Koti

Seuraa herkkää tilitystä ja lämpöisiä ajatuksia maailman ihanimmasta paikasta.

Koti on maailman tärkein juttu. Mulle se on suorastaan pyhä paikka, jossa voi sulkea kaikki maailman undulaatit ulkopuolelle ja tuijotella ikkunasta ulos. En ole koskaan edes hirveästi ollut mikään bileidenjärkkäilijäihminen, koska mun mielestä ois ihan kamala ajatus, että tänne tulis jengiä kaatelee kaljoja, huutamaan, ördäämään, tappelemaan ja paskomaan mestat ja sitten niille pitäis vielä tehdä boolia ja hoitaa alkuillasta jotain suuhunpantavaa ja loppuillasta parittaa niitä toistensa kanssa aka hoitaa jotain suuhunpantavaa. 

Sellainen 5 ihmistä alkaa olee maksimi vieraissa jo ihan siitäkin syystä, että neliöitä on tässä satavuotiaassa uutukaisessani tasan 23,5. Olen kuitenkin lipsunut vähän tuosta mustavalkoisesta ajattelustani, ehkä johtuen siitä, että a) olen niin vanha ja eltaantunut, etten jaksa lähteä himasta mihinkään vaan mieluummin pyydän tänne tai b) olen sosiaalisesti kehittynyt vuosien varrella ja pystyn haldaamaan jo useamman kuin yhden tai kaksi ihmistä kerralla. 

Spontaanit glögittelyt, jotka Eki feidas miehen takia.

Tosiaan, täällähän on ollut jo rempparyhmä, spontaanit glögittelyt, kokosuku ja muuttomiehet, Mc Taakibörstan Haaviston tukikeikan prepartyt ja vaikka ja ketä kahvilla, kaljalla tai vetämässä kokaiinia mallipoikien pakaroilta. Tää on niin koti kaikessa rähjäisyydessään, että jos mulla olis edes jotenkin vakaa elämäntilanne niin kävelisin pankkiin nauraen ja nostaisin helvetinmoisen lainan ja sitoisin itseni tähän luukkuun tuhansiksi hetkiksi. 

Mistä sitten kodin tunnistaa? En mä tiedä, kai se on, kun kaikki aistit sanoo samaan aikaan HURRAA! tai TSUPTSUP! tai ihan vaan, ET JOO KYL TÄÄ MENEE. Siitä ehkä, että jaksaa sisustaa ja duunaa. Jaksaa silloin tällöin siivota ja suunnitella eikä vaan lyö kamoja sisään ja istu patjalle nurkkaan juomaan viinaa ja kuuntelemaan Irwiniä. Toki, sekin toimii oikealla hetkellä.

Mun kodit kyllä eroaa aika vahvasti näistä sisustusblogien tai muiden lifestyleblogien meiningistä, jotka on täynnä ruskeita punottuja laatikkoja yhdistettynä sormenjäljittömiin kromivehkeisiin ja tyylimustiin tai -valkoisiin hyllyihin sohviin taulutelevisioihin ja niihin perkeleen tähtikuosillisiin koristetyynyihin. Syistä, että a) mä inhoan shoppailua ja sisustamista, b) mä inhoan sellaisia persoonattomia ylisteriilejä Ikea-koteja, joista ei varmaan näe päälle päin ihmisestä, joka siellä asuu, yhtään mitään, c) oon köyhä, sillain niinku, että jos paskantaminen maksais 10senttiä, mun ois ehkä pakko oksentaa.

Mun lähes jokaisella tavaralla ja huonekalulla on tarina tai historia tai ne on löydetty, saatu, dyykattu ja silti tää on ihana koti. Paras. Mistä sain nyt idean tähän aiheeseen, vaikka olin vahvasti suunnitellut koko viikon aiheita shuffleboardista sukupuolivalistukseen? Kenkälaatikoista. Ne on käteviä sisustuksessa, kun ei ole varaa ostaa niitä punottuja paskakoreja jostain Vepsäläisestä kolmensadan euron kappalehintaan. 

Etnies - työkalut

Vans - mausteet

Osiris - riisit, sokerit, jauhot, makaronit ja mitä noit nyt on

(no ei kai mulla nyt oikeesti mitään jauhoja oo, haha, että mä muka leipoisin jotain vai?) 

Spirit - romua, kirjoituksia, vanhoja kortsuja (note to self, don't use)

Näitä piisaa ja mikäs siinä, kun ostat kengät niin saat uuden laatikon tavaroille siin sivussa. Täydellistä. Kaikki menee suunnitelmieni mukaan. Vielä pitäis saada vaikka ja mitä tänne kämppään, mutta en maindaa ja ajan kanssa, koska en ole menossa minnekään. Tänäkään iltana. Siksi istun täällä tiskivuoren vienossa hajussa ja järjestän kuivamuonahyllyäni. Perjantaina. Yksin. Fiilistellen. Tauluja seinille ripotellen. Kaatuneita riisejä imuroiden. Vanhana ja eltaantuneena. Sydän on siellä, missä koti on. 

Vasaraa ja nauloja tositarkoituksella, tänä perjantaina, 

Inno-Kauko