Pispala.
Tuo kahden järven kimalteessa kylpevä Tampereen helmi. Ainoa paikka maailmassa, missä voit haistaa samaan aikaan Roger Rabbit-mehujään, just sen jossa on sitä hyytelöä sisällä, ja perus savupiipun, just sen vanhanaikaisen, kun vaari siellä saunaa lämmittää ja sahtia ryyppää.
Tuo paikka, jossa kahvi maistuu aina vähän pahemmalle. Oikeasti, äidin keittämä kahvi on aika syvältä, vaikka ollaan tehty tieteellinen tutkimus ja keitetty samaan aikaan samalla keittimellä ja samoilla määrillä ja veden lämpötiloilla. Tän on pakko olla psyykkistä..
Aamulla suoritetut umpihankivenyttelyt uudessa untuvatakissa, joka tuntuu ihan siltä kuin olisi koko ajan makuupussissa. Walkin' down the good old memory lane - minäkin olin joskus partiolainen. Sittemmin olen niin vieraantunut luonnosta, etten varmaan tunnistaisi karhua, vaikka se tuijottaisi suoraan silmiin.. Ehkäpä sittenkin, onhan se tuttu eläin olutpullon etiketistä.
Untuvatakille tuli hintaa. Tunnesiteellisesti ja rahallisesti. Äiti hoiti rahallisen osuuden, koska olemmehan espoolaisia aka helvetin rikkaita ja ruskettuneita finskasvenskaa puhuvia purjehduskengissä lerhailevia fortumilaisia. Tunnesiteellisesti minä maksoin mielestäni kovemman hinnan, koska ehtona uuden takin saamiselle oli heittää vanha "nahkatakki" roskiin. Terveisiä vaan sinne turvakotiin, että näin todellakin tapahtui. Viime aikoina (vuosina) saamiani kommentteja tästä plusmiinus kymmenvuotiaasta viidentoista euron Henkka-Maukka takista on paljon eikä yksikään niistä ole ollut kovin mairitteleva.
Luoko toi sun takkis uutta nahkaa vai?
Hyi helvetti.
Toi hilseilee.
Eihän toi kelpais edes Uffiin.
Meinaatko sä odottaa, että tosta tulee kangastakki?
Voisitko sä ihan oikeasti heittää ton jo roskiin?
Lupaa mulle, että heität ton roskiin.
Et kai sä nyt ihan oikeasti enää käytä tota?
Miten sulla vieläkin on toi takki - sunhan piti heittää se roskiin?
Kato mua nyt silmiin ja sano ihan rehelllisesti, että eiks sua ihan oikeasti yhtään hävetä kävellä toi päällä?
Tänä aamuna raskain mielin ja pää painuksissa vein kauan palvelleen ja erittäin rakkaan takkini omassa pussissaan roskiin. Otin siitä pari kuvaa muistoksi ja pidin hiljaisen hetken.
Jos sinulla on vaate, josta pitäisi luopua, voisi hyvänä nyrkkisääntönä pitää juurikin tätä itselleen esitettäviä kysymyksiä: Kelpaisiko tämä vaate vielä Uffiin? Kehtaisinko viedä tämän Uffin laatikkoon? Jos et pysty vastaamaan kysymyksiin KYLLÄ, vaate on jo todennäköisesti siinä kondiksessa, että sen voisi päästää ikuiseen rauhaan. Mitä tästä neuvosta sitten opimme? Se, joka ei osaa, opettaa ja se, joka ei osaa opettaa, opettaa liikuntaa.
Lomailu ja maakuntamatkailu jatkuukoon vielä vuorokauden verran. Tänään on jo ehkä pakko pestä hiukset.
Kauko, nääs.
Ai sun äiti asuu Pispalassa. Ihanaa!
VastaaPoistaMäkin sain tänä talvena untuvatakin. Se on äidin vanha ja tuoksuu äidiltä, joten en oikein halua pukea sitä päälleni, kun äitiä ei enää ole. Ehkä ensi talvena sitten, eikös nyt untuvatakkiajat ala olla jo ohitsekin pikkuhiljaa...
Pispala on ihana!
VastaaPoistaUntuvatakkiajat on kyllä jo melkein ohi, mutta tähän aikaan vuodestahan köyhän kannattaa kahisevansa ostaa, kun hinnat ovat tulleet rytinällä alas. Tämäkin irtos satasella, kun ensimmäinen hinta oli kaks ja puol.
Ikäväkin voi olla sellaista lempeää. Tuoksut, ääni ja kosketus unohtuu ja häviää nopeammin kuin muut muistot ja mun mielestä niistä kannattaa tietyllä tavalla pitää kyllä kiinni. Mun isällä on parin repliikin rooli yhdessä suomalaisessa elokuvassa ja se on ainoa mistä voin kuulla sen ääntä enää ikinä ja huomaa aina kuullessaan kuinka se on unohtunut.
Kauko hempeilee