sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevättä rinnoissa

HUIH!

Missä viipyy kevät? Sitähän nyt kaikki kyselevät. Noh, kevät on täällä! Sitä ei vain tunne tuon pakkasen ja jään alta. Vähän kuin siinä hassunhauskassa "On minulla 6-pack; se on vain piilossa tämän rasvakerroksen alla"-tokaisussa.

Oih mitä symbolismia, uskotteko?? Minäpä kerron:

Minä siirsin kahvinkeittimen kaappiin.
Ei ehkä äkkiseltään kuulosta miltään uskomattomalta ja yli-inhimilliseltä suoritukselta, mutta jotain diippiä siinä oli.

Tajusin, että juon pikakahvia, jonka valmistukseen tarvitaan vedenkeitin. Se on pieni ja sillä on hyvä mesta pöydällä. Kahvinkeitintä taasen käytän äärimmäisen harvoin, se vie paljon tilaa ja sitä joutuu siirtelemään aina kokkaillessa. Niinpä siirsin sen kaappiin.

Sillä hetkellä kun kaapinovi sulkeutui tajusin, että näinhän sen pitäis aina mennä; siirtää ne asiat pois, joita ei tarvitse tehden tilaa uusille ja tarpeellisille asioille. OHHOH!

Myös otin käyttöön yhdet ihanat servietit, joita en oo raaskinut käyttää, koska ne on niin kauniit. Mitä vittua?? Nehän on tarkoitettu käytettäviks jumalauta! Nyt ne on käytössä.

Löysin myös lempituolin uuden keittiönpöytäni ympäriltä, siinä on hyvä lukea ja poltella tupakkia ja kynttilöitä.

Äärettömän outo viikko takana muutenkin.
Tyypille kirjoitin ihan omin kätösin kirjeen, joka ei ollut täynnä katkeran naisen paatosta ja turhia uhitteluja, vaan ihan aikuisen ihmisen pohdintaa meistä kahdesta ja siitä miksi juttu ei toiminut. Molemmille tuli hyvä mieli. Mun mielestä..
Uuh! Myös sisko raahasi mut maha pystyssä mukaansa katsomaan miehensä lätkätreenejä!! UUH! Sinkkunaisena katsoin parhaaksi laittaa ripsiväriä nassuun.
Myös aloitin Antabus-kuurin. Eipähän tarvi juua ja hyvä niin.

Melkoisen tasapainoinen fiilis. Näillä mennään. Ja kyllä se koiranpaskakin alkaa kohta haista, fear not, my eager friends!

Huomenna pitäis mennä pakkailemaan Kaukon muuttoa varten. Iik! Mitä jos siitä kuoriutuu semmonen samanlainen hirviö kuin niistä amerikkalaisista naisista, jotka sumuttavat miehen kihloihin ja häiden lähestyessä  muuntautuvatkin vaativiksi ämmiksi, jotka henkisesti tappavat kaasonsa ja saattavat miehensä häpeään?!
Ei kai se Kauko semmosta...? Ei kai...




-Eki

ps. Hankala kävellä ulkona kun sulissa kohdissa sitä viilettää formula-auton tavoin, ja jään yllättäessä joutuu tekemään äkkipysäytyksen!

ppss. Olikohan mulla edes asiaa?

pppsss. Ei kai sen väliä


1 kommentti:

  1. Kaappiin vaan kaikki, pois jaloista kuleksimasta ;) Oiski hyvä, jos välillä voisi laittaa ton Ukkorähjänkin komeroon. Siellä olet ja pysyt. Et tuu pois ennen kuin annan luvan.

    VastaaPoista