Ja tässä on Kaukon mielipide.
Molemmat tuttuja Facebookista.
No jospa mäkin nyt jaan tämän sitte niin voidaan yhdessä päivitellä. Muut on niin niin humanisteja tässä, mutta kyllä mua henkilökohtasesti lähinnä pelottaa ku jengillä rakoilee todellisuudentaju tällä tasolla. Ei taida löytyy lintukotoa tai kuplaa, jota pääsis asuttamaan turvaan skitsoilta. Onneks valtaosa näistä sekoboltseista ainakin stoorien mukaan diggaa linnotautua näemmä himaansa. Kyl kai sitä apua vois hakea ihan vaik heti, kun huomaa, että on vähän paha olla? Oisko mitään? Mut mitäpä sit näiden tyyppien kans tekee, jotka ei koe, että mitään ois vialla?
Älkää dokatko ittellenne skitsofreniaa ihmiset. Yks päivä riittää, sit unta ja pitsaa ja puhelu äitille tai iskälle, rauhottava suuhun (yks vaan tai puolikas, kaikkihan niitä saa) ja unta palloon ja sit aikasintaan viikon päästä uus rundi. Hoitakaa myös pliis ne lapsuudentraumat vaik terapeutin avulla (ei oo yhtään noloo, jos tarvii juttukamun tai skarpin tyypin peilaamaan oman elämän sekavuutta) nii ehkä, ehkäpä, voitte elää sen loput kolkyt viiva viiskyt vuotta suht tasapainosta ja kliffaa elämää, jossa sodat ja mielenterveysongelmat loppuu, kun vetää töpselin irti seinästä (oli kyse sit jostain elintoimintoja ylläpitävästä laitteesta tai telkkarista, ihan sama).
Silloin kun minä olin nuori niin hullut pantiin hullujenhuoneeseen, rikolliset vankilaan ja sairaat sairaalaan. En mä tiedä mikä tässä nyt niin helvetin vaikeeta voi olla? Tää syrjäytyminen on terminä jo niin lässähtänyt, kuten jokainen trendi aikanaan.
Eläkää terveellisesti tai sit vaan eläkää, mut älkää jääkö pliis himaan istuu, keräilee roskia tai tappamaan uhkaavia kissoja. Kyl noihin kaikkiin joku lääke löytyy.
Menkää vaik urheilee. Urheilu auttaa joka vaivaan ja alakuloon. (Tää oli ohje, jonka sain mun yhdeltä entiseltä esimieheltä oman masennukseni ollessa siinä pisteessä, etten jaksanut nousta sängystä aamuisin saatika avata postia tai no, kyl te tiätte, jos te makaatte päivän sohvalla, sängyssä ja suihkussa ja meette niitä polkuja pitkin, joiden varrella kasvaa vaatekasoja, laskuja, tiskejä, roskia.) Yritän vaan sanoa, että kyl multa vielä empatiaa ja ymmärrystä löytyy.
Peace.
Kauko
Mä oon saanut työterveyslääkäriltä neuvoksi, että kannattaa kävellä joka päivä, ihan vähintään 5 km/päivä, niin varmasti parantuu masennuksesta ja jaksaa käydä töissä ja opiskella jne. Ihan hyvä, jos en olisi ollut siinä kunnossa, että mietin oikeesti ihan joka hetki, että miten ylipäätään jaksan elää vielä seuraavat viisi minuuttia. Tuntui lähinnä vittuilulta siis (apu ja tarve eivät todellakaan kohdanneet). :P
VastaaPoistaAika tanakka linkki ja tanakasti sanoit myös, tervejärkinen ihminen.
VastaaPoistaHahaa, tervejärkinen nou nou nou! Jo vedettiin Facebookin puolella meikäläisen mielipiteiden jäljiltä jopa kuuluisa natsikortti esiin. Täytyypä kopsata tänne koko keskustelu jahka se saadaan päätökseen. Ollan jännän äärellä. Nyt iltapuuron keittoon. Nallea, of koors.
PoistaKauko-Aadolf
Aina naurattaa toi urheilukommentti. Kyllähän se joitain masentuneita auttaa ihan todistetusti jopa, mutta ei aina. T. se mimmi, joka juoksi joka ilta tunnin lenkin ja mietti silti vähintäänkin itsetuhoisia ajatuksia aamusta iltaan vain viisi vuotta sitten. Nyt se ei enää juokse, mutta ei se kyllä masentunutkaan ole. Ts. poikkeus, jonka kohdalla liikunta-parempi mielenterveys ei korreloinut sitten yhtään. :D
VastaaPoista