Näitäpä näitä! Oltiinkin Ekin kanssa ihan hame korvissa-treffeillä ravintola Solnassa Munkkiniemessä tuossa taannoin. Tottahan rakkaus välillämme kerää toisinaan pahoja katseita siinä missä mustasukkaisuuttakin, mutta suurempi on kuitenkin rakkaus meidän ja hyvän ruoan välillä ja voi pojat (sanoinko just voi pojat..), että sai kuulkaa rakastaakin. Kolmen tunnin lähes tantrinen makuorgasmi suussa veti aika hiljaiseksi. Kyllä kelpas kuulkaa sporassa kotimatkalla Kallioon paheksua halvan kaljan perässä juoksijoita, kun itse oli vetänyt kampasimpukkaa paksoipedillä ja parsakaalipyreellä alkuun, grillattua maksaa metsän antimilla elikä sienillä ja puolukoilla, hirven sisäpaistia maailman yybereimmin haudutetussa punakaalissa ja nappaa välillä vähän keltajuurta suuhun ja pyöritellä hirven papanaa siinä omenapyreessä. Illan kruunas joku vadelmaherkku, tuplaespresso ja naurettava lasku. Mukavuusalueilta poistumista parhaimmillaan.
Sittemmin hiljaiseksi on vetänyt vähän eri mukavuusalueelta poistumisen merkeissä toi maailmanlopun työmaa, jota myös toisinaan jonkin sortin taidenäyttelyksikin sanotaan. Voi jeesus (uskisblogi!) anna mulle voimaa ja nimenomaan sitä voimaa, koska huono kunto yhdistettynä kahdeksan tuntia päivässä remppaamiseen vetää hajalle. Sanoinko hajalle? Tarkoitin, että aivan saatanan hajalle. Itseäni luojan sijaan voin kiittää kuitenkin siitä ilosta, että tein tossa taannoin sen junttimaisen retken IKEA-bussilla... öö... IKEAan, (Huomaatteko btw kuinka nopeasti järkeni liikkuu näinä päivinä? Niin, en minäkään, se on niin nopea.) mistäpä hankin itselleni uusia tyynyjä ja muuta roinaa järkyttävän halvalla. On nimittäin melkoisen antoisaa upottaa päänsä untuviin ja keksiä lisää tekosyitä miksei aloita kuntosalia. Viimeisen viikon tekosyynä ovat olleet mm. toipuminen yskästä, vatsakipu ja koska työ on niin rankkaa. Ja onhan se saatana. Seitsemän tuntiakin kun maalaat päivässä jatkovarren kanssa sellasta viismetristä seinää mustasta valkeaksi niin on se kuulkaa aivan saatanan rankkaa. Paitsi ettei se niin rankkaa enää oo, kun haldaan sen homman jopa niin hyvin, että tuleva studiotaiteilija totesi tänään, että niin, sä oot vissiin ihan ammattimaalari. ÖÖ? No en kyl, mut otan ton kohteliaisuutena. Mutta joo, kyllä tossa sillai kehityksen huomaa, kun maalasin kämppääni isomman tilan alle tunnissa jotakuinki valmiiks, jos vertaa siihen, että meidän rempparyhmältä meni tän mun kämpän kahden seinän maalaamiseen viime marraskuussa koko ilta. Pitihän meidän toki ryypätäkin välillä. Ja syödä pitsaa. Ja ehtiä vielä baariinkin.
Tänään olin jokseenkin aika puhki. Heräsin puol ysi aamulla, kun töissä piti olla tasalta. Dääm. No mut sporalla äkkiä, eiku ei, ei oo matkakortissa aikaa. No mut Jopolla! Niin, mullahan on Jopo, joka ei petä koskaan! 10 minuuttia ja oon töissä. Päivällä kävin pihalla katsomassa kun taivaalta satoi väkivaltaisesti rakeita ja katsoin pelokkaana pyörääni. Onneks Jopo ei petä koskaan. Paitsi silloin kerran juhannuksena ja just ennen kuin piti lähteä Ahvenanmaalle polkemaan (ai niin, en koskaan laittanu niitä kuvia). Tai paitsi tänään, kun lähdin töistä ihan paskana ja ihmettelin outoa ääntä, joka pyörästä lähti. Siinä Urho Kekkosen muistomerkin ja Finlandia-talon huudeilla sit vihdoin paikansin sen ja voin sanoa, ettei vieläkään oo mitään havaintoa mitä on tapahtunut., mutta takarenkaasta tuli jotakuinkin saman tien mieleen kohtaus leffasta Sekaisin Marista. No eihän siinä. En mä olis halunnutkaan istua kymmentä minuuttia Jopon ratissa vaan ehdottomasti taluttaa sitä nelkyt minuuttia himaan seuraavaa raekuuroa koko matkan odottaen. Siinä vaiheessa, kun reppu tipahti tarakalta jossain Töölönlahden emmätiiä puolessa välissä ehkä, soitin Ekille ja sanoin, että alas kertoa jotain helvetin hauskaa aika lailla tällä minuutilla, koska muuten heitän niin fillarinperkeleen kuin repunperkeleenkin tonne Töölönlahdenperkeleeseen ja siinähän sitte ollaan nii. Hienoa turhautumisen hallintaa ja yhtäkkiä olinkin jo kotikadulla ja eiku pyörä kellariin odottamaan päivää parempaa ja himaan pesemään tota iänikuista maalia pois jaloista, käsistä, naamasta ja hiuksista noin niinku jotain osia mainitakseni. Liian kauan kiehuneita ei-minkään-makuisia tortellineja-tortelloneja ihansamamitäneon ja taas hetkellinen valtava onnellisuus mun uusista tyynyistä.
tämänkin viikon soundtrackina toiminut maailman ihanimmat karri koira ja ruudolf.
Ainii! Eilen oltiin J-manin kanssa Silakkamarkkinoilla ja voi sitä riemua, kun sai lämmintä maitoa ja kylmää lohikeittoa. Sinne on päästävä uudestaan. Not. Kotiin sain ostettua perunarieskaa ja sehän on ihan huippuapetta eli fifty-sixty meni sekin reissu.
Silakkaista alkuviikkoa kaikille siis!
Toivoo Kauko
Kuulostaa kyllä kuntosalia tehokkaammalta toi sun duunisi. Odotas vaan, kohta alkaa tulokset näkyä. Ja siitä vielä maksetaankin sulle!
VastaaPoistaHarmi vaan, että tää tapahtuu noin kuuden viikon sykleissä niin, että kuusi viikkoa istutaan perseellään ja sit revitään kaks viikkoa niin, että hauikset repeää. Vois olla parempi fiilis, jos tekis sen kuuden viikon aikana muutakin kuin pelais Angry Birdsia. D'oh.
PoistaKauko