Aikakonematkoja ja puheluita Lappiin.

Terveisiä turvakodista. Turvakodissa saa teetä ja sympatiaa ja täällä vallitsee rakastava ilmapiiri. Täällä on kissa, joka pyörii jaloissa ja kihlapari, joka pyörii muuten vaan. Täällä on vietetty lukemattomat yöt surullisena, iloisena, loukkaantuneena ja humalassa ja joskus kaikkia mahdollisia tunnetiloja samaan aikaan, muttei koskaan toisaalla. Täällä asuu sellainen mies, joka menee sohvalle nukkumaan, kun Kaukon täytyy päästä ystävän viereen, kun maailma on paska. Täällä on sellainen Greyn anatomiasta tuttu my person.

Saavuin tänään tänne kahden poikaystäväni (Ben ja Jerry) kanssa, loukkaannuttuani verisesti yhteen potentiaaliseen sellaiseen. Kaukon on helvetin vaikea ymmärtää, ettei kaikki maailman ihmiset pompi tasajalkaa ja kilju riemusta kun hän saapuu paikalle. Elämä opettaa. Eiku wait.. eihän se mitään opeta. Terapia opettaa. Ja väkivalta. Eiku..

Kalliossa on semipaskaa. Nukun valot päällä, koska pelkään, että pimeässä lähtee taju. Onhan se kivempi sit herätäkin, jos lähtee taju, että on edes jotkut valot päällä. Öh, ehkä tota ois hyvä vähän avata eli aina välillä öisin tulee sellainen tilanne, että herää siihen, että meinaa taju lähteä ja ahistaa. Elämä heittelee. Eiku wait.. eihän se mitään heittele. Päässä heittelee.
Mut on siellä maalattu eli voinpahan ainakin katsoa seiniä, kun ei ole telkkariakaan (palaan aiheeseen kohta). Aloin myös kutomaan. Siis minä. Siis kutomaan. Voi helvetinperkeleenhengenköyhyys tätä se tekniikan puute teettää. En edes tiedä, mitä siitä tulee, mutta tuleepahan poltettua ehkä vaan vartin välein edellisen kymmenen minuutin sijaan. Olen myös lukenut saksalaista novellikokoelmaa ja tehnyt kaaliruokaa. Jännä, miten ihan kaupunginosaa vaihtamalla pääsee 1900-luvun vaihteeseen.

Tosiaan. Kaukollahan on äiti tuolla kaukana Lapissa. No okei, Tampereella, mut sehän on kuitenkin pohjoisessa paitsi, jos katsoo Lapista. Otan suvaitsevaisena ihmisenä kaikki tätäkin blogia lukevat tai lukea yrittävät vajakit huomioon ja kerron, että Lapista katsottuna Tampere on etelässä. Lapista katsottuna oikeastaan kaikki on etelässä. Sen takia lappalaismiehet yleensä katsovat vähän alemmas kuin silmien korkeudelle. Eiku wait.. eihän ne sen takia katsele, että yrittäisivät paikantaa etelän. Tissejä ne katsoo, pikisilmäiset kaamospervot.
No mut toi äiti. Äiti lupasi syntymäpäivälahjaksi avustusta televisioon. Asiasta on "neuvoteltu" puhelimitse.

Puhelu 1
Äiti: Me haluttais nyt avustaa sua tossa televisiohankinnassa.
Kauko: Ihanaa. Millaisesta budjetista suurin piirtein olis kyse? 200? 300?
Äiti: Toi 300 ois kyllä kattona.

Puhelu 2

Kauko: Mä oon nyt kattellu tässä vähän telkkareita ja maksan ite sit sen loppuosan, mikä siitä jää eli mikä se on nyt se lopullinen summa?
Äiti: 250.

Puhelu 3


Kauko: Mulla ois nyt tässä vähän fyrkkaa, että menisinks mä ostaa sen telkkarin, että miten ois niinku vihvih?
Äiti: Voithan sä ostaa, mut mä laitan sulle vasta joulukuun alussa sitä fyrkkaa.
Kauko: No katotaan riittääks mulla, mä vielä mietin tässä.
Äiti: Joo, no mut joulukuun alussa saat sen 200.

Arvatkaa kuin monta kertaa soitan tosta telkkarista enää, jos joka kerta tippuu 50 eukkoa kelkasta? Joulukuuhun ku päästään niin tilille rapsahtaa vittu viiskymppiä. Pahimmassa tapauksessa se soittaa mulle ja vaatii kolmea sataa omalle tililleen. Jos ei ois oma äiskä niin huh! Oisin irti! Liekeissä! Oisin Mel Gibson ja David Hasselhoff samassa paketissa ja näyttäisin miten nää hommat hoidetaan oikeaan televisiotyyliin!

Luin tänään siitä saksalaisesta novellikokoelmasta jonkun aika perushyvän määritelmän rakkaudelle ja voin vaan sanoa, että kyllähän siitä ennen pitkää tulee kaikille paha mieli. Oikeasti, eihän kukaan aidosti voi sanoa diggailevansa saksalaisia novellikokoelmia. Eiku wait.. mitähän mä yritin sanoa? Täällä turvakodissa noi viikonloppuna vaihdetut sormukset sokaisi mun ajatukset.

laavluuser terveisin, I'm a believer-Kauko