunteista ei kuitenkaan puhuta.
Saako kiukutella vai ei? Joo ja ei. Emmä tiedä.

Luonnollisesti aiheesta piti pitää itkupuhelumaratonit niin Kaukon, aarteen, äitin ja siskon kanssa. Ai nii, ja toisenki siskon. Eriäviä mielipiteitä, joten suuri aivoriiheni on vielä keskeneräinen. Ilmoitan Teille jahka se valmistuu.

Näitä menkkafilosofointeja ei edesauttanut exältä tipahtanut viesti, kissani olohuoneeseen murhaama lintu, peili, jonka mukaan olin läski ja kostoksi jätin syömättä, ParaTabsit, jotka sekoittavat vatsan, siskonpoikani synttärit, jotka unohdin tai netti, joka ei toimi.
Itseasiassa oli niin paha mieli, että särki sydäntä. Dramaattisena ihmisenä masensin itseäni lisää välillä katsomalla peiliin: tukka paskanen: check! naama laikukas ja akneinen: check! suu mutrussa: check! elämä paskaa: check!
Tästä suivaantuneena söin lisää jäätelöä ja muutin mieltäni tyypin suhteen noin tunnin välein. Hän sai informaation mielialastani tekstiviesteitse, koska olisi vituttanut kuunnella vastaajan höpinöitä.

Miks naiset on niin idiootteja? Hoivavietti tai jotain vissiin saa meidät uskomaan, että "Oh, juuri minun palvova kirjeeni Breivikille saa hänet muuttumaan hyväksi ja katuvaksi ihmiseksi".
Öö venaas hetki niin mä otan mun etusormen esiin ja heiluttelen sitä sun naaman edessä, asenteellisesti todeten: "It ain't gonna happen, sister."
Joskus tekis mieli läpsiä naamaan hyväntahtoisia ja typeriä naisia, jotka ottavat riesakseen jonkun alkoholisti-sarjamurhaaja-narkkarin, joka yhteiskunnan silmissä on totaalisen menetetty tapaus, mutta ei tämän naisen mielestä. "Hän on vain väärinymmärretty." Jearrait, ainoa asia, mikä noissa kuvioissa on väärin, olet sinä ja sinun vajaamielinen ajatusmaailmasi, URPO!!

Okei. En mä tyyppiä vertaa Breivikiin. Tai muuhunkaan sekopäähän. Mutta pisti vaan miettimään, josko olen vain ajatellut koko ajan hakevani juuri tämmöistä, noh kärjistetysti sanottuna kylmähköä suhdetta, vaikka tosiasiassa asia on täysin päinvastoin.
Äh, emmä tiedä. Tässäkin asiassa päätös tullee myöhemmin.
Ehkä mä ajattelen liikaa.

Saanks mä nyt kertoa jotain muita juttuja? Jätetään muille noi diipit shitit. Jeah.
Olin taas kerran hyvä täti ja lähdin siskojen ja niiden poikien kanssa keilaamaan. Onhan niitä poikia kiva nähdä. (Varsinkin jos unohtaa sen yhden syndet pari vkoa myöhemmin...)

Noh, siinä katsoessani kun nuorin pojista, 6v., keilaa mielestään huonosti ja mököttää (se kyllä keilas huonosti vaikka sillä oli ne lisälaidat).
Seuraava, 7v., keilaa mielestään tosi huonosti (niinkuin tekikin) ja pettyneenä heittää käsillään ilmoille dramaattisen eleen. Kuitenkaan onnistumatta siinä.
Eleen sijaan hän "onnistuu" lyömään itseään naamaan niin että nenäverenvuoto on tosiasia. Se taas johtaa siihen, että vanhin pojista alkaa kirkumaan koska ei kestä verta "Äiti, minä pyörryn! Minä pyörryn!"
Ja sit on siskot, jotka tottunein elein rauhoittavat tilannetta.
Ja sit oon mä, joka tottunein elein suuntaan baaritiskille.

Ihan perus.


Ah, tää viikonloppu on taas ollut työntäyteinen ja hysteerinen.
Angstattuani viikon verran tekis mieli nauraa ihan koko ajan. Ihan niinkuin joku maaseudun kylähullu, jonka hatun virkaa toimittaa kattila ja lemmikkinä sillä on ämpäri.
Onneks tää lähiö tarjoilee omalaatuista komiikkaa. Opinpahan ainakin italiaa jos ei muuta: "It's-a-me-a-Mario! Orgazmi! Spagetto!" 
Ja late night show-tyyppisiä spektaakkeleita, kun miehet mittelevät Olarin ostarin pimeässä syysyössä toisiaan jahdaten ja välillä nyrkeillä toinen toistaan napauttaen.

Tulipahan joku vanha ukkokin baaritiskille, katsoi pitkään, horisi omiaan ja lausui juhlavat sanat:

"Minä näen sinusta, että rakastat elämää." 

Hyvien hetkien jälkeen pahat tuntuu tosi pahoilta. Toisaalta, pahojen hetkien jälkeen hyvät tuntuu upeilta.

Ne tuntuu ihan upeilta ystäviltä, joiden kanssa voi nauraa niin, että hysteriakohtaus päättyy "aijjaijjai.."-huokaukseen.
Viattomalta röökinhakureissulta, joka päättyy ystävän luokse jatkoille puhumaan tyttöjen juttuja ja jakamaan siskonpeti.
Trivial Pursuitin kertomaan faktaan, että ei se velho aina kaapannut Smurffeja tehdäkseen niistä kultaa; joskus hän kaappasi niitä myös muihin tarkoituksiin. (toim. huom. Seriously, Trivial Prsuit? Muihin tarkoituksiin? Mihin muihin tarkoituksiin? "Muihin" tarkoituksiin?! Ei, äläpä kerro. ps. lapsuus pilalla, kiitti.)
Sieniretkiltä, jotka loppuvat paskaläjään astumiseen ja sateen masentamaan ulkonäköön.
Suojelusenkeliin, jota pääsee hetkeksi itse suojelemaan.
Täydellisesti kokatulta kana-aterialta, jolla lähdetään kisaamaan tyypin (salettiin pahanmakuista) kanaa vastaan.
Sisaruksilta, jotka vaan saa hyvälle miehelle.
Kaukolta, joka ilmestyy kesken työillan pukeutuneena 80-lukumaisesti, huojuu korkkareissaan ja lähtiessään huutaa: "Anna rahaa!"


Mutta ennenkaikkea ne tuntuu elämältä, joka pitää elää.

Vittu, et meni runolliseks.

Kiitos jos luit tän loppuun, vaikka oon taas sluibannut ihan huolella.
Kostoksi itselleni mainostan tässä nyt minun, Ekin, TV-debyyttiä (vaikka se saattaa olla mahtipontinen virhe)
Arvostele mun illallinen Suomessa. Espoo. Ja sit siel on Eki, joka ei tiedä, miltä valmis setti näyttää. Pelätään pahinta, mutta toivotaan parasta.
 Huh.

 Eki the LähiöKokki