tiistai 24. huhtikuuta 2012

Muotiblogiahdistus - KATSO KUVAT

Tiedätteks mitä ajattelin viime yönä, kun en saanut unta? No sitä minäkin. Sen takia olen nyt tässä - kertoakseni.

Minä, Kaukonaattori, olen lukenut erinäisiä blogeja vuodesta kakstuhattajotain ja viime yönä mua alkoi ihan siis todenteolla vituttamaan, niin vituttamaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.. tai ainakin vähenee. 

Oikeasti siihen maailman aikaan, kun aloin seuraamaan esim. blogilistaa, siellä oli muutama sata blogia, joissa kaikissa oli persoona ja pointti. Siellä oli yks masennusblogi, yks hullun blogi, yks vitun hullun blogi, viis huumoriblogia, yks näsäviisastelijablogi, yks linkittelyblogi ja kakskytseittemän päiväkirjamaista hyvää blogia. Ne tyypit osas kirjottaa, ne panosti, vaikkei mitään asiaa ois ollutkaan. Oli oikeasti mahtavaa tulla vaikkapa koulun tai töiden jälkeen himaan ja klikata suosikkilista auki ja fiilistellä, että mistä aloittais. Vähän kuin olis saanut joka päivä jonkun hyvän viikkolehden, ilmaiseksi ja ilman päivän asu-kuvia. Voi vittu, päivän asu, just. 

Mutta kaikki muuttuu... Blogilista myytiin Aatos Erkolle vai mille helvetin pohatalle nyt myytiinkään. Sen seurauksena tuli kasa ongelmia ja hyvät tyypit vetivät bloginsa pois listalta. Koska en mikään neropatti koskaan ole tietotekniikan kanssa ollutkaan, en osannut enää seurata samalla tavalla näitä ympäri internetiä ripoteltuja lukuelämyksiä ja sitä mukaa, kun blogit katosivat listalta, niiltä katosivat myös lukijat. Hyvin vedetty! Sitten blogit menivät salasanojen taakse tai ne lopetettiin. JA SITTEN TULI FACEBOOK. Se oli viimeinen niitti aitojen hyvien blogien kaaressa. Miksi kirjoittaa blogia, kun voi kirjoittaa statuspäivityksen? Huh, kelatkaa! Statuspäivityksen! Tai sit voi laittaa linkkejä! Ja kuvia! Ja kaikkea sitä saman katon alla! Siellä on ne kaikki kaveritkin! Näin kävi. Saman katon alle muutti Aatos Erkon suututtamat ihmiset, mutta unohtivat siinä sivussa sen olennaisimman, bloginsa. 

Mitä me, jotka jäimme sitten päivittymättömien suosikkilistojemme kanssa, saimme? Seitkytviismiljoona muotiblogia! Voi vittu, mitä muuta ihminen voi toivoakaan? Tilastot eivät ole muuttuneet pariin vuoteen ja musta se on järkyttävää. Muotiblogia toisensa perään. Jaksan päivästä toiseen ihmetellä, etteivät ihmiset jaksa oikeasti enää nykypäivänä lukea. Noiden muotiturhuuksien kommenttilootat on täynnä toivomuksia, että voisitsä laittaa viel viiskyt kuvaa lisempää sun vanupuikon näköisestä koirasta ja sun aamupalasta, koska mä en saanu vielä noista edellisistä kahden vuoden ja miljoonan kuvan jutuista vielä tarpeekseni. Aivan vitun uskomatonta. Näitä blogeja lukee kymmenettuhannet ihmiset päivässä, seriously. Päivässä! Sitten kun yritykset huomaa näiden blogien suosion, ne ehdottavat yhteistyötä. Mainosta mun kelloa niin saat oman. Arvopa meidän kasvohoitolahjakortti niin hitsataan sun naamas sellaseen kondikseen, että kehtaa tehdä taas meikkipostauksen just niillä meikeillä, joita sä voisit vähän mainostaa niin saat sit pitää ne. Mä ymmärrän, että meneehän siihen aivan helvetisti rahaa, kun pitää sisustaa vitun kalliilla ja samanlaisilla elementeillä kuin satatuhatta muutakin tai että pitää saada kolmessa eri värissä joku toppi, jota käyttää ehkä kerran, jos hyvin käy, mutta eiks nää ihmiset tajua, että niitä käytetään ihan törkeästi markkinointiin. Ehkä niitä ei haittaa, koska niiden blogilla ei ole alunperinkään ollut sielua sen enempää kuin persoonaakaan, mutta kyllä mä helvetin pitkään miettisin ennen kuin lähtisin mainostamaan tässä blogissa jotain persereiän valkaisuainetta tai jotain nettikauppaa uusien riepujen toivossa. 

Perinteisimmät kysymykset, jotka mulla pyörii päässä noita sivustoja selatessa: 
  • Miten tolla tarjoilijalla tai Siwan myyjällä on varaa ostaa toi kaikki? 
  • Miten noiden kaikkien kodit näyttää ihan samanlaisilta? 
  • Miten noilla on varaa reissata, käydä kampaajalla, manikyyrissä, ripsihuollossa tms. noin usein? 
  • Miksi täällä on näin helvetin monta kuvaa jostain aamupalasta? 
  • Miksi päivän asu on jotenkin älyttömän ihmeellinen juttu, että siitä pitää tehdä oma kirjoituksensa? 
  • Mitä ihmeellistä on, että panee kengät jalkaan, housut ja paidan päällensä ja näyttää kohtuulliselta? 
  • Miten nää ihmiset on niin ahneita ilmaistavaralle, että unohtavat että kyseessä on heidän oma bloginsa ja heidän omat mielipiteensä ja antavat kaiken palstatilan markkinointikäyttöön vain saadakseen jotain?
  • Miten nämä voi olla niin suosittuja? 
  • Mitä vittua? 
  • Mikseivät nuo osaa kirjoittaa mitään? 
Tutkikaa hetki noita tilastoja ja kertokaa nyt hemmetti soikoon, olenko mä yksin näiden ajatusten kanssa?


Ystävällisin terveisin, 
Kauko ja aamupäivän asu
  - verkkarit ja villatakki, ei alusvaatteita eikä ripsienpidennyksiä. 
Aamiaiseks oli sämpylää ja pikakahvia. Kaks kuppia. 


26 kommenttia:

  1. Oon maailman laiskin kommentoimaan blogeihin, vaikka olis kuin hyviä, mutta nyt teki mieli. Oon meinaan erittäin samaa mieltä tästä muotiblogikulttuurista, toki luen muutamia kaverien pitämiä tai muuten persoonallisempia itsekin, mistä oikeasti saa visuaalisia kiksejä tai muuta, mutta nämä tietyntyyliset tusinanaamojen pitämät roskat saa kyllä aikaan sen mitä vittua? -reaktion, ja nimenomaan lukijamäärien vuoksi, miten ihmisiä kiinnostaa sellainen "moi ostin 5 tälläst gina tricotin toppii ku en osannu valita värii ja sit ostin tän bloggaajasormuksen minkä näin tällä, tällä ja tuolla bloggaajalla!!!" -meininki.

    Apua tulipas kilometrikommentti mut raivostuttaa kun ihmiset on niin lampaita, ja tuntuu ettei kukaan jaksa enää ajatella tai kyseenalaistaa mitään.. Onneks kuitenkin löytyy näitäkin ihmisiä jotka tosiaan KIRJOITTAA sitä blogiaan, eikä länttää otsikoksi "päivän asu", ja sit lisää 20 kuvaa t-paidasta, neuleesta ja farkuista....

    Aah olipas mukava avautua! Hauskaa loppuviikkoa sulle Kauko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah! Olipas mukava kun avauduit tavoistasi poiketen! Erinomaisen upeaa loppuviikkoa sulle ja! Onks päivän asut jo katsottu valmiiks?

      Kauko

      Poista
  2. Et todellakaan ole yksin näiden ajatusten kanssa. Tää oli aivan loistava avautuminen.

    Itse en poistunut blogilistalta silloin aikanaan, mutta lakkasin käyttämästä sitä. Eli siellä sitä ollaan jossain muotiblogien alle hautautuneena ja hengitys on enää vain pihinää.
    Useampaan vuoteen en siis ole siellä käynyt, koska ei sieltä löydy enää muita kuin muotiblogeja. Eikä syy varmaankaan ole se, että kaikki muut olisivat sieltä poistuneet.

    Joo, voi niitä aikoja. Kovin moni hyvä blogi ei ole tähän päivään selviytynyt. Onhan niitä uusia, mutta ei se ole sama juttu. Paitsi tämä teidän blogi.

