maanantai 19. maaliskuuta 2012

Maanantai, vanha frendi

Maanantai! Long time no see, long time no BBC.
Sitä vaan istuu päivät pitkät yksin tässä samassa kohtaa sohvaa ja katsoo kuinka aika rientää. Itse ei tarvitse rientää yhtään mihinkään. Ei elää päivääkään. Illalla, kun mä menen leikkimään nukkuvaa ajattelen, että hoho, siitäs sait, Michael Knight! Sainhan mä tänään jotain tehtyä. Tottahan toki vaan sainkin! Sain tehtyä puolitoista tehtävää, ja illan ollessa nuori, mikään ei estä sen muuttumista kahdeksi. Nyt on ideoita. Paskoja? Yes. Mennäänkö niillä sisään? Hardly. Yritänkö mä enivei? Definitely (maybe). 

Teistä varmaan nyt rakkaat mukalukijat tuntuu siellä, notta onpas tolla Kaukolla tuhat ja sata tehtävää, joten kerronpa. EI OLE! Tehtäviä on tasan 6. Kaksi toiselle linjalle ja neljä toiselle. Näistä tehtävistä aivan valmiita on 2. Näistä tehtävistä yksi on kirjoitettu kolme kertaa uusiksi, yksi kaksi kertaa uusiksi, molemmista ovat vaihtuneet aiheet tai ne ovat vaihtumassa, yksi vaatisi videokuvaa, mutta pitäisi ladata kamera ja meikata, mikä on oikeasti nyt pikkusen liikaa tähän väliin, ja yhteen sain tänään aiheen harmaalta räntää satavalta taivaalta eli varmaankin itse jumala (uskisblogi!) sen minulle lähetti. Tätä teoriaa tukee myös tarinan päähenkilön Valtteri Hernesvellin selkeä samanhenkisyys Jari Sarasvuon kanssa. Voitte siis vain arvailla minkälaista tekstiä tämä lähes täysin sosiaalisista kontakteista luopunut pääni tuottaa. 

Eikä siinä vielä kaikki! Mä olen saanut muutakin tehtyä tänään! Mä olen hyppinyt hyppynarulla! Ostin hyppynarun Linnunlaulussa sijaitsevasta vanhasta huvilasta, jossa on ns. kirppis. Laitan ns. sen takia, että se mesta on ihan käsittämätön. Siellä on vain sellaisia polkuja kaiken tavaran keskellä ja koko ajan joutuu katsomaan ylöspäin, notta putoaako sieltä joku pulpetti tai nojatuoli tai moulinexin sipulisilppuri vuodelta tuhatyheksänsataatalvisota päähän. Menkää sinne! Se mies, joka sitä pitää kertoo kreisejä tarinoita ajasta, jolloin Helsinki oli kaunis kauemmin kuin hetkisen. Me tehtiin sinne parisuhdekävely tossa taannoin. Siellä ihan vieressä on myös Itsekkyyden muistomerkki, jollaisen olemassa olosta en ollut edes tiennyt. Tietysti piti poseerata sen alla. Hitto. Eihän ne kuvat tietenkään ole koneelle päässeet vielä kamerasta (yes, siitä lataamattomasta) ollenkaan, mutta eiks oo tavallaan hirveän kiva tietää, että sellaisia on? Tosta tulikin mieleen, kuinka joku vaihto-oppilas Aasiasta jossain artikkelissa sanoi, ettei hän ota kuvia, koska valokuvaus on niitä varten, jotka eivät osaa varjella muistojaan tai luoda niitä muuten vaan. Mun mielestä toi on bullshittiä ja oon sitä mieltä, ettei sillä riisimestarilla ole muistoja joulupukista, jolta se ois voinut vaikka saada kameran. Mun mielestä valokuvat nimenomaan auttaa muistamaan jotain tapahtumia tai lauseita tai vitsejä, jotka muuten ehkä unohtaisi. Valokuvat voi myös kieltämättä huijata esim. että on ollut kivempaa kuin oikeasti olikaan. 

Valokuvahaaste laahailee taas jollain puolella vuodella, mutta siis kamoon! Antakaa nyt vähän armoa (toim. huom. - Kauko, kukaan ei ole edes sanonut mitään..), kun mulla on nyt tätä ressiä ja kaikkee niin pal kauhiast. Ei kai mulla tässä ny niin muuta ollukaan. Pitäis ehkä ulkona käydä vielä tänään, jos vaikka maitoa aamukahviin. Sitte, jos tiskais ja munia keittelis eli life goes on without meaning. 

Ah! Sain muuten ensimmäiseltä poikaystävältäni kutsun taidenäyttelynsä avajaisiin. On se vaan komiaa, kun miehet menestyy. Todennäköisesti vieläpä huikean paljon paremmin, kun tällainen mt-kuntoutuja ei ole tietä tukkimassa leveällä kuljetuksellaan. Mitä? MITÄ? EIKÄ OLLU KATKERA SÄVY TUOSSA! OLIKO? No, ei ollu. Aidosti on hieno juttu ja lahjakas tyyppi ja menen mielelläni ostamaan uuden mekon avajaisia varten. Näin siellä on ainakin jotain ihanaa ja silmänruokaa, jos taide on paskaa. Terkkuja sinne, jos luet tätä! Kiitos kutsusta! 

Seuraavan kappaleen myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää alkavaa viikkoa! 


Erityisterveiset Tampereelle VIPille (Vittumainen IsäPuoli) oikein hyvää syntymäpäivää huomiselle 
toivottaa Kauko! 

1 kommentti: