9. luukku

"Olen varautunut jokaiseen päivään. Huomiseenkin." 

Enää kynsilakat kehiin, koira ulos, vaatteet ja duunikamat valmiiks ja suihkun kautta petiin. Ilta siis saattaa hyvinkin mennä netsussa notkumiseksi ja aamukahdelta tajuttuun: "Jumalauta! Miten toi kello on noin paljon?! En oo tehny mitään! Svidu, huomenna meen aikasin nukkumaan, se on saletti!" Enkä kuitenkaan mene, se on saletti.

 Olen myös varautunut vähentämään röökausta. Ja milläs muulla kuin aina niin naisellisella nuuskalla. Tietenkään töissä ei voi olla lätkäjätkähuulena, mutta eiköhän joulushoppailijat ja ulkona riehuva räntämyräkkä pidä tupakkitaukojen vähyydestä huolen. Luotan teihin, oi arvaamattomat toverini.
 Kauko kyllä pärähti työmaalle kahvi+tupakkabreikille, Sofiankadun tuulitunnelissa hytisten briiffattiin nopeasti kaikki tärkeät asiat. Tärkeillä asioilla en tarkoita tulevia presidentinvaaleja, euron mahdollista kellumista tai Lähi-Idän konflikteja. Eiku siis just niitä! Niistä me aina keskustellaan.
 Ja hei! Huomisen ruokarähinöitäkin varten kävin jo tänään kaupassa! WOU! Eihän mun tarvitse muuta kuin olla, tulevaisuus on hallussa!

 Jostain syystä inhoan käydä lähimarketissa työpäivän jälkeen. Siellä kun ei voi olla törmäämättä tuttuihin, eikä aamulla saavutetusta hehkeydestä ole enää ripettäkään jäljellä. Siksi on turvallista kuunnella kauppareisuilla musiikkia, olla omissa bumtsi bum-maailmoissaan. Toki näin tehdessäni törmäsin tuttuun pakasteosastolla, jonka mielestä kaupassa ei pitäisi kuunnella musiikkia.
 Ens kerralla meen naapurikylän kaupoille..

 Jotain yllätystäkin päivään mahtui! Jotain, mihin ei osannut varautua! Yhtäkkiä duunin ovesta pölähtää sisään vanha työkaveri, jonka kanssa hallittiin sisäpihan röökimestaa vuosikaudet. Oltiin kingejä. Aina varuiks poltettiin kaks tupakkaa koska "ei sit tiiä millon pääsee seuraavan kerran". Siellä käytiin läpi elämät nurjat puolet, joskus taidettiin vähän itkeäkin? Mutta suurimman osan aikaa naurettiin paskasesti kaikille paskiaisille ja paskoille asioille. Nauru teki hyvää.
 Oikein hymyilytti kulkea täysin sulaa Aleksanterinkatua talvikengät jalassa ja nuuskat huulessa hirveessä viimassa. Eikä harmittanut myöhästyä kahdesta bussista.
 Juurikin kyseisen henkilön kunniaksi hylkäsin perinteiset kananuudelit ja ostin katkaravun makuisia (ne kyllä mun mielestä maistuu kovin sitruunaisilta..) ja pakastekatkarapuja. Tämän reseptin sain joskus muutama vuosi sitten Cafe Engelin savuttoman terassin vieressä olevalla röökipaikalla. Tais olla kevättä.
 Oh the memories.

No ni, kohta oon runotyttö. Ei käy! Imma fight back! Jatkan elämääni koskevilla karuilla faktoilla kuten esim.:

-tänään tulen vielä näyttämään steppaavalta seniorikansalaiselta köpötellessäni koiran kanssa jäisillä kaduilla
 -huomiset vaatteet jää kuitenkin aamulla katsottaviksi 
 -tänään "en" enää polta yhtään tupakkaa ja nuuskaakin menee ihan tosi "vähän"
 -HUOMENNA MENEN MELONIOSTOKSILLE!

Nyt nostan perseeni penkistä ja ryhdyn tuumasta toimeen. Koira ulos ensin, ulkona liukastellessa (kenties joku luu poikki..? Perhaps?) on hyvää aikaa päättää kynsilakan väri.
 Musta tulis varmaan sikahyvä presidentti; oon niin varautunut kaikkeen ja pohdin päivät pitkät tärkeitä asioita.

 Terv. nimim. "Äänestä Ekiä! Eki lupaa kutsua 100 ensimmäistä Linnan juhliin!"