    Ai niin, siis piti sanoa, että muotiblogeissa ahdistaa ehkä eniten se kerskakulutus. Jos ne olisikin jotain oikeasti muodikkaita juttuja, mutta kun parhaassa tapauksessa ne vaatteet on Gina Tricotilta, H&M:ltä ja jopa Ellokselta! Vau, mitä muotia. Sen pienen bangladeshilaislapsen ompelema vaate ratkeaa saumoistaan tai menee heti ensimmäisessä pesussa niin kelvottomaksi, että ei ihmekään, jos niitä on ostettava about kymmenen samanlaista.

    Ugh. Kiitos tästä avautumistilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ugh.

      Mä luen sua vieläkin listan kautta! Sä oletkin yks niistä vanhoista hyvistä! Tossa alapuolella on heti toinen. Muut on feisbuukissa. Lisäilevät paraikaa varmaan haifäshönpäivänasu-kuviaan.

      Kauko

      Poista
    2. Kiitos. Omakin blogini on kyllä muuttunut aikalailla niistä vahnoista hyvistä ajoista. Suurin syy siihen on se, että olen väsynyt selittelemään elävässä elämässä kaikkea mitä kirjoitan. "Ei se tarkoita mitään, jos kirjoitan niin ja näin"... "Ei, ei tarvitse huolestua"... Siksi olen kokenut helpommaksi vaan jättää lähes kaiken henkilökohtaisen avautumisen pois, niin ei kenenkään tarvitse "vaivaantua" juttujeni lukemisesta. Toisinaan kyllä kaipaan avautumista, mutta se tarvitsisi tehdä jossain muualla enkä toisaalta halua eksyttää kaikkia lukijoitani.

      Poista
  3. Mä kelasin vaihtaa vaatteet tätä kommentointia varten, sillä tää mun yllä oleva kauhtunut neule on ehkä vähän liian avokaulainen tähän.

    Sit mä päätinkin vaan todeta, että Kaukorakas puhuu silkkaa asiaa jälleen. Nostalgisesti jotenkin mä myös kaipaan niitä aikoja, jolloin Blogilistalla oli runsaasti hyvää luettavaa. Onneks on noit kirjoja kumminkin.

    Muotiblogit ja sisustusblogit on vaan niin out of my league.

    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pics or it didn't happen! Et saletisti vaihtanu vaatteita! Mut se ei haita, koska Kauko (ja erityisesti Eki) diggaa, mitä avarampi kaula-aukko. Aatamin asu, päivän asu. Mitä lähempänä toisiaan, sen parempi.

      Mitä listaan tulee niin ehkä vaan pitäis luopua toivosta ja todeta, ettei asiat tule koskaan enää olemaan niin kuin silloin ennen. Nyyh.

      Kauko

      Poista
  4. "Mitä ihmeellistä on, että panee kengät jalkaan, housut ja paidan päällensä ja näyttää kohtuulliselta?"

    On se ihmeellistä, joskus voi unohtua paita esim. kauppaan lähtiessä! Muuten ehkä myönnän olevani samaa mieltä.

    Yst.terv.nimim. pesin hiukset viimeksi viime keskiviikkona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Eemeli, mä en henkilökohtaisesti koskaan ymmärtänyt miten ihminen voi päätyä tilanteeseen, jossa se lähtee kotiovesta ulos ilman jotain olennaista vaatetta (esim. paitaa, housuja, kenkiä) TÄYSIN TIEDOSTAMATTAAN..

      Toisaalta.. Enpä mä koskaan ymmärtänyt miten ihminen voi (vetää sellaiset humalat, että) kadottaa toisen kenkänsä kunnes löysin itseni samanlaisesta tilanteesta.

      Kauko

      Poista
  5. Asiaa! Mä oon miettiny kans tätä ihan samaa! Jos osaisin, perustaisin uuden blogilistatyyppisen sivuston, joka olisi tarkoitettu kaikille muille paitsi muotiblogeille. Ja sellaisena se myös pysyisi. Mut en osaa. Nyyh.

    Vituttaa, kun blogikärpänen ja stalkkeripersoona puraisee, mutta niitä ei voi tyydyttää haluamallaan "vanhalla" tavalla. Voi surkeus kuinka ikävöin sitä vanhaa kunnon yhteisöllisyyttä, mitä blogilistan entinen jengi tarjosi. Kyllä siinä ajatukset lensivät puolin ja toisin, eikä kuumin kysymys ollut kesän uudet muotivärit tai kohoava vyötärö. Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ainakin on kohoava vyötärö... silloin, kun makaan selälläni.

