Kauko lupas tänään sanella mun hakemuksen musikaaliin, koska hakemuksissa pitää aina hehkuttaa itteään ja sit iskee se perus "No mut ehän mie oo niin erikoinen"-boogie päälle vaikka on just niin erikoinen, että maailma on koko ajan "Oh no she didn't!"-käsiasennossa. Ja sit pitäis miettiä koko tyyppi-juttua ja sitä, miks on niin urpo ettei oikeesti lähemmäs kolmekymppisenä tiedä mitä haluaa.
Eli tsekkaillaas hieman: Mulla on semmoset taustajoukot, et Whitney Houston eläis jos sillä ois ollu puolet tästä.
Mä en käytä niitä hyväkseni, koska jossain draamahakuisuudessani haluan olla ystävätön surkimus.
Ja sit, ehkei tää on mun aika.
Jos mä oisin mun frendi oisin jo lyöny mua turpaan. Ihan vaan opetusmielessä!
Tänään yks frendi tokas fb-chatissa, et onpas kiva ku oot olemassa. "Sun juttuja on aina ihana lukea, päivänpiristys." Varuiks menin hieman vaikeeks vaik oikeesti olin otettu. NOLO.
Mut häh, olikohan mulla joku pointti tässä? Pitiks mun jakaa teille se info, että oikeesti satsasin tyypille laitettuun tekstiviestiin ja sain takas tyydyttävän vastauksen, jota nyt pohdin?
Vai se, et nyt on faija kotiutunut sairaalasta siihen mallin, että EHKÄ VIIMEINKIN SE TAJUAA OTTAA IISISTI, koska kukaan meistä ei elä ikuisesti?
Vai se, kuinka liikuttavaa on olla yhteyksissä noiden sisarusten kanssa koska näköjään oon mummo ja pittäähän sitä ny vähän hempeillä. Niin.
Se on tää vitun kuumeflunssa ja ikä koska oon jopa omasta mielestäni nolo. NOLO.
-noloEki4eva
Kuule Eki. Jos sä jäät venaamaan, milloin "sun aika" on, niin voi tulla aika pitkäks.
VastaaPoistaNiinpä.
Poista