Sain sähköiskun ohikulkevalta kissalta!

Innoissani aloin bloggaamaan ja sit iski writer's block. Ehkä mä nyt tässä kirjottelen ja kattelen, mitä asioita tulee mieleen. Sovitaaks niin?

 Eilen yöllä iski ikävä. Niin kova ikävä, että tuli itku. Tai en tiedä, oliko kyseessä ikävä vai joku semiflippaus. Tyyppi siis laittoi tekstiviestin maailmalta. Must se tekstaaminen oli mahdotonta, koska kelasin, ettei sillä oo ees luuria mukana. Mut sieltä tuli viesti, jonka käsitin väärin ja johon vastasin yli-innokkaasti. Ja hetken kelasin, et nyt tuli ylireagoitua, mut tulin siihen tulokseen et voivoi. Jos ylireagoin ni sit ylireagoin. Fiiliksen mukaan. Mä elän nyt siinä pumpulissa, että se on kaukana maailmalla ja sille tuli mieleen laittaa mulle viesti. Oon siis merkittävä. Se riittää mulle. Ikävä on silti tosiasia. Hui, tunteita!
 Sitä menee nyt jossain huurussa päivän kerrallaan. Kaikki on hyvin eikä kuitenkaan oo. Varuiks soittelin päivällä perheenjäsenille ja avauduin niillekin.
Niin siis kaikki tutut ja tuntemattomat, uusi elämänasenteeni edellyttää asioista puhumista eli varautukaa avautumisiin ja outoihin puheluihin!!
 Mutta juu, tuli ikävä. Fyysinen tunne. Olis vaan halunnut maata tyypin vieressä ja silittää sen tukkaa. Ihan iisisti ja hiljaa. Tuntea, että nyt tällä hetkellä kaikki on hyvin.
 Ne on loppujen lopuks niin hirmu pieniä asioita, joista tulee hyvä olo. Ja opin lomalla ollessani, että tuli mikä hyvänsä fiilis, se pitää elää. Sitä ei pidä sysätä sivuun ja olla niinku mitään ei oiskaan, vaan se pitää elää. Hyvä tai paha, ohi se menee joka tapauksessa. Näillä mennään.

 Eilen myös emännöin illalliskutsut kahdelle! Kokkasin äidiltä joululahjaks saadut superpastat ja spagukastikkeen. Oli herkullista, mut mikä vittu siinä on, että aina syö liikaa!? Mä en näköjään pysty lopettaa koska vaan.
 Mutta taas tuli hogattua, että maailma on mesta paikka. Ilman telsua ja netsua on vieraan kanssa juteltava. Ja kun hoidos.. Eikun lomalla oppi puhumisen tärkeyden, niin sitä bamlattavaahan piisasi! Kun vieraaksi vielä sattui yksi maailman arvokkaimmista ihmisistä, oli helppo puhua. Ehkä elämäni ensimmäistä kertaa kerroin esim. painoni rehellisesti. Ohhoh! te tuumaatte, mutta fear not, voin kertoa sen teillekin. Se on 81kg. Ja pituutta löytyy 171cm (insinöörin mittaama eli fakta). Ylipainoa on. Oh dear! Mut sitä murehdin sit syssymmällä.
 Kepeä olo kun pystyi puhumaan vaikeistakin asioista, vitsailemaan härskisti ja olemaan välillä ihan hiljaa ilman kiusallista fiilistä. Suosittelen siis illalliskutsujen järjestämistä teille kaikille! Se ei vaadi paljoa mutta antaa hirveesti.

 Kaukokin soitti tänään. Meillä on pyjamabileet tiedossa ens viikolla. Mulla on ikävä sitä ja se on mun ystävä. Se on tosiystävä.
Aikuisiällä ei oo helppoa saada ystäviä, lapsena se oli niin helppoa; riitti, että oli samalla luokalla tai asu samassa pihassa. Nykyään on niin kauheen busybusy ja skeptinen, että ei tajua. Höh, tätä vastaan aion kapinoida!
 Veikkaan kyllä, että meidän pyjamabailut menee armottomaksi ketjutupakoinniksi ja jätskinsyömiseksi. Silleen, et tulee paha olo. So? Aijjuu, kyllä me varmasti myös juoruillaan, se kun kuuluu jokaisen tytön perusvelvollisuuksiin.

 Mä en todellakaan tiedä, mitä tästä elämästä tulee. Onkohan mulla ikäkriisi? Vai ihan perus identiteettikriisi? Vai molemmat ja siihen vielä päälle hylätyksi tulemisen pelko? Jaa'a. Ja mitämitä! Olen kadottanut jonnekin 'too cool for school'-asenteeni, koska oon alkanut funtsimaan opiskelua! WTF! Huh, hirveesti kaikkea. Mut hei, kuinka siistiä olis voida päivittää fb-status tyyliin 'Pääsin Teatterikorkeeseen' ja sit sadat ihmiset tykkäis ja tsemppais. Olishan se siistiä!

 Reilu viikon päästä oon 28. Täysin turha ikä. Mut syndet on aina kivoja. Ehkä mä kestän olla kakskasi, ehkä se kuuluu kestää. Ehkä kakskasina on hyvä alottaa uusi elämä. Hah! Joo! Siitä lähtee Norsun vuosi Ekin kalenterissa! JES!
 Noni, sekin kriisi selätetty, hyvä minä!

 Vitsit, mun tekis mieli vaan kirjottaa vaikkei mitään sanottavaa olekaan! "Nytkö se sen vasta tajus?!" te ajattelette. Jep, mut saatan kirjottaa myöhemmin lisää, koska oon teille tammikuun velkaa.

 Ja eiköhän joku fiilistelybiisi pistetä soimaan, koska.. Koska, koska koska. No vaikka ihan siks, että näin kylmällä säällä ja pattereiden kuumotuksella tuo kissa on yks kävelevä sähköiskukone ja sen häntä näyttää ihan narulta :( Ja koirakin pyörii matolla niinku joku mielipuoli.

 Haavistomaisia terkkuja teille toitottaa Eki, kriisienhallitsija jo vuodesta 1984