Fear is the path to the dark side

Tänään oli aika kiva ilma. Kävin seikkailemassa Alppipuiston ja Lintsin kaltseilla. Äiti soitti. Sanoi, että on äidillisen vainoharhainen, kun ei mitään kuulu, että onks kaikki hyvin. Jankutti, että onks kaikki sit varmana kans hyvin eikä sit muutaman viikon päästä käy selville, että silloin ku puhuttiin niin olin just kaivanu köyden, vaseliinin, juustohöylän ja mitä noit itsemurhavälineitä nyt on, esiin. Kaikki on ihan hyvin. Sitten se kysyi olinks luistelemassa, sanoin, että olin kävelyllä. Yksinkö? Yksin joo. Ootko aina yksin? Ootko yksinäinen? No en kai mä sillai oo. Olinhan mä just synttäreilläkin Espoossa! Lähiössä! VOIVITTU LÄHIÖBAARISSA! Caps Lock, koska täst mun "lähiökielteisyydestä" on nyt tehty suurempi numero ku  Timo Soinin käsidesin käytön lopettamisesta. KATSO KUVA!

 

Hei! Nyt mä keksin! Jatkan sitä mielikuvituksettomuusnurkkaa, koska mulla ei ole mitään muuta sanottavaa tai lähinnä en nyt jaksa mitään vitun selkkauksia, mitä nää mun jutut tuntuu aiheuttavan. Oho, ihan kuin vahingossa nostin itseni taas jollekin jakkaralle, jossa mun jutuilla on niin perkeleesti painoarvoa, että ne aiheuttais selkkauksia. Selkkauksia ja selkkauksia, mielipiteitä ehkä lähinnä, mutten jaksa miljoonia kertoja selitellä mun suhdettani lähiöihin.

Tulipa mieleen, kun tossa muutama vuos takaperin opiskelin Tampereella kirjoittamista (tämä on totta, vaikken niinkään anna taidoistani näytteitä kovinkaan usein), ja sielläpä eräällä tunnilla sanoin jotain vähän lapsivastaista, mutta samassa korostin rakkauttani tarinoihin ja satuihin. Opettajan kommentti: No mutta suurin osa lastenkirjailijoistahan tunnetusti vihaa lapsia. Sen jälkeen mulla olikin sitten pari seuraavaa vuotta otsassa leima, jossa luki Lastenvihaaja. Ihan vitun jepa. Just noin mä sen kelasin.

Siihen nähden miten paljon oon elämässäni kirjoittanut tai puhunut niin voin sanoa, että on se vaan niin helvetin ikävää, etten vieläkään ole oppinut ilmaisemaan itseäni niin, ettei jollain menis sitruuna pilluun. No mut enivei. Pillusta tulikin mieleen, että näin viime yönä lesbounta, jossa siis ihan oikein nuolin pillua ja siis se oli ihan hirveen makuinen enkä ois edes halunnut tehdä sitä, koska muistelin edellisestä kerrasta, joka tapahtui myöskin unessa noin vuosi takaperin, ettei oo mun juttu nuolla mattoa eikä se maku nyt vaan mitenkään oo hyvä. Mitähän noi unet meinaa? Onks jollain siellä unikirjaa, josta vois analysoida tulkinnan mun homoseksuaaliseen heräämiseen?

Mielikuvituksettomuusnurkassa tarkastellaan seitsemää fobiaa tai muuten pelottavia juttuja. Ihan fobiaan asti mä väitän, ettei mun kohdalla enää päästä ihan missään, mutta läheltä liippaa, koska jotkut jutut pelottaa niivvitust.

1. Psykoosi tai psyykeen totaalinen rikkoutuminen/Skitsofrenia. 
No toi on jo melkein fobia. En oikeastaan pelkää mitään niin paljon kuin tota. Vielä ku ois joku oikei vainoharhainen skitsofrenia niin toivoa sopii vaan, että sais ittensä jotenki hengiltä ennen kuin muita. Paniikkikohtausten perusteella mulla on jonkin sortin käsitys siitä pelosta, mikä ihmisellä voi olla, kun tuntuu, että psyyke hajoaa.

2. Dementia
Hyvinkin pitkälti pelkään kaikkia mielensairauksia, joita ei voi hallita tai parantaa, ja dementia on nyt vaan aika karu sairaus. Kyllä vaan ois ihanaa, jos pää pysyis kirkkaana siihen asti, kun valon näkee eikä tarttis tuolla yksin tiedottomana harhailla.

3. Kuolema
Käsi ylös, jos kuolema ei pelota? Ehkä eniten siinä pelottaa se epätietoisuus tapahtumankulusta ja mitä sen jälkeen tapahtuu vai tapahtuuko mitään ja jos ei tapahdu mitään niin tajuanko mä olevani vaan jossain tyhjyydessä tai jotain..

4. Kipu
Käsi ylös, jos kipu ei pelota? Enemmän varmaan sattuu pelko kivusta kuin kipu itsessään. Olin vuosituhannen vaihteessa auto-onnettomuudessa, jossa mun pää meni sivuikkunasta läpi ja selkä murtui kahdesta kohdasta. Silloin pelotti niin maan perkeleesti, mutta itse tapahtuma ei ollut niinkään kivulias, kun kaikki kävi niin äkkiä. Surkean jälkihoidon seurauksena selkä on kipeä lähes joka päivä, joskus enemmän tai vähemmän, kaikkeen tottuu.

5. Paniikkikohtaus
Kuten jo tossa aiemmin mainitsinkin niin paniikkikohtauksen tullessa se pelko, jota tuntee on jotain niin kokonaisvaltaista, etten koskaan ikinä ole tuntenut niin suurta pelkoa.

6. Metroa ja nykyään myös metron liukuportaita.
Ensinnäkin a) ihmistä ei luotu kulkemaan maan alla, kääpiöt luotiin, ja b) sen jälkeen, kun se kirvesmies sekoili metrossa vuosia sitten keskellä päivää ja löi sitä jotain jäbää takaapäin päähän kirveellä niin en oo kertaakaan istunut millään muulla paikalla kuin niillä vaunun päädyissä olevilla penkeillä, joissa voi olla selkä seinää vasten. Jos en pääse sellaiselle paikalle istumaan, seison vaikka koko matkan Ruoholahdesta Siilitielle. Pidemmälle itään mua ei saa kuin pakon edessä ja Siilitiekin on vähän siinä ja siinä.

7. Pelkään, että multa jää hyviä hetkiä elämättä tai huomaamatta siksi, että pelkään.



Mut nyt hei vaan aurinkoisia päiviä enemmän! Tänään oli jo ekaa kertaa uudet arskat testingissä ja huiput on. Se o moro!

Pelonsekaisin terkuin Kauko

ps. do not underestimate the power of the dark side ja toinenkin pelkobiisi