      PERUSTA! OPETTELE! TEE JOTAIN!

      Kauko

      Poista
  6. Vastaukset
    1. AAMEN.

      (Vastasin kaikkiin kommentteihin! Saaks nyt skoolata?)

      Kauko

      Poista
  7. Otetaan vaan - toisellekin jalalle! Muutama hyvä on tallella, mutta paljon on kadonnut, en ole katkera mutta kuitenkin. (Seuraavaksi minullakin taitaa tosin vuorossa olla sisustuspostaus. Sitten joskus kun saan sen tehtyä.)

    Päivän asu on valittu migreenin mukaan, olopöksyt ja päältä tippuva puuvillapaita. Mustat sukat. Kävin juuri oksentamassa, hetkellinen tauko jumituksessa, heti pitää lukea jotain.

    Menenkin makaamaan ja toivomaan, että herättyäni joku olisi keksinyt vanhan Päivän Pamauksen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AH! Migreeni, tuo päänsäryistä jaloin! Voita se! Tästäpä sainkin idean!

      Ps. Sisustusjutut on ihan ok, jos siellä ei oo niitä iänikuisia olkikoreja ja tähtikuviotyynyjä. Niihin moon ihavvitulloppu. :(

      Kauko

      Poista
    2. Hehehehehehe, mietin, että minne voisin sijoittaa olkikoreja. Olkinukke kyllä sopisi sisäpihalle, sen voisi vaikka polttaa tarvittaessa...

      Poista
  8. minulla on vain kalsarit ja sukat! muuten olen nakkena! kohta verkkarit, haisevat lenkkarit ja ruma huppari niskaan ja asioille! t: eki (joka kyl kans bloggaa kohta, I promise)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. senkin alaston anomuumi-eki! teen kohta Shroomit ja annan sulle fudut! no en kai tee, soot kuitenki tän blogin ainoa todellisen angstin lähde nyt, kun mä oon onnellinen.

      kaukeli

      Poista
    2. Jeah, aattelin angstata. Huomasin sunnuntaina olevani täydellinen nainen. Sovinistille. -eki

      Poista
  9. Täytyy sanoa, että iso-virne naamalla luin... "hitsataan sun naamas..." :) Ja hei, kaikki näyttää samalta, kiitos ikean...
    Olipas hauska tunne puskaus!

    VastaaPoista
  10. Hyvä kirjoitus, kiitos tästä. Tuli ikävä 2000-luvun alkupuolta jotenkin ja sitä omaa pientä blogipiiperrystä.

    VastaaPoista
  11. Silloin kun aloitin, niin neuleblogeja oli pilvin pimein ja blogiin tultiin sangen usein käsitöihin liittyvällä hakusanalla. Aikoinani on ollut koulupakosti neulottava lapasia, eikä niistä ainutkaan ole valmis. Mummoni hoiti yhden parin finaaliin, mutta opettaja laittoi purkamaan, kun peukalokavennus oli muka väärin tehty. Yhdet sukat olen kutonut, niistä tuli sopivat 56 numeron lattajaloille.

    Muotiblogeja en ole vilkaissutkaan enkä jaksa niistä innostua. Joutilasta luokkaa edustavana seniorikansalaisena tyydyn farkkuihin ja t-paitaan. Kylmällä laitan alle pitkät kalsarit ja t-paidan päälle flanellipaidan. Se siitä muodista.

    Blogilistalta vedin sepustukseni pois, kun siellä ryhdyttiin höperehtimään jostakin oikeuksista ja systeemi meni muutenkin ihan hämäräksi. Niinpä blogini lilluu internetin bittiavaruudessa kiinnittymättä juuri mihinkään ja päivittyen silloin, kun yksi ajatus pysyy kasassa edes kolmen virkkeen verran. Ja aamiaiseksi söin kaksi palaa paahtoleipää ja banaanin.

    VastaaPoista
  12. Hei vaan teille kaikille siellä paahtoleipien ja kauhtuneiden t-paitojen luvatussa nojatuolissa! Yhdessä päivässä tuli kauhean monta lukijaa tälle tekstille ja sehän se lämmittää jopa enemmän kuin tämä kanssakirjoittajaltani Ekiltä peritty reikäinen vauvariepua muistuttava oleskelupaita. Mikäs tässä on Anssi Kelaa kuunnellessa, kun on tällaisia kommentteja saapunut pilvin pimein! Thanks!

    Kauko

    VastaaPoista