maanantai 28. marraskuuta 2011

Etsi tekstistä punainen lanka ja voita se itsellesi

Samaan aikaan toisaalla tapahtuu ihan sitä samaa, mitä toisaallakin eli täälläkin on leikitty lasten kanssa tänään tai no yhden lapsen.
Kummityttö on 2,5-vuotias neropatti, jossa on muutama desi hullua luovuutta, puolisen litraa mielikuvitusta ja saman verran naurua ja runsaalla kädellä ripoteltua tempperamenttia. 2,5- vuotias rakastettava draamaprinsessa, joka osaa käyttää saksia ja hampaita. Asiaa! Tänään oli ensimmäistä kertaa raitiovaunussa aka ratikassa, spårassa, skurussa, whotevö ja kai se oli ihmeellistä.
Muistan, kun ite olin pikku-Kauko ja iskä-vainaa pani mut aina ratikassa istumaan sinne "hattuhyllylle" eli sinne perälle, missä on ns. ikkunalauta, jota reunustaa just kuin siihen tarkoitukseen tehty turvapuomi aka rautaputki. Voi vinde! Eihän tollaista voi unohtaa. Vieläkin välillä tulee hypättyä sinne spåran hyllylle kurkkimaan ja kuka nyt maindais, Kalliossahan täs ollaan. On tuolla hullumpiakin. Saa moikkailla!

Koska olen kuitenkin sillä tavalla lapseton, ettei täällä ole kuin aikuisten leluja, on pakko käyttää jopa omaa mielikuvitustaan. Yäk. Päivän parhaana toimi jumppapallo. Jumalauta, kun sais itekin siitä yhtä paljon riemua irti; saisin syödä kakkua joka kahveilla. Mutta koska olen tänään ollut surkea maanantaikappale, skippasin jumpan ja työnsin pallonkin nurkkaan heti vieraiden poistuttua ja tuijottelin omaa palloani, joka sijaitsee heti tuossa tissien alla. Hihi, tissit. DAISARIT MAINITTU! Huomenna uus yritys ja erehdys.
Nyt ois pakko kyllä ottaa tähän väliin joku pienimuotoinen tai vähän isompikin ryhtiliike ja aloittaa joku Kauko Kondikseen-operaatio. Hammaslääkäri pitäis varata, optikolla käydä, muistaa juoda enemmän vettä ja vähemmän viinaa... ja hankkiutua eroon tosta pallosta. Vanhuus ei tule yksin. Se tulee varkain. Joka vuosi kolottaa ja vituttaa edellistä enemmän ja sitten se onkin siinä. Solujen uusiutuminen on parhaimmillaan ja oon hedelmällisessä iässä ja johan masentaa.
Kun vanhenee, kaikki kallistuu. Sen lisäksi, että kaikki kallistuu maata kohti, myös tuotteet kallistuvat. Muistatteko vielä päiviä, kun ei tarvinnut rasvata nahkaa ollenkaan? Kun rusketus oli tasainen ja kesällä paistoi joka päivä aurinko? Älkää välittäkö, minä muistan, hämärästi, mutta muistan. Nykyään saa saatana sivellä itseensä vähintään viittä eri rasvaa, joista puolista tulee ihan mieleen äiti ja lopuista puolista mummi. Nää rasvat sitten maksaakin niin maan perkeleesti, jollet oo jo sitten niin vanha ja ovela, että saat huijattua joltain valelääkäriltä itselles jonkun rasvareseptin tekaistuun ihotautiin. Tekaistuun, yeah right..
Muistatteko vielä, kun ostitte jostain henkkamaukasta jonkun halpis sporttityttökukkaistuoksun alle kympillä? Nykyään hajuvedestä pitää maksaa satanen, jos haluaa kuulla, että sä tuoksut ihanalta, ihan naiselta. Itsehän sain edellämainitun kommentin ensimmäistä kertaa tossa viikko puoltoista sitten, kun olin suihkaissut Turvakodissa itseeni kaapista Versaatsia. Tietääpähän sitten, mihin suunnistaa Tax Freessä ens maanantaina... Niin, muistatteko tosiaan ne villit ja kuumat yöt Suomenlahdella jossain hamassa nuoruudessa, kun trubaduuri soitti kaikki Popedan parhaat ja yö mentiin diskossa I'm too sexy foria. Forget it. Mä lähden maanantaina mummin kanssa päiväristeilylle, koska se tarvitsee kantoapua ja mä haluan säästää joululahjoissa. Elämä on laiffii.

Käytän tota aasinsiltana tulevaan joulukalenteriimme. Kyllä, totta se on! Teille hartaat lukijamme siellä, jotka surkuttelevat, ettei tänä vuonna ole mahdollisuutta ostaa partiolaisten joulukalenteria, koska nykyajan nuorten mielestä partio on ihan homoo tai koska kaikissa ovissa on nykyään koodit ja kamerat, joilla tuollaiset pienet hellanteltut ajetaan ostarille vetämään pussikaljaa jo ykstoista vuotiaina, haluamme tarjota edes ripauksen joulun ilosanomaa kahdenkymmenenneljän päivän ajan. Olisko joku arvontakin kiva? Kun siellä varmaan on niitäkin surkimuksia, joille kukaan ei vaan muistanut ostaa lahjaa.. Vois laittaa täältä vaikka kahvipaketin tulemaan kisailumielessä. Mulla on jo ajatus, mutta se pitää ensin aivopestä Ekille läpi.
Teitä kun on siellä nyt jo monta sataatuhatta niin haluaisin myös muistuttaa, että kommentointi (myös vihamielinen ja uhkaava) on sallittua! Jos et osaa, tästä saat ohjeet: Klikkaat siitä sitten hiirellä sitä kohtaa, missä lukee, että niin ja niin monta miljoona kommenttia. Voit valkata sieltä vaikkapa vaihtoehdon Nimi/Url ja täyttää siihen sitten haluamasi nimimerkin. Voit myös kommentoida eri tileillä tai sitten pokkana anonyymisti ja kasvottomasti (toimii parhaiten just näissä vihamielisimmissä ja uhkaavimmissa kommenteissa).

Kahvia ja tupakkaa nautiskellessa on hyvä miettiä ryhtiliikettä.. ehkä jopa useampia päiviä.


Yön hiljaisuuteen runollisesti vaipuen,
Kauko

2 kommenttia:

  1. Eki has been brainwashed. Kauko is my Master. Tell me, oh tell me Grandmaster Flash, what shall I do next?

    VastaaPoista
  2. Joulukalenterille varaukseton peukku! ja tuoppi ja mitä näitä nyt on.

    VastaaPoista