perjantai 18. marraskuuta 2011

Kädettömuus kunniaan!

Obladi!

 Nyt on reilu päivän verran leikitty yksikätistä rosvoa. Kyl tää tästä.
  Yö meni unilääkkeistä huolimatta hyvin katkonaisesti, varuiks heräsin aina kun piti liikahtaa, jonka jälkeen makasin suu auki Kauna-narahtelumaisesti äännellen.
 Aamulla olo oli kuitenkin lääketokkurainen. Ja ihan vitun kipeä. Polvikin saakeli oli hellänä!
 Hetken mietin, kuinka kampean itseni sängystä. Joku tovi siinä meni. Pukeutuminen ilmeni sitten haastavammaksi osioksi. Esim. rintsikoiden pukeminen yhdellä kädellä on taitolaji. Nostan hattua siihen sujuvasti kykeneville!
 Olosuhteiden pakosta koira ulos ja mars töihin. Aamusta asti siellä hulisi jos jonkinnäköiset asiakkaat "Voisitsä paketoida tän lahjapakettiin?" Totta kai. Sitä seurasi soitto lekurille "Laita ny jumalauta jotain särkylääkkeitä!" Puhelimitse tehdyt reseptimääräykset lähimpään apteekkiin: priceless.
Onneks bossit oli hommanneet aputytön puoleksi päiväksi; sain itse vain haahuilla ympäriinsä, päteä ja käskyttää. Isona musta tulee suuri johtaja!

 Yhden asian hogasin: jos on vain oikea käsi käytössä -vaikka olisi kuinka oikeakätinen- on äärettömän hankalaa taluttaa koiraa, kantaa kauppakassia, puhua puhelimessa ja vetää spaddua. Itseasiassa, se oli niin mahdotonta, että puhelu päättyi luurin tippumiseen ja akun lennähtämiseen, melkein kokonaisen spaddun poisheittämiseen, kirosanatulvaan ja itsesääliin. "Vittu vittu, lopetan röökinpolton, luovun koirasta, en käy enää kaupassa enkä käytä puhelinta! Muutan jumalauta metsään ja kaatuilen siellä!!"

 Kostoksi siitä, ettei kykene kokkaamaan, söin nuudelit suoraan kattilasta. HAH! In your face, kokkailu! Eiku hetkinen... Ainahan mä toimin noin!! No joo, mut anyway.

 Nyt odotan kauhulla huomista; koska otsakin otti osumaa kommelluksissani, on kuhmu alkanut uhkaavasti siirtyä alemmas. Nenän vasen puoli sinertää, sillai mustikanvärisenä. Oisko huomen musta silmä? Oisko voittajaolo? Oisko sitä niin Lady GaGA, että maalais koko naaman siniseks? Oisko huomen töitä? Taitaa muuten olla!!

Mutta jos jotain saan sinulta pyytää, rakas kuka-täällä-nyt-sit -ikinä-määrääkään, niin jos se musta silmä pölähtää, niin ANNA sen värin olla syvimmillään sunnuntaina.
 Sunnuntaina siksi, että on Joulukadun avajaiset. Ja ihmisiä, varsinkin lapsiperheitä, paljon.

Because nothing says "Christmas time" better than an honest black eye.

Puolikkain terkuin,

 Eki aka Sexual Harassment Panda!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti