Eiku mä alanki sit jotain muuta

Terveisiä Tampereelta yhteiskunnan oi te yhteiskunnan luteet!

Tänään istuin koneen ääressä ja join teetä ja kirjoitin yhden kappaleen. YHDEN HELVETIN KAPPALEEN. Enkä siis puhu mistään maailmaa valloittavasta Frontside Olliesta tai ylipäätään edes musiikista vaan siis kappaleesta, joka alkaa ja joka loppuu siihen, että painetaan kokonainen rivi tyhjää ja aloitetaan uudestaan kirjoittamaan. Sen jälkeen otin päikkärit, koska olin niin puhki.

Tiedättekö, kun on puoltoista kuukautta ollut sitä mieltä, että mä en pysty tähän, niin jännästi sitä alkaa sitten uskomaankin niin ja toimimaan sen mukaisesti, ja tänä iltana, juurikin tässä viimeisen tunnin sisällä, totesin, että helvetti, musta ei ihan oikeasti ole tähän enkä edes tiedä haluanko tätä eikä mulla ole mitään mahdollisuutta saada tätä hommaa sellaiseen muotoon seuraavassa viikossa, että kehtaisin sitä kenellekään näyttää saatika hakea sillä kyseiseen opinahjoon. Sitten mä istuin alas, katsoin muut vaihtoehdot läpi, punnitsin, onko mulla rahkeita tai aikaa edes niihin, totesin, että on ja tein päätöksen, että käsikirjoituslinja voi haistaa jonkun lahjakkaamman kyvyn tänä vuonna ja mä en edes hae.

Jep. Mä en edes hae. Olo on samaan aikaan (toisaalla, öööh hehe?) helpottunut ja surkean luuserimainen. Ah, mä en hae. Mun rahkeet ei tänä vuonna riitä, ehkä ne riittää ens vuonna, ehkä en hae enää ikinä, mutta tänä vuonna en hae ja ah, mikä helpotus. Ei tarvitse enää miettiä sitäkään vaan voin tehdä noiden muiden mestojen tehtävät ja toivoa parasta. Surkean luuserimainen siksi, että haha, kuvittelin olevani kirjoittavaa sorttia, että saisin oikeasti noin helpot (yea, right) tehtävät rustatuksi miten päin vaan ja pystyväni hoitamaan edes jonkin asian alusta loppuun, mutta ei. En pysty. En jaksa. Enkä usko hetkeäkään, että ne haluaa lukea mitään noi ala-arvoista shaissea. Oikeastaan tiedän sen, koska olin siellä viime vuonna ja tiedän, mikä se taso on ja mitä ne haluaa ja mä en tänä vuonna sitä niille pysty tarjoamaan, joten so long suckers, mä teen jotain muuta seuraavan vuoden. Tai sit en.

Tänään sain sentään pieneksi ilokseni työtarjouksen puhelimitse ja ens viikko päivystetäänkin sitten taiteen parissa, että jotta tulkaahan katsomaan ja viihtymään Kuvataideakatemian galleriaan Kasarmikatu 44 ja kattelemaan juttuja. Taidetta that is. Avoinna 11-18 every god willing day, voiks noin sanoo? Onks toi oikein sanottu? Whatever, taiteessa kaikki on sallittua. Welcome!

Ah, hitsi miten paljon on nyt kaikkea. Kohtahan on myös toinen über-odotettu taidepläjäys tulossa, kun Loop-blogia ylläpitävä kaveri raahaa romÄH taiteensa Pengerkadulle. Sitähän voi siellä sitten pällistellä melkein kuukauden päivät.

Apua! Sitten onkin jo toukokuu kohta ja päästään viikonlopuks fiilistelemään Helsinki Underground Art-meininkejä.

Sitä ennen kyl täytyy juhlia kolmivuotiasta kummityttöä, tehdä noi tehtävät, hakea kouluun, käydä Madridissa vähän lomailemassa ja ajaa mun kesätaivaan sininen uunituore Jopo Espoosta Kallioon, että pääsee sit korkkaamaan kunnolla ton kesän! Kylä tää jätkät tästä karvottuu, kuhan vaa ootellaa nätisti ja sillä aikaa tehään jotain kivaakin välillä. Hyi. Pitääks oikeasti tehä muka jotain kivaakin välillä? Onneks oikein kivoilla poikkiksilla on aina taskussa vähän tähtipölyä ja sehän tekee maailman onnellisimmaks, vai mitä?

Mä tulin jopa vähän hyvälle tuulelle kesken kaiken olemisen ja turhan tärkeyden. Dääm. Oonks mä teidän mielestä nyt ihan luuseripaska? Sanokaa, etten oo, koska en oo!

helpotuksen suurella rintaäänellä ja ylenpalttisella rakkaudella,
Kulttuuri-Kauko